Nicole Kidmaniin voi luottaa aina siinä että hänen suorituksensa käsittelevät kahta puolta. Jos hän esittää viileiden silmiensä mukaista jääkuningatar tyyppiä, hän tuo siihen jotain pehmeää. Jos hän esittää positiivista tyyppiä, hän tuo siihen jotain salattuja puolia. Siihen tämänkertainen Babygirl kallistuu.
Kidman esittää voimakastahtoista toimitusjohtajaa Romya, joka asettaa uransa ja perheensä vaakalaudalle aloittaessaan suhteen paljon nuoremman harjoittelijan (Harris Dickinson) kanssa. Aviomies (Antonio Banderas) on teatteriohjaaja ja autuaan tietämätön vaimonsa syrjähypystä mihin kuuluu paljon rivompaa meininkiä.
Nicole Kidman on pitänyt kiirettä viime aikoina. Hänen Big Little Lies suorituksensa samankaltaisine sävyineen nosti hänet uudelleen alustalle ja siksi näemmekin hänet aika usein määrätietoisena puumana tai haavoittuvaisena feministinä. Tässä hän joutui teeskentelemään seksikohtauksia uupumiseen saakka ja siitä todisteena hypnoottisen pitkä otos Harris Dickinsonin kanssa. Elokuvassa on hetkiä missä olemme hänen päänsä sisällä ja ymmärrämme hänen toimiaan. Jokaisella kohtauksella on tarkoituksensa vaikka se käsittelisi hänen tytärtään. Hän ei saanut tästä Oscar ehdokkuutta mutta hän heittäytyy tähän rohkeudella.
Nuoremmalle sukupolvelle tulee mieleen Fifty Shades trilogia mutta tämä on enemmän hengenheimolainen Adrian Lynen elokuvien (Fatal Attraction, 9½ Weeks, Indicent Proposal) kanssa. Tämä käsittelee avio-ongelmia missä vieras kuuma muukalainen ilmestyy hämmentämään soppaa. Kuvioihin liittyy myös raha tai valta jossain muodossa. 90-luvun jälkeen paljon on muuttunut. Seksikohtauksiin ollaan kyllästytty koska kaikki on jo nähty ja Internet vei osansa tehokkuudesta. Juonen jännite on jo myös tuttua. Ohjaaja Halina Reijn kiusoittelee yleisöä sillä missä ydin on eli naisjohtajan ja nuoremman työntekijän suhde. Jos tämä oltaisi tehty Fatal Attractionin jälkeen, perinteistä jännitystä olisi ollut enemmän. Harris Dickinsonin esittämä nuori mies pysyykin mysteerinä läpi leffan josta ei aina tiedä mitä hän hakee Kidmanin hahmosta joka on myös määrätietoinen. Selvää on että kyse on kiehtovasta seksuaalisesta valtasuhteesta. Jotkut tarkkaavaiset katsojat voivat huomata että tässä on hyvin paljon maitoa ja mitä se merkitsee. Heidän ensikohtaamisensa koiran kesyttämisessä asettaa kipinät ja voimmekin kysyä kumpi on johdossa. Nainen kaipaa alistamista ja mies on kesyttäjä mutta julkisesti asetelmat ovat erilaisia. Romylta odotetaan johtajana paljon ja miten hän vastaa siihen vastuuntuntoisena naisena.
Babygirl voi jättää jotkut kylmäksi mutta mitä itseeni tulee, olin tyytyväinen tähän kolmiodraamaan. Kun loppu tulee, sitä voidaan kysyä kuinka paljon tämä suhde on jättänyt heihin jälkensä. A24:n elokuvaksi tuotantoarvot ovat jälleen kunnossa pitkine otoksineen ja rytmitetyillä jaksoilla mitkä seuraavat juonta luonnolliseen tahtiin. Reijn käytti hyväkseen ysärin eroottisten trillerien rakennetta ja istutti tähän jotain universaalisti samaistuttavaa. Jokainen voi samaistua avioelämän ongelmiin seksuaalisella tasolla. Mitä ei ole ymmärtänyt itsessään ja mitä voidaan korjata. Kuten ohjaajan edellinen elokuva Bodies Bodies Bodies sekoitti katsojan virtapiirit genren säännöillä, tämäkin tekee samoin. Siinä elokuvassa murhan ratkeaminen ei ole pääpointti vaan mitkä asiat ajoivat siihen. Se ei ole petkutusta vaan pysyy uskollisena hahmoilleen ja muutenkin alustetulle tyylille. Sama asia tässäkin jolloin genre mixin säännöt kohtaavat. Kukaan tuskin kiistää että Nicole Kidman on tämä hallitseva voima …
⭐⭐⭐⭐-
