Leffafriikki

Leffafriikki

Leffateatteriharrastukseen keskittyvät blogi, ei vain perinteisiä leffa-arvosteluja, vaan enemmänkin rakenteluun, ääniin, kuvaan, ja muuhunkin liittyvää asiaa!
  • Blogit

    Batman Begins

    Jälleen kerran yksi niistä leffoista, tai paremminkin leffasaagoista, jota on levyhyllyyn tullut odotettua kuin sitä kuuluisaa kuuta nousevaa. Jep, Batmanit on todellakin tullut nähtyä ennenkin, mutta tätä ennen nämä löytyivät vain Itunesta ostettuina 4k versioina, mutta jokaisena päivänä sitä on vaan odottanut tilaisuutta tämä setti jostain kokonaisuudessaan hankkia myös levyllä. Syitä yksinkertaisesti noin kaksi, äärettömän … Jatka lukemista Batman Begins

  • Blogit

    Copshop

    Se olisi sitten vappu, ja tästä vapusta on tulossa sellainen, että kerkeää myös katsomaan leffoja, vaikka ihan niin paljon kuin haluaa. Ja hyvä niin, sillä leffojen katselu on viime aikoina jäänyt kiireiden vuoksi vähän vähemmälle, mutta kun sinne on ehtinyt, niin kyllä se sitten onkin taas ollut mukavaa. Jotenkin tuntuu aina että laitteetkin kuulostavat sitä … Jatka lukemista Copshop

  • Blogit

    Nobody

    Vaihteeksi koneeseen aitoa 4k-materiaalia ja jonkin aikaa sitten hankittu Nobody. Leffa joka on kiinnostanut jonkin verran, mutta herättänyt myös kyllä jonkin verran ristiriitaisia ajatuksia jostain syystä. Mikä tämä leffa sitten lopulta oli? Sanotaanko näin että aika hyvä sekoitus John Wickiä, Yksinkotona-leffoja ja no montaa muutakin leffaa. Nobody oli mukava puolentoista tunnin leffa ja ihan kyllä … Jatka lukemista Nobody

  • Blogit

    House of Gucci

    Kyllä nyt pitää sen verran kiirettä elämässä, että tämä leffojen katselu on jäänyt aivan täysin taka-alalle. Nooh, oli kyllä kivaa käydä vähän lomailemassa lapissa pääsiäisenä ja muutenkin kaikkea kivaa on arkeen mahtunut. Sitten kun se paikka tuli niin kyllähän tuonne leffahuoneen uumeniinkin oli todella kiva taas suunnata. Pohjustetaan tämän päivän leffavalintaa vielä se verran, että … Jatka lukemista House of Gucci

  • Blogit

    Death on the Nile

    Lisää viihdettä jälleen Disney Plussasta ja nyt ehkä vuorossa oli jollain tapaa aika luotto leffa, tai ainakin tämä oli odotusarvo. Hercules Poirot-leffat ovat kiehtoneet kovasti aina, eikä kyllä tämäkään leffa mitenkään poikkeusta tehnyt. Sellainen hauska yksityiskohta kuitenkin tämän päivän leffasta oli se, että ennen näitä leffoja on tullut lähinnä vain katsottua leffana, mutta nyt jotenkin … Jatka lukemista Death on the Nile

  • Blogit

    King’s Man

    Nyt on pakko hieman jopa nolona todeta, että on tullut oltua blogin kanssa hieman laiska ja jotenkin tämän tekstin kirjoittamisen aloittaminen on ollut enemmän kuin työlästä, toisaalta kertooko se sitten myös jotain leffasta, en ole aivan varma. Uusin King’s Man-leffa nimittäin tuli katsottua jo viikko sitten, ja vasta nyt on sitten tullut aika laittaa se … Jatka lukemista King’s Man

  • Blogit

    Ice Age 2021

    Lauantaina jatkui Disney Plussan selailu, ja uusia leffoja olen odotellut ennen kaikkia lapsille, ja niitä Disney Plus tarjoaakin paljon. En esimerkiksi edes tiennyt, että sellainen leffasaaga kuin Ice Age on saanut jo kuudennen osan. Olen katsonut koko tuon saagan läpi jonkin aikaa sitten, joten sikäli tuon saagan aikaisemmat leffat on hyvin muistissa. En nyt palannut … Jatka lukemista Ice Age 2021

  • Blogit

    Nomadland

    Nomadland, vuoden 2021 parhaan elokuvan Oscarin saanut elokuva, joka kertoo tarinaa Amerikkalaisen unelman kääntöpuolesta. Kodittomien, köyhien yhteiskunnan ulkopuolelle jääneiden tarinoiden kuvaaminen hyvin koskettavasti on varmasti yksi polku Oscareissa menestymiseen, mutta itselle tämä leffa perjantain myöhäisillassa ei oikein kyllä uponnut. Myönnän taas, että tähän aikaan viikon päätteksi voisi katsella jotain ihan muutakin, mutta tällä kertaa tämä … Jatka lukemista Nomadland

  • Blogit

    Twister

    Välillä tulee eteen leffoja, joita todellakin odottaa monestakin syystä. Tällä hetkellä vanhoja leffoja restoroidaan kovaa vauhtia 4k muotoon, ja paljon hyviä leffoja onkin tullut, mukaan lukien omia nuoruuden suosikkeja. Yksi tuollaisista leffoista on pyörremyrskyleffa Twister, jonka olen aikanani omistanut VHS-kasettina, ja tuo leffa jo silloin tullessaan vuonna 1996 oli yksi niitä leffoja, joilla laitteita testailtiin. … Jatka lukemista Twister

  • Blogit

    Omerta 6/12

    Ehkä yksi eniten odottamiani leffoja tänään vihdoinkin ruudulla. Omerta 6/12 on ensimmäinen todellinen kotimainen toimintaelokuva miesmuistiin, mikäköhän itseasiassa olisi ollut edellinen edes läheskään vastaava.. Googlaa.. No eipä löytynyt sieltäkään näin nopeasti mitään, mutta itseäni on todella paljon häirinnyt, että näitä ei vaan tule, vaikka hyvää toimintaa tulee jo hyvinkin usein sarjoina. Miksi ei siis myös … Jatka lukemista Omerta 6/12

  • Blogit

    Oslo

    Tulipa sitten eilen illalla katsottua harvinaisen ajankohtainen elokuva. Tässä on muutenkin tullut mietittyä, että minkä verran tällä hetkellä jaksaa ja viitsii katsella esimerkiksi natsisaksaan tai ylipäätään sotaan liittyviä elokuvia, sillä tällä hetkellä sota on muutenkin käsin kosketeltavan lähellä, ja kaikki mediat täynnä sotaan liittyvää kärsimystä. Jep, kyllä minulle elokuvat edelleen ovat elokuvia ja pystyn erottamaan … Jatka lukemista Oslo

  • Blogit

    King Richard

    Tällä kertaa lopputulos oli selvillä, mutta tarinan alkujuuret eivät kyllä olleet ainakaan minulle lainkaan tuttua. Kyseessä siis tositarina kahden kiistatta maailman parhaan naistennispelaajan uran alkuvaiheista, tai ehkä paremminkin tarina heidän isästään, kuten leffan nimikin kertoo. No niin tai näin, kyllähän tässä todellisuudessa on kyseessä tarina Venus ja Serena Williamsin nuoruudesta, ja tässä tarinassa vielä korostetusti … Jatka lukemista King Richard

  • Blogit

    Morgan

    Monestakin syystä on ollut viime aikoina hieman vähemmän aikaa viihtyä leffojen parissa, mutta onneksi tänään taas pitkästä aikaa tuli tuokin ovi avattua. Ostin viime viikolla Facebookista kolme uutta UHD-leffaa varsin hyvään hintaan, yksi näistä leffoista oli Morgan, leffa, jossa en ollut ennen edes kuullut. Vaikka leffa ei nyt niin älyttömän mielenkiintoiselta vaikuttanutkaan, niin kuitenkin nyt … Jatka lukemista Morgan

  • Blogit

    Joker

    Joker-leffa on kummitellut mielessä jo pidemmän aikaa ja varmasti lähestyvällä uudella Batman leffalla on oma vaikutuksensa siihen, että leffa tuli jälleen kerran mieleen. Olen Jokerin nähnyt jo pari kertaa aikaisemmin, mutta siitäkin huolimatta olen koko ajan tiennyt, että tuohon pitää taas pian palata. Ja nyt sitten tuli palattua, ja hyvä niin. Joker on loistava leffa … Jatka lukemista Joker

  • Blogit

    Hitman’s wife bodyguard

    No niin, hyvin pitkään odotettu leffa pääsi vihdoin tarkastelun alle, tällä kertaa Itunes vuokrauksena. En tiedä missä vaiheessa ja mihin tämä olisi tullut myöhemmin, mutta ainakaan en toistaiseksi löytänyt viitteitä siitä, että leffaa nähtäisi ainakaan HBO-max palvelussa. En myöskään ole yhtään varma, että leffa päätyisi myöskään UHD-hyllyyn, vaikka odotukset hyvästä leffasta olikin olemassa. Ja kyllä, … Jatka lukemista Hitman’s wife bodyguard

  • Blogit

    Kimi

    Olen jo jonkin aikaa tässä kaipaillut jotain hyvää toimintatrillerityyppistä leffaa, ja nyt sellainen löytyi ehkäpä jopa hieman yllättäen. Kimi-niminen leffa löytyi HBO-Maxilta ja vaikka sitä olen tuolla muutaman kerran jo silmäillyt, vasta nyt sitä lähdin katsomaan. Leffan trailer ei vetänyt ihan niin paljon puoleensa että leffan katsominen olisi ollut itsestään selvyys, mutta katsominen sitten lopulta … Jatka lukemista Kimi

  • Blogit

    Matrix Resurrections

    HBO-Max oli eilen yllättänyt, tai ei tämä siis mikään yllätys sinällään ollut kun näitä uutuusleffoja on sinne lupailtu puolitoista kuukautta ensi-iltojen jälkeen, mutta olihan se sitten taas kuitenkin pieni iloinen yllätys, että tämäkin leffa sieltä ”ilmaiseksi” löytyi. Matrix jakaa paljon mielipiteitä, ja niminä se on lähinnä kulttitasoa, ei kuitenkaan kaikille. Leffantekijät ovat kuitenkin menneet taas … Jatka lukemista Matrix Resurrections

  • Blogit

    Aftermath

    Nyt jos googlaat Aftermath leffaa, tulee helposti tuloksia kahdelle saman nimiselle leffalle. Tällä kertaa on kuitenkin kyseessä vuoden 2017 leffa, joka löytyy HBO-Max palvelusta. Pieni hetki aikaa katsoa leffaa, joten valinnan vaikeutta oli jonkin verran ilmassa. Tavallaan palaan aina uudelleen siihen Netflixiin, eli sitä on kyllä leffojen määrän suhteen ikävä, mutta kyllä tauko vielä jatkuu … Jatka lukemista Aftermath

  • Blogit

    Pako Sobiborista

    Kun Netflix tuli laitettua kiinni, oli tiedossa, että tuo raha voidaan investoida vastaavasti esimerkiksi Itunesin erittäin hyvällä laadulla striimattuihin leffoihin. Pitkään aikaan ei ole tullutkaan Ituneista mitään ostettua, käänteisesti juuri siitä syystä kun niin monta striimauspalvelua on ollut aktiivisena. Näin ollen myöskin elokuvien aarreaittaa, eli Itunesin 99 sentin leffoja ei ole juurikaan tullut edes selailtua … Jatka lukemista Pako Sobiborista

  • Blogit

    Zack Snyder’s Justice League

    Siitä on taas hetki vierähtänyt kun on tullut katsottua neljän tunnin leffaa, mutta tänään sitä tuli työpäivän päälle sellainenkin sitten taas urakoitua. Edellinen, ja varmaan ainoa kerta aikaisemmin on ollut Lord of the Rings leffojen kanssa, jotka loistavista leffoista huolimatta olivat ajoittain jopa aavistuksen pitkästyttäviä, mutta tämän kanssa ei oikein tuota johtopäätöstä voi tehdä, siitäkään … Jatka lukemista Zack Snyder’s Justice League

Back to top button