FRIDAY THE 13TH (1980)

HALLOWEEN MONTH #3

Friday the 13th seuraa joukkoa teini-ikäisiä leirinohjaajia, jotka tuntematon tappaja murhaa yksi kerrallaan heidän yrittäessään avata uudelleen hylättyä kesäleiriä Crystal Lakea, jolla on traaginen menneisyys.

Kesäkuussa 1980 punainen liha tuli taas muotiin koska… Friday the 13th. Se muutti kaiken. Se muutti kauhuelokuvat. Yleisti termin slasher. Se yleisti studiolle bisnesmallin “Jos teemme tämän mahdollisimman halvalla ja nopeasti, tienaamme omaisuuden”. Tätä siitä tuli. Jos teiniyleisön sai alle 90 minuutiksi “vuoristoratakyytiin”, se oli pääasia. Tavallaan se myös “tappoi” Halloween franchisen koska John Carpenter kirjoitti Halloween II samalle markkinapaikalle kuin Friday the 13th ja body count merkitsi siitä eteenpäin. Se myös esitteli Jason Voorheesin maailmalle. Tosin tämä seikka koitui Drew Barrymoren kohtaloksi Screamissa.

Sen alkujuuret johtavat yleensä Halloweenin markkinoille mutta sitten myös Texas Chainsaw Massacren brutaaliudelle ja Mario Bavan italiaiselle Bay of Bloodin body count estetiikalle. Tämä on ehkä lajinsa ensimmäinen edustaja mitä tulee puhtauteen.

Vaikka Friday the 13th on muurinmurtaja ja minulla ei ole mitään slasheria vastaan, tämä on lopulta hyvin yliarvostettu lajinsa edustaja. Ehkä silloin ekalla katselukerralla se oli jännittävää kuka kuolee seuraavaksi mutta kun vanhenen en tiedä miksi tämä on hehkuttamisen arvoinen. Tässä franchisessa on paljon vialla ja sen laadusta voidaan ainakin sanoa että fanit eivät ole yhtä mieltä mikä on paras. Ihan kuka tahansa osaa sanoa suosikikseen ensimmäisen Halloweenin tai A Nightmare on Elm Streetin mutta Friday the 13th on eri juttu. Se häviää ihan selkeästi vertailussa. Jos joku pitää tätä täydellisenä mestariteoksena, hyvä hyvä. Mutta minä en päässyt sen yli kuinka halvalta se vaikutti.

Tämä tuli Halloweenin jälkeen ja kun seurasi tekoprosessia, vastaukset ovat vielä selkeämpiä. Heidän vain piti seurata samaa kaavaa ja markkinoida Sean S. Cunninghamin myyntipuhetta “Pelottavin kauhuelokuva ikinä.” Paitsi että hän ei tiennyt mitä se tarkoittaa. Cunningham aloitti uransa yhdessä Wes Cravenin kanssa elokuvan The Last House on The Left yhteydessä. Toisin kuin Cravenin ura, Cunningham ei löytänyt itseään kunnolla elokuvantekijänä ja hän oli selkeästi enemmän nahoissaan tuottajana kuin ohjaajana. Tämäkin elokuva osoittaa sen. Hän siis seurasi Halloweenin kaavaa ja nimesi elokuvan epäonnenpäivän mukaan. Toisin kuin Carpenter, hänellä ei ollut mielessä juonta tai taustaa. Se keksittiin lennossa ja muiden avulla. Carpenter teki kovasti töitä saadakseen Michael Myersin pov – otoksen toimimaan. Cunninghamin ratkaisu oli vain sohia ympäriinsä kameralla. Carpenter antoi aikaa tappajan kohteille ja yllätti valinnoillaan. Cunningham toteaa vain mekaanisesti ilman panostusta hahmoihin “Arvatkaa kuka kuolee ja jää pystyyn?” Carpenterin loppu on hyytävä ja jää muhimaan mieleen. Cunninghamin loppu oli vain viimehetken ratkaisu mitä vaadittiin jonkin yllätyksen toivossa. Siinä ei ole järkeä mutta kuka välittää jos yleisö kokee jumpscaren?

Kun puhuu Friday the 13thista, sen saavutukset käsikirjoituksena ovat lopulta aika pieniä. Siitä jää käteen juonenkäänne alussa ja lopussa mutta ne ovat mekaanisia. Kaikki olivat tietoisia että tässä ei ole käsikirjoitusta. On vain täytettä. Teinit hölmöilevät ja harrastavat seksiä koska tekijät tunnistivat kaavan. Kun muualla harrastetaan seksiä ja tappaja hiipii kimppuun, toisaalla pelataan räsymonopolia. Tämäkin syntyi siitä kun kaikki ideat olivat lopussa mikä voisi olla okei jos hahmot olisivat muutakin kuin vain teurastusta odotettavia lihanpaloja. Jotta puolentoista tunnin merkki saadaan täytettyä jollain tasolla, tarvitaan myös loputonta jahtaamista. Asiaa ei myöskään auta lack of direction by Cunningham ja kurja näytteleminen. He olivat nuoria tulokkaita (joista silloin tuntematon Kevin Bacon tekee parhaansa) ja luulivat että kukaan ei näe tätä. Tämä oli todennäköisesti heidän ensitöitään joten jälki on sen mukaista. Adrienne King saa eniten töitä Alicena mutta valitettavasti huudot ja pelot vaikuttavat pakotetuilta.

Jos elokuvassa on jotain niin se on Tom Savinin panostus maskeeraukseen, Harry Manfredinin catchy theme ja Betsy Palmer joka elävöittää viimeistä puolta tuntia jollain tasolla. Ainakin Cunninghamille voi antaa krediittiä jostain. Tom Savini saatiin tiimiin Dawn of the Deadin kautta ja kehitti murhakohtausten mekaniikan. Sänkykohtaus, minkä kaikki tietävät, on vieläkin aika tehokas. Näyttelijä polvistui lavastetun sängyn alle pää työnnettynä patjassa olevasta aukosta läpi ja niska taivutettuna taaksepäin. Koska tuotannolla oli pieni budjetti ja käytössä vain yksi keinotekoinen vartalo- ja kaulaosa, käytännön tehosteista vastaavan ryhmän oli onnistuttava otoksessa heti ensimmäisellä yrityksellä kun teräase törrötti ulos ja veri roiskui. Harry Manfredini teki musiikin ja perusti kaiken Betsy Palmerin hahmon ympärille. Musiikki on ovelaa silloin kun jänniä valintoja tehdään. Te jotka tiedätte mistä se musiikin kuiskaileva sävy sai alkunsa, on neronleimaus. Betsy Palmer oli suorittajista kokenein. Hänen ansionsa olivat enimmäkseen Broadwayn ja television puolella mutta toi tähän jotain arvokkuutta ja karmivuutta vaikka hän ei uskonut projektiin.

Jumpscare ending onkin elokuvan parempia hetkiä. Vaikka sekin keksittiin viime hetkellä ja se periaatteessa muutti koko tarinan (ja franchisen) kostotarinasta sattumanvaraiseksi ghost storyksi, silti on se elokuvan tehokkain asia. Viimeinen katse jättää jonkinlaisen tunteen mitä tuli koettua. Se periaatteessa tarkoitti että koko kaava jatkui vielä yli 10 elokuvaa ja nyt jopa uusi TV sarja on nurkan takana. Paramount tiesi että heillä on kultakaivos käsissään sillä jos McDonalds pystyy myymään pikaruoalla, niin sitten hekin. Koska ykkönen oli “lämmittelyä”, jatko-osissa oli ainakin paremmat tuotantoarvot ja parannusta käsikirjoitusareenalla. Oikeastaan mitä naurettavimmiksi ne menivät, sitä katsottavimmiksi ne muuttuivat. Sellainen asia minkä tämä osa olisi voinut hoksata hyvissä ajoin.

Friday the 13th aloitti uuden subgenren ja sillä on syystäkin faninsa. Tästä ja mistään muustakaan ei tullut uutta Halloweenia mutta jotkut voivat olla katsottavia helmiä. Olen itseasiassa nauttinut enemmän joistain Friday the 13thin seuraajista (Sleepaway Camp, Happy Birthday To Me, My Bloody Valentine) kuin Friday the 13thista itse. Sen perintö elää ja toivottavasti Jason saadaan joskus haudan lepoon. Ainakin TV – sarja Crystal Lake voidaan muistaa franchisen parhaimpana saavutuksena joten se kaikki oli sen arvoista.

⭐️⭐️+