Vuosi 2025 on tässä ja paljon upeita elokuvia on nähty. Paljon pettymyksiäkin ja huonoja (War of the Worlds, Snow White, Strangers: Chapter 2, I Know What You Did Last Summer, Megan 2.0 jne.) mutta niistä ei sen enempää. Lisäilen listalle myös edellisen vuoden julkaisuja mitkä ilmestyivät Finnkinoon alkuvuoden puolella. Valitsin niitä mitkä tuntuivat alusta saakka upeilta ja häntää pitävät saatiin päättää gut feelingin mukaan.
Kunniamaininnan ansaitsevat suorastaan hauska reboot Naked Gun (2025), James Gunnin Superman, omaperäinen Weapons, Guillermo Del Toron versio Frankensteinista, Kathryn Bigelow’n otteessaan pitävä House of Dynamite, Knives Out trilogian kolmas osa Wake Up Dead Man ja perhedynamiikkaa elokuvapiireissä kuvaava Sentimental Value.
Nyt kärkikymmenikkö…
10. SISU 2
Tämä elokuva on rakastettu syystäkin. Jos on Looney Tunes fani, tuntee jotain iloa sydämessään. Jos on Clint Eastwoodin kaltaisen hiljaisen sankarin ystävä, päähenkilöön rakastuu. Jos rakastaa Mad Max: Fury Roadia niistä syistä että se on pelkkää toimintaa ja kaikki tarpeellinen informaatio ja tunnesiteet annetaan etenemisen mukana, tämäkin on teille. Jos on vanhojen 80-luvun toimintaelokuvien ystävä, on tämän elokuvan ystävä. Jos Jorma Tommilan esittämän Aatami Korpin seikkailut olivat tässä, se on ansaittua. Tämä on tehty rakkaudella elokuvia ja genreä kohtaan. Suomalainen elokuva tarvitsee innoittajia ja tämä tuli otolliseen aikaan kun se huomataan Yhdysvalloissa.
⭐️⭐️⭐️⭐️½
9. BUGONIA
Yorgos Lanthimos on palannut Poor Thingsin ja Kinds of Kindnessin jäljiltä sekopäisessä tarinassa missä kaksi salaliittoteoreetikkoa (Jesse Plemmons, Aidan Delbis) sieppaavat rikkaan liikenaisen (Emma Stone) koska uskovat tämän olevan ufo. Elokuva irvailee todelliselle maailmalle oikein urakalla ja pitää höhliä päähenkilöitään tarpeeksi inhimillisessä valossa että tähän kaikkeen uskoo. Emma Stone on uskottava myös herkullisessa roolissaan tehden paljon vähäeleisiä ilmeitä ja eleitä sen eteen että teoriaan kallistuu vähän väliä. Vaikka kaikki paljastetaan lopussa mistä oli kyse, se ei menetä hullunkurista otettaan ja visuaalinen tyyli pysyy uskollisena kaikelle sille mitä ollaan kerrottu yleisölle. Bugonia kallistuu useaan genreen kahden tunnin kestonsa ajan ja vaikka pitäisi arvata kaksi tai kolme kertaa mitä on meneillään, hahmot ovat edelleen empaattisia ja saavat kaarensa päätökseen monella eri tavalla.
⭐️⭐️⭐️⭐️½
8. SORRY BABY
Sorry Baby on tragikoominen elokuva seksuaalisen väkivallan henkisistä seurauksista. Eva Victor ohjaa ja näyttelee pääosan Agnesina joka yrittää suodattaa tilanteen. Tällaiset elokuvat menevät yleensä oikeusjuttuihin ja tapahtuman läpikäymiseen. Tämä koskee tapahtumaan yhden pitkän otoksen aikana mikä vihjaa vahvasti ja lähtee sitten itsestäänselvyyksien sijasta käsittelemään sitä mitä korvien välissä tapahtuu. Elokuvan huumori tulee arkisista, epävarmoista tilanteista ja tämä onkin ihan fiksua. Victorin ja Lucas Hedgesin kemiat sinkoilevat alueella mille voi vain nauraa. With them. Not at them. Viimeinen kohtaus painottaa elämän realiteetit kauniilla tavalla.
⭐️⭐️⭐️⭐️½
7. THE LONG WALK
Tämä on Stephen King adaptaatio mikä kutsuu saliin kauheuksien vuoksi mutta pyytää jäämään toverihengen ja surumielisten jäähyväisten takia. Tämä on Stand By Me henkinen tarina minkä King kirjoitti toisella nimellä ennen kuin Battle Royale ja Hunger Games olivat muotia. Mark Hamill paranee näyttelijänä vanhalla iällään etenkin kun hänen piti suoriutua vain olemuksellaan, äänellään ja suupielillään. Alien: Romulusista tuttu David Jonsson ja Phillip Seymour Hoffmanin poika Cooper Hoffman pelaavat hyvin yhteen etulinjan nuorina miehinä joiden on jatkettava kävelemistä. Jokainen askel muuttuu raskaammaksi jopa katsojalle jolloin lopussa ei voi muuta kuin vain olla osa kokemusta. Jos One Battle After Another kertoo nykyisyydestä, tämä voi olla pahimmillaan tulevaisuus.
⭐️⭐️⭐️⭐️½
6. ONE BATTLE AFTER ANOTHER
Voi hyvinkin olla mahdollista että Leonardo DiCaprio ja Sean Penn vievät Oscarin jälleen kotiinsa suorituksista mitkä haastoivat heitä uusilla tavoilla. Leo ei ole ollut näin hauska pitkään aikaan mikä muistuttaa Big Lebowskia ja onnettoman, jokaisen huonon valinnan tekevän antisankarin roolissa. Sean Penn on näytellyt monimutkaisia vihollisia ennenkin mutta ei ainakaan näin poliittisesti vinoutunutta ja epävarmuudessa kytevää sotilasta. Kun Paul Thomas Anderson tekee kolmen tunnin epookkeja, hän antaa jatkuvan musiikin puhua puolestaan kun narratiivi kiristyy ja niin myös tässäkin kun henkilökohtaiset perhedraamat kohtaavat Yhdysvaltojen maahanmuuttopolitiikan myllerryksessä. Tässä on joitain parhaimpia otoksia takaa-ajosta pitkään aikaan. Yksi hyvä syy kun elokuva kannattaa katsoa teatterissa. Tämä on amerikkalainen tragedia ja satiiri menetetystä maasta jolloin vallankumous ei tapahdukaan byrokratian vallitessa ja unelmien murskautuessa. Andersonin elokuvien tapaan romantiikka on täynnä red flageja mutta hahmot ovat silti samaistuttavia elokuvan poliittisesta spektrumista huolimatta.
⭐️⭐️⭐️⭐️½
5. FLOW
Jos olette kissaihmisiä, tämä on teille. Jos olette rikkaan oloisen animaation ystäviä, tämä on teille. Jos pidätte visuaalisesta tarinankerronnasta, tämä on teille. Joskus on sellaisia elokuvia kuin Gus Van Santin Gerry, mistä tykkää jos kaksi miestä kävelemässä autiomaassa on kiinnostavaa. Tämä on eri juttu. Se pistää visuaalisen tarinankerronnan itsestäänselvyyksien edelle. Se kertoo kissan selviytymisestä maailmaa mullistavan tulvan edessä ja sisältää ainutlaatuisen, maalauksellisen, impressionistisen ja sujuvan animaatiotyylin, joka on luotu Blenderillä (kolmiulotteinen vaihtoehto kaksiulotteiselle animaatiolle). Keskeisiä elementtejä ovat realistiset eläinten liikkeet, pitkät, mukaansatempaavat, käsivarakameraa muistuttavat otokset ja eloisa, vesiväriestetiikka. Sen ei tarvitse olla liian selkeä ollakseen mukaansatempaava. Samalla se on jännittävä, tunteikas ja dialogue free. Ystäviä voi löytää ilmastonmuutosta muistuttavassa kamalassa tilanteessa mikä muistuttaa Nooan Arkkia.
⭐️⭐️⭐️⭐️½
4. SINNERS
Ryan Cooglerin Sinners on monta genreä missä jokainen kytee pinnan alla tullakseen läpi. Tämä on gangster/music film missä on social draman ja period draman jäljet. Sitten taustalla pyörii vampire horror valmiina iskemään. Jos on myös nähnyt sellaisia elokuvia kuin Night of the Hunter tai A Streetcar Named Desire, voi tunnistaa Southern Gothicin jäljet. Normikatsoja voi jäljittää yhtäläisyydet myös Robert Rodriguezin samantapaiseen vampyyrileffaan From Dusk Till Dawn. Joskus tarvitaan tällaisia kun normiin tottunut yleisö kaipaa jotain yllätyksiä ja monet genren fanit saavat tästä jotain tyydytystä. Jokaiselle hahmolle on keksitty omat demoninsa ja oikkunsa. He ovat niinkin vaikuttavia että olisin nähnyt mielelläni jonkun heidän tarinansa omana juttunaan. Elokuva keskittää aikansa tähän etelävaltioiden jännitteeseen missä värilliset pärjäävät omillaan ja ottavat illasta kaiken irti. Sinners on kauniisti rytmitetty ja näytelty. Kauniit kamera-ajot läpi kauppojen ja baarin auttavat panostamaan tunnelmaan. Post credits scene määrittää loppuelokuvan niin että elämän ja kuoleman kysymykset pitäytyvät kauan aikaa. Elämät päättyvät mutta musiikki jatkuu. Sinners jää joka tapauksessa osaksi erikoisia vampyyridraamoja
⭐️⭐️⭐️⭐️½
3. THE UGLY STEPSISTER
Tämä tekee sen mitä useimmat Disneyn live action remaket eivät ole tehneet: tekevät materiaalilla jotain uutta ja seisovat ylpeästi omilla jaloillaan. Tämä on tosin norjalainen adaptaatio Tuhkimon sisarpuolen näkökulmasta. Vaikka askeleet tiedetään, tämä tekee kaikkensa pysyäkseen yllättävänä. Kauniisti valaistu, sävelletty ja kuvattu, Body horror elementit yhdistettynä sisarpuolen henkiseen taakkaan naisena olemisesta ja onnellisuuden löytämisestä on rankkaa seurattavaa jolloin vähän nauraa ja sitten kauhistuu “What Am I Watching?!” Tällä kaikella ei ole todellisuudentajua mutta tämä onkin kieroutunutta satua. Lea Myren nimihenkilö Elvirana on empatianlähde mutta kuten Tuhkimo itsekin ja monet muut, he ovat monimutkaisempia kuin luulisi. Kun miettii miten tämä loppuu, se kaikki käy järkeen ja jopa pohtii “Se kaikki oli itsetunnosta kiinni.”
⭐️⭐️⭐️⭐️½
2. ARMAND
Sentimental Value tuo Renate Reinsvelle huomiota mutta pidän aiemmin ilmestyneestä Vanhempainillasta vähän enemmän. Se on kauniisti kuvattu ja sisällöltään yllättävä tarina kasvatuksesta. Koulun käytävät käyvät ahdistaviksi ja samalla huumaaviksi kuin Hohdossa aikoinaan. Tämä on yksi lukuisista syistä miten koulun vanhempainillasta saadaan kiinnostava. Poikien välisestä riidasta selviää uusia ulottuvuuksia ja vanhemmat joutuvat kohtaamaan asiansa hyvinkin selkeästi. Renate Reinsven reaktiot ovat top notch luokkaa ja toiset vanhemmat joutuvat käymään omat tunteensa läpi. Vanhempien ja lasten välinen suhde on tärkeässä asemassa ja tämä elokuva osoittaa sen hyvinkin omalaatuisesti. Monia kohtauksia jää sulattelemaan vielä kauan salista astumisen jälkeen.
⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
1. NOSFERATU (2024)
Tämä oli hyökkäys aisteja kohtaan mitä kauhuelokuva harvemmin tekee. Tunsin kuinka veri karkasi kasvoiltani tiettyjen kohtausten aikana. Viime vuosina vampyyrit ovat alkaneet palata takaisin hirviömäisyyteen ja loitonneet seksikkyydestä. Robert Eggersin Nosferatu palauttaa takaisin kaiken sen mitä hän on rakastanut ennen vanhaan. Se on kuvattu ja valaistu hyvin unenomaisesti ja tekee Bill Skarsgårdista force to be reckoned with. Kun luulee että mies on jo esittänyt kaikkia vihollisia, hän nostaa taas maton alta. Markkinointi varoi paljastamatta häntä liikaa ja sellaista pitäisi harrastaa enemmän. Uteliaisuus heräsi miltä Nosferatu näyttää ja hän ei edes näyttäydy ensimmäisen puolen tunnin aikana. Eggersilla on tapana imaista maailmaansa ja alustaa epämukavuudet. Vampyrismi on tässä matka yliluonnollisuuteen ja sitä Nicholas Hoult Thomas Hutterin osassa näyttää loistavasti. Nosferatu ottaa kantaa tiettyihin kysymyksiin mitä Dracula romaanin tai elokuvien ystävät ovat miettineet mutta ne tehdään hahmoja palvellakseen. Kun luulee nähneensä vampyyreista kaiken, ei olekaan
⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
