Blogit

BARBIE

"Come on Barbie, let's go party."

BARBIE

“Come on Barbie, let’s go party.”

Elokuva seuraa Barbieta (Margot Robbie) ja Keniä (Ryan Gosling) läpi eksistentiaalisen kriisin. Stereotyyppinen Barbie (“Barbie”) ja monet muut Barbie-toverit asuvat kaikki Barbielandissa, matriarkaalisessa yhteiskunnassa, jossa kaikki naiset ovat itsevarmoja, omavaraisia ​​ja menestyviä. Ken on Ken kuten kuuluukin.

Barbie on brändinä kestänyt jo v. ’59 saakka. Hahmo on muuttunut ajan mukana milloin naisen asema muuttui häiden haaveilusta urahaaveiluksi tai itsetuntoa nostattavaksi. Kuten James Bond theme songista käytiin kiistaa kuka sen loi, Barbiellakin oli osansa. Nukella on ollut rajoituksensa kun ideana on ollut kuinka se voidaan pukea, seurustella Kenin kanssa ja ajatus yhteisestä lapsesta ei ole toteutunut. Barbie oli minulle aina tyttöjen lelu mistä pojat pysyivät kaukana.

Elokuva oli myös kehitteillä pitkään ja lopulta Greta Gerwig astui ohjaksiin kun jotkut sellaiset nimet kuin Patty Jenkins käänsi selkänsä projektille. Amy Schumerin nimi pulpahti esiin Barbien roolituksessa mutta lopulta Margot Robbie valittiin. En voi sanoa että olisin ollut innoissani projektista kun kuulin siitä mutta Greta Gerwig on nouseva nimi ohjaajan sarakkeella ja se voi olla mielenkiintoinen kokemus. Gerwig on aloittanut näyttelijänä ja hänen kumppaninsa, käsikirjoittaja/ohjaaja Noah Baumbach on työstänyt hänen kanssaan sellaisia projekteja kuten Frances Ha’n. Gerwig aloitti myös työnsä ohjaajana nuorten naisten kasvutarinoilla kuten Lady Bird ja The Little Women. Koska nämä otettiin Oscareissa vakavina ehdokkaina, Gerwigin aistit naisten näkökulmaan keskittyvänä ja sensitiivisenä elämäniloon kallistuvana tekijänä olisi paikoillaan.

Barbie ilmestyi samaan aikaan elokuviin kuin Christopher Nolanin Oppenheimer ja ilmiö nimeltään Barbenheimer syntyi, aikana kun kesäelokuvat luottavat turvalliseen kassamagneettiin ja harvat ovat menestyneet yli odotusten. Barbie on tuottanut nyt miljardin lippuluukuilla yli odotusten ja Greta Gerwigista on tullut jonkun elokuvan naisohjaaja mikä on tuottanut näin ison summan.

En ollut innostunut aluksi mutta sen positiivinen vastaanotto oli huomattavaa ja jotain erikoista oli käsillä. Astuin salista positiivisin mielin ja ajattelin että tarina kertoo jotain. Barbieen tutustuminen ilmiönä kannatti koska elokuva panostaa siihen mitä hahmo on ja mitä sen historiaan kuuluu. Osansa saa niin yksityiskohdat nuken kehosta, tyylistä ja representaatiosta. Huomattava parodia elokuvasta 2001: A Space Odyssey asetti odotukset siihen että tämä on hauska ja kieli poskessa. Symbolismilla oli osansa kyseisessä kohtauksessa ja mitä se merkitsee itse tyttöjen, Barbielandin ja Barbien hahmon kannalta. Elokuvan voi lukea monelta kantilta mitä se on. Onko se pro-Barbie vai anti-Barbie? Onko se feministinen vai patriarkaalinen? Miesvihaa vai naisvihaa puoltava? Ehkei ihan jälkimmäinen enkä usko että se siihen pyrkii osoittelemalla sormella muita. Se koskee Barbien ja Kenin Aatami ja Eeva tyyliseen evoluutioon missä Barbieland on järjestys ja sen kyseenalaistaminen johtaa yhteiskunnan epäjärjestykseen mikä oli väistämättä edessä. Barbie ja Ken ovat eksistentiaalisia ja elokuva on siksi saavuttanut näin laajan yleisön koska sen asenne vetoaa universaalisti.

Greta Gerwig on luonut upeannäköisen elokuvan mm. siksi koska pinkki väri meinasi loppua maailmasta. Sen tuotantosuunnittelu on viimeisen päälle huomioitu. Tällaisia elokuvia näkee vain joskus. En itsekään huomannut että erikoistehosteet olisivat hallinneet kuvaa sen kummemmin. Tämä on käsintehtyä ja sellaiselle on onneksi tilausta.

Tämä on Greta Gerwigin elokuva mutta Margot Robbie ja Ryan Gosling ovat sykkivä sydän. Margot esittää stereotyyppistä Barbiea maailmassa missä kaikki pyörii nuken logiikalla. Hiukset ja iho ovat täydelliset heräessä. Sama jatkuu suihkuun mentäessä. Maailmassa ei ole mitään murheita ja kaikki jatkuu samaan malliin. Sitten kun asioita kyseenalaistetaan ja todellisessa maailmassa on murheita, itsetutkiskelu alkaa. Barbien on löydettävä itsensä uusiksi tavalla mikä ei palvele tarinaa itsestään selvänä. Kun juonivälineen pariin päästään, se ei olekaan koko keston ajan vievä asia vaan haaste Barbiea kohtaan. Goslingin esittämä Ken on myös omalla matkallaan kokiessaan turhautumista ja löytää jotain mikä mullistaa tarinan. Hän on oikeastaan elokuvan monitahoisin hahmo ja varmaan paras suoritus. Onko Barbie vai Ken vihollinen? Sitä elokuva ei sano mutta toteaa systeemin ongelmaksi.

Jos elokuva ei jotain saa läpi, se on Will Ferrell josta joko tykkää tai ei. Olen pitänyt hänestä vain Austin Powersissa ja Anchormanissa. Hän on Barbien luojan Mattelin johtaja ja pääsee kunnolla oikeuksiinsa heti kun hän lähtee toimistostaan. Hän vastaa myös elokuvan parhaimmasta vitsistä lähempänä loppua. Muuten vaan välitin hänestä vähiten. Ja koska elokuva on kaupallinen, silloin yrityksen toimintaan ei kajota sellaisella tavalla mikä vahingoittaa heidän brändiään. Gerwig sai kuitenkin tarpeeksi tahtoaan läpi että elokuvan kritiikki on terve viesti ja vetoaa katsojan tunteisiin olematta saarnaava. Sen tähtikaarti Robbiea, Goslingia, America Ferreraa ja muita myöten myyvät tämän. Pidän paljon myös siitä että fantasia ei selittele itseään. Se on hyväksyttävä näin. Sinne mennään ja päästään näin. Siitä ollaan tietoisia ja osa maantietoa.

Elokuva yllätti positiivisesti kaikki. Tämän ja Oppenheimerin tuoma vastaanotto kertoo jo siitä että kysyntää on sittenkin muille kuin isoille elokuvasarjoille. Nähtäväksi jää mitä ensi vuosi tuo tullessaan ja pitääkö omaperäisten elokuvien liukuhihna pidempään.

⭐⭐⭐⭐+

Olli-Pekka Mäkelä

Arvioita pääasiassa elokuvateatterien tai striimauksen uusimmista sisällöistä

Aiheeseen liittyvää

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Back to top button