Popcorn with Esko
-
Uutiset
Risto Räppääjä ja villi kone -elokuvan kuvaukset alkavat 6.7.2022
Solar Filmsin tuottaman Risto Räppääjä ja villi kone -elokuvan kuvaukset alkavat keskiviikkona 6.7.2022. Elokuva kuvataan Helsingissä ja Vantaalla heinä- ja elokuussa 2022. Elokuvan ohjaa Maria Sid. Lapsiperheiden ikisuosikit Risto Räppääjä ja Nelli Nuudelipää seikkailevat tällä kertaa pelimaailmassa. Elokuva perustuu Sinikka ja Tiina Nopolan kirjoittamaan, samannimiseen Tammen kustantamaan lastenromaaniin. Elokuvassa nähdään luonnollisesti myös Rauha Räppääjä, Lennart Lindberg ja Pakastaja-Elvi, joita näyttelevät Minka Kuustonen, Ylermi Rajamaa ja Jenni Kokander. Muita aikuisrooleja näyttelevät muun muassa Jutta Järvinen ja Aku Sipola. Lapsinäyttelijöiden nimet julkistetaan erikseen.
-
Uutiset
Väärä huhu: Disney yrittää houkutella Johnny Deppiä takaisin tuttuun merirosvorooliin
Disney on mediahuhujen mukaan yrittänyt kovasti saada Johnny Deppin takaisin Jack Sparrown rooliin Pirates of the Caribbean jatko-osiin. Daily Mailin mukaan Deppin kohdalla neuvottelut rooliin paluusta ovat parhaillaan käynnissä. Disney on erittäin kiinnostunut saamaan näyttelijän takaisin elokuvasarjansa näyttelijäkaartiin. Tietojen mukaan näyttelijän kanssa neuvotellaan noin 300 miljoonan dollarin sopimuksesta. Pirates of the Caribbean -saaga alkoi vuonna 2003, kun elokuva Mustan Helmen kirous saapui elokuvateattereihin. Johnny Depp näytteli elokuvassa juopunutta merirosvoa Jack Sparrowta, josta on myöhemmin tullut tunnettu roolisuoritus. Roolisuorituksestaan Depp sai Oscar-ehdokkuuden 200
-
Uutiset
Marvelin suositut live-action-sarjat saapuivat tänään Disney+ -palveluun
Disney+ -palveluun Suomessa lisättiin tänään monille Netflixin kautta tutuksi tulleet Marvel-sarjat, joissa kolmessa on K18+-ikäluokitus. Netflix tuotti sarjat ja lopetti niiden tuotannon helmikuussa 2019, kun Disney valmisteli omaa striimauspalveluansa. Vaikka fanit ovat ottaneet Marvel Universumin laajentumisen ja sarjojen siirtymisen Disney+ -palveluun lämmöllä vastaan, pienoista kritiikkiä on saanut, että Defenders Sagaksi kutsuttua Marvel-sarjakokonaisuutta ei pysty vielä katsomaan 4K, UHD, Imax Enhanced tai Dolby Atmos formaateissa. Disney+ on faneille kommentoinut sosiaalisessa mediassa ja uutissivustoille näiden ominaisuuksien olevan saatavilla pian – kuinka pian, niin on kaikk
-
Uutiset
Top Gun: Maverick lentämällä vuoden 2022 kärkileffaksi!
Elokuvateatterit ovat voimaantuneet Paramountin ja Skydancen Top Gun: Maverick elokuvasta. Elokuva on Tom Cruisen parhaimmin lipputuloja tuonut elokuva näyttelijän koko uralla kun Mission Impossible Fallout jää sen yli miljardin ansaitun dollarin varjoon pelkällä 791 miljoonalla dollarilla. Aikoinaan Top Gun toi 1986 vuoden parhaimmat lipputulot 521 miljoonalla dollarilla. Cruise voi olla tyytyväinen myös toiseen henkilökohtaiseen uraennätykseen, kun Top Gun 2 toi ensimmäistä kertaa yli 100 miljoonaa dollaria ensimmäisen viikonlopun aikana ensi-illastaan. Pandemiasta johtuneen hiljaiselon jälkeen Paramount tuntuu olevan myös kovassa vauhdissa – mukavasti ovat tuoneet leffalippukassoill
-
Uutiset
Doctor Strange in the Multiverse of Madness (IMAX-enhanced) nyt katsottavissa Disney+ -palvelussa
Sam Raimin ohjaama Doctor Strange in the Multiverse of Madness lisättiin tänään laajennetussa IMAX-kuvasuhteessa Disney+ -palveluun. Katso traileri tästä. Doctor Strange in the Multiverse of Madness Marvel Studiosin Doctor Strange in the Multiverse of Madness on jännittävä seikkailu Multiversumin läpi Doctor Strangen, hänen luottoystävänsä Wongin ja Wanda Maximoffin, aka Scarlet Witchin, kanssa. Elokuvan on ohjannut Sam Raimi (Evil Dead 2, Spider-man). Rooleissa: Benedict Cumberbatch, Elizabeth Olsen, Benedict Wong, Rachel McAdams, Xochitl Gomez ja Bruce Campbell. Katso näyttelijöiden mainosvideo tästä.
-
Uutiset
Uma Thurman ja Henry Golding liittyvät Old Guard 2 näyttelijäkaartiin!
Kill Bill ja Crazy Rich Asians elokuvien tähtinäyttelijät Uma Thurman ja Henry Golding on julkistettu näyttelevän Charlize Theronin kanssa Netflixsin 2020 kesän blockbuster elokuvan jatko-osassa Old Guard 2. Ensimmäisen elokuvan rooleissa jatkavat myös Theron, KiKi Layne, Matthias Schoenaerts, Marwan Kenzari, Luca Marinelli, Veronica Ngo ja Chiwetel Ejiof. Alkuperäinen toimintaelokuva on Netflixin yksi suosituimmista 186 miljoonalla katselukerrallaan. Odotetun jatko-osan ohjaa Victoria Mahoney, käsikirjoittajaksi valikoitui Greg Rucka, joka on tekijänä elokuvan alkuperäisessä graafisessa tarinassa sekä Leandro Fernández. Mahoney (joka toimi toisena apulaisohjaajana elokuvassa Star Wars — Epi
-
Tähtiarviot
LeffaMedia tähtiarvio: Jurassic World Dominion
Ohjaus: Colin Trevorrow Pääosissa: Chris Pratt, Bryce Dallas Howard, Isabella Sermon, Laura Dern, Sam Neill, Jeff Goldblum, DeWanda Wise, Campbell Scott, Mamoudou Athie, BD Wong, Justice Smith, Omar Sy, Scott Haze ja Dichen Lachman Genre: seikkailu, jännitys Kesto: 2 tuntia 26 minuuttia Ikäraja: 12
-
Uutiset
Uuden BioRex elokuvateatterin avajaiset kauppakeskus Redissä 10.6.!
BioRex Redi avaa ovensa perjantaina 10.6.2022 Kalasatamassa. Avajaisviikon näytökset tulevat myyntiin tiistaina 7.6. klo 10 BioRexin verkkokaupassa ja jokaiselle päivälle on tarjolla erikoishintaisia näytöksiä, joihin liput alkaen 1€ ARE YOU REDI? Oletko valmis? Uuden BioRex Redin avajaisiin on enää reilu viikko. Kauppakeskus Redin uuden elokuvateatterin kunniaksi järjestämme kaksi (2) viikkoa ennen avajaisia ohjelmaa ja tempauksia kauppakeskuksessa sekä itse teatterissa perjantaista 10.6. lähtien sen avauduttua. Tarjolla ilmaisia poppareita ja cokista 1.-2.6. sekä 8.-9.6. Ilahdutamme kauppakeskus Redin asiakkaita 1.-2.6. ilmaisilla poppareilla sekä cokiksilla. Jaamme maksuttom
-
Uutiset
Uusi Finnkino Leffa -sovellus on julkaistu!
Selaa tuttuun tapaan kiinnostavia elokuvia, valitse sopiva näytös ja osta lippusi – Finnkino Leffa tekee elokuvalippujen ostosta vaivatonta, ja liput kulkevat kätevästi puhelimessa mukanasi. Voit myös jakaa lippuja helposti kavereiden tai perheenjäsenten kesken, minkä lisäksi sovellus auttaa muistuttamaan, ettet vaan myöhästy näytöksestä! Uuden sovelluksemme kehitystyö ei myöskään pääty tähän. Pienempien viilausten lisäksi suunnittelemme jo uusia ominaisuuksia sekä lisäyksiä. Mielellämme kuulemme myös, minkä uuden – vielä puuttuvan – ominaisuuden haluaisit ensimmäisenä itse nähdä Finnkino Leffa -sovelluksessa, tai mitä toivoisit parannettavan. Voit laittaa palautetta suoraan osoitteeseen asi
-
Uutiset
MENESTYNEET ANIMAATIOELOKUVAT LENTÄVÄSTÄ NIKO-POROSTA SAAVAT JATKOA UUDESSA ITSENÄISESSÄ SEIKKAILUSSA
Suomen elokuvasäätiö on myöntänyt tuotantotuen Niko ja myrskyporot -animaatioelokuvalle, jossa lentävä Niko-poro joutuu uusiin seikkailuihin. Aiemmat kaksi menestynyttä Niko -elokuvaa ovat Niko -lentäjän poika (2008) ja Niko 2 -lentäjäveljekset (2012). Elokuvan tuottavat Hannu Tuomainen ja Antti Haikala ja sen ovat käsikirjoittaneet Kari Juusonen, Hannu Tuomainen ja Marteinn Thorisson. Elokuvan ohjaavat Kari Juusonen ja Jørgen Lerdam. Kuten kaksi aiempaa Niko-elokuvaa, hanke on neljän maan kansainvälinen yhteistuotanto, jossa Animaker Oy toimii päätuottajana ja osatuottajina mukana ovat Ulysses Films (Saksa), Moetion Films (Irlanti) sekä A. Film Production (Tanska). Elokuvan budjetti on 7,2
-
Uutiset
Black Adam traileri julkistettu!
Black Adam on 2022 ensi-iltansa saava DC Comicsin sarjakuvahahmoon Musta Adam perustuva supersankarielokuva. Se on spin-off vuoden 2019 elokuvalle Shazam! sekä DC Extended Universen (DCEU) yhdestoista elokuva. Lähde: Wikipedia
-
Uutiset
MARVEL STUDIOSIN DOCTOR STRANGE IN THE MULTIVERSE OF MADNESS JULKAISTAAN DISNEY+ -PALVELUSSA 22. KESÄKUUTA
KATSO NÄYTTELIJÖIDEN ILMOITUS TÄSTÄ: Disney+ ilmoitti eilen, että Marvel Studiosin Doctor Strange in the Multiverse of Madness tulee yksinoikeudella Disney+ -palveluun 22. kesäkuuta. Katso uusi mainosspotti, jossa näyttelijät Benedict Cumberbatch, Elizabeth Olsen, Benedict Wong ja Xochitl Gomez lähettävät terveiset ja kiitoksensa faneille. Lue alkuperäinen tiedote kokonaisuudessaan: In Marvel Studios’ “Doctor Strange in the Multiverse of Madness,” the MCU unlocks the Multiverse and pushes its boundaries further than ever before. Journey into the unknown with Doctor Strange, who, with the help of mystical allies both old and new, traverses the mind-bending and dangerous alternate realities of
-
Videot
PWE Leffa-arvostelussa Top Gun: Maverick
Kuinka monta tähteä antaa Popcorn with Esko uusimmalle Top Gun: Maverick toiminta/draama elokuvalle? Yli kolmen vuosikymmenen jälkeen tätä ensi-iltaa odotettu, tarkkaan ottaen 36 vuotta kun viimeksi Top Gun saapui elokuvateattereihin vuonna 1986 ja Tom Cruise lensi suoraan supertähteyteen. Tsekkaa jakso ja katso muut tähtiarviot myös osoitteesta www.leffamedia.fi
-
Tähtiarviot
LeffaMedia tähtiarvio: Top Gun: Maverick
Ohjaus: Joseph Kosinski Pääosissa: Tom Cruise, Miles Teller, Jennifer Connelly, Jon Hamm, Glen Powell, Lewis Pullman, Ed Harris, Val Kilmer, Monica Barbaro, Charles Parnell, Jay Ellis, Danny Ramirez Genre: Toiminta, Draama Kesto: 2 tuntia 11 minuuttia
-
Podcastit
PWE Leffa-arvostelussa Top Gun: Maverick
Kuinka monta tähteä antaa Popcorn with Esko uusimmalle Top Gun: Maverick toiminta/draama elokuvalle? Yli kolmen vuosikymmenen jälkeen tätä ensi-iltaa odotettu, tarkkaan ottaen 36 vuotta kun viimeksi Top Gun saapui elokuvateattereihin vuonna 1986 ja Tom Cruise lensi suoraan supertähteyteen. Tsekkaa jakso ja katso muut tähtiarviot myös osoitteesta www.leffamedia.fi
-
Uutiset
DISNEY+ ESITTELI WALT DISNEY ANIMATION STUDIOSIN UUTUUSARJAN BAYMAX! – ALKAA 29. KESÄKUUTA
Linkki traileriin HELSINKI, FINLAND (23. toukokuuta) – Disney+ julkaisi uuden trailerin Walt Disney Animation Studiosin Baymax! -sarjalle, joka alkaa yksinoikeudella Disney+ -palvelussa 29. kesäkuuta. Uutuussarja vie katsojat takaisin fantastiseen San Fransokyon kaupunkiin, jossa ystävällinen ja puhallettava terveydenhuollon kumppanirobotti Baymax ryhtyy tekemään sitä, minkä osaa parhaiten: auttaa muita. Lue alkuperäinen tiedote kokonaisuudesaan: In celebration of National Streaming Day, Disney+ has released a new trailer and key art for Walt Disney Animation Studios’ “Baymax!” Streaming exclusively on Disney+ on June 29, the all-new series of healthcare capers returns to the fantastical cit
-
Uutiset
DISNEY+ JULKAISI TRAILERIN MARVEL STUDIOSIN SHE-HULK: ATTORNEY AT LAW -SARJALLE – ENSI-ILTA 17. ELOKUUTA
Linkki traileriin HELSINKI, FINLAND (18. toukokuuta) – Disney+ on julkaissut uuden trailerin ja Key Art -kuvan Marvel Studiosin She-Hulk: Attorney at Law -sarjalle. Uuden komediasarjan pääosassa nähdään Tatiana Maslany, joka esittää asianajaja Jennifer Waltersia (She-Hulk), joka on erikoistunut yli-inhimillisiin oikeustapauksiin. Sarja saa ensi-iltansa Disney+ -palvelussa 17. elokuuta. Lue alkuperäinen tiedote kokonaisuudessaan: Executive producer Kevin Feige, president of Marvel Studios and chief creative officer of Marvel, welcomed Tatiana Maslany to The Walt Disney Company’s 2022 Upfront presentation this afternoon at Basketball City on Pier 36 in New York. The pair shared details about t
-
Uutiset
MARVELIN SUOSITUT LIVE-ACTION-SARJAT SAAPUVAT DISNEY+ -PALVELUUN 29. KESÄKUUTA
Fanien suosikkisarjat: Daredevil, Jessica Jones, Luke Cage, Iron Fist, The Defenders ja The Punisher löytyvät pian kaikki yhdestä paikasta – Disney+ -palvelun Marvel-sisältövalikoimasta. HELSINKI, SUOMI (10. toukokuuta 2022) – Disney+ lisää 29. kesäkuuta Marvelin live-actionia kokoelmaansa. Palveluun saapuvat Daredevil, Jessica Jones, Luke Cage, Iron Fist, The Defenders ja The Punisher, minkä jälkeen fanit pääsevät nauttimaan entistä suuremmasta Marvel-kokoelmasta – kaikki yhdessä paikassa. Näiden uusien nimikkeiden lisäämisen myötä tilaajia kehotetaan tarkistamaan lapsilukkoasetukset varmistaakseen heille ja heidän perheelleen sopivimman katselukokemuksen. Disney+ -palvelun Marvel-brändisiv
-
Tähtiarviot
LeffaMedia tähtiarvio: Doctor Strange in the Multiverse of Madness
Ensi-ilta 4.5. Marvel Studios elokuva. Ohjaus: Sam Raimi Pääosissa: Benedict Cumberbatch, Elizabeth Olsen, Xochitl Gomez, Benedict Wong, Rachel McAdams, Chiwetel Ejiofor, Julian Hilliard, Jett Klyne ja Michael Stuhlbarg Genre: toiminta, fantasia, seikkailu, kauhu Kesto: 2 tuntia 6 minuuttia Ikäraja: 12
-
Uutiset
JUSSI-VOITTAJAT vuoden 2021 kotimaisista elokuvista on valittu
Jussi-palkinnot vuoden 2021 parhaille elokuville jaettiin perjantaina 6.5. suorassa tv-lähetyksessä. Jussi-gaala palasi vuoden tauon jälkeen Kaapelitehtaan Merikaapelihalliin. Voimaantunut ja pirskahteleva tunnelma näkyi ja kuului niin punaisella matolla kuin kiitospuheissakin. Hytti nro 6 palkittiin parhaana elokuvana. Yhteensä Hytti nro 6 sai kaikkiaan kahdeksan (8) Jussi-palkintoa. Seuraavaksi eniten palkintoja saivat Guled & Nasra (2) ja Sokea mies, joka ei halunnut nähdä Titanicia (2). Muita palkittuja elokuvia olivat Fucking with Nobody (1) ja 70 on vain numero (1). Parhaana lyhytelokuvana palkittiin Hei hei Tornio ja dokumenttielokuvana Invisible Demons – Tuhon merkit. Varsinaiste