Blogit

Johnny English Strikes Back

On hyviä leffoja, hyviä aikoja katsoa leffoja ja sitten leffoja jotka vaativat hyvän ajan katsoa. Johnny English on myös minun kirjoissa jossain määrin kuolevaa leffa genreä, näitä paradioita aikansa parhaista toimintaleffoista tehtiin jossain vaiheessa enemmänkin, mutta nyt on ollut taas paljon hiljaisempaa. Johnny English toimii, kun vaan on oikeassa mielentilassa eikä vaadi itseltään tai leffalta liikoja. Eilen oli hyvä ilta tälläiselle leffatyypille, kun leffaa tuli katsottua illalla himan väsyneenä ihan vaan sen vuoksi, että todellakin halusin vaan katsoa jotain.

Johnny English leffoja on tullut nähtyä ennenkin ja MR. Bean hommat on muutenkin ihan hyvin hallinnassa. Tällä kertaa tämä leffa tuli katsottua UHD levyltä ja levy hankittua ihan vaan periaatteella että kun sai niin halvalla. Mitään suuria odotuksia leffalle ei siis ollut, mutta kivahan tämä leffa oli taas katsoa, ja kyllä, olen siis nähnyt ennenkin ja silloin leffa varmasti nauratti enemmän koska nyt vitsit olivat aika hyvin vielä muistissa. Leffan äänet olivat tällä kertaa DTS:X:ää, mikä sinällään oli mukavaa, koska näitä DTS:X leffoja ei ole viimeaikoina taas pahemmin tullut vastaan. Tähän on varmasti syynsä, sillä Dolby Atmos on koko ajan vahvemmin ja vahvemmin valtaamassa alaa. Viime viikolla itseasiassa tuli juuri tieto, että kolmas kilpailija Auro 3D kuoli ja kuopattiin. DTS ei ole aivan yhtä heikoilla jäillä, mutta auttaako IMAX ja DTS:x pro siltikään vastustamaan Atmoksen voimaa?

Leffan ehdottomasti hauskin kohtaus oli tämä vr-lasikohtaus.

Eilen illalla Johnny English siis toimi loistavasti, ja keskittyminenkin pysyi yllättäen todella hyvin ruudulla. Nyt kun on kesälomalla yhdestä työstä niin leffojakin toivottavasti ehtii taas enemmän katsomaan. Katsottavaa ainakin riittää ja jopa Netflixin avaamista on taas tullut mietittyä. Sen aika ei kuitenkaan ole vieläkään, vaan nyt puretaan hieman UHD ruuhkaa ensin. Uusinpana viime viikolla tuli postista Fury, ja seuraavaksi matkalla on sitten hieman yllättäen Ebayn huutokaupasta voittamani Ambulance, jonka suhteen etenkin äänien osalta odotukset ovat todella korkealla.

Lähde: Leffafriikki.com

 

Leffafriikki

Leffateatteriharrastukseen keskittyvät blogi, ei vain perinteisiä leffa-arvosteluja, vaan enemmänkin rakenteluun, ääniin, kuvaan, ja muuhunkin liittyvää asiaa!

Aiheeseen liittyvää

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Back to top button