Ryan Cooglerin elokuvan Sinnersin tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1932 Mississippin alueelle ja pääosassa on Michael B. Jordan kaksoisrooleissa Smoke ja Stack. Kaksoisveljekset palaavat kotikaupunkiinsa aloittaakseen alusta vasta-avatussa kapakassa mistä tanssia ja viinaa ei puutu. Koska eletään rotuerottelun ajassa, kaikki kaupungin mustat on kutsuttu sinne. Illan edetessä joukko vampyyreja saartaa paikan.
Ryan Coogler on tehnyt tässä Christopher Nolanit. Hän aloitti pienestä itsenäisestä elokuvasta Fruitvale Station ja pelasti Rocky-sarjan seitsemännellä osalla Creed kunnes hän räjäytti potin kahdella Black Panther-elokuvalla. Kolmesta edellisestä voi sanoa että Creed ei käännä boxing genreä päälaelleen mutta se on elegantisti tehty kasvutarina nuoresta nyrkkeilijästä ja Rockysta josta on tullut valmentaja Mickey. Ensimmäinen Black Panther on paljon parempi Leijokuningas uusversio kuin 2019 ilmestynyt elokuva. Se ei muuta Superhero genreä mutta palveli suunnattomasti arvojaan. Nyt kun hän on tuottanut rahaa studioille, hän on saanut valita projektinsa vapaasti.
Sinners on monta genreä missä jokainen kytee pinnan alla tullakseen läpi. Tällainen voi olla sekalainen tulos lahjattomissa käsissä mutta jälleen kaikki toimii hyvin elegantilla tasolla. Tämä on gangster/music film missä on social draman ja period draman jäljet. Sitten taustalla pyörii vampire horror valmiina iskemään. Jos on myös nähnyt sellaisia elokuvia kuin Night of the Hunter tai A Streetcar Named Desire, voi tunnistaa Southern Gothicin jäljet. Tällaiset elokuvat tapahtuvat etelävaltioiden tunnelmissa missä rakkaus, maaseudun rauha ja uskon arvot merkitsevät kunnes ne kärjistyvät.
Normikatsoja voi jäljittää yhtäläisyydet myös Robert Rodriguezin samantapaiseen vampyyrileffaan From Dusk Till Dawn. Olen varma että joskus joku rinnastaa elokuvien plot pointit keskenään mutta tämäkin on vain kohteliaisuus. Joskus tarvitaan tällaisia kun normiin tottunut yleisö kaipaa jotain yllätyksiä ja monet genren fanit saavat tästä jotain tyydytystä. Rodriguez teki pääasiassa genre-elokuvan. Coogler tekee tästä ylevämpää kuin luulisi. Alku ja loppu määrittävät tämän elokuvan. Vampyyrit ovat osa yhtälöä ja kaikki teemat henkilödraamoineen eivät sulje toisiaan pois vampire tropeista. Hahmojen omista tarinoista tulee osa musiikkigenren tropeja kunnes vampyyrit ottavat vallan narratiivista.
Michael B. Jordan on tässä mainio. Vaikea valita kumpi veljeksistä hallitsee paremmin mutta olin heistä yhtä kiinnostuneita kuin toisesta. Hailee Steinfeld, Delroy Lindo, Jayme Lawson, Wunmi Mosaku ja Omar Benson Miller hallitsevat myös. Jokaiselle on keksitty omat demoninsa ja oikkunsa. He ovat niinkin vaikuttavia että olisin nähnyt mielelläni jonkun heidän tarinansa omana juttunaan. Elokuva keskittää aikansa tähän etelävaltioiden jännitteeseen missä värilliset pärjäävät omillaan ja ottavat tästä illasta kaiken irti. Aasialaisperäinen pariskunta on myös muistuttamassa alueen toimivuuksista ja valkoisia pohditaan vain taloudellisen kannan takia.
Kun p***a lentää tuulettimeen, se ei hukkaa hienovaraisuuttaan. Koska musiikki on aika keskeisessä osassa tarinaa ja tunnelmaa, kauhu- ja gangsterielementit kulkevat myös samalla aaltopituudella. Elokuva on verinen mutta vampyyrit edustavat ulkopuolisuuden tunnetta mihin sankarimmekin kuuluvat. Vampyyrit erottuvat siitä että valaistus peittää heidän silmänsä mikä on hieno, elokuvallinen keino. Valaistusta kuuluu käyttää hyväksi jotta silmät näkyvät mutta jos ne peittyvät, siihen pitää olla dramaattinen ratkaisu. Heillä on muitakin ominaisuuksia mitä ei pidä ignoorata. Baari-ilta edustaa tässä ikäänkuin hengellistä ratkaisua mihin sankareidemme ajatusmaailma nojaa jo ensimetreiltä. Se on kuin taivas maan päällä ja seuraava askel on uskonloikka. Onko vastassa toisenlainen taivas vai väärä lupaus? Riippuu keneltä kysyy.
Sinners on kauniisti rytmitetty ja näytelty. Kauniit kamera-ajot läpi kauppojen ja baarin auttavat panostamaan tunnelmaan. Sen genresitoumukset ovat niinkin tarkasti harkittuja että loppuunkin riittää käänteitä. Vaikka piilevä uhka on taustalla, sen hahmot pitävät elokuvan pystyssä. Post credits scene määrittää loppuelokuvan niin että elämän ja kuoleman kysymykset pitäytyvät kauan aikaa. Elämät päättyvät mutta musiikki jatkuu. Tätä Coogler haki näköjään kaikkein eniten osoittaessaan kunniaa edesmenneelle sedälleen jolla oli tarinoita vanhasta Mississippista. Musikaaliosiossa on vähän fantasian elementtejä mitkä kertovat jotain näistä ajatuksista. Elokuvarakastaja on tässä myös parhaimmillaan liittäessään genren sääntöjä näihin ajatuksiin. Loppu luo parhaimmillaan oman mytologian mitä fanit voivat miettiä rauhassa (ellei Coogler saa tarjousta väistämättömästä jatko-osasta lipputulojen jälkeen). Sinners jää joka tapauksessa osaksi erikoisia vampyyridraamoja mihin lukeutuu Interview With A Vampire, True Blood, Vampire Diaries yms. Tällaisia lisää kiitos…
⭐️⭐️⭐️⭐️½
