I KNOW WHAT YOU DID LAST SUMMER (2025)

I Know What You Did Last Summer (2025) sijoittuu 27 vuotta edellisten elokuvien murhien jälkeen, kun uusi koukkua heiluttava tappaja ilmestyy ja alkaa kohdistaa iskujaan ystäväryhmään vuotta sen jälkeen, kun he peittivät auto-onnettomuuden, jossa he tappoivat jonkun. Kuvioihin astuu lopulta Julie James (Jennifer Love Hewitt) ja Ray Bronson (Freddie Prinze Jr) joilla on ennestään kokemusta liiankin tutuista skenaarioista

Alkuperäinen I Know What You Did Last Summer jäi 90-luvulla kasvaneiden mieleen Screamin jälkeläisenä. Kevin Williamson kirjoitti Screamin, siitä tuli menestys ja hänen monesti hylätty käsikirjoituksensa, mikä pohjautuu Lois Duncanin nuorten jännäriromaaniin, sai tuulta alleen ja lopputuloksena I Know What You Did Last Summer on sitä mitä Scream parodioi (vaikkakin kevyempi versio genrestä). Tämä legacy jatko-osa on sitä mitä toinen legacy jatko-osa Scream (2022) vältteli eli laiskempi versio alkuperäisestä.

Kukaan tuskin sanoo alkuperäistä mestariteokseksi mutta siinä oli vetävä casting ja jotain käsitystä syyllisyydentunnoista vaikkakin se suututti lähdemateriaalin kirjoittajan. Sittemmin sen perintö jatko-osien suhteen on ollut sotkuista. Niitä kaikkia yhdistää se että jump the shark tai nuke the fridge – hetki tapahtuu jossain välissä. Ykkösessä syyllisen selvittäminen on ajanhukkaa jo heti kun The Fishermanin kasvoja ei peitellä kunnolla. Kakkososa I Still Know What You Did Last Summer kiidätettiin tuotantoon ja siksi se on niin sotkuinen ja juustoinen juoniaukkoja myöten. Direct-to-dvd jatko-osa I’ll Always Know What You Did Last Summer saa painua jonnekin syvälle suohon mistä se kaivoi ideansa toisesta kauhugenrestä. Amazonille ilmestynyt TV reboot ’21 yrittää tavoittaa kirjan tunnelman mutta epäonnistuu jo heti ideastaan saakka.

Onnistuiko uusi elokuva? Lyhyt vastaus: Ei. Pidempi vastaus: se tuntuu kevyemmältä remakelta minkä aikana Jennifer Love Hewittin ja Freddie Prinze Jr:n läsnäolo on vain jälkiajatus. En odottanut että tämä on lajinsa klassikko. Odotin että tämä tekee jump the sharkit mutten odottanut olleeni näin lyöty.

Ykkösosan plot pointit kierrätetään järjestelmällisesti ja sitten mietitään uusiksi. Esim. elämme joitain samoja hetkiä jolloin odottaa kuulevansa uhrin nimen päähenkilön suusta mutta nyt se vaan tulee jonkun toisen suusta. Käsikirjoitus on täynnä ideoita mitä voisi hyödyntää jos siihen olisi kiinnostusta. Edelliset Screamit käsittelivät ilmiöitä ja victim blamingia. Tämä käsittelee yhteisön traumaa, true crime ilmiöitä, eristäytyneisyyttä, lupauksia ja valintoja eikä se sitoudu mihinkään niistä täydellä teholla. Jos odotti Jennifer Love Hewittia ja Freddie Prinze Jr enemmän, se olisi ollut hyvä idea ihan toiseen elokuvaan. Lopussa on joitain juttuja mutta nyt se on vaan yksi idea muiden joukossa. Jos tämä ei ole menestys, miksi vaivautua?

Puhutaan legacy jatko-osista. Moni tulee varmasti vertailemaan tätä viimeaikaisiin valintoihin. Mielestäni Scream (2022) teki oikein Deweyn suhteen. Se oli väistämätöntä siinä tilanteessa missä oltiin. Hänkin on vanhempi ja masentuneempi kuin ennen mutta se sopii profiiliin. Jotkut sanovat tätä varmasti tämän sarjan The Last Jediksi koska meillä on ruosteisemmat ja surullisemmat protagonistit. Reilua mutta vertailen tätä Solo: A Star Wars Storyyn (jollain sellaisilla kuin nopalla ja sukunimellä on yhtäkkiä väliä) siinä että nyt loppuratkaisu antaa uusia ulottuvuuksia edellisiin elokuviin ja nyt kun katsomme ykköstä ja kakkosta uusin silmin, se on lopulta tarpeetonta. Ne jutut eivät tarvinneet selitystä. Ne olivat olemassa antaakseen taustaa tai harhautusta. Tämä loppu panosti shokkiarvoon ilman syvää ajatusta. Miten me päädyimme A:sta B:hen on aika mielenkiintoinen kysymys.

Entä muu elokuva? Koska nyt olemme lievän tai on-the-nose uudelleenlämmittelyn parissa, paljonkin askelia toistetaan uusiksi. Se voisi olla hyvä ajatus kun se toimi viidennen Screamin kanssa. Nyt vaan tosin ollaan pulassa kun sarja ei ikinä ollut kauhean loistava itseironiassa muuta kuin vahvistaessaan urbaanilegendoja ja hahmot silti tekivät virheitä tilanteissa mitä Scream parodioi. Elokuvan ohjaaja Jennifer Kaytin Robinson teki aiemmin Netflixille Do Revengen mikä oli eräänlainen teiniversio Hitchcockin Strangers On A Trainista joten häneltä olisi odottanut terävää panostusta nostalgia baitissa tai legacy factorissa samalla kun uudet hahmot ottavat sijaa.

Uusissa hahmoissa on piirteensä. He ovat uutta sukupolvea joten dialogi on sen mukaista vaikkakin välillä puolivillaista. Chase Sui Wonders esittää protagonistia Avaa ihan mukiinmenevästi. Ei mitään erikoista minkä voi summata ihan kaikista tässä elokuvassa. Kaikilla on hetkensä syyllisyydentunnosta mitä olisi ollut kiva nähdä enemmän mutta näköjään tappaminen on jo tarpeeksi hauskaa unohtaakseen sellaiset asiat. Tosin jo heti mainostuksesta saakka Madelyn Clinen esittämä Danica erottautuu joukosta. Hän on se huomionkipeä hahmo ja tavallaan kuin Tina Halloween 5:sta paitsi kehitys siitä. Välillä äänekkäät diivat ovat löytäneet muutakin paikkaa kuin ollakseen vain stereotyyppiset itseään täynnä olevat bimbot. Danica on herkullinen toisinto Sarah Michelle Gellarin Helenista joka välittää. Elokuvan kasti olisi vähemmän värikäs ilman häntä. Ja jos jotain on sanottava niin välillä kohtaukset ovat tyylikkäitä vanhan 90-luvun slasherin tapaan. Onnettomuus itsessään on ohi aika nopeasti. Jälkikäteen ajatellen, syyte olisi korkeintaan kuolemantuottamus mutta sitten meillä ei olisi juonta ja syyllisen selvittäminen alkaa leffan edetessä olla jo selvää. Red herringeja löytyy mutta tarvitsee vain miettiä kehen kiinnitetään eniten huomiota. Mikään jahdeista ei vastaa ykkösen Sarah Michelle Gellarin kohtausta (mikä sai vereni pumppaamaan) mutta Fishermanin kohtauksissa on aina vähän jotain mihin tarttua.

Jotenkin nämä elokuvat pitivät pääparin Julien ja Rayn aina erossa toisistaan ja tässä he ovat jo eronneet. Uskoisin että suurin osa faneista halusi heidät yhteen joten sekin on nyt hukattu tilaisuus. 20-30 vuoden jälkeen ehtii tapahtua mutta se jää niin pieneksi etten tiedä miksi he edes ovat tässä. Jopa muutaman minuutin mittainen cameo mitä varmasti hehkutetaan, olisi voinut sijoittaa toiselle hahmolle niin se olisi ollut jo merkittävää. Jatko-osaa pedataan jo tietoisesti lopputekstien yhteydessä. Jos näin on, jättäisivät pakollisten salaisuuksien vellomisen jo pois. Kuinka monta kertaa jotkut voivat salata onnettomuuksia ja toistaa ne kertaalleen? Tästä sarjasta tuli ongelmallinen koska kirja pyrki kertomaan “totuus tekee vapaaksi” ja nämä elokuvat eivät sitä oppineet. Keskittykää siihen seuraavaksi ja antakaa tappajalle muuta tekemistä.

Tai toisaalta, hautakaa se. Nyt kauhulla on niin paljon tarjontaa ja siivet on levitetty toisaalle mielikuvituksellisimpiin ja hauskoihin tuotoksiin. On meillä muutakin kuin legacy sequelit ja rebootit. Nyt on olemassa Terrifier, The Black Phone, M3GAN ja monia muitakin mitkä ovat saaneet I Know What You Did Last Summerin näyttämään kaukaiselta muistolta.

⭐️⭐️+ /5