SUPERMAN (2025)

Elokuvassa Supermanin on todistettava maailmalle olevansa heidän suojelijansa sen jälkeen, kun miljardööri Lex Luthor laatii suunnitelman kääntääkseen yleisen mielipiteen häntä vastaan.

James Gunnin Superman oli samassa asemassa kuin The Force Awakens, Batman Begins ja monet muut vastaavat tapaukset aikanaan: vakuuttaa epäilijät että tämä kaikki on vaivan arvoista aloittaa franchise uusiksi ja olla hyvä elokuva. Superman on valtava sijoitus. Hahmo on elänyt lukuisia vaiheita läpi vuosikymmenten. Milloin sarjakuvahahmona ja esikuvana. Milloin propagandavälineenä sodan aikana. Milloin ajastaan jäljessä. Milloin parodian kohteena. Jälleen elokuville ja sarjoille ajankohtaisina sekä pahan välikappaleena. Zack Snyderin visio Teräsmiehestä ei nostattanut yleisön mielenkiintoa joten Superman palautettiin juurilleen. Sitä yritettiin Henry Cavillin kanssa mutta fanikunta oli liian jakaantunut tähän mennessä ja DCU aloitti puhtaalta pöydältä.

Vaikka jotkut voivat nähdä ongelmia Gunnin lähestymistavan kanssa, se tepsi minulle heti (joistakin ongelmista huolimatta). Tämä aloittaa heti juonen kanssa ja kaikista saa heti käsityksen keitä he ovat. Heidän persoonallisuutensa, heikkoudet ja intohimot näkyvät. Se ei tarvitse origin storya tuekseen kun olemme jo aika tietoisia siitä mytologiasta. Tässä on vähän ajatusta Snyderilta “Even when it takes for rest of your life, find out what that reason is” ja sitä voidaan miettiä omilla ehdoillaan. Kun hyppäämme esim. Game of Thronesiin tai vastaavaan tapaukseen, Matt Reevesin Batmaniin, saamme tietää kaiken tarpeellisen taustasta ja juoni ajaa hahmoja eteenpäin. Tällöin koettelemukset ovat osa hahmokehitystä. Jos lähestymistavan kanssa oli ongelmia, olisin halunnut että tietyt kohtaukset olisivat alkaneet vähän sulavammin. Välillä tuntui että missasimme hetken tai kaksi. Se ei häirinnyt hahmokehitystä vaan siirtymävaihetta.

Olen aina vuosien mittaan vakuuttunut entistä enemmän että Christopher Reeve on paras Teräsmies etenkin kun hänen elokuvansa kestää ajan saatossa. Superman Returns ja Man of Steel olivat pettymyksiä siinä että Teräsmies vaikuttaa joko kylmältä tai etäiseltä jaloista yrityksistä huolimatta. Nyt on ollut mahdollisuus pohdiskella ja tulos on palkitseva. Tämä tuo hahmon todelliseen maailmaan hukkaamatta optimistista ja lämmintä ydintä ja David Corenswet tulkitsee sitä vilpittömästi. Hänellä on sävyjä laidasta laitaan ja hahmon haavoittuvaisuus on tuttua niin Silver Age sarjiksista ja Tim Dalyn versiosta. Varmaan ensi kertaa pitkästä aikaa tunsin kuinka Teräsmies oli kankaalla. Jos hakee lähintä vertailukohtaa ruudusta, se on Tim Dalyn Superman: Animated Series missä Superman oli DC maailman ympärillä. Törmäämme Justice Gangiin jonka merkitystä voi vain pohtia ja se on pintaraapaisu/esittely mutta toisin kuin Batman V. Superman jakoi kahden sankarinsa ruutuajan, tämä on selkeästi Supermanin elokuva ja Justice Gang on täyttämässä tarkoituksensa niin world buildingina ja heidän henkilökohtaisina täyttymyksinään. Olisiko käsikirjoitus pärjännyt ilman heitä? Mahdollisesti mutta elokuvalla ei olisi omaa persoonallisuuttaan esitellä näitä sankareita todellisiin konflikteihin.

Välillä odotin että joku tuo kankaalle Lex Luthorin joka olisi lähempänä Michael Rosenbaumia tai Clancy Brownia mutta Nicholas Hoult tuo oman nuoruutensa ja oikkunsa hahmoon. Lex on käynyt pitkän matkan 30-luvulta ja hullu tiedemies – aspekti on edelleen läsnä Elon Musk sävyillä höystettynä. Hän on varmaan parasta Lexia ikinä mitä uhkaavuuteen tulee. Kun vihollisilla on melkein aina hetki kun sankari on heikoimmillaan ja pakollinen virne tulee ärsyttävine otoksineen. Tässä Houltille annetaan aikaa nostaa virne kuin hänen terveytensä olisi romahtamassa henkisesti. Myös todellisen maailman someilmiö saa osansa Luthorin kaltaisen sosiopaatin käsittelyssä.

Tämä elokuva on pakosti poliittinen ja nostaa pöydälle fiktiivisen sotilaallisen konfliktin mikä muistuttaa nykyisestä Ukrainan ja Venäjän sodasta. Keskiössä on kysymys voivatko supersankarit puuttua maailmanjärjestykseen? Konfliktia ajavat Lexin henkilökohtaiset pyrkimykset tuhota Superman ja vastata maailmanjärjestykseen kontrollilla ja manipuloinnilla. Superman on toivon majakka joka keskustelee niin Loisin ja Justice Gangin kanssa mitä asialle voidaan tehdä. Kiltteys ja empatia eivät voi olla poliittisia kysymyksiä ja selkärankaa on osoitettava sydämellä. Rachel Brosnahanin Lois Lane katsoo asiaa yhteiskunnan silmin ja vastaa journalismilla eli tässä tapauksessa totuudella ja oikeudella. Ne voivat olla vanhentuneita käsitteitä mutta tämä taas kertoo Supermanin ajankohtaisuudesta entisestään

Voimme saada tällaisia elokuvia lisää kun katsotaan 70-80-luvun taiteeta. Kuten inflaatio iski Yhdysvaltoihin silloin (ja on iskenyt nyt), Christopher Reeven Superman oli ilmestynyt sellaisissa merkeissä ja muita pirteitä eepoksia aina Star Warsia ja Indiana Jonesia myöten saatiin heti perään. En tiedä onko suunta samanlainen mutta jos tämä, Lilo & Stitch ja Fantastic Four sekä muut yllätysmenestykset kuten Sinners näyttävät suuntaa tälle vuodelle, seuraavat vuodet ovat samantyyppisiä.

James Gunnin Superman ei ole hauska ollakseen hauska vaan sydämestä hauska. Gunn pitää hauskaa maailmansa kanssa jolloin Supermanille olennainen optimismi ja pohdiskelu saa vastapainoksi hauskoja sivuhahmoja kuten Eve Teschmacher. Kukaan ei ole liian yksiulotteinen. He ovat tässä täyttämässä tehtävänsä. Jos yksi lapsuuden tuttava piirretyistä tekee paluun niin se on jääräpäinen ja suloinen hauveli Krypto. Tietokoneella tehty luomus viehättää yli laidan ja ilmestyy kun aika on oikea. Niistä puheenollen, tälle elokuvalle annettiin visuaalisesti aikaa. Jokainen kuva on kaunis. Efektit ovat moitteettomia joitain virheitä lukuunottamatta. Leikkauskin on näppärää ja rytmissä. Jos jostain on moitittavaa niin edellä mainittu kohtausten siirtymävaihe pisti miettimään onko elokuvan kahden tunnin pituus studion vaatimus. En usko että mitään tärkeää jäi pois mutta olisin pitänyt tämän sulavuuden ja hengittämisen tilan kannalta vielä 10-15 min pidempänä.

DCU alkaa tämän ja Creature Commandosin siivittämänä. Meidät on alustettu tähän maailmaan ja odotan mitä ne edustavat aina kun uusi ohjaaja saa lisää päätösvaltaa. Vaikka siitä ei tulisi mitään, tässä on Superman mistä voi olla ylpeä. That speech in the end “Huh!”

⭐️⭐️⭐️⭐️½