drama

  • Blogit

    EMILIA PÉREZ

    Emilia Pérez seuraa meksikolaista huumekartellin johtajaa Manitas Del Montea (Karla Sofia Gascón), joka palkkaa asianajajan Rita Castron (Zoe Saldaña) auttamaan tätä katoamaan ja muuttumaan naiseksi. Hän ilmestyy vuosia myöhemmin Ritan luokse hyväntekijänä Emilia Pérezina jotta tämä voisi auttaa häntä tapaamaan taakse jääneen perheensä joista vaimo Jessi (Selena Gomez) on jatkanut eteenpäin. Elokuva perustuu ohjaaja Jacques Audiardin samannimiseen ooppera librettoon jonka hän mukautti ranskalaisen kirjailijan Boris Razonin vuoden 2018 romaanista Écoute. Mukautettu käsikirjoitus on lopulta pieni osa romaania. Emilia Pérez on vähintäänkin mielenkiintoinen tapaus mistä puhutaan kaikista muista

  • Blogit

    THE IRON CLAW

    Urheiludraama The Iron Claw jonka Sean Durkin kirjoitti ja ohjasi kertoo tosielämän Von Erichsistä ammattipainijoiden traagisesta perheestä joka on “kirottu”. Elokuva kuvaa painiyrityksen omistajan Fritz Von Erichin (Holt McCallany) poikien kamppailua menestyksen saavuttamiseksi mitä heidän isänsä painosti vuodesta 1979 1990-luvun alkuun. The Iron Claw ei ole heikkohermoisille jos se todella pääsee ihon alle. On aina olemassa joitain sellaisia kuin Schindlerin Lista mikä on ultimate kuvaus keskitysleiristä. Tai We Need To Talk About Kevin kasvatuksesta. Tai viime vuosilta Father dementiasta tai The Whale ylipainosta ja niitä ei ihan heti katso uusiksi koska se inhottava tunne pal

  • Blogit

    THE BIKERIDERS

    The Bikeridersin juoni on saanut inspiraationsa Danny Lyonin samannimisestä valokuvakirjasta joka kuvaa Vandals Motorcycle Clubin elämää ja se taas on kuvitteellinen versio Outlaws Motorcycle Clubista. Vuonna 1965 Kathy Bauer (Jodie Comer) tapaa kyseisen klubin kuumapäisen jäsenen Benny Crossin (Austin Butler) ja heidän tuulipäinen romanssinsa alkaa. Perustaja Johnny Davisilla (Tom Hardy) on omat suunnitelmansa Bennylle. The Bikeriders onkin mielenkiintoinen tapaus. Se oli epävarmaa tapahtuuko elokuva koska se kuului 20th Century Studiosille ja Disney osti sen. Heillä ei ollut aikomusta julkaista sitä ja lopulta Focus Features otti elokuvan haltuunsa. Kesänä kun isot elokuvat olivat harvassa

  • Blogit

    A QUIET PLACE: DAY ONE

    Elokuvassa nähdään Lupita Nyong’on esittämä parantumattomasti sairaana ja pessimistisenä naisena Samina joka joutuu keskelle invaasiota maan ulkopuolisten olentojen, joilla on akuutti kuuloaisti, hyökätessä New Yorkiin. Sam pyrkii selviämään yhdessä Frodo-kissansa kanssa ja törmää lopulta toiseen selviytyjään Ericiin (Joseph Quinn) yrittäessään samalla päättää mitä tekee jäljellä jääneellä ajallaan. A Quiet Place: Day One ei ole maailman tarpeellisin esiosa. Osa kakkosen prologi oli jo itsessään täydellinen esiosa ja oma pikkulyhärinsä joten tällä oli saappaansa täytettävänä. Puolentoista tunnin ajan välittyy tunne siitä että tämä tekee sen saman ohjaaja Michael Sarnoskin kääntäessä ap

  • Blogit

    CIVIL WAR

    Alex Garlandin ohjaama kuvitteellinen mutta ajankohtainen elokuva seuraa toimittajien ryhmää, joka matkustaa New Yorkista Washington DC:hen sisällissodan aikana, jota käydään Yhdysvalloissa autoritaarisen liittohallituksen ja useiden alueellisten ryhmittymien välillä. Alex Garland ja A24 ovat yhdistäneet voimansa tässä intensiivisessä trillerissä mikä paneutuu sodan mielettömyyteen. Garland tunnetaan sci-fista. Hän käsikirjoitti 28 Days Later, 28 Months Later, Sunshinen ja Dreddin joilla on nyt kannattajansa maineesta riippumatta. Ohjaustyöt ovat olleet parempia. Ex-Machina on kestänyt uusintakatseluja esittäessään tekoälyn ja ihmisen välisen kuvannollisen shakkiottelun. Netflixiin ilmestyny

  • Blogit

    ANATOMY OF A FALL

    ANATOMY OF A FALL Anatomy of A Fall alkaa koirasta, pallosta, kovasta musiikista ja pieleen menneestä haastattelusta jonka kirjailija Sandra Voyter (Sandra Hüller) joutuu siirtämään. Sandra puhuttaa miestään Samuelia asiasta. Myöhemmin päivällä heidän näkövammainen poikansa Daniel palaa kävelyltä kyseisen koiransa kanssa ja löytää Samuelin kuolleena näennäisen putoamisen seurauksena avoimesta ullakkoikkunasta. Sandra väittää, että putoamisen on täytynyt olla vahinko mutta todisteet päävammasta alkaa viitata tappeluun. Poliisi ottaa myös huomioon Sandran olleen ainoa talossa ollut kun Samuel kuoli. Lisää todisteita monimutkaisesta avioliitosta pursuaa myös yleisön tietoisuuteen. Välillä tulee

  • Blogit

    PAST LIVES

    PAST LIVES Past Lives seuraa kahta lapsuudenystävää Na Youngia ja Hae Sungia vaiheittain 24 vuoden aikana, heidän pohtiessaan suhteensa luonnetta, kun he eroavat toisistaan ​​ja elävät erilaista elämää. Juoni saa puoliksi inspiraationsa debyyttiohjaaja Celine Songin elämästä. Tietyllä tavalla Past Lives on Richard Linklaterin Before trilogian seuraaja. Molemmat ovat vuosikausia kestäneen rakkauden intiimi tutkielma. Kohtaamisiin liittyy suloista haikeutta, kameratyö tykkää viivytellä kuvia ja kemioihin panostetaan sen verran että miettii onko heillä tulevaisuutta. Hyvästit on keskeinen teema. Greta Gerwigin ja Noah Baumbachin slice-of-life tyyliä ollaan myös opiskeltu. Celine Songista kuulla

  • Blogit

    ZONE OF INTEREST

    ZONE OF INTEREST Saksalainen natsien komentaja Rudolf Höss (Christian Friedel) pyrkii rakentamaan unelmaelämää vaimonsa Hedwigin (Sandra Hüller) kanssa uudessa kodissa saksalaisen Auschwitzin keskitysleirin vieressä. Tämä on periaatteessa koko juoni ja silti siinä on paljon kontekstia. Ohjaaja Jonathan Glazer on tehnyt urallaan neljä elokuvaa tämä mukaanlukien. Edellisestä elokuvasta Under the Skinista on kymmenisen vuotta ja jokainen projekti on aina erilainen. Hän on nyt Oscar ehdokkaana ja ihan ansioituneesti. Hän kiinnostui Martin Amisin romaanista The Zone of Interest missä tarina viittaa löyhästi Hössin elämään eri nimillä mutta Glazer halusi oikeat nimet ja teki kattavan tutkimuksen h

  • Blogit

    THE HOLDOVERS

    THE HOLDOVERS 1970-luvun alkuun sijoittuva elokuva seuraa varakkaan sisäoppilaitoksen pahantuulista historian opettajaa (Paul Giamatti) joka pakotetaan seuraamaan kourallista oppilaita, joilla ei ole paikkaa minne mennä joululomalla. Alkuun viisi oppilasta jää mutta olosuhteiden pakosta vain yksi oppilas eli Angus (Dominic Sessa) jää jälkeen ja kaksikko joutuu sietämään toisiaan koulun kokin (Da’Vine Joy Randolph) ollessa välikätenä. Alexander Payne toimii ohjaajana ja kirjoittajana. Hänet tuntien projektit ovat lämpöisiä ja samalla ilkeähkön huumorintajun sävyttämiä. Paul Giamatti tekee paluun hänen kameransa eteen 20 vuoden tauon jälkeen kun Sideways ilmestyi. Siinä oli kyse Milesist

  • Blogit

    BABYLON

    BABYLON Babylon kertoo useiden hahmojen noususta ja laskusta Hollywoodin siirtyessä mykkäelokuvista äänielokuviin 1920- luvun lopulla. Vuonna 1926 Los Angelesissa meksikolainen siirtolainen Manuel “Manny” Torres auttaa kuljettamaan elefantin irstaaseen Kinoscope Studiosin johtajan kartanoon. Hän ihastuu nopeasti Nellie LaRoyhin (Margot Robbie), röyhkeään, kunnianhimoiseen itseään “tähdeksi” kutsuvaan nuoreen naiseen New Jerseysta. Manny tapaa myös Jack Conradin, hyväntahtoisen mutta ongelmallisen, usein naimisissa olevan elokuvatähden, ja ajaa kotiin humalaisen Jackin, joka auttaa Mannylla varmistamaan apulaistyöt Kinoscopessa. Samoihin aikoihin Manny nousee studiojär

  • Blogit

    THE BOSTON STRANGLER

    THE BOSTON STRANGLER   Vuonna 1962 Boston Record- lehden toimittaja Loretta McLaughlin (Keira Knightley) tutkii kolmea tapausta, joissa vanhemmat naiset raiskattiin ja murhattiin kuristamalla Bostonin alueella. Hän vahvistaa, että kaikilla uhreilla oli sukat sidottu kaulaan rusetissa ja mitä todennäköisesti rikokset ovat yhdistettävissä sarjamurhaajaan. Tarina suututtaa Bostonin lainvalvojat ja Loretan pomo haluaa tuhota tarinan suojellakseen lehteä. Kuitenkin, kun neljäs uhri löydetään, Loretta ja toimittajatoveri Jean Cole (Carrie Coon) jatkavat tutkintaa. Paineet tappajan kiinnisaamiseksi kasvaa Lorettan painiskellessa systemaattisen epäoikeudenmukaisuuden, avioliittonsa ja jokaisen

  • Blogit

    TÀR

    TÀR   Lydia Tàr (Cate Blanchett) on ensimmäinen naispääkapellimestari. Erikoisena henkilönä jolla on loistava mieli vaikkakin ristiriitainen persoona, hän luottaa vain kahteen ihmiseen: Francescaan, hänen henkilökohtaiseen avustajaansa, ja Sharoniin, hänen vaimoonsa ja konserttimestaristaan. Lydia pitää myös mestarikurssia Juilliard Schoolissa. Hän haastaa opiskelijan näkemykset valkoisista miessäveltäjistä, kuten JS Bachin, ja rohkaisee opiskelijoita keskittymään musiikkiin sukupuolistereotypian sijaan. Editoitu video Lydian Juilliard-luokasta leviää ja New York Postissa ilmestyy artikkeli, jossa häntä syytetään seksuaalisesta saalistamisesta. Lydian pelot korostuvat myös uusien painei

  • Blogit

    THE WHALE

    THE WHALE   Brendan Fraserilla on ollut osansa tragediasta. Hän oli lapsuuden suosikkejani sellaisten elokuvien kuin California Manin, Muumion, Bedazzledin ja Blast From the Pastin jäljiltä. Hänellä oli osansa myös vakavista sivurooleista elokuvissa Gods and Monsters ja Crash. Nyt jälkikäteen on tullut sellaisia suorituksia kuin No Sudden Move ja melkein Batgirl ja vielä on tulossa Killers of the Flower Moon. Hän on jälleen nosteessa joko siitä että The Mummy (2017) sai kaipaamaan Brendan Fraseria tai että hänet löydettiin uusiksi. Hän ei onnistunut enää kassamagneeteissa ja hänestä tuli vitsi. Yksityiselämässä tapahtui myös sellaisia käänteitä kuin lukuisat selkäleikkaukset, ahdistelu

  • Blogit

    THE FABELMANS

    THE FABELMANS   Elokuva on puoliksi omaelämäkerrallinen tarina, joka perustuu löyhästi ohjaaja Steven Spielbergin nuoruuteen ja ensimmäisiin elokuvantekijävuosiin. Se kertoo fiktiivisestä Sammy Fabelmanista, nuoresta tavoitteellisesta elokuvantekijästä, joka tutkii, kuinka elokuvien voima voi auttaa häntä näkemään totuuden toimintakyvyttömästä perheestään ja hänen ympärillään olevista ihmisistä. Se ei ole kenellekään salaisuus että Spielberg on vähän sokerinen lähestymistavassaan ja se johtuu hänen taustastaan avioerolapsena ja mielikuvituksestaan uskoa onnellisiin loppuihin. Minulla on ongelmani hänen kanssaan mutta en kiistä hänen asemaansa erinomaisena kamerankäyttäjänä ja kyvykkyyde

  • Blogit

    BANSHEES OF INISHERIIN

    BANSHEES OF INISHERIIN Oscar-gaalan lähestyessä, yksi tulevan illan ennakkosuosikeista oli nyt tähtäimessäni. Kaikilla sen näyttelijöillä on mahdollisuus voittaa pysti mutta tämä taitaa olla enemmän ohjaajan ja kirjoittajan Martin McDonaughin juhlaa. Hän on yksi akatemian suosikeista aina kun uusi elokuva tulee heidän kiikariinsa jos ei lasketa Seven Psychopats. Vaikka hänen musta huumorinsa ei ole kaikkien makuun, siinä on paljon tilannetajua ja hahmot ovat rehellisiä. In Bruges on edelleen paras siinä. Se naurattaa edelleen kuinka Brendan Gleeson joutuu kertomaan temperamenttiselle psykopomolleen jota Ralph Fiennes esittää, että Colin Farrell ei viihdy tässä rauhallisessa belgialaisessa pi

  • Blogit

    SHE SAID

    SHE SAID   She Said oli elokuva mistä kuulin vasta kuukausi sitten… En nähnyt mainostusta oikein mistään vasta kun se julkaistiin ja joitain arvioita ilmestyi. Se käsittelee Harvey Weinstein skandaalin alkuaikoja ja Me Too – ilmiön syntyä kun toimittajat Jodi Kantor (Zoe Kazan) ja Megan Twohey (Carey Mulligan) pääsivät jutun jäljille. Lukuisia naisia Hollywoodissa (Rose McGowan, Gwyneth Paltrow, Ashley Judd) ja muita vähemmän tunnettuja oltiin ahdisteltu ja vinkkejä rupesi satelemaan. Jotain oli meneillään koska kukaan ei suostunut puhumaan ja outoja yhteensattumia ilmeni. Systemaattinen hyväksikäyttö ja vaientaminen ilmeni myös. Elokuva Weinstein skandaalista olisi ollut va

  • Blogit

    BLONDE

    BLONDE Tiedän vallan hyvin että tulen hämmentämään monen lukijan pään tällä arvosanalla mutta leffan päätyttyä olo oli kuin ruumiista olisi irtautunut shokin jälkeen. Marilyn Monroe saavutti kuolemansa jälkeen myyttiset mittasuhteet oltuaan 10 vuotta parrasvaloissa. Monet yhdistävät hänet stereotyyppisiin blondeihin mainioissa komedioissa kuten Gentlemen Prefer Blondes, Seven Year Itch ja Some Like It Hot mutta hänet aliarvioitiin usein. Hän oli kuitenkin fiksu. Hän luki kirjoja, pysyi ajan tasalla ja kävi kiistellyn metodinäyttelijäkoulun. Jos en muistele komedioita, sitten mietin sitä kuinka hän kantaa elokuvan Don’t Bother to Knock häiriintyneenä lapsenvahtina omilla harteillaan tai

Back to top button