LEE CRONIN’S THE MUMMY

Lee Cronin’s The Mummy seuraa perhettä (Jack Reynor ja Laia Costa), joka tapaa jälleen kauan kadoksissa olleen, muumioituneen tyttärensä Katien (Natalie Grace) ja molemmat tajuavat, että hänessä on jotain pahasti vialla.

En ole nähnyt Lee Cronin muita elokuvia Hole in the Ground ja Evil Dead Rise mutta hänen tähtensä on varmasti nousussa. Hänen elokuvansa nojaavat ilmeisesti riivaukseen perhe-elämän keskellä ja sitten on body horror elementtejä. Brendan Fraserin uusi The Mummy elokuva on tulossa ja tämä oli myös tutkan alla. Se erottui joukosta ohjaajansa nimen kautta ja se oli vilkaistava houkuttelevan markkinointikampanjan takia “What Happened To Katie?” Itse Muumio kauhukäsitteenä on ollut hieman katkolla viime aikoina. Kaukana ovat päivät kun ihmiset muistivat Boris Karloffin ja Christopher Leen versiot ja ihmiset yhdistävät hahmon Brendan Fraserin seikkailuelokuviin. Siinä ei ole mitään vikaa mutta muullekin tulkinnalle on sijaa. Näköjään saamme uuden Muumio elokuvan aina 10 vuoden välein (viimeisin on Tom Cruisen elokuva).

Tämä on pääasiassa Lee Croninin elokuva minkä James Wanin Atomic Monster ja Jason Blumin Blumhouse ovat tuottaneet. Se on pätevästi näytelty ja kuvattu. Croninilla on ura edessä mutta ehkäpä käsikirjoitus pitäisi jättää jonkun muun vastuulle. Tämä on kahden mielen tuotosta kun ohjaaja – Cronin ei pysty tasapainottamaan käsikirjoittaja – Croninin ideoita. Nämä kauhuelementit ansaitsisivat olla paremmassa elokuvassa mutta jos tarinankertoja pakottaa iskevät kohtaukset, juonessa on täten paljon aukkoja. Katien vanhemmat Charlie ja Larissa päättävät jo heti alkuvaiheessa mitä tytölle tehdään. Katie löydetään kahdeksan vuotta myöhemmin… sarkofagista… huonossa kunnossa. Joten… vanhemmat ottavat hänet takaisin kotiinsa, taloon täynnä lapsiaan… ja koska äiti on sairaanhoitaja ja isä tutkiva journalisti, he ajattelevat, että “hän tarvitsee vain rakkautta ja huolenpitoa”. Eikä viranomaisilla ole mitään sanottavaa, vaikka he uskovat hänen olleen lapsikaupan uhri. Ja lääkärinhoito on lähes olematonta vaikka hän näyttää oudolta. Tyttö viedään keskelle ei mitään. No, jonnekin New Mexicoon. Ja pahoja asioita tapahtuu. Eivätkä he vieläkään ota yhteyttä viranomaisiin. Ja outoja asioita tapahtuu… sitten tulee kliimaksi.

Nämä vanhemmat ovat niin pihalla. Vaikka isä osoittaa välillä jotain aktiviteettia, hänkin kompastuu kauhuelokuvakliseisiin jotta tämä juttu voitaisiin venyttää yli kahteen tuntiin. Jos set pieces oli vaikea leikata pois, naisetsivän (May Calamawy) osuus ratkaista mysteeriä, olisi voitu tiivistää. Kun lopulliset vastaukset tulevat, ne tuntuvat siltä mitä ei tarvinnut näyttää ja kuulla toistamiseen. Elokuvassa on myös liian monta loppua mikä on virhe. Käyn itsekin (myönnettäköön) heikkona lukuisiin lopetuksiin mutta niille täytyy olla syynsä. Koska ensimmäisen lopun on tarkoitus nojata tunneratkaisuun, yhtäkkiä toinen (tyydyttävä) lopetus päättää tehdä jotain toisin mutta se tuntuu “cake and eat it too” jutulta mikä oltaisi voitu yhdistää edeltäjänsä kanssa.

Jos nyt jotain on sanottava, Cronin saa näyttelijöistään irti hyvät suoritukset. Jack Reynor ja Laia Costa koittavat tarmolla selviytyä materiaalista. Teini-ikäistä Katiea näyttelevä Natalie Grace on uskottava. May Calamawy on varmaankin suosikkini tapaukseen paneutuvana etsivänä päästessään vauhtiin (kyseenalaisesta kestosta huolimatta). On myös mainittava Black Phone tässä yhteydessä koska Madeline McGraw’n Gwenista tuli suosittu niin näköjään jokainen kauhuelokuva tarvitsee tytön jolla on kova sanavarasto ja tässä sen täyttää perheen kuopusta Maudia esittävä Billie Roy. Cronin luo myös välillä uskottavan tunnelman kamera-ajoineen ja liikkeineen. Välillä mennään huoneen ympäri tilanteen selvittämiseksi. Tässä on ainekset karmivalle tarinalle. Tunnelma musiikkeineen ja kameratöineen on kohdilla. Olisipa tämä vaan erilainen elokuva. Päällimmäinen tunne on iljetys. Sekin voi toimia mutta tämä ei ole The Fly saati sitten Substance. Elokuva antaa tilaa yhdelle karmivalle hetkelle kun pakolliset selitykset annetaan. Olisipa loppuelokuva yhtä kova.

Tyttömuumio käsitteenä (ja jossain toisessa maassa kuin Egyptissä) on houkutteleva idea mutta jos tästä ottaisi pois kaikki elementit muumioimisesta, tämä olisi yksi Evil Dead rip-off muiden joukossa ja keskustelua muiden Muumioiden ympärillä olisi hyvin vähän. Unohtakaa siis kaikki Boris Karloffin ja Brendan Fraserin versiot ja tyytykää Evil Dead Risen sukulaiseen millä on yhteistä The Exorcistin ja Poltergeistin kanssa. Sekin voisi toimia jos tämä olisi pelottava mutta The Exorcistin kaltaisen kauhun aikana tehtiin selväksi että Regan McNeil kärsi riivauksen aikana. Tässä on kyse vain shokkiarvosta “Katsokaa näitä iljettäviä juttuja ja irvistäkää inhosta.” Kun kyse on body horrorista, tämä olisi voinut olla vielä luovempi mutta sitten he päättävät leikata paljon saadakseen joko sopivan ikärajan tai aiheuttaakseen päänsäryn.

Lee Cronin’s The Mummy menee lopulta sieltä mistä aita on matalin. Hyvä että mainstream olisi valmiina tällaisiin kauhukuvauksiin mutta loppupeleissä tämä on hyvin turvallinen ja tyhmä. Ehkä Muumio tarvitsisi uudistusta mutta jättäkää Evil Dead kopiointi muualle.

⭐️⭐️+