Blogit

Dr. Strange – Multiverse of Madness

Aina välillä pitää katsoa myös sellaisia leffoja, joista lähtökohtaisesti tuskin pitää, mutta toki syitä katsomiselle voi olla moniakin. Hyvät äänet ja uutuus leffat ovat usein sellaisia, jotka tulee katsottua, vaikka niistä ei niin kovasti olisikaan kiinnostunut. Dr. Strange on varmasti yksi tälläisistä leffoista, joista yksinkertaisesti en vaan pääse mitenkään kärryille, ja vaikka monet Marvelin leffat ihan hyviä ovatkin, niin tämä kuuluu taas joukkoon ei minun leffat.

Olen useasti ennenkin maininnut että ymmärrän hyvin ihmisiä, jotka näistä tykkäävät, ja toisaalta myös ymmärrän, että he usein ovat myös niitä, jotka katsovat joka ikisen Marvelin tuottaman leffa, ja silloin siis pysyvät varmasti myös paremmin juonessa ja tapahtumissa kärryillä. Itse olen tippunut Marvelin leffoista jo kauan sitten, mutta välillä näitä on silti kiva katsella, ihan vaan jo äänienkin vuoksi. Nyt leffa tuli katsottua striimattuna Disney Plus palvelusta, joten äänet olivat hyvät, mutta eivät toki UHD-tasoa.

Äänet tosiaan minulle tässä leffassa olivat sitä parasta, mutta toisaalta ei tästä silti sellainen leffa tullut, joka olisi pakko omaan hyllyyn saada. En oikein tiedä haluanko tähän investoida edes myöhemmin, mutta katsotaan. Joka tapauksessa leffan äänet olivat erittäin hyvin ja Atmosta pyöriteltiin ympäri huonetta taas aika kivasti. Useammat kohtaukset olivat loistavaa materiaalia siitä miten koko äänikenttää käytetään hyväksi ja siltä osin leffa oli kyllä kivaa katseltavaa ja suurimmalta osin mielenkiinto kyllä pysyi yllä.

Leffamedian kanssa myös tapahtuu kaiken aikaa ja paljon mielenkiintoisia juttuja on tulossa. Miltäpä kuulostaisi vaikka Ugly Cookiet? Teimme nimittäin Leffamedian kanssa ensimmäisen yhteistyösopimuksen ja jatkossa tässäkin leffahuoneessa syödään kotimaisia Ugly Cookie keksejä. Tässä vaiheessa en tietenkään lähde niitä millään tavalla kehumaan, koska eihän keksejä nyt voi kehua ennen kuin niitä on edes maistanut. Joka tapauksessa keksejä on tulossa ja voitte olla varmoja, että fiiliksiä niistä on tulossa, etenkin tietysti Instan puolella. Ota siis Leffafriikin Instatili seurantaan, samoin kuin Leffamedia.fi ja Uglycookie.fi. Jotain kivaa arvontaa on myös tämän tiimoilta piakkoin tulossa, eli maistuisko sullekin kunnon keksit leffaevääksi?

Lähde: Leffafriikki.com

 

Leffafriikki

Leffateatteriharrastukseen keskittyvät blogi, ei vain perinteisiä leffa-arvosteluja, vaan enemmänkin rakenteluun, ääniin, kuvaan, ja muuhunkin liittyvää asiaa!

Aiheeseen liittyvää

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Vilkaise myös
Close
Back to top button