Geekkicast

Geekkicast

Geekkicast-kanava koostuu viihde-podcasteista, joissa Severi ja Jarmo puhuvat elokuvista, sarjoista, videopeleistä ja sarjakuvista. Spoilerivaroitus niille, jotka eivät ole nähneet, pelanneet tai lukeneet julkaisuja, joista puhumme! Kolmesta podcast-sarjastamme Geekkicast ja Spesiaali keskittyvät elokuviin ja sarjoihin, joita valitaan yksi tai useampi jaksoa varten. Jaksoissa pureudutaan kulissien takana tapahtuneisiin käänteisiin, jälkivaikutuksiin julkaisun jälkeen ja omiin fiiliksiimme kyseisistä tekeleistä. Joskus teemme jotain erikoisempaa kuten vaikka kommenttiraidan. Yksi kantava teemamme on avarakatseisuus, mikä näkyy esimerkiksi siinä, että jaksoissa käsiteltävät leffat saattavat olla hyvin erilaisia keskenään. Lisäksi pyrimme aina oppimaan jotain uutta puhuessamme elokuvista/sarjoista ja jakamaan oppimaamme kuulijoille. Jos tykkäätte kuulemastanne, tutustukaa aiemmin julkaistuihin jutusteluihin ja viettäkää oikein rattoisa hetki intohimoisen viihdehöpinän parissa lukuisine aasinsiltoineen!
  • Podcastit

    Geekkicast | Jakso 14 | Samurai Fiction

    Samurai Fiction Kolme vuosisataa sitten Kazamatsuri varasti arvokkaan miekan - miekan, jonka historiallinen ja symbolinen arvo on klaanille korvaamaton. Shogun Tokugawa lahjoitti sen klaanille 80 vuotta ennen varkautta samalla, kun hän nosti heidät paikallisiksi hallitsijoiksi. Daimion neuvonantajan nuori poika Heishiro menee itse hakemaan miekan suojellakseen klaania häpeältä tai mahdolliselta tuholta. Hänen seurassaan on kaksi ystävää, Shintaro ja Tadasuke, ja heitä seuraavat klaanin ninjat. Kazamatsuri haavoittaa Heishiron ja tappaa yhden hänen ystävistään, minkä jälkeen nuori aristokraatti haluaa yhä enemmän kostaa kuin saada miekan, mutta hänen on toivuttava haavoistaan ​​yksinäisen s

  • Podcastit

    Geekkicast Spesiaali | Jakso 14 | WandaVision Jakso 8

    Jakso 8 Agatha paljastaa äitinsä Evanora Harknessin yrittäneen vuonna 1693 Salemissa teloittaa tyttärensä mustan magian käytöstä, mutta Agatha oli imenyt noitien elinvoiman ja paennut. Luomalla näkyjä Wandan menneisyydestä, Agatha huomaa Wandalla olleen voimansa jo syntymästään asti. Wanda oli niiden avulla estänyt vanhempiensa kuoleman aiheuttanutta pommia räjähtämästä, jotta hän ja Pietro selviäisivät hengissä, mutta suurin osa hänen voimistaan heräsi vasta Hydran laboratoriossa, kun hän kosketti Mielikiveä. Yhdysvalloissa hän oli Kostajiin liityttyään lähentynyt Visionin kanssa, koska he molemmat tunsivat olevansa yksinäisiä. Pliippauksen jälkeen Wanda oli vaatinut S.W.O.R.D.:ia luovutt

  • Podcastit

    Geekkicast | Jakso 13 | Ran

    Ran Japanilainen sotapäällikkö Hidetori Ichimonji päättää, että on tullut aika jäädä eläkkeelle ja jakaa läänityksensä kolmen pojan kesken. Hänen vanhin ja keskimmäinen poikansa - Taro ja Jiro - ovat samaa mieltä päätöksestä ja lupaavat tukea häntä jäljellä olevina päivinä. Nuorin poika Saburo on eri mieltä heidän kaikkien kanssa väittäen, että on epätodennäköistä, että kolme veljeä pysyvät liitossa. Poikansa röyhkeydestä loukkaantunut sotapäällikkö karkottaa Saburon. Kun sotapäällikkö lähtee eläkkeelle, hän tajuaa nopeasti, että hänen kaksi vanhinta poikaansa ovat itsekkäitä eivätkä aio pitää lupauksiaan. Se johtaa sotaan ja vain karkotettu Saburo voi mahdollisesti pelastaa hänet. garykm

  • Podcastit

    Geekkicast Spesiaali | Jakso 13 | WandaVision Jaksot 6-7

    Jakso 6 Wanda ja Pietro lähtevät vahtimaan Billyä ja Tommya, jotka keräävät karkkia juhlistaakseen Halloweeniä. Vision väittää lähtevänsä vartioimaan naapurustoa, mutta oikeasti hän lähtee tutkimaan epänormaalia toimintaa Westviewissä. Tällä välin Monica haluaisi palata Westviewiin, mutta Darcy huomauttaa, että Hex on tehnyt muutoksia Monican verisoluihin. Vision huomaa, että moni asukkaista on jähmettynyt paikoilleen. Hän myös tapaa Agneksen, joka maanisesti nauraen paljastaa, että Vision on kuollut oikeassa maailmassa. Lopulta Vision päätyy Hexin reunalle ja tunkeutuu sen läpi, mutta hänen kehonsa alkaa tuhoutua Hexin ulkopuolella. Wanda saa tästä vihiä, kun Billy ilmoittaa hänelle, että

  • Podcastit

    Geekkicast | Jakso 12 | Kagemusha

    Kagemusha Elokuva sijoittuu Japanin historian Sengoku-aikaan ja kertoo tarinan alemman luokan rikollisesta, joka opetetaan esiintymään kuolevana daimyōna, jotta voitaisiin estää vastustavia lääninherroja hyökkäämästä haavoittuvaan tilaan päätyneen klaanin kimppuun. Daimyō perustuu Takeda Shingeniin, ja elokuva päättyy vuonna 1575 tapahtuneeseen Nagashinon taisteluun. Wikipedia, vapaa tietosanakirja: Kagemusha [verkkodokumentti]. Päivitetty 22.12.2020. Saatavissa: https://en.wikipedia.org/w/index.php?title=Kagemusha&oldid=995772064. [Viittauspäivä 07.02.2021.]

  • Podcastit

    Geekkicast Spesiaali | Jakso 12 | WandaVision Jakso 5

    Jakso 5 1980-luvun Westviewissä Billy ja Tommy muuttuvat vähitellen vastasyntyneistä ensin 5-vuotiaiksi lapsiksi ja myöhemmin 10-vuotiaiksi. Oikeassa maailmassa Hayward paljastaa Wandan ennen Westview’n tapahtumia hyökänneen S.W.O.R.D.:n tukikohtaan ja varastaneen Visionin ruumiin. Monica huomaa Westview’stä tuomiensa vaatteiden muuttuneen aidoiksi ja lähes tuhoutumattomaksi materiaaliksi, mikä tarkoittaa, että Wandalla on kyky muuttaa todellisuutta. Visionia vaivaa Wandan ja Agneksen käytös, ja saatuaan työpaikallaan salaisen viestin S.W.O.R.D.:ilta, hän palauttaa hetkellisesti työtoverinsa Normin tukahdutetut muistot. S.W.O.R.D. lähettää lentokonedroonin energiakentän läpi ja vastoin Mon

  • Podcastit

    Geekkicast | Jakso 11 | Lone Wolf and Cub: Sword of Vengeance & White Heaven in Hell

    Lone Wolf and Cub: Sword of Vengeance Lone Wolf and Cub -elokuvasarjan ensimmäisessä osassa, jonka Kazuo Koike on sovittanut mangasta, meille kerrotaan tarina Ogami Ittosta ja Daigorosta. Ogami on virallinen shogunaattiteloittaja, joka Yagyū-klaanin toimesta lavastetaan epälojaalisuuteen shogunaattia kohtaan, minkä vuoksi hän käy nyt yhden miehen sotaa Yagyu-klaania vastaan poikalapsensa Daigoron kanssa. Vaeltava salamurhaaja Ittō, joka tunnetaan Daigoron kanssa nimellä Lone Wolf and Cub, kohtaa kamariherran, jolta hän ottaa tehtävän vastaan. Hänen täytyy tappaa kamariherran kilpailija ja tämän rikollisjengi, jotka uhkaavat kamariherran daimiota. Näyttävän taistelun jälkeen Itto päihittää

  • Podcastit

    Geekkicast Spesiaali | Jakso 11 | WandaVision Jakso 4

    Jakso 4 Monica Rambeau, yksi Thanoksen ”napsahduksen”[b] uhreista, herää henkiin ja saa tietää äitinsä Maria Rambeaun kuolleen syöpään kolme vuotta sitten. Kolme viikkoa myöhemmin Monica palaa töihin äitinsä perustamaan järjestöön nimeltä S.W.O.R.D. (Sentient Weapon Observation Response Division eli Tietoisten aseiden havainnointi ja vastatoimet), jonka virkaa tekevä johtaja Tyler Hayward kertoo FBI-agentti Jimmy Woon pyytäneen S.W.O.R.D.:n apua tutkimaan outoa energiakenttää Westview’ssä, New Jerseyssä. Monica lähettää kentän läpi kauko-ohjattavan helikopteridroonin, joka katoaa. Monica menee itse kentän läpi ja katoaa myös. S.W.O.R.D. lähettää Darcy Lewisin ja muita asiantuntijoita tutkim

  • Podcastit

    Geekkicast | Jakso 10 | The Mandalorian Kausi 2

    The Mandalorian Jakso 1 Krayt-lohikäärme uhkaa Mos Pelgon kylää, jonka Djarin pelastaa. Boba Fett tarkkailee tapahtumia etäältä. Jakso 2 Hämähäkkimäiset olennot hyökkäävät matkalla mandalorialaisten luokse. X-siipipilotit pelastavat Djarinin joukkoineen ja antavat näiden jatkaa matkaa. Jakso 3 Mandalorialaiset suunnittelevat rahtialuksen kaappausta, jota aiotaan hyödyntää Mandaloren takaisinvaltauksessa. Kun alus on kaapattu, Djarin suuntaa kohti Nevarroa. Jakso 4 Nevarron viimeinen Imperiumin tukikohta tuhoutuu reaktorin räjähdyksessä. Djarin suuntaa kohti Corvusta, mutta hän ei tiedä, että Razor Crestissä on jäljitin. Jakso 5 Ahsoka Tano pelastaa Calodanin kaupungin ja ohjaa Dja

  • Podcastit

    Geekkicast Spesiaali | Jakso 10 | WandaVision Jakso 3

    Jakso 3 1970-luvun ympäristössä tohtori Stan Nielson kertoo Wandan olevan neljännellä kuulla raskaana. Wanda on asiasta iloinen, mutta hän ja Vision haluavat pitää asian toistaiseksi salassa naapureiltaan. Lisäksi Wandan raskaus alkaa etenemään epäormaalisti ja vanhemmiksi tulemisen jännitys saa Wandan aiheuttamaan vahingossa sähkökatkon naapuritaloihin. Vision epäilee jonkin olevan vialla, mutta Wanda kelaa jälleen aikaa muutaman sekunnin taaksepäin. Pian tämän jälkeen Wandan synnytys käynnistyy ja Geraldine auttaa häntä synnytyksessä ennen kuin Vision ehtii hakea tohtori Nielsonin paikalle. Wanda saa kaksoset, joista toisen nimeksi tulee Billy ja toisen nimeksi Tommy. Vision saa kuulla n

  • Podcastit

    Geekkicast Spesiaali | Jakso 9 | WandaVision Jaksot 1-2

    Marvel Studiosin WandaVision yhdistää klassisen sitcomin ja Marvel Cinematic Universen. Wanda Maximoff ja Vision – kaksi supervoimilla varustettua esikaupunkilaista – alkavat epäillä, että kaikki ei olekaan sitä, miltä näyttää. Jakso 1 Wanda Maximoff ja Vision ovat juuri muuttaneet Westview’n naapurustoon vastanaineena pariskuntana, joka yrittää pitää voimansa salassa uusilta naapureiltaan. Heidän elämänsä on kuin 1950-luvun tilannekomedioissa, kaikki on mustavalkoista ja taustanaurua kuuluu myös. Kalenteriin on merkitty, että 23. elokuuta olisi heille tärkeä päivä, mutta kumpikaan heistä ei aluksi muista miksi. Wanda tutustuu naapurinsa Agnekseen, joka yrittää antaa hänelle parisuhdeneu

  • Podcastit

    Geekkicast | Jakso 9 | Parhaat vuonna 2020/Odotetuimmat vuonna 2021

    Olemme palanneet! Aloitamme vuoden tuttuun tyyliin Top-listoilla. Käymme läpi parhaiten mieleen jääneet leffat, sarjat, pelit ja sarjikset vuodelta 2020. Lopuksi mainitsemme vielä muutaman nimikkeen vuodelta 2021, joita odotamme mielenkiinnolla.

  • Podcastit

    Geekki-ilmoitus | Kiitos vuodesta 2020!

    Jäämme talvitauolle ja palaamme tammikuussa. Kiitos kaikille vieraille, seuraajille ja kuuntelijoille! Past Sadness Kevin MacLeod (incompetech.com) Licensed under Creative Commons: By Attribution 3.0 License creativecommons.org/licenses/by/3.0/

  • Podcastit

    Geekki Teemacast | Jakso 35 | Batman: The Movie | Batman: Return of the Caped Crusaders

    Batman: The Movie Dynaaminen Duo kohtaa neljä superpahista (Pingviinin, Jokerin, Arvuuttajan ja Kissanaisen), jotka aikovat pitää maailmaa varpaillaan lunnaita vastaan salaisen keksinnön avulla, joka kuivattaa ihmiset välittömästi. alfiehitchie. Batmanin juonikuvaus. IMDb, https://www.imdb.com/title/tt0060153/plotsummary?ref_=tt_stry_pl#synopsis. Batman: Return of the Caped Crusaders 1960-luvulta palanneet sankarit Batman ja Robin ryhtyvät toimintaan, kun Gothamia uhkaa kvartetti Batmanin kaikkein kauhistuttavimmista vihollisista - Pingviinistä, Jokerista, Arvuuttajasta ja Kissanaisesta. Tällä kertaa neljä superkonnaa ovat yhdistäneet pahat kykynsä luodakseen juonen, joka on niin korkeal

  • Podcastit

    Geekkicast | Jakso 8 | The Boys Kausi 2

    The Boysin toinen kausi jatkaa tarinaa, joka seuraa samannimistä joukkoa, kun he taistelevat superkykyisiä ihmisiä vastaan, jotka väärinkäyttävät kykyjään. Pojat jatkavat pyrkimyksiään voittaa Vought huolimatta siitä, että hallitus jahtaa heitä, ja Butcheria syytetään Stillwellin murhasta. Piilotellessaan yhdessä Hughie, MM, Frenchie ja Kimiko oppivat, että supervoimia omaava terroristi, jolla on telekineettisiä kykyjä, on irti. He yrittävät ilmoittaa Raynorille, mutta tuntematon salamurhaaja tappaa hänet. Hughien toiveita vastaan, Frenchie kutsuu Butcherin johtamaan pojat kohti uusia haasteita. Deep liittyy Alastair Adanan kollektiivikirkkoon yrittäen saada takaisin suosiota seitsemän kanss

  • Podcastit

    Geekki Teemacast | Jakso 34 | 2001: A Space Odyssey | Solaris

    2001: A Space Odyssey 2001 on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa nähdään ihmisapinoiden elämää esihistoriallisessa Afrikassa, jonka muuttaa musta monoliitti. Monoliitin vaikutuksesta ihmisapinat oppivat käyttämään luita aseina ja ajavat niiden avulla kilpailijansa tiehensä. Seuraavaksi hypätään ajassa eteenpäin Clavius-asemalle kuuhun, jossa ihmiset löytävät samanlaisen monoliitin, joka lähettää signaalin Jupiteriin. Tämä on ihmisille ensimmäinen merkki Maan ulkopuolisesta elämästä. Toisessa osassa tarina siirtyy avaruusalukseen, joka on osa operaatiota, jonka tavoitteena on tutkia signaalia. Muut astronautit ovat syväjäädytettyinä, mutta David Bowman ja Frank Poole ovat hereillä. A

  • Podcastit

    Geekkicast | Jakso 7 | The Mandalorian Kausi 1

    Kyllä, katsoitte oikein: puhumme reilu kaksi ja puoli tuntia The Mandalorianista eli ensimmäisestä live-action-sarjasta Star Wars -universumissa!

  • Podcastit

    Geekki Teemacast | Jakso 33 | Day of the Dead | Land of the Dead

    Romero/Zombi-teemamme päätetään keskustelemalla kahdesta seuraavasta of the Dead -elokuvasta.

  • Podcastit

    Geekki Teemacast | Jakso 32 | Night of the Living Dead | Dawn of the Dead

    Seuraavaksi käsittelemme Romeroa ja hänen zombielokuviaan.

  • Podcastit

    Geekki Teemacast | Jakso 31 | Ed Wood | Plan 9 from Outer Space

    Tällä kertaa keskustellaan Ed Woodista, hänestä tehdystä elokuvasta ja kyseisen ohjaajan magnum opuksesta.

Back to top button