Eilen elokuvissa
-
Blogit
The Bricklayer (2024)
The Bricklayer (Yhdysvallat, Bulgaria, Kreikka)Ohjaus: Renny HarlinPääosissa: Aaron Eckhart, Nina Dobrev, Clifton Collins Jr.Kesto: 110 min.Ikäraja: K-18 Olen pyrkinyt aina kohtuullisen nopeasti kirjoittamaan blogiini Renny Harlinin uusimmista elokuvista. Katsoin ohjaajan tuoreimman rymistelyn The Bricklayer (2024) viime viikonloppuna hyvässä seurassa Pirkanmaan ja Satakunnan rajamailla. Entisen CIA-agentin ja nykyisen muurarin (bricklayer) edesottamuksista kertova elokuva ei ensikatselulla oikein iskenyt, mutta päätin katsoa sen toisen kerran, jonka jälkeen mielipiteeni muuttui hieman suopeammaksi. The Bricklayer (2024) Elokuva perustuu nyt jo edesmenneen Noah Boydin kirjoittamaan The Brick
-
Blogit
Kupla (2022)
Kupla (Suomi)Ohjaus: Aleksi SalmenperäPääosissa: Stella Leppäkorpi, Minna Haapkylä, Tommi KorpelaKesto: 103 min.Ikäraja: K-12 Tämän viikon maanantaina päättyi Järvenpään opiston elokuvakerhon syyskausi, ja mikä olisikaan ollut hienompi päätös sarjalle kuin Aleksi Salmenperän ohjaama Kupla. Tekijävieraana tilaisuudessa oli yksi pääosan esittäjistä ja Suomen kärkinäyttelijöistä Tommi Korpela. Kupla (2022) Kupla kertoo 16-vuotiaasta Eveliinasta (Stella Leppäkorpi) ja tämän perheestä, joka on ajautumassa kriisiin. Stella nimittäin näkee ohimennen äitinsä (Minna Haapkylä) suutelevan toista naista ja päätyy tekemään erilaisia temppuja pitääkseen äidin ja isän (Korpela) suhteen kasassa. Elokuva on
-
Blogit
Vauhdilla Chicagoon (1987)
Planes, Trains and Automobiles (Yhdysvallat)Ohjaus: John HughesPääosissa: Steve Martin, John Candy, Laila RobinsKesto: 93 min.Ikäraja: S Katsoin ties monennenko kerran John Hughesin käsikirjoittaman ja ohjaaman elokuvan Vauhdilla Chicagoon (Planes, Trains and Automobiles). Tämä viikko onkin oivallinen aika katsoa tämä kiitospäivän alle sijoittuva komedia, koska Yhdysvalloissa vietetään kyseistä juhlaa tänään 23.11.2023. Planes, Trains and Automobiles (1987) Vauhdilla Chicagoon kertoo mainosalalla työskentelevän Neal Pagen (Steve Martin) kotimatkasta perheensä luo Chicagoon paria päivää ennen kiitospäivää. Pienten alkukommellusten jälkeen lento lähtee New Yorkista, mutta se ohjataan Wichitaan
-
Blogit
Drive My Car (2021)
Doraibu mai kâ (Japani)Ohjaus: Ryûsuke HamaguchiPääosissa: Hidetoshi Nishijima, Tôko Miura, Reika KirishimaKesto: 179 min.Ikäraja: K-12 Jos olisin mukana tekemässä koko illan elokuvaa, toivoisin sen olevan kuin Drive My Car. Tässä on niin moni asia kohdallaan, että elokuvan katsominen tuntuu sielussa saakka. Elokuva tarjoaa upeita kuvia Japanista, sydämen sivistystä, lunta, jazzia ja klassista. Tarina, tunnelma, näyttelijät ja tietysti myös Saab 900 ovat osa onnistunutta kokonaisuutta. Drive My Car (2021) Ryûsuke Hamaguchin ohjaama elokuva perustuu japanilaisen Haruki Murakamin Drive My Car -nimiseen noin 40 sivun novelliin, joka avaa novellikokoelman Miehiä ilman naisia (Tammi 2016). Katso
-
Blogit
Kuolleet lehdet (2023)
Kuolleet lehdet (Suomi)Ohjaus: Aki KaurismäkiPääosissa: Alma Pöysti, Jussi Vatanen, Janne HyytiäinenKesto: 81 min. Ikäraja: K7 Kävin katsomassa Aki Kaurismäen uusimman elokuvan Kuolleet lehdet viime viikolla ja se palautti ajatukseni vuoteen 1996, jolloin Kaurismäen elokuva Kauas pilvet karkaavat oli elokuvateattereissa. Kävimme tuolloin muutaman ystävän kanssa katsomassa leffan useampaan kertaan. Kuolleiden lehtien kanssa saattaa käydä samoin, koska kyseessä on jälleen kerran ainutlaatuinen elokuvakokemus. Kuolleet lehdet (2023) Kuolleet lehdet kertoo kahdesta rakkautta etsivästä yksinäisestä ihmisestä Helsingissä. Alma Pöystin esittämä Ansa työskentelee elintarviketukussa myymälätyöntekijä
-
Blogit
Lapua 1976 (2023)
Lapua 1976 (Suomi)Ohjaus: Toni KurkimäkiPääosissa: Konsta Laakso, Linnea Leino, Hannu-Pekka BjörkmanKesto: 112 min.Ikäraja: K12 Kävin eilen elokuvissa katsomassa Toni Kurkimäen ohjaaman elokuvan Lapua 1976. Kyseessä oli Finnkino Flamingossa järjestetty erikoisnäytös, jossa ennen elokuvaa olivat paikalla tekijäkaartista ohjaaja Kurkimäki, toinen tuottaja Mikko Jokipii, käsikirjoittaja Tuukka Haapamäki sekä vetonaulana pääosan esittäjät Konsta Laakso ja Linnea Leino. Lapua 1976 (2023) Elokuva kertoo Lapuan patruunatehtaalla aamulla 13.4.1976 tapahtuneesta räjähdysonnettomuudesta, jossa kuoli 40 ihmistä. Heistä 35 oli naisia ja 5 miehiä. Lisäksi 60 loukkaantui. Räjähdys on yksi Suomen rauhanaja
-
Blogit
Maanantait muuttuivat jälleen paremmiksi!
Syysmaanantait ovat jälleen monta astetta parempia, kun Järvenpään opiston elokuvakerho käynnistää kautensa maanantaina 11.9.2023. Järvenpään opiston elokuvakerhon syksyn 2023 elokuvat. Kuvaruutukaappaus Letterboxd-listasta. Itselleni tämä alkuviikon elokuvahetki on tärkeä osa viikkoa. Kaiken lisäksi syysohjelmisto vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Timo Malmin kokoamassa ohjelmistossa on sekä viime vuosien mielenkiintoisia uutuuksia että muutamia klassikkoja. Klassikoista erityisesti Stanley Kubrickin elokuva 2001: avaruusseikkailu (1968) on mukava nähdä elokuvateatterissa. Lue myös Timo Malmin haastattelu blogissa vuoden takaa. Syyskauden elokuvat 11.9. Pedro Almodóvar: RINNAKKAISET ÄID
-
Blogit
The Batwoman (1968)
La Mujer Murcielago (Meksiko)Ohjaus: Rene CardonaPääosissa: Maura Monti, Roberto Cañedo, Héctor GodoyKesto: 81 min.Ikäraja: Ei tiedossa Tunnetuista sarjakuvahahmoista kaksi on erityisen lähellä sydäntäni: Mustanaamio (s. 1936) ja Batman (s. 1939). Näistä kahdesta Batman kumppaneineen on ollut selkeästi useammin myös elokuvasovitusten kohteena, ks. aiemmat kirjoitukset blogissa: Batman (1989), Yön ritari (2008). La Mujer Murcielago (1968) Yksi kuriositeetti Batmanin maailmaan sijoittuvien elokuvien sarjassa on vuonna 1968 ilmestynyt meksikolainen La Mujer Murcielago (eng. The Batwoman), joka on samalla ensimmäinen Lepakkonaisesta kertova elokuva. The Batwoman kertoo meksikolaista vapaapainia
-
Blogit
Vallan kääntöpuoli (2011)
The Ides of March (Yhdysvallat)Ohjaus: George ClooneyPääosissa: Ryan Gosling, George Clooney, Philip Seymor HoffmanKesto: 101 min.Ikäraja: K-7 Hyvin tehty poliittinen draama on yksi kiinnostavimmista elokuvagenreistä. Katsoin tällä viikolla George Clooneyn ohjaaman ja tähdittämän Vallan kääntöpuoli -elokuvan, joka edustaa tätä lajityyppiä varsin kunniakkaasti. The Ides of March (2011) Elokuva perustuu Beau Willimonin näytelmään ja kertoo demokraattisen puolueen presidenttiehdokasasettelusta Yhdysvalloissa. Keskeisessä osasssa on Ryan Gosling (mm. Blade Runner 2049, Barbie), joka esittää presidenttiehdokkuutta havittelevan kuvernööri Mike Morrisin (Clooney) lehdistösihteeriä. Goslingin esittä
-
Blogit
Jesse Stone: Videokameramurhaajat (2005)
Stone Cold (Yhdysvallat, Kanada)Ohjaus: Robert HarmonPääosissa: Tom Selleck, Jane Adams, Reg RogersKesto: 87 min.Ikäraja: K-15 Tom Selleck esittää tässä televisioon tehdyssä rikoselokuvassa Robert B. Parkerin luomaa poliisipäällikkö Jesse Stonea. Parkerin kirjoihin perustuvia tv-elokuvia on tehty yhteensä yhdeksän, joista Jesse Stone: Videokameramurhaajat (alkup. Stone Cold) on ensimmäinen. Stone Cold (2005) Yhdysvaltain itärannikolla sijaitsevassa Paradisen pikkukaupungissa tapahtuu useampi murha, joita Los Angelesista muuttanut poliisipäällikkö tiimeineen ryhtyy selvittämään. Kuten monesti vastaavissa rikossarjoissa myös tällä kertaa päähenkilöllä on omat haasteensa elämässä. Jesse Stone o
-
Blogit
Yön painajainen (1971)
Play Misty for Me (Yhdysvallat)Ohjaus: Clint EastwoodPääosissa: Clint Eastwood, Jessica Walter, Donna MillsKesto: 102 min.Ikäraja: K-16 Yön painajainen on Clint Eastwoodin esikoisohjaus ja ensimmäinen elokuva, jonka kehittämistyössä hän oli alusta saakka mukana Malpaso-yhtiönsä kautta. Voi siis sanoa, että kyseessä on ensimmäinen varsinainen Clint Eastwood-elokuva. Play Misty for Me (1971) Leffan suomenkielinen nimi Yön painajainen ei ole kaikkein onnistunein käännös, koska nimen viittaama ”painajainen” ei rajoitu yöhön. Alkuperäinen nimi, Play Misty for Me, joka viittaa Erroll Garnerin esittämään Misty-nimiseen jazz-kappaleeseen, tiivistää elokuvan hengen paremmin. Kyseessä on draama-trille
-
Blogit
Indiana Jones and the Dial of Destiny (2023)
Indiana Jones and the Dial of Destiny (Yhdysvallat)Ohjaus: James MangoldPääosissa: Harrison Ford, Phoebe Waller-Bridge, Mads MikkelsenKesto: 155 min.Ikäraja: K12 Kävin katsomassa uusimman ja järjestyksessä viidennen Indiana Jones -elokuvan ensi-iltaviikonloppuna sunnuntaina 2.7.2023. Bloggaus leffasta on viivästynyt, mutta sain vihdoin muutaman rivin aikaiseksi. Indiana Jones and the Dial of Destiny (2023) Teatterisali Järvenpään Studio 123:ssa oli tuolloin heinäkuun alussa kohtuullisen täynnä, vaikka maailmalta kantautui uutisia, että Indiana Jones and the Dial of Destiny ei ollut vetänyt katsojia saleihin ensi-iltaviikonloppuna toivotulla tavalla. Katsojia on ollut myös ensi-iltaviikonlopu
-
Blogit
Vaarallinen suhde (1987)
Fatal Attraction (Yhdysvallat)Ohjaus: Adrian LynePääosissa: Michael Douglas, Glenn Close, Anne ArcherKesto: 114 min.Ikäraja: K16 Minulla on meneillään jonkinlainen 1980- ja 1990-lukujen taitteen elokuvafiilistelykausi. Tai jos ollaan ihan rehellisiä, niin kyseessä saattaa olla krooninen mieltymys tähän aikakauteen, jolloin ensi kertaa altistuin laajemmin erilaisille kulttuurikokemuksille. Fatal Attraction (1987) eli Vaarallinen suhde. Kuvassa Special Collector’s Edition DVD-julkaisu, jossa mukana mm. tarinaa elokuvan teosta ja alun perin elokuvassa ollut erilainen loppu. Adrian Lynen ohjaama ja James Deardenin käsikirjoitukseen perustuva Vaarallinen suhde on kiinteä osa tätä aikakautta. Eroo
-
Blogit
Muistan sinut, Pariisi (2022)
Revoir Paris (Ranska)Ohjaus: Alice WinocourPääosissa: Virginie Efira, Benôit Magimel, Grégoire ColinKesto: 103 min. Ikäraja: K12 Kävin eilen elokuvissa Kino Tapiolassa, jossa oli itselleni sopivaan aikaan esitysvuorossa Alice Winocourin ohjaama ja käsikirjoittama Muistan sinut, Pariisi. Muistan sinut, Pariisi (2022) -elokuvan juliste Kino Tapiolan ikkunassa. Virginie Efira esittää elokuvassa venäjän kielen tulkkina radiossa työskentelevää Miaa, joka joutuu osalliseksi useita kuolonuhreja vaativaan terrori-iskuun Pariisissa. Mia ei muista tapahtumia jälkikäteen lainkaan, mutta alkaa selvittämään, mitä tuona iltana tarkalleen ottaen tapahtui. Alice Winocourin (mm. Mustang-elokuvan käsikirjoitu
-
Blogit
Loistavat Bakerin pojat (1989)
The Fabulous Baker Boys (Yhdysvallat)Ohjaus: Steve KlovesPääosissa: Jeff Bridges, Michelle Pfeiffer, Beau BridgesKesto: 114 min.Ikäraja: S Jos pidät aikuiseen makuun tehdystä laadukkaasta ihmissuhdedraamasta ja jazz-musiikista, niin Steve Klovesin ohjaama ja käsikirjoittama Loistavat Bakerin pojat on erittäin hyvä valinta. The Fabulous Baker Boys (1989) Jazzin lisäksi tässä teoksessa on moni muukin asia kohdallaan, esimerkiksi näyttelijät. Pääosia esittävä kolmikko Jeff Bridges, Michelle Pfeiffer ja Beau Bridges onnistuvat rooleissaan oivallisesti. Oikean elämän veljekset Jeff ja Beau näyttelevät elokuvassa Bakerin veljeksiä, jotka päättävät palkata suosiossa hiipuvan pianoduonsa vahvistukse
-
Blogit
Keskiyön pikajuna (1978)
Midnight Express (Britannia, Yhdysvallat)Ohjaus: Alan ParkerPääosissa: Brad Davis, John Hurt, Randy QuaidKesto: 121 min.Ikäraja: K-18 Ostin muutamia viikkoja sitten Alan Parkerin ohjaaman upean Noiduttu sydän (1987) -elokuvan Blu-ray-formaatissa, ks. Instagram. Sen innoittamana päätin katsoa myös Parkerin varhaisemman ohjaustyön Keskiyön pikajunan vuodelta 1978, jota en syystä tai toisesta ollut aiemmin nähnyt. Midnight Express (1978) Elokuva kertoo tositapahtumiin perustuen amerikkalaisesta nuoresta miehestä nimeltä Billy Hayes (Brad Davis), joka yrittää vuonna 1970 salakuljettaa kaksi kiloa hasista Istanbulista Amerikkaan. Billy jää kiinni lentokentän turvatarkastuksessa ja hänet tuomitaan
-
Blogit
The Super Mario Bros. Movie (2023)
The Super Mario Bros. Movie (Yhdysvallat)Ohjaus: Aaron Horvath, Michael JelenicPääosissa: Chris Pratt, Anya Taylor-Joy, Jack BlackKesto: 92 min.Ikäraja: K-7 Putkimiehet Brooklynista joutuvat pulaan. Se voisi olla tiivistys 6.4.2023 Suomen ensi-iltansa saaneesta elokuvasta The Super Mario Bros. Movie, joka perustuu Nintendon ehkä tunnetuimpiin pelihahmoihin. The Super Mario Bros. Movie (2023) Nimihenkilöt eli viiksekkäät veljekset Mario ja Luigi asuvat vanhempiensa luona New Yorkissa ja ovat juuri perustaneet oman LVI-alan yrityksen, kun Brooklynin kaupunginosaan iskee valtava vesivahinko. Onnettomuuden tiimellyksessä veljekset tempautuvat putkiston kautta toiseen maailmaa, jossa Mariolle on
-
Blogit
Karaokeparatiisi (2022)
Karaokeparatiisi (Suomi)Ohjaus: Einari PaakkanenKäsikirjoitus: Einari PaakkanenKesto: 75 min. Ikäraja: S Einari Paakkasen ohjaama Karaokeparatiisi palkittiin eilen ansaitusti parhaan dokumenttielokuvan Jussi-palkinnolla. Pääsin näkemään elokuvan Järvenpään opiston elokuvakerhossa tammikuun lopussa. Ohjaaja oli tuolloin myös itse paikalla vastaamassa yleisön kysymyksiin. Karaokeparatiisi (2022) Karaokeparatiisi on kaunis kuvaus Suomesta ja suomalaisista karaoken harrastajista. Maailmalla karaokea lauletaan monesti ystävien kesken erillisissä vuokrattavissa karaokehuoneissa, mutta Suomessa on yleistynyt versio, jossa lauletaan baareissa ventovieraiden edessä. Elokuva ei varsinaisesti pohdiskel
-
Blogit
Eilen elokuvissa -blogin Oscar-veikkaus 2023
Oscar-palkinnot jaetaan tänä sunnuntaina 95:ttä kertaa. Tilaisuuden Hollywoodissa juontaa Jimmy Kimmel ja Yle Teema esittää gaalan suorana sunnuntain ja maanantain välisenä yönä 13.3.2023. Silloin selviää ketkä voittavat himoitut pokaalit. Katsoin vielä viime metreillä kolme Oscar-ehdokkuuksia kerännyttä elokuvaa: Länsirintamalta ei mitään uutta (2022), Blonde (2022) ja Aftersun (2022). Eric Rohmerin Talvitarina (1992) tuli katsottua muuten vaan. Tänäkin vuonna parhaan elokuvan palkinnosta kisaa peräti kymmenen elokuvaa. Ehdokkaiden määrää lisättiin vuonna 2009, jotta yhä useampi elokuva saisi näkyvyyttä Oscar-ehdokkuudestaan. Vuoden parhaiden töiden palkitsemisen ohella Oscarit ovatkin elok
-
Blogit
Girl (2018)
Girl (Belgia, Hollanti)Ohjaus: Lukas DhontPääosissa: Viktor Polster, Arie Worthalter, Oliver BodartKesto: 105 min.Ikäraja: Ei tietoa Lukas Dhontin ohjaama Girl on kuvaus sukupuolen korjaushoidossa olevan nuoren Laran (Viktor Polster) koettelemuksista. Laran intohimona on balettitanssi ja hän on vastikään päässyt koeajalle arvostettuun balettikouluun Antwerpenissä. Tämän takia hän on myös muuttanut isänsä ja pikkuveljensä kanssa uuteen kaupunkiin lähemmäs balettikoulua. Girl (2018) Vasta 15-vuotias Lara kuitenkin kokee sukupuoliristiriitaa. Lainatakseni Duodecim-lehden artikkelia Lara ”kokee fyysisen sukupuolensa ja sen mukaisen psykososiaalisen roolin itselleen vieraaksi ja vastenmieliseksi