Obsession kertoo epävarmasta teinipojasta, Bearista (Michael Johnston) joka rakastuu kaveriinsa Nikkiin (Inde Navarrette) mutta ei kykene pyytämään tätä ulos. Terapian sijaan hän ostaa Rabbit’s Footin kaltaisen toivomusoksan ja toivoo, että he voisivat seurustella ja tyttö rakastaisi häntä ehdoitta. Toive toteutuu ja he alkavat seurustella, mutta kaikki menee pieleen ja tyttö alkaa käyttäytyä oudosti ja pakkomielteisesti.
Obsession ylitti kaikkien odotukset ja on nyt suositumpi kuin Star Wars – elokuva The Mandalorian and Grogu. Se tehtiin kengännauhabudjetilla (750 000 $), ohjaaja on Youtubessa aloittanut ensikertalainen Curry Barker, se on ylittänyt yli 400 milj. dollaria ja jopa sen tuotantoryhmä vaatii ylimääräisiä palkkioita. Tämä kertoo siitä että word-of-mouth hype merkitsee paljon ja että yleisölle tarjotaan hyviä elokuvia. Mikä voisi olla sen universaalimpaa kuin pojan ja tytön väliset tunteet? Ja kauhu myy nyt hyvin.
Olen nyt nähnyt sen kaksi kertaa ja minulla on mielipiteitä. Ensin pidin tätä narsistipoikaystävän fantasiana pitää tyttöä leikkikalunaan missä toiveilla on tapana ryöstäytyä käsistä. Toisella kerralla pidin tätä epävarman ja itsekkään nuoren miehen ja “tekoälytyttöystävän” välisestä suhteesta katsoen sitä kuinka mekaanista Nikkin puhe on. Sitten sitä ajattelee myös mielenterveysongelmina ja kykenemättömyytenä vastaamaan siihen. Päädyin aina tulokseen että Bear teki väärin ja Nikki (josta emme saa tietää paljoa alkua lukuunottamatta) on pahan välikappaleena. Tämä on cautionary tale ahdistavimmasta päästä. Käsikirjoitus on niin tiukka että saamme käsitystä vähän joka suuntaan. Tästä olisi voinut tulla alleviivaava ja hahmojaan selittelevä mutta elokuvan edetessä voi tehdä tulkintansa mitä heidän päässään liikkuu.
Tämä voisi olla melkein kuin Supernaturalin jakso, missä Dean ja Sam tutkivat toivomustapausta. Kaikki alkoi tyypistä joka toivoi itselleen ihailemansa tytön itselleen ja kaikki meni alamäkeen. Siinä jaksossa oli myös elävä Teddy nallekarhu. Tässäkin on samanlainen kieli poskessa – lähestymistapa mutta tämä on elävä painajainen Ja niin monta kerrosta mitä tulee deittailuun, ujouteen, hyväksikäyttöön ja omaan myrkyllisyyteensä. Bear on näitä kaikkia. Mukava mies joka ei ota vastuuta itsestään. Olen huomannut viime aikoina että pelko voi hyvinkin syntyä tällaisissa elokuvissa kun katastrofi purkautuu silmiemme edessä eikä mitään ole tehtävissä. Samanlaista passiivisuutta näki esim. Speak No Evil -elokuvassa. Aina kun on tilanne, jossa pitää toimia, Bear menettää tilaisuutensa. Hän naiivisti luulee, että loitsu toimi, koska se paljasti Nikkin syvimmät halut Bearia kohtaan, mutta se toimi ihan muulla tavalla. Tämä elokuva saa katsojan miettimään, mikä on totta ja mikä valetta. Tämä ei ole pelottavaa vain ollakseen pelottava. Vaan siksi koska tässä on kiusallisia tilanteita, mitkä muuttuvat kauhistuttaviksi. Melkein kuin deittailu olisi itsessään pelottava tilanne ja sitten tajuaa että rakkaus vaatii muutakin kuin aggressiivisen toiveen.
Entä jos minua pidetään/rakastetaan vain olosuhteiden vuoksi? Tämä on kuin “täydellinen” deittielokuva, koska tulet riitelemään puolisosi kanssa tämän jälkeen. “Rakastatko minua oikeasti”, Nikki huutaa läpi elokuvan. Ja Bear ei pysty auttamaan häntä, koska hän aiheutti kaiken tämän. Mielestäni omituisimmat pätkät ovat jälkimainingit. Kun jotain kauheaa tapahtuu, Bear joutuu kohtaamaan todellisuuden. Koska seurustelu käydään Bearin näkökulmasta, se on male gaze. Mutta katsoja oikeastaan tuomitsee protagonistin tekoja läpi elokuvan. Naiskatsojat arvostavat varmaankin sitä, miten tarina ei välttelee esittämästä seurauksia Bearin teoista jotka vaikuttavat suhteettomasti Nikkiin vaikkakin jotkut toivovat, että Nikkin hahmolle annettaisiin enemmän syvyyttä. Kuten Nikkin ajatuksista, tunteista ja aktiviteetista ennen loitsua. Hän on keskeinen hahmo mutta passiivinen. Saamme vilauksia hänen todellisesta persoonallisuudestaan, mutta lopulta hän reagoi Bearin päätöksiin sen sijaan, että veisi omaa tarinaansa eteenpäin.
Mielestäni elokuva löytää tasapainon. Katsoja näkee tarpeeksi Nikkiä ensimmäisten 20 minuutin aikana antaakseen vilauksen siitä, miksi Bear on ihastunut häneen ja millainen hän on. Hän tulee epävarmasta perheestä ja omaksuu epävarmoja tunteita. Elokuvan edetessä p***a lentää tuulettimeen ja näemme passiivisuuden vaarat ja vaihtoehtoiset reitit mitkä olisivat olleet tavoitettavissa mutta kun tragedia viedään äärimmilleen, se on kauhistuttavaa.
Tämä on miehen näkökulmasta, mutta myös havainnoinnin näkökulmasta. Hän tekee vääriä päätöksiä ja kaikki kärsivät siitä. Elokuvassa on seksikohtaus missä toinen osapuoli tuntuu lihanpalalta. Heillä ei ole suoraa kontaktia ja toinen voihkii tyhjällä katseella kuin rutiinilla. Se on mukava vastapaino, kun näet vilauksia Nikkistä omana itsenään ja voidaan kysyä, puhuuko hän siinä.
Elokuva tekee oikein pienen budjetin kauhuelokuvana kun äänisuunnittelu on huippuluokkaa. Tunsin aina huudon ääniraidasta. Esim. kohtaus missä hän on himmeänä pimeässä ja jotain outoa tapahtuu. Jos on herkät korvat ja hämmentyy oikealla tavalla, elokuva on tehnyt tehtävänsä. Elokuva tekee myös oikein pakollisissa kohtauksissa missä Bear ja Nikki joutuvat kohtaamaan muut. Samalla niin hauskaa, mutta silti niin häiriintynyttä. Elokuva tasapainottaa hyvin myös kohtaukset mistä ei tiedä miten reagoida. Normaalisti se naurattaisi, mutta sitä oli niin kiinnostunut Bearin oivalluksesta että sitä tuntee hänen epätoivonsa. Melkein kuin Dr Strangeloven kohtaukset mitkä on täynnä ironiaa ja kauhua samaan aikaan.
Elokuva on kahden näyttelijän show joista toisen sijan nappaa Michael Johnstonin esittämä Bear joka esittää jokaisen epävarman tunteen näppärästi. Jos hahmo liikkuu myrkyllisellä alueella, täytyy myös osata tuoda inhimillisiä puolia ja tämän Johnston osaa kanavoida. Me olemme tulleet katsomaan kuitenkin Nikin näyttelijätärtä Inde Navarettea. Hän on uskomaton äkillisissä purkauksissaan, kuten silloin, kun hahmo kokee äärimmäisiä hetkiä. Ne ilmeet olivat samaan aikaan hulvattomia ja melko pelottavia. Vaihtelet epämukavuudesta kiusalliseen hymyyn ja johonkin muualle. Inde on ennestään tuttu naapurintyttönä Superman ja Lois -sarjasta ja Netflix-sarjasta 13 Reasons Why ja tulee varmaan nousemaan huipulle äskettäisen X-Men castingin myötä.
Elokuvasta on myös mainittava kapea (oletettavasti) 4:3 kuvasuhteet mikä pistää ajattelemaan kuin olisimme kauheassa, kapeassa tilassa, koska kohtaukset ovat aika levottomia. Curry Barkerin opiskelut menevät varmasti myös Ringun hiuksien ja Pulsen epäinhimillisen kävelyn puolelle viedessään käsitystä Freaky Nikki ihan ymmärryksemme ulkopuolelle.
⭐️⭐️⭐️⭐️½
