Blogit

  • The Last Boy Scout (Viimeinen Partiopoika, 1991)

    Koska Bruce Willis joutui lopettamaan näyttelijänuransa sairautensa takia, päätin kunnioittaa miehen uraa katsomalla yhden sieltä kulta-ajan Willis-elokuvista. Olen aina pitänyt tästä elokuvasta, mutta ajatellut, että se kuuluu sinne parhaimmiston alempaan keskikastiin. Olen toki katsoinut tämän useasti junnuna, mutta viime kerrasta oli aikaa 15-20 vuotta. Nyt katsottuani sen vihdoin uudelleen huomasin, että leffahan on aivan loistava ja sinkoutuu sinne parhaiden Bruce Willis-elokuvien kärkeen omissa kirjoissani. Elokuvan on ohjannus Ridleyn veli Tony Scott. Olenkin katsellut myös Tony Scottin filmografiaa läpi viimeaikoina ja täytyy todeta, että tämä menee herran top vitoseen heittämällä. K

  • King’s Man

    Nyt on pakko hieman jopa nolona todeta, että on tullut oltua blogin kanssa hieman laiska ja jotenkin tämän tekstin kirjoittamisen aloittaminen on ollut enemmän kuin työlästä, toisaalta kertooko se sitten myös jotain leffasta, en ole aivan varma. Uusin King’s Man-leffa nimittäin tuli katsottua jo viikko sitten, ja vasta nyt on sitten tullut aika laittaa se … Jatka lukemista King’s Man

  • 8 MM – KAHDEKSAN MILLIMETRIÄ (1999)

    8 MM – KAHDEKSAN MILLIMETRIÄ (1999, USA, 124 min.) (8 mm / Eight Millimeter) Ohjaus ja tuotanto: Joel Schumacher. Käsikirjoitus: Andrew Kevin Walker. Musiikki: Mychael Danna. Näyttelijät: Nicholas Cage, Joaquin Phoenix, James Gandolfini, Peter Stormare, Anthony Heald, Chris Bauer, Catherine Keener, Myra Carter & Amy Morton.   Tom Welles (Cage) on valvonnan erikoismies – mies, joka ennen tunnettiin nimellä yksityisetsivä. Hänen toimenkuvansa on tosin erilainen kuin ne, joihin useat legendat perustuvat. Hänellä on vaatimaton koti Pennsylvaniassa, jossa häntä odottavat kotiin työkeikoilta vaimo Amy (Keener) ja suloinen tytär Cindy. Tom haluaa kuitenkin lyödä itsensä läpi ja saada

  • 6 PÄIVÄÄ, 7 YÖTÄ (1998)

    6 PÄIVÄÄ, 7 YÖTÄ (1998, USA, 102 min.) (6 Days, 7 Nights) Ohjaus ja tuotanto: Ivan Reitman. Käsikirjoitus: Michael Browning. Musiikki: Randy Edelman. Näyttelijät: Harrison Ford, Anne Heche, David Schwimmer, Temuera Morrison, Jacqueline Obrados, Allison Janney, Douglas Weston, Cliff Curtis & Danny Trejo.   Robin Monroe (Heche) ja Frank Martin (Schwimmer) matkustavat lomamatkalle Hawaiijille. Dazzle-naistenlehden toimituspäällikkö Robin joutuu keskeyttämään lomansa ja lähtemään kuvausmatkalle Tahitille. Frank ehtii ennen tätä jopa kosia häntä. Kyydin Robin saa alkoholisoituneen lentäjä Quinn Harrisin (Ford) vanhalla koneella, mutta raekuuro ja salama keskeyttävät matkanteon ja he jout

  • Moon Knight Would Be Better As A Movie

    (Moon Knight premieres on Disney+ on March 30th. Four episodes out of six were screened for review.) Moon Knight has two major takeaways left behind after the first four episodes. First, it’s almost solely propped up by the tremendous Oscar Isaac. But that’s hardly a surprise. While the rest of the cast are good, none measure up to this subtle, heartbreaking, and nuanced performance. It sidesteps all of the potential landmines, even though it dances to the same rhythm as the colossally awful Cruella from last year. That’s mainly thanks to Isaac, who never allows for his mentally ill protagonist suffering from dissociative identity disorder to turn into a joke. Second, Moon Knight should have

  • Ice Age 2021

    Lauantaina jatkui Disney Plussan selailu, ja uusia leffoja olen odotellut ennen kaikkia lapsille, ja niitä Disney Plus tarjoaakin paljon. En esimerkiksi edes tiennyt, että sellainen leffasaaga kuin Ice Age on saanut jo kuudennen osan. Olen katsonut koko tuon saagan läpi jonkin aikaa sitten, joten sikäli tuon saagan aikaisemmat leffat on hyvin muistissa. En nyt palannut … Jatka lukemista Ice Age 2021

  • The One (2001)

    Vuonna 1999 Matrix mullisti elokuvien maailmaa sen verran, että kopioilta ei voinut välttyä. Varsinkin bullet time-tyylistä kuvakikkailua alkoi näkyä yhä enempi toimintaelokuvissa. Yksi aikansa pätevimmistä tapauksista toimintaleffojen osastolla oli Jet Lin tähdittämä The One, vuodelta 2001. Vaikkakin Matrixin syvällisempi puoli loisti poissaolollaan ja kyseessä on enempi Demolition Manin ja Timecopin hengenheimolainen, niin aikanaan The Onen tehostekohtaukset olivat uutta ja hienoa. Olikin aika ottaa selvää, miten tämä entisaikojen suosikkileffani oli kestänyt aikaa, kun viimekerrasta alkaa olla jo huikeat 20-vuotta. Kylläpä aika rientää… The One (2001) Gabriel Yulaw (Jet Li) on entin

  • Everly (2014)

    Salma Hayekista tuli heti yksi suosikkinäyttelijöistäni, kun aikoinaan näin Robert Rodriguezin ohjaamat Desperado ja Hämärastä Aamunkoittoon. Aikalailla samalla linjalla on Hayekin vuoden 2014 elokuva Everly. Mukana on myös Rodriguezin kaverin Quentin Tarantinon “henkeä” ja leffa ottaakin vaikutteita Kill Bill-elokuvista. Eikä vaikutteet siihen lopu. Mukana on ripaus exploitaatiota, grindhousea ja jopa aikuisten animea. Väkivaltainen ja sadistinen puolitoistatuntinen ei ole niin iso elokuva, kuin aiemmin mainitut, mutta huippu viihdyttävä. Olen aina pitänyt tästä pienimuotoisesta verikekkeristä ja ajattelin katsoa sen taas kerran. Elokuvan on ohjannut Joe Lynch. Everly (2014) Eve

  • Nomadland

    Nomadland, vuoden 2021 parhaan elokuvan Oscarin saanut elokuva, joka kertoo tarinaa Amerikkalaisen unelman kääntöpuolesta. Kodittomien, köyhien yhteiskunnan ulkopuolelle jääneiden tarinoiden kuvaaminen hyvin koskettavasti on varmasti yksi polku Oscareissa menestymiseen, mutta itselle tämä leffa perjantain myöhäisillassa ei oikein kyllä uponnut. Myönnän taas, että tähän aikaan viikon päätteksi voisi katsella jotain ihan muutakin, mutta tällä kertaa tämä … Jatka lukemista Nomadland

  • Coda – Kahden maailman välissä (2021)

    CODA (Yhdysvallat, Ranska)Ohjaus: Siân HederPääosissa: Emilia Jones, Troy Kotsur, Marlee MatlinKesto: 112 min.Ikäraja: 12 Suomenkielisen lisänimensä mukaisesti Coda kertoo elämästä kahden maailman välissä. Päähenkilö nuori Ruby on perheensä ainoa, joka ei ole kuuro. Kalastuksella elantonsa hankkivan perheen isä, äiti ja veli ovat kuuroja, ja tytär Ruby toimii monessa tilanteessa perheensä tulkkina. Elokuvan nimi juontaa englanninkielisestä lyhenteestä CODA (Child of Deaf Adults). CODA (2021) Elokuva kuvaa elämää kuurona, hieman samaan tapaan kuin muutaman vuoden takainen upea Sound of Metal (2019). Coda on kuitenkin enemmän kasvutarina, kertomus nuoresta kuulevasta tytöstä, joka etsii ja löy

  • Citizen Toxie: The Toxic Avenger IV (2000)

    Oli aika siirtyä Toxic Avenger-leffojen katselussa toistaiseksi viimeiseen, eli neljänteen osaan. Elokuva ilmoittaa heti alussa, että kannattaa unohtaa kaksi viimeisintä osaa, koska ne on ihan nössöjä tämän rinnalla ja nelososa jatkuu suoraan siitä mihin ykkönen jäi. Troma-tiimi onkin varmasti miettinyt tarkkaan mitä heidän elokuviltaan halutaan ja pistänyt nupit tosissaan kaakkoon. Nyt nimittäin mennään roskan ytimeen. Tällaista saastaa ei vielä ollakkaan nähty koko leffasarjan aikana ja ensimmäinen osa alkaa vaikuttaa jo laatuelokuvalta tähän verratuna. Mutta kuinka Toxic pärjää elokuvallisesti vielä 2000-luvulla, kun sen aiemmat osat ovat silkkaa kasaria. Citizen Toxie: The Toxic Avenger

  • Eilen elokuvissa -blogin Oscar-veikkaus 2022

    On jälleen Oscarien aika, kun Yhdysvaltain elokuva-akatemia jakaa arvostetut palkinnot sunnuntain ja maanantain välisenä yönä 27.3.2022. Palkintogaala on viime vuosina ollut erilaisten kohujen kohteena. Olen viime päivinä katsonut useamman ehdokaselokuvan, mm. Coda – Kahden maailman välissä (2021), tick, tick…BOOM! (2021), King Richard (2021) ja The Eyes of Tammy Faye (2021). Muistan katsoneeni Oscar-gaalaa suorana ensimmäisen kerran 1990-luvun alussa, kun sitä esitettiin Filmnet-elokuvakanavalla. Gaalaa juonsivat noina vuosina ensin Billy Crystal ja sitten Whoopi Goldberg – ja sitten he molemmat vuorotellen. Viime vuosina palkintogaalassa on tapahtunut erilaisia kömmähdyks

  • Ghostbusters: Afterlife (2021)

    Ghostbusters oli minulle lapsuudessa ja nuoruudessa yhtä kova juttu, kuin monelle muulle ikäiselleni. Katsoin molempia leffoja kymmeniä kertoja, omistin kaikki Suomessa julkaistut sarjakuvat, omistin leluja, katsoin piirrossarjaa (sitä The Real.. versiota) ja pelasin kavereilla videopelejä mm. Commodore 64:lla. Voi sanoa, että olin aika kova fani ja nämä kaverit olivat minun sankareita. Olin jopa niin kova fani, että pidin melko paljon myös vuoden 2016 rebootista, vaikka eihän se mikään “hyvä” elokuva ole, mutta tarpeeksi viihdyttävä, hauska ja täynnä bongailtavaa. Siksi olin melko pettynyt, kun en päässyt elokuvateattereihin näkemään uusinta Ghostbusters elokuvaa vuodelta 2021.

  • The Hunt for Red October – Punaisen Lokakuun Metsastys (1989)

    Jack Ryan, tuo Tom Clancyn oma James Bond. Lukuisten kirjojen lisäksi hahmosta on tehty useita filmatisointeja, mutta ne ovlivat jääneet minulta vuosien varrella vähemmälle huomiolle, kunnes nyt päätin ottaa kaverista selvää ja kaivoin hyllystä Jack Ryan Blu-ray boksin.  Ensimmäisenä vuorossa oli jo legendaariseksi muodostunut Punaisen lokakuun metsästys. Alec Baldwinin näyttelemä Jack Ryan on tässä elokuvassa poikkeuksellisesti lähes sivuhahmona ja pääosaa näyttelee karismaattisesti itse James Bond, eli Sean Connery. Elokuvan on ohjannut John McTiernan, joka tunnetaan ikiklassikoista kuten Die Hard ja Predator. Asettaisin tämän elokuvan noiden leffojen kanssa samaan klassikon asemaan.  Onpa

  • Kuin taivaan lintu

    (Sans toit ni loi / Vagabond, Ranska 1985) Ohjaus: Agnès VardaPääosissa: Sandrine Bonnaire, Macha Méril, Stéphane Freiss Uusimman Filmihullu-lehden (1/2022) teemana on ranskalaisohjaaja Agnès Varda (1928-2019). Lehden innoittamana päätin katsoa yhden Vardan merkkiteoksista, elokuvan Kuin taivaan lintu. (Sans toit ni loi / Vagabond, 1985) Elokuvan päähenkilö Mona Bergeron (Sandrine Bonnaire) on jollain lailla hukassa. Etelä-Ranskan viinialueella talvella repun ja teltan kanssa kiertelevästä nuoresta naisesta ei paljasteta kuin pieniä tiedon murusia, mutta elokuvan alku toteaa kaiken johtavan päähenkilön kuolemaan. Elokuvan missio on kertoa, keitä päähenkilö tapasi ja mitä tapahtui ennen kuole

  • Twister

    Välillä tulee eteen leffoja, joita todellakin odottaa monestakin syystä. Tällä hetkellä vanhoja leffoja restoroidaan kovaa vauhtia 4k muotoon, ja paljon hyviä leffoja onkin tullut, mukaan lukien omia nuoruuden suosikkeja. Yksi tuollaisista leffoista on pyörremyrskyleffa Twister, jonka olen aikanani omistanut VHS-kasettina, ja tuo leffa jo silloin tullessaan vuonna 1996 oli yksi niitä leffoja, joilla laitteita testailtiin. … Jatka lukemista Twister

  • The Toxic Avenger Part III: The Last Temptation of Toxie (1989)

    Oli aika siirtyä Toxic Avenger-elokuvien parissa kolmanteen osaan. Samana vuonna  kakkosen kanssa ilmestynyt kolmas osa oli alun perin Toxic Avenger kakkosen nelituntisen version toinen puolisko, mutta neljä tuntia Toxicia oli ilmeisesti liikaa, joten siitä tehtiin oma elokuvansa, mikä olikin hyvä ratkaisu. Tarina tässä on kumminkin ihan omansa, vaikka jatkuukin siitä mihin kakkosen lopussa päästiin. Oli aika ottaa selvää miltä kolmas osa nykypäivänä näytti. Olen tämän viimeksi katsonut luultavasti ysärin lopulla vhs:ltä. The Toxic Avenger Part III: The Last Temptation of Toxie Taas kerran Tromavillessa on kaikki hyvin Toxicin sankaritekojen ansiosta ja ihmiset tanssivat kaduilla onnessaan.

  • Omerta 6/12

    Ehkä yksi eniten odottamiani leffoja tänään vihdoinkin ruudulla. Omerta 6/12 on ensimmäinen todellinen kotimainen toimintaelokuva miesmuistiin, mikäköhän itseasiassa olisi ollut edellinen edes läheskään vastaava.. Googlaa.. No eipä löytynyt sieltäkään näin nopeasti mitään, mutta itseäni on todella paljon häirinnyt, että näitä ei vaan tule, vaikka hyvää toimintaa tulee jo hyvinkin usein sarjoina. Miksi ei siis myös … Jatka lukemista Omerta 6/12

  • The Post

    (Britannia, USA 2017) Ohjaus: Steven SpielbergPääosissa: Meryl Streep, Tom Hanks, Bob Odenkirk Steven Spielbergin ohjaama The Post kertoo vuonna 1971 julki tulleista ns. Pentagonin papereista ja siitä, miten The Washington Post -lehden kustantaja (Meryl Streep) ja päätoimittaja (Tom Hanks) joutuvat tietovuodon takia tulenarkaan asemaan. Vuodon kohteena ollut puolustusministeri Robert McNamaran vuonna 1967 tilaama raportti kuvasi Vietnamin sodan vaiheita ja sisälsi tietoja, joita ei oltu kerrottu kongressille tai kansalle. The Post (2017) The Post on tärkeä ja hyvin toteutettu elokuva vapaan lehdistön merkityksestä ja vapauteen liittyvistä vastuukysymyksistä. Elokuvan varsinainen konteksti on

  • Halo Season 1 First Look: New Timeline, Who Dis?

    (Halo Season 1 premieres on Paramount Plus on March 24th. The first two episodes were viewed for this preview.) I’m what you’d call a fair-weather Halo fan. I like most of the games and, like many, spent a lot of my college years in their grasp. I’m unfamiliar with the books beyond a passing glance. But, without noticing, I’ve invested myself in hoping the series gets the big-screen adaptation it deserves. It’s not like the hype isn’t unwarranted. During the last fifteen years, Halo has lived in the hands of filmmakers such as Steven Spielberg, Peter Jackson, Guillermo Del Toro, and Neil Blomkamp. Each with a strong vision of what that cinematic universe could look like. Now, it finally arri

Back to top button