Blogit
Yön lapsi (2026)


Kotimainen psykologinen trilleri käsittelee äitiyttä ja raskauden jälkeistä masennusta kehokauhun ja luontomytologian keinoin.
Ohjaus: Hanna Bergholm
Käsikirjoitus: Hanna Bergholm, Ilja Rautsi
Näyttelijät: Seidi Haarla, Rupert Grint, Pamela Tola, Pirkko Saisio
Lajityyppi: psykologinen trilleri
Kesto: 1 t 32 min
Sundancen elokuvajuhlilla ensi-iltansa suomalaisittain historiallisesti saaneen Pahanhautoja-elokuvan (2022) ohjaajan Hanna Bergholmin toinen elokuva Yön lapsi sai kansainvälistä huomiota Berliinin elokuvajuhlilla kilpailemalla pääsarjassa Kultaisesta karhusta.
Vasta toinen kokopitkä elokuva Bergholmin katalogissa on kompakti ja kauhun värittämä kuvaus äidin suhteesta lapseensa ja uuteen rooliinsa, ympäristön odotuksista vauvaa ja vanhemmuutta kohtaan ja parisuhteen muutosta lapsen syntymän jälkeen. Elokuvasta löytyy luontomytologiaa, kehokauhua ja jopa gore-tyyppistä eli veristä kuvastoa, huumoria ja eniten draamaa.
Elokuva alkaa sillä, että pariskunta ajaa metsätietä kohti uutta kotiaan, Sagan (Seidi Haarla) lapsuudenkotitaloa, joka on tosin ränsistynyt ja remonttia vailla. Sagan puoliso Jon (Rupert Grint) on britti ja saa ihmetellä pitkin elokuvaa suomalaista mentaliteettia.
Pian aviopari saa ensimmäisen lapsensa, mutta vauvassa tuntuu olevan jotain vialla, sillä se ei lakkaa itkemästä. Sagan äidinvaisto varoittaa tilanteesta, mutta kukaan ei kuuntele häntä, kaikista vähiten oma puoliso. Saagan äiti (Pirkko Saisio) suorastaan vähättelee tämän reaktioita eikä siskokaan (Pamela Tola) ota Sagan huolta todeksi.

Yön lapsi tuo mieleen Roman Polanskin kauhuklassikon Rosemaryn painajainen (1968), jossa äiti saa kauhukseen huomata lapsessaan pahuuden ilmentymän, mutta jota ei näytetä katsojalle. Samaa metodia hyödyntää myös Bergholm, jonka teos voisi olla tietyllä tapaa jatko-osa Polanskin elokuvalle ilman varsinaista uskonnollista viitekehystä.
Bergholm ja Ilja Rautsi ovat tehneet käsikirjoituksen, joka on samalla sekä viihdyttävä että kuvaa osuvasti ja välillä kipeän rehellisesti tuoreiden vanhempien asettumista uusiin rooleihin. Elokuvassa korostuu etenkin äidin näkökulma ja se, miten luontevasti naiset ottavat vetovastuun lapsenhoidosta. Yhdessä kohtauksessa katsoja saa nauraa ja samalla irvistää, kun Saga täräyttää ilmoille, mitä heidän lapsensa haluaa syödä tai tarvitsee ruoaksi.
Elokuvan ehdoton sielu on alkuvoimainen Seidi Haarla, jonka käsissä Sagan reaktiot muotoutuvat raadollisen aidoiksi ja vahvoiksi. Hän tuo herkkyyttä ja haavoittuvaisuutta masentuneen äidin reaktioihin vastapainona apinanraivolla remuavaan naiseen, joka yrittää saada apua ja ymmärrystä huolilleen. Harry Potter -saagasta suurelle yleisölle tutuksi tullut Rupert Grint on ilahduttavan sopiva ja pätevä vastapari Haarlalle. Onhan Grintillä kokemusta samaisesta genrestä M. Night Shyamalanin Servant-sarjasta, jossa hän näyttelee aviopuolisoa, jonka vaimo romahtaa psyykkisesti lapsen takia. Pirkko Saisio vastaa elokuvan koomisesta puolesta lakonisilla kommenteilla, jotka tuntuvat toisaalta kylmiltä ja piittaamattomilta myös saivat hörähtämään naurusta kaikessa suorapuheisuudessaan.
Elokuva on hienosti kuvattu ja suomalainen vehreä metsä ja etenkin jylhät puut tuodaan lumoavasti esille. Luonnon myyttinen osuus tarinassa jää irralliseksi, mikä on harmi, sillä siinä oli potentiaalia omaperäisyyteen.
Kauhukohtausten toteutus on onnistunutta ja etenkin verisyys pääsee välillä yllättämään. Verta inhoaville elokuva voi olla liikaa. Pääpaino on kuitenkin elokuvassa enemmän psykologisen trillerin puolella.
Apocalyptican sellisti Eicca Toppinen on säveltänyt musiikin, jonka tummanpuhuvat sävyt ovat omiaan elokuvan tyylille. Toisaalta jäin miettimään, millaista musiikkia Toppinen säveltäisi kokonaiselle orkesterille, sillä sello on luonnollisesti hänen mukavuusaluettaan. Löytyisikö osaamista laajemminkin?
Yön lapsi aiheuttaa monenlaisia reaktiota. Näytöksessä, jossa olin katsomassa elokuvan, naurettiin vähän joka kohdassa, joten itselleni jäi epäselväksi, mikä kaikki elokuvassa on tarkoituksellista huumoria ja mikä tahatonta. Elokuva olisi tarvinnut selkeämmän genrevalinnan, sillä nyt se ei ole kunnolla kauhua tai draamaa.
Yhtä kaikki Bergholm on tehnyt kiinnostavan, rohkean ja kauhuhermoa kutkuttavan elokuvan, jolle toivoo kotimaisia katsojia ja menestystä niin täällä kuin ulkomailla.
⭐️⭐️⭐️
Kuvat ja tiedot: imdb.com ja wikipedia.org
Alkuperäinen artikkeli löytyy täältä




