Blogit
-
Dual
DUAL Dual on amerikkalainen, Tampereella pääosin kuvattu lähitulevaisuuteen perustuva scifi/musta komedia missä Sarah (Karen Gillan) saa tietää olevansa kuolemansairas yskittyään verta sänkyynsä. Kykenemättömänä kertomaan asiasta poikaystävälleen ja äidilleen, hän lääkärinsä neuvosta teettää itselleen kloonin joka jatkaisi tämän elämää kuolemansa jälkeen. Kloonille on opetettava kaikki mahdollinen yksityiskohtia myöten mutta sitten vasta todelliset ongelmat alkavat kun Sarah ei olekaan niin sairas kuin kerrottiin ja klooni alkaa tottua omaan olemassaoloonsa. Ratkaisu on siis kaksintaistelu kuolemaan asti mikä järjestetään tämän yhteiskunnan säännöillä jos klooni päättääkin haluavansa
-
Kesäspeciaali: Keskisen kyläkaupan elokuvaosasto, Tuuri
Vanhat elokuvienkeräilijät varmasti muistavat, miten mukavaa oli hiplailla Anttilan Top-Ten osastoilla erilaisia elokuva- ja musiikkijulkaisuja. Anttilat ovat muisto vain ja harmillisesti marketien elokuvaosastot ovat pienentyneet olemattomiin, mutta vielä on ainakin yksi paikka Suomessa, jossa pääsee vanhaan top-ten-fiilikseen. Se on Tuurissa, Keskisen Vesan Kyläkaupassa. Itse olen ahkerasti matkustanut useita kertoja vuodessa Tuuriin elokuva- ja musiikkilöytöjä haalimaan, mutta en ole siitä aiemmin kirjoittanut, joten ajattelin vähän esitellä Vesan aarteita. Toki Kyläkaupankin elokuvaosasto on kutistunut kulta-ajoista, mutta vieläkin se on suurempi, kuin missään muussa marketissa, jossa ol
-
Ambulance
Eilen oli juuri sen verran aikaa illassa, että ehti ennen Susijengin matsia rauhoittua hetkeksi leffan pariin, ja tällä kertaa leffan valinta ei ollut kovinkaan vaikea, vaan pyörimään lähti ehkäpä koko kesän odotetuin leffahankinta. Leffana siis Michael Bayn Ambulance, joka päätyi minun hyllyyn itse asiassa hieman vahingossa. Leffan hinta on ollut todella korkea ja vielä sen … Jatka lukemista Ambulance
-
Rocky IV – Rocky vs Drago: Ultimate Director’s Cut
Rocky IV oli ilmestyessään ’85 samalla vuoden tuottoisin elokuva, tuottoisin Rocky – elokuva ja urheiluelokuva. Se alusti Dolph Lundgrenin uran ja piti sarjan liikkeellä. Silti elokuvan tähdellä ja ohjaajalla Sylvester Stallonella ei jäänyt siitä maailman parhaimpia muistoja. Se on kauttaaltaan hölmö leffa. Se on kylmän sodan tuote, USA vs Soviet Union. Puolet ajasta kuluu MTV – tyylisiin montaaseihin ja musiikkivideoihin. Apollo Creed, Rockyn ystävä ja entinen vastustaja, kuolee kehässä Neuvostoliiton haastajaa Ivan Dragoa vastaan ja luvassa on treenaaminen Venäjän kylmyydessä, voittaminen patriotismin (ja ehkä ystävänsä) takia. Sitten Rocky voittaa venäläiset puolelleen j
-
Dr. Strange – Multiverse of Madness
Aina välillä pitää katsoa myös sellaisia leffoja, joista lähtökohtaisesti tuskin pitää, mutta toki syitä katsomiselle voi olla moniakin. Hyvät äänet ja uutuus leffat ovat usein sellaisia, jotka tulee katsottua, vaikka niistä ei niin kovasti olisikaan kiinnostunut. Dr. Strange on varmasti yksi tälläisistä leffoista, joista yksinkertaisesti en vaan pääse mitenkään kärryille, ja vaikka monet Marvelin leffat … Jatka lukemista Dr. Strange – Multiverse of Madness
-
Dark Knight Returns Part 1&2 (2012)
Frank Millerin vuoden 1986 Dark Knight Returns-sarjakuvaa pidetään yhtenä tärkeimmistä Batman-sarjakuvista, sekä myös yhtenä ylistetyimmistä sarjakuvista ylipäätään. Vaikka Batman oli 70-luvulla muuttunut lasten sankarina yhä jännittävämmäksi, sitten hassun 60-luvun televisiosarjan, oli Dark Knight Returnsin ansiota, että hahmosta tuli 80-luvulla synkkä, aikuisille suunnattu kostajahahmo. Myös useat Batman elokuvat Tim Burtonin versioista, Christopher Nolanin ja varsinkin Zack Snyderin visioihin, ottivat enemmän ja vähemmän mallia Frank Millerin teoksesta. Nykyään olemme tottuneet synkempään ja vakavempaan Batmaniin, mutta 80-luvulla tuo uusi näkemys oli mieletön harppaus totuttuun. Vuonna
-
ELVIS is a Cinematic Religious Experience
Brilliant, subversive, and stupendous. Elvis is a religious experience and one of the best films of the year. There’s a scene very early on in Elvis, the new mega-biopic from Baz Luhrmann, where I felt myself relax and sigh with relief. Actually, it’s a collection of scenes all in one. Luhrmann won’t let something as trivial as linearity restrain him. Not in the medium of film, which in his hands turns into a religious experience of auditory and sensory overload. Elvis (a stunning Austin Butler) readies himself for his first gig. The crowd is less than enthused. We’re hitting all the clichés of biopic cinema. He stands before the audience, eyes darting into the unimpressed abyss, and we flas
-
Hissein Habre, a Chadian Tragedy (2016)
Hissein Habré, une tragédie tchadienne (Tšad, Senegal, Ranska)Ohjaus: Mahamat-Saleh HarounKesto: 78 min. Kaikki tekevät syntiä.Kaikki eivät kuitenkaan koe tällaista kohtaloa.Miksi me jouduimme kärsimään niin paljon? Tätä kysyvät monet Tšadin tasavallan asukkaat Mahamat-Saleh Harounin dokumenttielokuvassa Hissein Habre, a Chadian Tragedy. Elokuva kertoo Keski-Afrikan Tšadissa vuosina 1982-1990 hallinneen diktaattorin Hissène Habrén uhreista, joita arvioidaan olevan yli 40 000. Elokuvassa puheenvuoron saavat useat eloonjääneet. Hissein Habre, a Chadian Tragedy (2016) Hissène Habrén valtakauden kidutukset, murhat ja muut räikeät ihmisoikeusloukkaukset eivät välttämättä ole kaikille kovin tuttuj
-
Johnny English Strikes Back
On hyviä leffoja, hyviä aikoja katsoa leffoja ja sitten leffoja jotka vaativat hyvän ajan katsoa. Johnny English on myös minun kirjoissa jossain määrin kuolevaa leffa genreä, näitä paradioita aikansa parhaista toimintaleffoista tehtiin jossain vaiheessa enemmänkin, mutta nyt on ollut taas paljon hiljaisempaa. Johnny English toimii, kun vaan on oikeassa mielentilassa eikä vaadi itseltään tai leffalta … Jatka lukemista Johnny English Strikes Back
-
The Witch (The VVitch – A New-England Folktale, 2015)
Ohjaaja Robert Eggers on noussut pikkuhiljaa kaikkien elokuvaharrastajien tietoisuuteen viimeistään nyt kun upea viikinkitarina The Northman pyörii elokuvateattereissa, mutta myös pienempi, mustavalkoisena kuvattu The Lighthouse sai laajalti huomiota, sen ollessa erittäin kiehtova poikkeus elokuvatarjonnassa. Mutta se mistä kaikki sai alkunsa, on vuoden 2015 tunnelmallinen kauhuelokuva The VVitch. Varsinkin kauhuelokuvafanien joukossa tämä elokuva nousi pian kaikkien huulille, sen tuoden raikkaan tuulahduksen väsähtäneeseen genreen ja palauttaen tunnelman pelkkien jumpscaryjen tilalle. Kauniina kesäisenä iltana oli hyvä katsastaa tämä tunnelmapaukku läpi. The Witch (The VVitch – A New-
-
The Girl and The Spider (2021)
Das Mädchen und die Spinne (Sveitsi)Ohjaus: Ramon Zürcher, Silvan ZürcherPääosissa: Henriette Confurius, Liliane Amuat, Ursina LardiKesto: 99 min.Ikäraja: 12 Kirjava joukko ihmisiä kohtaa asuntomuuton keskellä kahden päivän aikana. Kahden eri asunnon huoneisiin sijoittuvien tapahtumien keskiössä on Mara (Henriette Confurius), jonka kämppis Lisa (Liliane Amuat) on muuttamassa pois. Muuttopuuhien keskellä ihmisiä tulee ja menee. Veljesten Ramon ja Silvan Zürcherin näytelmällisessä sveitsiläiselokuvassa lausutaan syvällisen tuntuisia lauseita ja katsotaan kanssanäyttelijöitä intensiivisesti silmiin. Elokuvassa on upeita kuvia ja tunnelmia, mutta lopputulos ei oikein kanna. Elokuva tavallaan oun
-
The King of Comedy – Koomikkojen Kuningas (1982)
Martin Scorsesen The King Of Comedy – Koomikkojen kuningas (1982) on noussut viimevuosina enemmän esille siitä syystä, että se on toiminut Joker (2019) elokuvan isoimpana esikuvana ja yhtäläisyydet ovatkin huomattavat. Tätä ennen elokuva on ollut vähemmän tunnettujen Scorsesen elokuvien osastossa, joten kiitos Jokerin suosion, tämäkin elokuva sai ansaitsemansa huomion. Kyseessä on nimittäin erittäin mainio satiiri ja musta komedia. Jopa draamasta ja thrilleristä voidaan puhua kevyesti. The King of Comedy – Koomikkojen Kuningas (1982) Epämiellyttävä julkkiksien nimikirjoitusten kerääjä ja stand up -koomikoksi pyrkivä Rupert Pupkin (De Niro) Juonii kohtauksen, jossa hän pelastaa a
-
Dumbledoren Salaisuudet
Viikonloppuna tuli etsittyä jälleen katsottavaa kahdesta avoimena olevasta striimauspalvelusta, ja tällä kertaa katsottava leffa löytyi HBO-Maxin puolelta. Dumbledoren Salaisuudet ei ollut ennakkoon kovinkaan tuttu, eikä sen näkemiseen liittynyt kovinkaan suuria odotuksia. Valitettavasti leffa ei tällä kertaa juurikaan mitään ihmeellistä tarjonnutkaan, vaikka välttämättä mistään huonosta leffasta ei kyse olekaan. Tämä on taas yksi niitä leffaharrastuksen kivoja … Jatka lukemista Dumbledoren Salaisuudet
-
Elokuvien dubbaaminen
Tässä artikkelissa puhun elokuvien dubbaamisesta ja sen hyödyistä ja miksi ei kannata ärsyyntyä jos joku on dubattu. Elokuvien dubbaaminen nousi jälleen joku aika sitten puheenaiheeksi, varsinkin kun Netflix dubbasi Suomeksi elokuvansa Don’t Look Up. Monia ihmisiä ihmetyttää tai ärsyttää jos elokuva dubataan Suomeksi, sillä sen viehätys katoaa. Dubbaamista pidetään sopivana vaikkapa Disneyn animaatioihin tai muihin lastenohjelmiin, mutta ei aikuisten leffoihin. Ja aikuiset haluavat mielellään katsoa elokuvat niiden alkuperäisellä kielellä ja tekstein varustettuna. Aikuisille suunnatujen elokuvien dubbaaminen on meillä hyvin poikkeuksellista. Dubbaaminen on todella yleistä monissa Euroopan ma
-
Jurassic World Dominion (2022)
Jurassic Park vuonna 1993 oli tajunnan räjäyttävä kokemus nuorelle Kaitsulle, niin kuin monelle muullekkin saman ikäiselle. Se myös mullisti elokuvamaailman iäksi. Jatko-osat tuli myös käytyä katsomassa elokuvateatterissa, mutta vuoteen 2000 mennessä, kolmannen osan kohdalla suurin innostus oli jo laskenut. Vuonna 2015 Jurassic Worldin saapuessa, elin sellaisessa elämäntilanteessa, jossa dinot eivät juurikaan kiinnostaneet ja katsoin elokuvan melko hätäisesti, ilman suurempaa panostusta aiheeseen. Myöskään Jurassic Worldin jatko-osaan en päässyt sisälle ja pidin sitä jopa kehnona. Nyt, kun uusimman elokuvan traileri herätti jonkin ihmeellisen pikkupojan sisältäni, päätin katsoa kertaalleen s
-
Poltergeist (1982)
Minun syntymävuotenani 1982 julkaistiin monta klassikkoa, kuten Blade Runner, First Blood (Rambo ykkönen), Conan Barbaari, The Thing, E.T ja Poltergeist. Kaikki näistä kuuluvat lapsuuteeni, mutta vain Poltergeist on jäänyt sinne syvälle aikakauteen, kun leffoja vielä vuokrattiin VHS-kasetteina. Syynä on ehkä se, että vanhemmiten kiinnostuin kummituselokuvista yhä vähemmän ja vähemmän. Oli myös pitkä aikakausi jollon en katsonut kauhua juuri ollenkaan. Pikkuhiljaa olen lisännyt kauhuleffoja listalleni ja Stranger Thingsin kaltaiset tapaukset ovat innoittaneet taas katsomaan noita vanhoja kasaritunnelmointeja. Yhtenä päivänä havahduin siihen, että pitäisi katsoa tuo leffa uudestaan, koska muis
-
For All Mankind Boldly Goes Off the Deep End in Season 3
I really love the first season of For All Mankind. Even as I acknowledge that the alternate history it presents is shallow at best. But even with all its faults, that first season has so much going for it. There’s the fantastic cast, compelling drama, and a time in the space race that defined an entire generation. Every bit about it works. So why is that after a colossally terrible second season, For All Mankind still can’t right the ship as it sails into total fantasy in its third, and most expansive season yet? * Set in the early to mid-90s, season 3 dumps the Moon for something grander: Mars, the red planet. As the Soviet Union and America race for supremacy, a third competitor appears to
-
Old (2021)
M. Night Shyamalanin filmografian alkupäähän sijoittuu monia loistavia leffoja, kuten Kuudes Aisti, Särkymätön, Signs ja Kylä. Voittokulku katkesi ja alkoi tulla huteja, hittien väliin. Kokeili hän jopa omaa supersankari-leffauniversumia. Silti lähes jokainen leffa on ollut vähintään viihdyttävä ja jonkinlainen tapaus. Tähän on yleensä ollut syynä elokuvan lopussa nähtävä twisti, joka kääntää kaiken päälaelleen. Nyt oli vihdoinkin aika katsastaa herran uusin tuotos Old, vuodelta 2021. Leffaa on pidetty yleisesti enemmän hutina, kuin hittinä, mutta ajattelin katsoa sen avoimin mielin. Old (2021) Cappan perhe päättää lähteä trooppiseen kohteeseen lomailemaan ja puimaan vanhempien rakoilevaa su
-
Top Gun – Maverick – 600. Päivitys
Kun aloitin blogin kirjoittelun parisen vuotta sitten ajattelin lähinnä että kirjoittelen itselleni muistiinpanoja leffoista, joita on tullut katsottua. Ottaen tuon huomioon tuntuu uskomattomalta, että leffoja ja päivityksiä on nyt jo takana kuusi sataa, ja mikä olisikaan parempi päivitys tähän juhlapäivään kuin leffa, joka menee heittämällä jokaisen top listan kärkeen. Ja tuo leffahan on tietysti uusi … Jatka lukemista Top Gun – Maverick – 600. Päivitys
-
Punisher: War Zone (2008)
Punisher hahmolle ei ole mielestäni vielä tehty sellaista oikein nappielokuvaa, joka tulkitsisi hahmoa täydellisesti. Netflixin sarja tosin on loistava, realistinen näkemys aiheesta, mutta sitäkin pidän vain yhtenä tulkinta, enempi kuin magnum opuksena. Jokainen Punisher-elokuva ja näyttelijä löytää kyllä paikan sydämmessäni, mutta vain yksi näyttelijä on noussut lempparikseni ulkoisen habituksen takia. Se on tietenkin könsikäs nimeltä Ray Stevenson. Hän on mielestäni täydellinen Tuomari, koska näyttää aivan siltä, kuin olisi repäisty suoraan sarjakuvan kannesta. Tämä on yksi syy miksi olen katsonut Punisher Warzonea enemmän, kuin muita Punisher-leffoja yhteensä (sarjaa en laske tähän). Toin