Blogit

SHE SAID

She Said olisi ansainnut enemmän silmäpareja koska se kertoo tutkivasta journalismista ja jatkuvan uutistulvan melskeessä olisi tilaisuus tutkailla journalistien työtä

SHE SAID

 

She Said oli elokuva mistä kuulin vasta kuukausi sitten…

En nähnyt mainostusta oikein mistään vasta kun se julkaistiin ja joitain arvioita ilmestyi. Se käsittelee Harvey Weinstein skandaalin alkuaikoja ja Me Too – ilmiön syntyä kun toimittajat Jodi Kantor (Zoe Kazan) ja Megan Twohey (Carey Mulligan) pääsivät jutun jäljille. Lukuisia naisia Hollywoodissa (Rose McGowan, Gwyneth Paltrow, Ashley Judd) ja muita vähemmän tunnettuja oltiin ahdisteltu ja vinkkejä rupesi satelemaan. Jotain oli meneillään koska kukaan ei suostunut puhumaan ja outoja yhteensattumia ilmeni. Systemaattinen hyväksikäyttö ja vaientaminen ilmeni myös.

Elokuva Weinstein skandaalista olisi ollut varmasti hitti mutta se ei tienannut oikein mitään. Tähän voi olla montakin syytä. Yksi hyvä syy on varmaankin koska yleisö ei jaksa nyt masentavia aiheita maailmalla tapahtuvien kriisien keskellä ja tämä on niin tuoreessa muistissa. Toinen hyvä syy voi olla huono markkinointi ja kuinka se julkaistiin liian moneen teatteriin kun olisi kannattanut kasvattaa statusta ensin muutamalla teatterilla ja kasvattaa sanan kulkua. Pandemia uudisti teatterissa käyntiä monien kohdalla ja koko alaa samalla.

She Said olisi ansainnut enemmän silmäpareja koska se kertoo tutkivasta journalismista ja jatkuvan uutistulvan melskeessä olisi tilaisuus tutkailla journalistien työtä. Kun All The President’s Men ilmestyi 70-luvulla ja näytti kuinka järjestelmä toimii, se on toiminut malliesimerkkinä lukuisille genren innoittajille. Spotlight edusti aikakauden siirtoa kun Internet ei ollut vielä ratkaisevassa asemassa ja kynät ja muistiinpanot olivat käytössä. She Said edustaa siirtymävaihetta kun Internet on käytössä ja sosiaaliset normit muuttuvat. Jodi ja Megan ovat tämän elokuvan Woodward ja Bernstein, kaksi erilaista ihmistä mutta silti samanlaista työmyyrää. Toinen erikoistuu kuulustelutyyliin, toinen kuuntelemiseen ja sympatioihin. Toinen syö omenan matkalla toimistoon ja toinen on valmis. Molemmat ovat uraa uurtavia äitejä jotka yhdistelevät elämänsä ja työnsä. Carey Mulligan ja Zoe Kazan ovat tämän elokuvan voimanpesiä läsnäolollaan.

Elokuva lähestyy aihetta hyvin asianmukaisesti. Se ei välttämättä keskity näiden naisten yksityiselämään muuta kuin osana kuvallista kerrontaa. Tämä on tarina siitä kuinka ihmiset ovat hyviä työssään niin muuta ylimääräistä ei tarvita. Fokus on siinä miten nämä naiset reagoivat sisäisesti jutun laajuuteen. Kameratyö on yhtä pysäyttävän näköistä kuin tiedon kuuleminen. Jodin kuunnellessa Weinsteinin uhria puhelimessa, kamera pitäytyy hänen profiilissaan huomattavan ajan tai sitten kun Megan kohtaa tärkeän todistajan, ilme hänen kasvoillaan kertoo jo siitä että syyllinen on tässä. Samantha Morton ja Jennifer Ehle saavat myös osansa vaikuttavista kohtauksista naisina jotka ovat kärsineet elämänsä varrella lukuisista syistä. Uhrikertomukset kuullaan näyteltyinä kohtauksina mutta välillä tosielämän dokumentteihin jää osansa kuten ääninauha Weinsteinista pitkän käytäväotoksen yhteydessä. Yksi kuuluisista uhreista Ashley Judd esittää tässä itseään mikä on vähän alleviivaava ratkaisu mutta ymmärrettävää tyylin takia.

Se ei ole täydellinen tietenkään. Alun osio mikä käsittelee Trumpia, on vähän vikkelästi leikattu ja on ikäänkuin kiertotie päästä asiaan. Hyvä osio mutta sekin olisi voinut käyttää aikansa paremmin. On myös osio missä Megan unohtuu vähäksi aikaa jotta Jodi voisi lähteä selvittämään tapausta ja hänen toimintansa unohtuu vähäksi aikaa. Edellä mainittu Ashley Judd on tässä ja se luo jotain painoarvoa tähän. Jos joku tapaukseen liittyvä julkisuuden henkilö on osallisena tässä, kohtaus leikkaa pois aiotusta tapaamisesta, akuutin tuntuinen ääninäyttelijä on puhelimessa tai samankehoinen näyttelijä kuvataan takaapäin. Nämä on sellaisia asioita mitkä huomaa ja osa toimii tehokkaana vaikutelmana ja osa olisi voinut olla paremmin mietitty että vaikutelma olisi vielä todenmukaisemman tuntuinen.

Pilkunviilaamisia lukuunottamatta, She Said on hyvin tehokas ja akuutti true story. Jos pitää siitä että intensiiviset keskustelut käydään toimistossa joko keskenään tai kaiuttimen ääressä, tämä on elokuva mieleesi. Se on hankalan mutta tarpeellisen aiheen parissa mikä herättää keskustelua vielä tänäkin päivänä. Weinsteinin tuottamia elokuvia ei pysty katsomaan yhtä samalla tavalla kuin 10 vuotta sitten ja naisten asemaa tutkailtiin uusiksi.

Jos hakee lähintä vertailukohtaa, ehkä se on enemmän All the President’s Men tai Spotlight kuin muutaman vuoden takainen Bombshell mikä oli samanlaisen aiheen parissa ja keskitti maailmansa Fox Newsin sensaatiomaisuuteen. Toisin kuin 70-luvun klassikko, tämän on tyydyttävä musiikkiin korostaakseen jännitystä. Se ei ole suuri kritiikki mutta huomiota kiinnittävää. Ainakin niillä on yhteistä kaksi voimakasta leading performancea mitkä kiinnittävät huomion läpi keston ajan.

⭐⭐⭐⭐½

Olli-Pekka Mäkelä

Arvioita pääasiassa elokuvateatterien tai striimauksen uusimmista sisällöistä

Aiheeseen liittyvää

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Back to top button