Leffahammas

Leffahammas

Leffahampaan puraisema on vuonna 2022 perustettu blogi, jossa intohimoinen elokuvaharrastaja ja musiikin ammattilainen kirjoittaa arvioita elokuvista ja välillä myös tv-sarjoista huomioiden usein etenkin elokuvien musiikillisen annin. Elokuvamusiikki on yksi suuri rakkauteni. Teen myös top10- listauksia ja esittelen elokuviin liittyviä elämyksiä (esim. elokuvafestarit/konsertit). Kuljen instassa nimellä leffa_hansu.
  • Blogit

    Hetki ennen valoa (2026)

                                      Klaus Härön uutuuselokuva rinnastaa terveydenalan työntekijöiden ja kahden äidin jaksamisen koskettavalla ja kantaa ottavalla tavalla.  Ohjaus: Klaus Härö Käsikirjoitus: Kirsi Vikman, Jimmy Karlson Näyttelijät: Laura Birn, Jussi Vatanen, Oona Airola Lajityyppi: draama Kesto: 1 t 27 min Pääsin katsomaan ohjaaja Klaus Härön uutuuselokuvan ennakkoon Espoo Ciné -elokuvafestivaaleilla, jossa järjestettiin Hetki ennen valoa -palkintonäytös. Härölle myönnettiin aiemmin Espoo Ciné -palkinto, jonka ovat saaneet muun muassa Anna Erikson, Laura Birn ja viimeisimpänä Teemu Nikki.  Härö, yksi Suomen arvostetuimmista elokuvantekijöistä, tuo uutuusdraamansa teattereihin al

  • Blogit

    Reetta ja Remu: Et sä tiedä kuka mä oon? (2026)

                                      Uutuusdokumentissa Remu Aaltosesta ja Reetta Ylä-Rautiosta nähdään paitsi vaari ja lapsenlapsi myös kaksi luovan alan tekijää, joiden keskustelut avaavat kiinnostavasti sukupolvien välistä eroa ja välillä suoranaista kuilua. Henri Aaltonen, paremmin Remuna tunnettu muusikko on Hurriganes-yhtyeen laulaja-rumpali. Esiintyjän geenit ovat selvästi kulkeutuneet suvussa eteenpäin, sillä tyttären tytär Reetta on näytellyt useammassa sarjassa (mm. Konflikti) ja on pian Teatterikorkeakoulusta valmistunut näyttelijä. Myös sana on molemmilla niin sanotusti hallussa, sillä kummatkin kiroilevat dokumentissa kuin merimiehet ja puhuvat suomalaisittain poikkeuksellisen avoi

  • Blogit

    Solo Mio (2026)

                                       Italian matkailumainoksen virkaa toimittava, tähtitenori Andrea Bocellilla varustettu romanttinen komedia on vuoden huonoimpia elokuvia.  Ohjaus: Chuck Kinnane, Dan Kinnane Käsikirjoitus: John Kinnane, Patrick Kinnane, Kevin James Näyttelijät: Kevin James, Nicole Grimaudo, Alyson Hannigan, Jonathan Roumie, Julee Cerda, Julie Ann Emery, Andrea Bocelli, Kim Coates Lajityyppi: romanttinen komedia Kesto: 1 t 36 min Miehille suunnatussa rom-com-elokuvassa ei ajatuksena ole minkään sortin vikaa, mutta tällä kertaa toteutus ontuu pahasti. Amerikkalaiset Kinnanen veljekset ovat tottuneet tekemään yhteistyötä näyttelijä Kevin Jamesin (Kellarin kunkku) kanssa ja Solo

  • Blogit

    Don’t Say Good Luck (2026)

                                      Sydämellisessä, mutta liian harkitusti herkistävässä teinidraamassa Sophie saa roolin musikaaliprojektista, mutta samalla hänen äitinsä sairastuu vakavasti.   Ohjaus: Julia Hart Käsikirjoitus: Laura Hankin, Julia Hart, Jordan Horowitz Näyttelijät: Sunny Sandler, Melanie Lynskey, Max Greenfield, Jack Champion, Stephanie Beatriz, Bebe Neuwirth, Steve Buscemi Lajityyppi: musikaali, draama Kesto: 1 t 35 min  Don’t Say Good Luck luotaa 16-vuotiaan nuoren naisen tunteita hänen tähän astisen elämänsä käännekohdassa. Sophie (Sunny Sandler) on innostunut musiikkiteatterista ja hakee mukaan koulun näytelmäproduktioon nimeltä Waitress. Samalla kun hän jännittää onnistu

  • Blogit

    Neljä vuodenaikaa (1981)

                                   Kolme ystäväpariskuntaa lomailee yhdessä neljästi vuodessa, mutta kokoonpanoon tulee muutos, kun yksi miehistä vaihtaa vaimonsa nuorempaan naiseen.  Ohjaus: Alan Alda Käsikirjoitus: Alan Alda Näyttelijät: Alan Alda, Carol Burnett, Len Cariou, Sandy Dennis, Rita Moreno, Jack Weston, Bess Armstrong Lajityyppi: romanttinen draamakomedia Kesto: 1 t 47 min 1980-luvulla Alan Aldan käsikirjoittama ja ohjaama Neljä vuodenaikaa on kokenut uuden tulemisen Netflixin kaksi kautta saaneen sarjaversion myötä. Alda nähdään cameo-roolissa Tina Feyn ja kumppaneiden kirjoittamassa sarjassa, joka on kopioinut alkuperäiselokuvaa kohtalaisen paljon, mutta myös modernisoinut sitä. N

  • Blogit

    Isänpäivä (2026)

                                Kaksostytöt kaipaavat ja etsivät elämäänsä isää, jota äiti ei ole heille paljastanut. Aleksi Salmenperän tragikomediassa vakuuttavat etenkin nuoret näyttelijät.  Ohjaus: Aleksi Salmenperä Käsikirjoitus: Aleksi Salmenperä Näyttelijät: Tomi Lindfors, Laura Birn, Tommi Korpela, Varpu Rintanen, Vilja Rintanen Lajityyppi: draama, tragikomedia Kesto: 1 t 39 min Elokuvan nimi hämää, sillä se ei kerro isänpäivästä vaan isättömyydestä. Itse asiassa nimen piti alunperin olla Takahuone, mutta Isänpäivä kuvaa sisältöä osuvammin. Kyseessä on tragikoomisia piirteitä omaava draama, joka jätti allekirjoittaneen hieman ristiriitaisiin tunnelmiin.  Aleksi Salmenperä on Jussi-palkit

  • Blogit

    Eput-elokuva (2016)

                                      Eput eli Eppu Normaali, vuonna 1976 perustettu ylöjärveläinen rockyhtye lopettaa tulevana viikonloppuna 50-vuotisen, huikean uransa. Heidän merkityksensä suomirockille on kiistaton. Tunnettuja kappaleita riittää valtava määrä kuten Murheellisten laulujen maa, Tahroja paperilla ja Kitara, taivas ja tähdet. Siksi onkin vain suotavaa, että bändistä kymmenen vuotta sitten ilmestynyt dokumentti on lisätty Yle Areenaan.  Eppujen tarina kerrotaan jäseniensä itsensä eli Martin, Pantsen ja Aku Syrjän sekä Juha Torvisen, Sami Ruusukallion ja entisten basistien Mikko Saarelan ja Mikko Nevalaisen suulla. Bändiläisten omat muistelut ovat hauskaa kuunneltavaa ja välittävä

  • Blogit

    Gone-sarja (2026)

                                     Britit tarjoilevat säännöllisesti uusia rikossarjoja katsottavaksi. Georgen Kayn luoma Gone (suomeksi Pääepäilty) on uusin lisäys ja kaikki jaksot löytyvät Yle Areenasta. Sarja saatiin nopeasti meille Suomeen, sillä se on julkaistu keväällä kokonaisuudessaan ITVX:llä.  Kuusiosainen minisarja alkaa perheenäidin Sarah Pollyn katoamisen selvittelystä. Hän on naimisissa yksityiskoulun rehtorin Michaelin (David Morrissey) kanssa, joka on harvinaisen kylmäkiskoinen mies. Hänestä tulee vaimonsa katoamisen pääepäilty. Perheen yhteyshenkilönä toimiva Annie Cassidy (Eve Myles) sekaantuu tapaukseen hieman liian henkilökohtaisesti yrittäessään saada Michaelin puhumaan. H

  • Blogit

    Maailman rikkain nainen (2025)

                                   Isabelle Huppert on hykerryttävän hyvä vauraana, mutta yksinäisenä naisena, joka löytää elämäänsä uuden, roistoksi osoittautuvan ystävän.  Ohjaus: Thierry Klifa Käsikirjoitus: Thierry Klifa, Cédric Anger, Jacques Fieschi Näyttelijät: Isabelle Huppert, Laurent Lafitte, Marina Foïs, Raphaël Personnaz, André Marcon, Mathieu Demy Lajityyppi: draamakomedia Kesto: 2 t 2 min Olen tutustunut ranskalaisen Isabelle Huppertin näyttelijäntyöhön vasta kymmenen vuoden ajan, mutta onneksi olen, sillä Huppertin tyylikäs arvokkuus on vastustamaton yhdistelmä. Hän loistaa Thierry Klifan elokuvassa äveriäänä rouvana, jota raha ja omaisuus ei ole kuitenkaan tehnyt onnelliseksi.  M

  • Blogit

    Kaiken se kestää (2017)

                                      Aikuiset sähläävät ja säätävät lastensa kustannuksella kotimaisessa draamassa, jonka perimmäinen tarkoitus ja sanoma jää hataraksi.  Ohjaus: Visa Koiso-Kanttila Käsikirjoitus: Visa Koiso-Kanttila Näyttelijät: Antti Luusuaniemi, Pihla Viitala, Malla Malmivaara, Tomi Enbuska, Vili Saarela, Olavi Angervo, Risto Tuorila, Eeva-Maija Haukinen Lajityyppi: draama Kesto: 1 t 18 min Yle Areenasta tarjonnasta löytyy dokumentaristi Visa Koiso-Kanttilan (s. 1970) esikoispitkä Kaiken se kestää, joka hämmästyttää epäuskottavuudellaan ja liioittelullaan. Mukana on tunnettuja näyttelijöitä, mikä ei automaattisesti tarkoita onnistunutta elokuvaa.  Tarinassa kahdella naapuripa

  • Blogit

    Beginnings (2025)

                                   Tanskalaiselokuva kertoo koskettavan tarinan pariskunnasta, jonka eroprosessi keskeytyy vakavan sairauskohtauksen vuoksi.  Ohjaaja: Jeanette Nordahl Käsikirjoitus: Rasmus Birch, Jeanette Nordahl Näyttelijät: Trine Dyrholm, David Dencik, Johanne Louise Schmidt, Bjørk Storm, Luna Svelmøe Lajityyppi: draama Kesto: 1 t 36 min Tanskalaisen Jeanette Nordahlin ohjaama ja osin käsikirjoittama draama Beginnings seuraa tämän esikoiselokuvaa nimeltä Wild Land vuodelta 2020. Molemmat tutkivat perhedynamiikkaa ja sen muutoksia yllättävien tapahtumien pyörteissä.  Beginnings esittelee nelihenkisen perheen, jonka vanhemmilla on salainen erosuunnitelma. Isä Thomasilla (David D

  • Blogit

    Irish Blood -sarja (2025)

                                      Otin katseluun Yle Areenaan ilmestyneen minisarjan Irish Blood (suomeksi Isän salaisuus), koska pääroolissa on ysäritähti Alicia Silverstone. Hänestä muodostui luultavasti muillekin kuin minulle jonkin sortin teini-idoli Clueless-elokuvan myötä.  Sittemmin Silverstonen ura on ollut melkoisen huomaamaton, vaikka erinäisiä projekteja on riittänyt. Irish Blood tuo hänet kotisohville Los Angelesissa asuvana asianajaja Fionana, jonka isä on hylännyt hänen täytettyään kymmenen.  Fiona saa isältään vuosikymmenten jälkeen yllättävän ja arvoituksellisen yhteydenoton minkä johdosta hän matkustaa Irlantiin. Sen sijaan, että pääsisi selvittämään välit isänsä kanssa, Fio

  • Blogit

    Splitsville (2025)

                                      Careyn vaimo ilmoittaa haluavansa erota ja ystäväpariskunta toimii hieman erikoisena olkapäänä surevalle miehelle.  Ohjaus: Michael Angelo Covino Käsikirjoitus: Michael Angelo Covino, Kyle Marvin Näyttelijät: Dakota Johnson, Adria Arjona, Michael Angelo Covino, Kyle Marvin Lajityyppi: komedia Kesto: 1 t 44 min Splitsville osaa yllättää joka kulman takaa! Tarina eroamisesta, ystävyydestä ja parisuhteiden säännöistä rikkoo normeja ja säädyllisyyden rajoja ja herättää vaivautuneisuutta muun muassa paljailla sukupuolielimillä ja parinvaihdoilla. Carey (Kyle Marvin) ja Ashley (Adria Arjona) ovat olleet naimisissa vähän yli vuoden, mutta vaimo kaipailee jo uusia s

  • Blogit

    La Dolce Villa (2025)

    Tytär ostaa talon Italiasta, jonka haluaa remontoida, mutta isä pistää hanttiin idealle. Mieli kuitenkin muuttuu kiitos kauniin naisen ja italialaisen ruoan. Ohjaus: Mark Waters Käsikirjoitus: Elizabeth Hackett, Hilary Galanoy Näyttelijät: Scott Foley, Violante Placido, Maia Reficco, Giuseppe Futia Lajityyppi: romanttinen komedia Kesto: 1 t 39 min Päätin katsoa elokuvan, sillä sen sisältö tuntui sopivalta lämpimään kesäpäivään. Italia, ruoka, viini, maisemat, villan eli talon kunnostus. Mitäpä muuta sitä lomaleffalta voisi toivoa? Kaiken lisäksi ohjaajana on häärinyt Mark Waters, mies Perjantai on pahin (2003) ja Mean Girls (2004) -elokuvien takana. Tämä lisäsi jonkin verran luottamusta muut

  • Blogit

    I Will Find You -sarja (2026)

                                       Yhdysvaltalaisen Harlan Cobenin (s. 1962) jännityskirjoista tehtaillaan jatkuvalla syötöllä Netflix-sarjoja. Tämä uusin on parhaimmasta päästä. Kahdeksanosainen minisarja koukuttaa ja välttää pahimman ennalta-arvattavuuden. Sarja alkaa kiinnostavasta lähtökohdasta. Perheen isä David Burroughs (Sam Worthington) istuu vankilassa viidettä vuotta oman poikansa Matthewn murhasta. Mikä erikoista David on itse oikeustieteen professori. Mies tietysti väittää olevansa syytön, mutta edes oma perhe ei usko häntä. David kokee kuitenkin yllätyksen, sillä hänen kälynsä Rachel (Britt Lower) saapuu tapaamaan häntä valokuvan kera. Kuvassa näkyy poika, jolla on samanlainen s

  • Blogit

    Dreams (2025)

                                     Elokuva pakkomielteisestä ja manipuloivasta suhteesta varakkaan naisen ja laittomasti maassa olevan tanssijan välillä jättää hämmentyneen olon.  Ohjaus: Michel Franco Käsikirjoitus: Michel Franco Näyttelijät: Jessica Chastain, Isaac Hernández, Rupert Friend Lajityyppi: draama Kesto: 1 t 38 min Berliinin elokuvafestivaaleilla ensi-iltansa saanut seksuaalisesti rohkea draama Dreams on Michel Francon käsialaa. Kyseessä on toinen kerta, kun näyttelijä Jessica Chastain tähdittää Francon elokuvaa, sillä kaksikon ensimmäinen yhteistyö oli Memory (2023), hauraan tunteikas tarina alkoholistin ja dementikon suhteesta.  Dreams on jotakin aivan muuta. Säätiötä veljensä J

  • Blogit

    The History of Sound (2025)

                                        Vähäeleinen ja kaunis elokuva kertoo katkeransuloisen rakkaustarinan, joka on toteutettu kaikin puolin laadukkaasti. Ohjaus: Oliver Hermanus Käsikirjoitus: Ben Shattuck Näyttelijät: Paul Mescal, Josh O’Connor, Chris Cooper Lajityyppi: draama Kesto: 2 t 8 min ”Luulin, että kaikki näkevät musiikin”. Näin runollisesta lähtökohdasta alkaa laulujen ympärille kytkeytyvä rakkaustarina. Cannesin elokuvajuhlilla Kultainen Palmu-palkinnosta kisannut The History of Sound on viipyilevä ja herkkä elokuva kahdesta miehestä, Lionel Worthingista ja David Whitesta, joita yhdistää rakkaus musiikkiin.  Kansanlaulujen yhdistämä kaksikko lähtee Mainen erämaahan äänittämään ihm

  • Blogit

    On Swift Horses (2025)

                                      Tyylikkäästi toteutettu ajankuva luo puitteet erilaiselle kolmiodraamalle, jossa hahmot yrittävät löytää aidon itsensä ja rakkauden. Ohjaus: Daniel Minahan Käsikirjoitus: Bryce Kass Näyttelijät: Daisy Edgar-Jones, Jacob Elordi, Will Poulter, Diego Calva, Sasha Calle  Lajityyppi: romanttinen draama Kesto: 1 t 59 min Amerikkalaisen kirjailijan Shannon Pufahlin samannimisen romaanin (2019) pohjalta tehty elokuva On Swift Horses on taitavasti toteutettu, tunnettuja näyttelijöitä sisältävä, mutta harmillisen pitkästyttävä draama, josta löytyy kuitenkin yllättävän rohkeaa aistikkuutta.  Elokuva esittelee kolmiodraaman, johon kuuluvat Lee, hänen veljensä Julius ja

  • Blogit

    Sing Sing (2023)

                                         Hiljaisen vaikuttava draama korkean turvaluokituksen vankilasta, jonka vangit tekevät teatteria kuntoutuakseen. Colman Domingo häikäisee jälleen hienolla roolisuorituksella.  Ohjaus: Greg Kwedar Käsikirjoitus: Clint Bentley, Greg Kwedar Näyttelijät: Colman Domingo, Clarance Maclin, Sean San José, Paul Raci Lajityyppi: draama Kesto: 1 t 45 min Tässä vankilaelokuva, joka on harvinaisen tyyni ja melankolinen ja jossa vangit esitetään oikeiden ihmisten oloisina, tavallisina henkilöinä, jotka ovat tehneet virheen. Perinteisesti genrelle tyypillinen väkivalta ja vartijoiden ylivoima loistavat poissaolollaan.  Ja erityisen autenttisuutta lisäävää on se, että näy

  • Blogit

    Jonain päivänä (2025)

                                        Lämminhenkinen ja musiikin rytmittämä tarina menneen ja nykyisen elämän yhteentörmäyksestä ja itselleen uskollisena pysymisestä.  Ohjaus: Amélie Bonnin Käsikirjoitus: Amélie Bonnin, Dimitri Lucas Näyttelijät: Juliette Armanet, Bastien Bouillon, François Rollin, Tewfik Jallab, Dominique Blanck, Mhamed Arezki, Pierre-Antoine Billon, Amandine Dewasmes Lajityyppi: musikaali, draama-komedia Kesto: 1 t 38 min Suomeen tuodaan ilahduttavan paljon uusia ranskalaisia elokuvia, joiden taso luonnollisesti vaihtelee. Amélie Bonnin esikoiselokuva Jonain päivänä (alkup. Partir un jour) on yhdistelmä hetkittäin syvällistäkin draamaa, komediallisia piirteitä ja musikaalinu

Back to top button