Blogit

SAW X

Jos sarja jatkuu, keksisivät Bellille lisää tekemistä

SAW X

Saw Franchisesta tuli aikoinaan Halloween – event. Ne oli todella halpoja tehdä ja ne tienasivat könttäsumman rahaa. Ensimmäinen elokuva oli chamber thriller ja hyvin klaustrofobinen. Se liikkui välillä mutta piti kaiken minimissä. Mitä enemmän jatko-osia tuli, sitä enemmän liikuttiin ja se kävi järkeen. Jokaisella on oma mielipiteensä siitä mihin osaan olisi kannattanut lopettaa ja siitä oliko jatko-osat ikinä hyviä. John “Jigsaw” Kramer pisti ihmisiä kuolemanansoihin ja antoi mahdollisuuden selvitä. Sitten selvisi mikä oli heidän tragic flaw. Minulle nämä elokuvat olivat aikani Game of Thrones tai Lost, jotain mitä jännittää aina kun päätepysäkille päästään ja uhrien puolesta voivotteli. Mytologia laajentui joka vuosi ja Saw vaikutti pysäyttämättömältä. Sitten Saw 3D tapahtui ja osoitti sen että nyt ei välitetty enää. Sarja ikäänkuin pysähtyi seinään. Seitsemän vuotta myöhemmin ilmestynyt Jigsaw ei tuonut sarjaan mitään uutta vaikkakin se on selkeästi parempi elokuva. Sitten jälleen tuli yksi uusi elokuva Spiral: From the Book of Saw mikä vei sarjan John Kramerin perinnön jälkeisiin aikoihin ja samalla etäännytti itsensä juuristaan yrittäessään pitää Saw henkeä yllä.

Nyt meillä on Saw X… Seiskan jälkeisillä ajoilla voidaan olettaa että avoimiin kysymyksiin vastaaminen on tässä vaiheessa haastavaa tekijöille ja ehkä emme saa kaikkia vastauksia. Silti Jigsaw aloitti trendin mikä kertoo Johnin perinnön jälkeisistä ajoista ja jostain ansoista mistä yleisö ei tiennyt mitään. Saw X on osa näitä ajatuksia. Mielenkiintoni heräsi siinä että tämä on Tobin Bellin paluu sarjaan kuten myös sarjan vakioleikkaajan Kevin Greutertin joka ohjasi kutosen ja seiskan. Hänen lähestymistapansa kutosessa varsinkin oli hyvin maanläheinen. Sitten selvisi että Johnin lempioppilasta Amandaa esittänyt Shawnee Smith tekee myös paluun.

Tämä kertoisi ajanjaksosta ykkösen ja kakkosen välillä ja John on keskeisempi kuin koskaan matkustaessaan Meksikoon toivoen että kokeellinen toimenpide voi parantaa hänet. Myöhemmin hän huomaa operaation olleen huijausta. Kostona hän sieppaa vastuussa olevat ja alistaa heidät kuoleman ansoihin.

Saw X on esiosa ja sellaisenaan kohdeltu. Me tiedämme mitä vastaisuudessa tapahtuu mutta se ei haittaa. On olemassa sellaisia kuin Red Dragon mikä näytti Hannibal Lecterista vihaisen puolen mitä ei aina nähnyt. Sitten on Hannibal Rising mikä väärinkäsittää hahmon kokonaan. Saw X on näitä ennennäkemättömiä. Olin siksi aika mukana tässä koska nyt ymmärrettiin että Tobin Bell on tämän sarjan voimavara. Hänen elämästään voidaan näyttää muutakin ja siksi tämä on The Man Behind Serial Killer. Näihin aikoihin tiedämme sen että oli aviokriisi, itsemurhayritys, ensimmäiset Jigsaw kokeet ja evätty vakuutus takana. John käy kemoterapiaa läpi ja näemme hänen kommunikaatiotaan muiden ihmisten kanssa aina siihen pisteeseen että hän on kaikkein empaattisimmillaan. Jigsaw persoona pääsee välillä esiin kun hän keksii uusia syitä ansojen suhteen. Koko elokuvassa on jonkinlainen vapahduksen tai anteeksipyynnön teema omalla kieroutuneella tavallaan ja jossain välissä päästään siihen että “Kunpa noin olisi tapahtunut”. Johnilla on jumalkompleksi ja hänen pakkomielteensä nousee esille kun hänelle tehdään väärin.

Tämä on yksi neljästä kerrasta kun John näyttäytyy koekaniineilleen ilman Billy puppetia ja mielessään henkilökohtaisuudet. Ensin nelosessa Cecil, kutosessa William ja Jigsaw’ssa Eleanor ja Ryan. Nyt on vuorossa huijausoperaation suunnitellut Cecilia Pederson (Synnøve Macody Lund) joka on varmaan Johnin veroinen vastustaja heidän molempien punnitsiessa ihmisen halua elää. Ansat eivät petä. Spiralissa oli pulssia nostattavia ansoja mutta niin on tässäkin. Ne porautuvat (pun intended) katsojaan ja vaikkei heitä pitäisi kannustaa, olin mukana siksi koska sitä toivoo että ihminen ylittäisi itsensä. Sitä John toivoo niin katsoja toivoo myös. Se auttaa myös että elokuva on pidempi. Trailerissa kiusoitelleet ansat olivat kaiken arvoisia.

Emotionaalinen taso pidetään Johnia määritelleessä inhimillisyydessä. Alku on kuvattu ja leikattu hyvin hillitysti. Maailma on melkeinpä valaistu optimistisen oloisesti ja tähän kaikkeen pääsee jyvälle kun Johnin wrath of god pääsee valloilleen. Greutertin leikkaajan tausta alkoi ensimmäisissä elokuvissa hektisesti mutta hänen saatuaan ohjaajan pallin, toinen leikkaaja tuotiin mukaan ja kuvat olivat rauhallisempia koska tarina vaati sitä. Sama pätee tässä. John ja Amanda ovat sellaisessa pisteessä mitkä vievät heidät lähemmäs Saw III tapahtumia. Me näemme vinkkejä miten Amanda suhtautuu uhreihin ja miten se heijastuu tulevaisuuteen puhumattakaan siitä minkälainen John oli filosofisesti tässä vaiheessa. Jigsaw’n ja ykkösen aikoina hän alkoi muotoutua profeetaksi ja hirviöksi. Tässä hän on ihminen mutta muotoutuu yhä enemmän nerokkaaksi. Elokuva onnistuu vetämään maton alta useissa tilanteissa. Jos Saw säännöt alkoivat olla tuttuja, tämä muokkaa niitä jälleen. Kun Hello Zepp soi, tietää että jotain jäi huomaamatta.

Elokuva ei välttämättä lunasta Saw twistien viimeistä gut punchia mutta nousee silti voitontunteeksi koko elokuvan kannalta. Viimeinen post credits scene tuo myös jotain tyytyväisyyttä. Lienee myös sanomattakin selvää että tämä on Tobin Bellin nappisuorituksia Johnina (ainakin kakkosen ja kutosen ohella). Mies oli pitkään lukuisten konnien rooleissa ja olisi varmaan siirtynyt muuallekin mutta tämä rooli vie hänet hautaan. Hyvä että se tunnustettiin myös näyttämällä lisää piileviä näyttelijälihaksia. Shawnee Smith saa myös tietynlaisen täyttymyksen. Kukaan ei oikein petä tässä. Jos sarja jatkuu, keksisivät Bellille lisää tekemistä ja punoisivat lankoja yhteen. Koska sarjamurhaajien uhreja ei aina löydetä, sarjalla olisi tilaisuus näyttää Johnin aikalinjaa muiden oppilaidensa kanssa ja siten päättäisivät tämän sarjan. 81 vuotiaalla Bellille tämä on jo ainakin jonkinlainen täyttymys.

Saw X on näkemisen arvoinen jopa niille jotka sarjasta eivät välitä. Jos näette 2-4 ensimmäistä, olette jo aika hyvin mukana.

⭐⭐⭐⭐+

Olli-Pekka Mäkelä

Arvioita pääasiassa elokuvateatterien tai striimauksen uusimmista sisällöistä

Aiheeseen liittyvää

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Vilkaise myös
Close
Back to top button