PAST LIVES

PAST LIVES

Past Lives seuraa kahta lapsuudenystävää Na Youngia ja Hae Sungia vaiheittain 24 vuoden aikana, heidän pohtiessaan suhteensa luonnetta, kun he eroavat toisistaan ​​ja elävät erilaista elämää. Juoni saa puoliksi inspiraationsa debyyttiohjaaja Celine Songin elämästä.

Tietyllä tavalla Past Lives on Richard Linklaterin Before trilogian seuraaja. Molemmat ovat vuosikausia kestäneen rakkauden intiimi tutkielma. Kohtaamisiin liittyy suloista haikeutta, kameratyö tykkää viivytellä kuvia ja kemioihin panostetaan sen verran että miettii onko heillä tulevaisuutta. Hyvästit on keskeinen teema. Greta Gerwigin ja Noah Baumbachin slice-of-life tyyliä ollaan myös opiskeltu.

Celine Songista kuullaan vielä jatkossa. Hän perusti käsikirjoituksen osittain omiin kokemuksiinsa ainakin kielen ja kulttuurin kohtaamisessa. Tämä on maahanmuuttajatarina mutta sitäkin enemmän sopeutumisesta uuteen ja vanhan kiinnipitämisestä. Käsikirjoitus olisi voinut olla ihan tavallinen ja mutkaton mutta heti alussa pitkä otos ulkopuolisen näkökulmasta kutsuu meidät uteliaasti tunteen sisään. Na vaihtaa nimensä Noraksi ja sopeutuu uuteen elämään New Yorkissa kun taas Hae ei pärjää yhtä hyvin kotikaupungissaan. Tasaista alleviivausta tulee vaan siitä kun pitää miettiä minkälaista elämä olisi ollut jos lapsena oltaisi valittu toisin. Tämä on fiksu lähestymistapa kun valinnat ovat arkisia ja elämänkattavia. Asiat olisivat menneet helpommin mutta haaveiden eteen pitää toimia. Skype on myös tässä avainasemassa aikana kun se oli vielä suosittu. Kun vuodet kuluvat, se on realistista että yhteydenotto päättyy viestinnän mahdollisuudesta huolimatta. Pakollinen kolmas pyörä on myös mukana John Magaron esittämän Arthurin muodossa mutta hänelläkin on tunteensa ja taustansa.

Past Lives ottaa kaiken irti pääparistaan. Greta Lee ja Teo Loo ovat mainioita. Kameratyö tajuaa heidän etäisyytensä visuaalisesti ja he ovat symmetrisesti erillään. Jos odottaa jonkinlaista payoffia, pitää odottaa loppuun. Siinä hetkessä voi kuulla kynän putoavan. Olin liikuttunut poistuessani salista ja sen romanttisuus, mustasukkaisuus ja monenlaiset tunteet ovat niin todentuntuisia. Vaikkei tässä ole Linklaterin kauaskantoisuutta, koko elokuva tuntuu siltä kuin pari olisi nähnyt toisensa viimeksi 12 vuotta sitten. Se onnistui Songin pitäessä autenttisuutta yllä ja näyttelijät eivät kohdanneet toisiaan vasta kuin kohtaus alkoi. Tämä on tasaisen kaunis elokuva ja moderni katsaus erilläänoloon mutta silti niin ajaton johon kaikkien on helppo samaistua.

⭐⭐⭐⭐½