Rocky IV – Rocky vs Drago: Ultimate Director’s Cut

Rocky IV oli ilmestyessään ’85 samalla vuoden tuottoisin elokuva, tuottoisin Rocky – elokuva ja urheiluelokuva. Se alusti Dolph Lundgrenin uran ja piti sarjan liikkeellä. Silti elokuvan tähdellä ja ohjaajalla Sylvester Stallonella ei jäänyt siitä maailman parhaimpia muistoja. Se on kauttaaltaan hölmö leffa. Se on kylmän sodan tuote, USA vs Soviet Union. Puolet ajasta kuluu MTV – tyylisiin montaaseihin ja musiikkivideoihin. Apollo Creed, Rockyn ystävä ja entinen vastustaja, kuolee kehässä Neuvostoliiton haastajaa Ivan Dragoa vastaan ja luvassa on treenaaminen Venäjän kylmyydessä, voittaminen patriotismin (ja ehkä ystävänsä) takia. Sitten Rocky voittaa venäläiset puolelleen ja jopa ylin johto taputtaa hänen inspiroivalle puheelleen. Niin ja tässä on robotti… Henkilökohtaisesti se oli lempiosani kun olin nuorempi mutta mitä enemmän vanhenin, sitä enemmän huomasin kuinka tyhmä se on. En voi suoralta naamalta sanoa sitä hyväksi kokonaisuudeksi mutta se on niin testesteroninen machopläjäys ja sen cheese factor on niin häpeilemätön ja täynnä energiaa.

35 vuotta myöhemmin Stallonelle jäi tyhjää tilaa pandemian vallitessa ja ajatteli että elokuva tarvitsisi uudelleenmuokkausta. Se oli kieltämättä mielenkiintoinen koe korjata jotain ja saada viallisesta elokuvasta jotain hyvitystä. Ensinnäkin robotti sai kyytiä ja on nyt leikkauspöydän lattialla. Koska viimeisimmät Rocky – elokuvat ovat olleet onnistuneita, tämä seuraa myös vanhemman ja viisaamman Stallonen ohjenuoraa saada elämää irti.

Hän katui jälkikäteen sitä että Apollo kuoli kun parempi ratkaisu olisi ollut keksiä jotain muuta. Sitä ei nyt pystytä korjaamaan mutta Stallone on pyrkinyt keskittämään huomionsa Rockyn ja Apollon ystävyyteen niin paljon kuin mahdollista. Kun Apollo kuolee, keskiössä ei ole enää kylmän sodan patriotismi vaan hautaan saattaminen vähemmän ylpeästi ja ystävän muiston kunnioittaminen. Siitä muistuttaa Eye of the Tiger ja kaiken turhan trimmaaminen. Se mikä ei liity Apolloon, on poistettu. Niin hyvässä kuin pahassa. Tuloksena on tunnepitoisempi versio mikä on enemmän tasoissa Rocky III kanssa mikä oli identiteetiltään vähän skitsofreninen spektaakkelin ja perinteisen Rockyn kanssa. Rytmitys aloittaa non-stop vaihteensa lähempänä Apollon ja Dragon kohtaamista kun edellisellä kerralla se oli pelkkää non-stopia. Jos on nähnyt elokuvan, muutokset näkyvät ainakin tarkkasilmäisillä katsojilla.

Tässä on enemmän Rockya, enemmän Adriania, enemmän Dragoa ja paljon vaihtoehtoista materiaalia. Dolph Lundgren jäi aiemmin mieleen siksi koska hän puhui hyvin vähän uhkaavuuden kannalta mutta nyt on lisää repliikkejä painottaakseen hahmon uhriasemaa neuvostoliittolaisena aseena. Talia Shiren Adrian alkoi olla sarjan edetessä, ainakin minun silmissäni, entistä enemmän taakan oloinen ja nelonen painotti sitä. Hän on tässäkin versiossa edelleen huolestunut vaimo mutta enemmän läsnäolevampi. Tony Burton saa Apollon vanhana valmentajana Dukena myös enemmän ruutuaikaa. Sylvester Stallone on nyt paljon elävämpi kun aiemmin suoritus ei ihan päässyt maaliin useimmissa kohdissa.

Elokuva on suunnilleen samanmittainen teatteriversion kanssa mutta materiaalia riittää. James Brownin Living in America koristaa Vegas osiota edelleen mutta tässä on vaihtoehtoisia otoksia ja kuvakulmia korostaakseen taustalla häilyvää epäilyä. Montaasit ovat edelleen mukana joidenkin muutosten kera. Mutta kuten oli aikoinaan Superman II: Donner Cutin kanssa, jotkut katsojat eivät varmaan tykkää joistain leikkausvalinnoista mitkä on tehty sen takia koska ohjaaja ei pitänyt siitä. Joitain kohtauksia puuttuu selkeästi ja teatteriversio hoiti sen paremmin täyttäessään tilaa. Koska Stallonen silloinen vaimo Brigitte Nielsen täytti tilaa nelosen aikana enemmän kuin oli tarpeen ja Talia Shire jäi jälkeen, nyt Stallone on halunnut korjata sen mikä oli aiemmin kyynisesti ajateltu paitsi että nyt kun nelosen rakenne perustui sille että Nielsenin hahmolla on dialogisisältöä, henki kärsii vähän sitä mukaa. Steroideihin annettiin hyvin vahvoja vinkkejä aiemmin mutta nyt se informaatio jää pariin hetkeen. Ettei siinä olisi vikaa mutta se kertoo kipeistä valinnoista mitä tekee 35 vuotta myöhemmin. Versio korostaa onneksi Michael Patakin managerihahmoa ja Neuvostoliittoasetelma on nyt paremmin käsitelty vaikkakin se tarkoittaa sitä että pohjimmiltaan hölmö leffa koitetaan muuttaa vakavammaksi. Paulien ja robotin huvittava (ja tarpeeton) suhde oli silloin osa jonkinlaista kehityskaarta mutta nyt kun jälkimmäinen on poissa, Paulien tehtäväksi jää vain olla. Silti huomio ei ole siinä vaan siinä missä sen pitääkin.

Rocky vs Drago lunastaa sen mitä pitikin. Se tuntuu kokonaisemmalta siinä kuinka vanhan soturin soihtu siirtyy eteenpäin vaikeuksien jälkeen ja Rocky pitää liekin pystyssä. Monet kuten minä, tulevat varmasti näkemään tämän osan todellisena Rocky 4:na ja jotkut eivät niinkään. Jotkut saattavat nähdä myös temaattisesti paremman sillanristeytyksen tämän version ja Creed 2 välillä. Se ei ole mikään Snyder Cut mutta eron voi jo huomata siinä jos teatteriversion lopussa naureskeli puhtaalle, nautinnolliselle hölynpölylle, tässä vaikutus on viimeisillä metreillä vähän haikeampi mutta silti hymyä nostattava.

⭐⭐⭐1/2 /5