Blogit

A QUIET PLACE: DAY ONE

Tällaista näkee jossain sellaisessa kuin Lars Von Trierin Melancholiassa eikä Walking Deadissa

Elokuvassa nähdään Lupita Nyong’on esittämä parantumattomasti sairaana ja pessimistisenä naisena Samina joka joutuu keskelle invaasiota maan ulkopuolisten olentojen, joilla on akuutti kuuloaisti, hyökätessä New Yorkiin. Sam pyrkii selviämään yhdessä Frodo-kissansa kanssa ja törmää lopulta toiseen selviytyjään Ericiin (Joseph Quinn) yrittäessään samalla päättää mitä tekee jäljellä jääneellä ajallaan.

A Quiet Place: Day One ei ole maailman tarpeellisin esiosa. Osa kakkosen prologi oli jo itsessään täydellinen esiosa ja oma pikkulyhärinsä joten tällä oli saappaansa täytettävänä. Puolentoista tunnin ajan välittyy tunne siitä että tämä tekee sen saman ohjaaja Michael Sarnoskin kääntäessä apokalyptisen kauhuleffan jotenkuten päälaelleen. Elokuva aloittaa tarinansa tavanomaisemmin mitä edelliset aloittivat. Se ei aloita hiljaisilla äänillä tai loistavalla kameratyöllä vaan tavallisella dialogilla vaikkakin onnistuneella tunnelmalla. Mietin mihin ollaan menossa jos luovuus aiotaan pitää hengissä. Otuksista oppii marginaalin verran jotain uutta ja suurkaupungin vilske antaa mielikuvaa heidän impulsseistaan. Jossain vaiheessa sarjaa voidaan miettiä milloin temppu on kulunut loppuun mutta tämä ei ole se päivä.

Kuten The First Omen aiemmin tänä vuonna, esiosa voi olla pätevästi tehty kun visionäärinen ohjaaja tuo jotain elämää tarinaan mikä olisi voinut olla katastrofi. A Quiet Place esiosa mikä tapahtuu New Yorkissa, luo mielikuvaa Independence Daysta missä kaupunki elää lähtölaskennan yllä tai lähemmin katsottuna Cloverfieldista missä hirviö mellastaa. Kuten siinäkin, betonituhkat Lupita Nyong’on kasvoilla tuovat mieleen 9/11 kuvat enkä tiedä miksi Hollywood haluaa muistuttaa siitä tällaisissa elokuvissa. Ehkä maassa maan tavalla.

Budjetti oli 67 milj. Se ei ole halpaa muttei katastrofileffan tasoinen budjetti. Tämä on enemmän intiimi ja kokemuksellinen lähestymistapa kameran pitäytyessä Lupitan ja Joseph Quinnin lähellä. Edelliset osat olivat intiimejä oman pelokkaan ilmapiirinsä kanssa ja tämän on muistutettava siitä. Kun palataan suurempiin kohtauksiin, se ei hukkaa määränpäätään. Väkijoukko aloittaa hitaasti ja hiljaisesti. Äänet tulevat hiljaa ja voimistuvat koko ajan kunnes se muuttuu varoittavaksi. Traileria koristanut rakennus lasikattoineen toimii loistavasti oman lähestymistapansa takia. Tunsin olevani itsekin pulssissa ja loukussa kun sitä ei tiedä mistä otukset tulevat. Olin montakin kertaa varpaisillaan miten kohtaus edistyy. Täytyy muistaa kuinka äänekäs kaupunki on kyseessä ja pienet hetket ovat oivaltavia ja nokkelia.

Michael Sarnoski ohjasi viimeksi Nicolas Cagen omalaatuisen neowesternin/draaman Pigin mikä keskittyi ravintolamaailmaan. Se on nykyään muotia että indieohjaaja saa isomman budjetin franchise-elokuvan vastuulleen ja se on osoittautunut välillä hyväksi ratkaisuksi. Tämä on post-apokalyptinen kauhuelokuva missä parantumaton syöpä yhdistetään maailmanlopun tunteisiin. Tässäkin on melankolinen päähenkilö joka etsii elämän tarkoitustaan uusiksi juonen viedessä häntä eteenpäin ja huolehtiessaan lemmikistään. Aiemmin possu merkitsi paljon. Nyt se on Frodo kissa joka vie valkokangasaikaa merkittävästi. Jos miettii miksi Frodo ja Sam kuulostavat tutuilta, Lord of the Rings vertaukset eivät päädy tähän. Tämäkin on matka läpi Mordorin missä häiriötekijöitä on taustalla ja ehkä jonkinlainen vapahdus odottaa lopussa.

Lupita Nyong’o tekee itselleen jonkinlaista tietä uutena scream queenina jos on uskomista tähän ja Usin päärooliin. Hänen antaumuksensa näkyy hahmon ristiriitaisuudessa. Joku joka on kuolemassa ja on keskellä maailmanloppua. Se tuo tähän oman kerroksensa mitä näkee enemmän jossain sellaisessa kuin Lars Von Trierin Melancholiasta eikä Walking Deadissa. Sam kulkee eri suuntaan ja seuraa sydäntään tehden omia valintojaan. Sarnoski on selkeästi kiinnostuneempi seuraamaan Samia kuin blockbusterin suuntaviivoja. Hirviöt ovat tässä vaiheessa sarjaa jo hyvin tiedossa ja voivat kulua mutta uusi perspektiivi hiljaisine hetkineen, on selkeästi Sarnoskin aluetta. Sam on eräänlainen toisinto Pigin Nicolas Cagesta kun oudot valinnat ovat kipinöitä mitkä ajavat päähenkilöä.

Joseph Quinnin esittämä Eric on vastine kaksikon emotionaaliselle puolelle. Vaikkakin hän on olemassa juonivälineenä ja kommunikoi Samin piinkovalle puolelle, Quinn ajaa asiansa ja olen tyytyväinen että hänen Stranger Things suorituksensa jälkeen on elämää. Djimon Hounsoun mukanaolo kakkosen jälkeen ja tietyt jumpscaret ovat varmaankin muistiinpanoja isommalta taholta kuin tekijätiimiltä. Niidenkin ympärille saadaan toimivuutta tunnelman kehittyessä. Loppukin on jotain mikä olisi ollut helposti pilattavissa mutta Sarnoski katsoo korttinsa oikein ja elokuva loppuu tyydyttävään noottiin.

A Quiet Place jatkaa (toivottavasti) hyvää tahtia tästäkin eteenpäin. Day One varmistaa ainakin sen että nyt ollaan varovaisesti menossa kohti “isompaa” ja franchise tyyppistä expanded universea mihin Walking Dead lähti vuosia myöhemmin. John Krasinskilla on mielessään vielä kolmas osa ja jättää sarjan sen jälkeen. Sitten arvioidaan onko se elinkelpoinen edelleen. Velvoitteet ovat läpinäkyviä mutta onneksi he saivat oikean tiimin projektin taakse. A Quiet Place: Day One on pätevä, näppärästi leikattu ja intensiteetillä kuvattu esiosa.

⭐⭐⭐⭐-

Olli-Pekka Mäkelä

Arvioita pääasiassa elokuvateatterien tai striimauksen uusimmista sisällöistä

Aiheeseen liittyvää

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Back to top button