Jos oli Häjyt kovin odotettu, niin samoin oli sitten kyllä tämä Complete Unkown myös. Tämä leffa tuli itselle hieman puskista eli ensikosketuksen tähän sain Kinokonepajan demossa, jossa tämän traileria näytettiin ja Genelcin subbarit saivat leffan ihan todelliseen lentoon. Nyt kuitenkin oltiin ihan tavallisessa leffasalissa, johtuiko sitten siitä vai siitä että kyseessä ei tällä kertaa ollut traileri, niin bassot ainakin jäivät hyvinkin kauas siitä mitä tuo Kinokonepajan testailu antoi luvan odottaa. Valitettavasti leffa muutenkin oli itselleni tällä kertaa suhteellisen pitkästyttävä, liekö sitten omalla väsymyksellä tekemistä asian kanssa vai millä, mutta jotenkin tämä nyt tällä kertaa vaan mateli todella hitaasti eteenpäin.
Siitä huolimatta en millään tavalla hauku leffaa huonoksi, vaan osittain jopa aivan päin vastoin. Olen niin monta kertaa arvostellut näitä nykypäivän musiikkileffoja siitä, että huumet ja ongelma kyllä tuodaan viimeisen päälle esiin, mutta sitten se itse musiikki ja ns hyvät asiat jäävät täysin taka-alalle. Tässä ei, ja jos tykkää Bob Dylanin musiikista, niin tässä onkin sitten sellainen pari tuntinen korvakarkkia, että ei paremmasta väliä. Itsellenikin musiikki kyllä uppoa ja muutenkin tälläinen Bruce Springsteenmäinen mies ja kitara sopii enemmän kuin hyvin, silti ehkä Bob Dylanin kuuntelu itselle jäänyt aika paljon vähemmälle. Siitä ehkä osittain tuo oma tylsistyminenkin johtui, jotenkin vaan odotti enemmän niitä itselle tunnettuja hittejä, joita itselle ei montaa tullut. Isot plussa leffasta kuitenkin loistavasti tässäkin esiintyneelle Timothee Chalametille, joka esitti kaikki leffassa kuultavat biisit itse. Ihan huikeaa työtä taas kerran.
Mutta, pitääpä tässä välissä sen verran hehkuttaa ja muistella menneitä, että olen muuten tämän herran kerran nähnyt itsekin livenä, ja se tapahtui vuonna lokakuun neljäntenä vuonna 2003 New Yorkin Shea Stadiumilla, jossa satuin olemaan todistamassa Bruce Springsteenin maailman kiertueen viimeistä keikkaa. Brucehan toi siis tuolloin Bob Dylanin lavalle soittamaan High Way 61 biisiä. Tuo keikka kuuluu edelleen yhdeksi hienoimmista keikoista, joilla olen koskaan päässyt olemaan. Tuota esitystä voi fiilistellä vaikka tästä !
Leffana tämä on siis kyllä todella hieno ja varmasti sellainen, jonka haluaa vielä kotona katsoa uudelleen, ja ehkä jopa uudelleen.. ja uudelleen.. Uskon, että kotona tästä leffasta saa nimittäin vielä paljon enemmän irti ja uskon myös että ihan ylipäätään tämän leffan kanssa uudelleen katsominen auttaa paljon ja leffa aukeaa vielä paljon paremmin myös kokonaisuutena. Ehkä oma mielentila ei tällä kertaa vaan ollut ihan riittävä tälläiselle leffalle, joten odotellaanpa leffaa rauhassa levylle ja katsotaan sitten uudelleen mietteitä. Joka tapauksessa ehdoton suositus tällekin leffalle.
Lähde: Leffafriikki.com
