Kaitsun Leffablogi

Kaitsun Leffablogi

Pitkän linjan elokuvaharrastaja arvostelee katsomiaan elokuvia ja samalla kertoo aina vähän jotain itsestään ja suhteestaan elokuvaan. - Kai Kumpulainen
  • Blogit

    WaterWorld (1995)

      Tätä “vesi-Mad Maxia” on parjattu vuosikymmeniä, mutta olen aina siitä pitänyt jonkin verran ja välillä puolustanut kovaan ääneen. Varsinkin nuorena poikana se oli vallan mainio toimintapläjäys huikeine lavasteineen ja stuntteineen. Viime katselukerrasta oli sen verran aikaa, että päätin katsoa pitkästä aikaa, että oliko elokuva yhtä hyvä, kuin muistin, vai olinko aivan turhaan vuosien varrella yrittänyt parantaa sen mainetta  kehumalla sitä eri medioissa. Valitsin katseluversioksi visuaalisesti parhaan mahdollisen kappaleen mitä käsiini sain, eli 4k uhd blu-rayn. 4k levyllä oli teatteriversio ja toisella levyllä oleva 40 minuuttia pidempi extented versio jäi vielä tarkastamatt

  • Blogit

    Wonder Woman (2009)

     Ennen uuden Wonder Woman elokuvan näkemistä päätin sivistää itseäni katsomalla kehutun, vuoden 2009 Wonder Woman-animaatioelokuvan, hankkimaltani blu-rayltä. DC-animaatiouniversumin elokuvat ovat olleet lähtökohtaisesti erittäin laadukkaita ja lähestulkoon parempia, kuin osa live-action elokuvista. Ne ovat olleet myös huomattavasti syvällisempiä ja monitasoisempia, kuin esim. Marvelin animaatioelokuvat, jotka perustuvat pitkälti taistelukohtauksiin. Tähän on yleensä syynä se, että tarinan pohjana on käytetty jotain kiitettyä klassikkosarjakuvaa ja elokuva on uskollinen lähteelle, kuten tässäkin tapauksessa. Elokuvan juoni pohjautuu George Perezin kirjoittamaan sarjakuvaan ja erityisesti vuo

  • Blogit

    Katsomani elokuvat ja sarjat vuonna 2020

     Päätin vuoden alussa tehdä tällaisen projektin, että listaan kaikki vuoden aikana nähdyt elokuvat ja sarjojen kaudet, mitä tulisi katsottua. Projektin idea oli saada selville, että kuinka monta elokuvaa ja sarjaa sitä edes ehtii vuoden aikana katsoa, ettei tule esim. hamstrattua niitä liikaa hyllyyn yms. On myös hauska nähdä, että milloin olen jonkin elokuvan katsonut. Joistakin leffoista tuntui olevan pidempi aika, kuin olikaan ja joistain taas lyhyempi jne. Elokuvien määrään olen tyytyväinen, se on mielestäni ihan tarpeeksi yhdelle vuodella. Sarjojen määrästä yllätyin, että kokonaisia kausia ehti katsoa noinkin monta.  En listannut listaan sellaisia elokuvia, joita en katsonut alusta lopp

  • Blogit

    Blade (1998)

     Vuonna 1998 ostin Tallinnan Mustanmäentorilta VHS-kasetin, jonka päällä luki “Musta Dracula” ja kannessa komeili Wesley Snipes kovannäköisenä pitkässä nahkatakissa. Hassusti nimetyn kasetin tekstitykset olivat kuin suoraan googlekääntäjällä käännetyt ja ne naurattivat kökköydessään, mutta itse leffa oli rakkautta ensisilmäyksellä. Elettiin ysärin loppupuoliskoa ja sarjakuviin perustuvat elokuvat alkoivat olla tasoa “Batman & Robin” ja “Steel”. Tämä Marvelin sarjakuvaan perustuva elokuva oli aivan eri tasoa. Se oli synkkä, aikuisille suunnattu k18-elokuva, joka oli enemmän kauhua ja väkivältää yhdistelevä verikekkeri, kuin värikkäissä viitoissa kikkai

  • Blogit

    Eraser – Suojelija (1996)

    Harvoin tulee katseltua televisiokanavilta elokuvia nykyään. Yleensä katselen elokuvia systemaattisesti ja harkiten aina seuraavaa kohdetta. Tällä kertaa se ei onnistunut, koska avatessani television oli sieltä juuri alkanut Schwarzeneggerin elokuva Eraser. Jäin tuijottamaan alkua. Muistelin, että alussa olisi jotain hyvää matskua. Katsotään se alku äkkiä pois, mietin. Kohta en pystynyt enää lopettamaan tuijotusta. Klassisia kohtia vyöryi perästysten. Välillä ne olivat niin sarjakuvamaisen yliampuvia, että niitä oli vain pakko tuijottaa. Välillä muistin mitä seuraavaksi oli tulossa, joten seuraava klassikkokohtaus oli nähtävä. Yhtäkkiä huomasin, että olin katsonut koko elokuvan. Tajusin, ett

  • Blogit

    Jouluelokuva: Die Hard – Vain Kuolleen Ruumini Yli (1988)

    Vuoden 2020 ensimmäinen katsomani jouluelokuva ei esittelyjä kaipaa. Se on tietenkin kaikkien tuntema Die Hard! Joulun odotus ei voi alkaa ennen, kun Hans Gruber on saatu törkättyä alas Nakatomi Plazan ikkunasta. Kyseessä on kaikkien aikojen toimintaelokuva ja myöskin vallan mainio jouluelokuva, tosin ei niin perinteinen, mutta kumminkin perinteikäs. Mutta mitä tästä elokuvasta enää voi kertoa, jota ei olisi kerrottu jo tuhansia kertoja… Die Hard – Vain Kuolleen Ruumini Yli (1988)  Kaikkihan tietävät elokuvan klassisen juonen. New yorkilainen kyttä John McClane menee jouluaattona tapaamaan vaimoaan hänen työpaikalleen Nakatomi Plazaan, Los angelesiin. Heidän epäonnekseen tornin v

  • Blogit

    American Ninja (1985)

     Ala-aste ikäisenä ninjat oli yksi kovimmista jutuista. Kasarin lopussa ja ysärin alussa oli käynnissä jonkinasteinen ninjabuumi, eikä vähiten Ninja Turtleseiden ansiosta. Kovimmilla jätkillä oli vhs:llä aitona tai kopion kopiona “aikuisten” ninjaleffojakin. Itsekkin olin saanut niitä muutamia hankittua. Jotkut niistä olivat oikeasti aivan kelvottomia, mutta paremman puutteessa niitäkin katseltiin. Yksi kaikista ninjaleffoista oli kumminkin se kovin. Se minkä toimintakohtauksia katseltiin uudelleen ja uudelleen ja matkittiin lähimetsissä. Se legendaarisin meidän kylällä oli tietenkin American Ninja! Ja Michael Dudikoff oli meidän sankari siinä missä Syltti, tai Arska. American Ni

  • Blogit

    Hell Comes to Frogtown (1988)

     Pitkään olen halunnut nähdä kulttileffa Hell Comes to Frogtown (1988). Oikein ihmettelen, että tätä ei ole nähnyt mistään lapsena. Tämä on juuri sellaista kamaa, joka olisi silloin ollut ihan parasta maanpäällä. VHS-kasetti tästä kumminkin on julkaistu suomessa, mutta vasta nyt näin leffan kokonaisuudessaan. Vuosikausia olen tiennyt sen olemassa olon. Kyseessä on kulttileffa ja b-klassikko, joka yhdistelee ilmestymisvuotensa kaikkia mahdollisia leffatrendejä. Mutta miltä se näytti nykypäivänä… Hell Comes to Frogtown (1988) Eletään dystooppisessa, ydintuhon jälkeisessä maailmassa, jossa suurin osa miehistä on steriilejä. Aavikkokaupunkia johtavat sammakkomutantit, jotka pitävät ihmisna

  • Blogit

    A History of Violence (2005)

     Mitä saadaan kun yhdistää body horror-ohjaaja Cronenbergin ja DC:n aikuisille suunnatun sarjakuvan… no ei sitä mitä ekana tulisi mieleen, mutta oikein mainion jännitys draaman kylläkin. A History of violence perustuu  John Wagnerin sarjakuvaromaaniin Väkivaltainen tausta. David Cronenberg on vaihtanut tyyliään sitten 80-luvun räväkämpien elokuvien ja muuntaa sarjakuvan tuhanteen kertaan aiemmin kerrotun tarinan vielä kerran yllättäväksi ja erilaiseksi, kuin mitä aiemmin on nähty. Olen ollut aina fani sekä Cronenbergille ja DC:n sarjakuville. Jostain kumman syystä näin elokuvan nyt ensimmäistä kertaa ja uskon, että jos olisin nähnyt sen tuoreeltaan vuonna 2005, olisi se ollut todella v

  • Blogit

    Natural Born Killers – Syntyneet tappajiksi (1994)

     Teininä 90-luvulla diggailin paljon hieman vinksahtaneista elokuvista, kuten Puuta Heinää Ja Muutama Vesiperä, U-käännös helvettiin, Pelkoa Ja Inhoa Las Vegasissa ja Rodriguezin leffat yms. (tiedätte varmaan). Yksi näistä suosikeistani oli Oliver Stonen vuonna 1994 ohjaama loistava Syntyneet tappajiksi (engl. Natural Born Killers). Tätä leffaa katselin useasti sen häiriintyneen, mutta kiehtovan tunnelman takia. Tähän kieroon maailmaan oli jotenkin jännittävää, mutta viihdyttävää uppoutua. Viime katselukerrasta on aikaa kohta 10-vuotta, mutta koska elokuvan huippuhetket olivat hyvin muistissa, niin uusi katselukerta hieman venähti. No nyt otin vihdoin härkää sarvista ja loikkasin suoraan pah

  • Blogit

    U Turn – U-käännös helvettiin (1997)

    Teininä 90-luvulla diggailin paljon hieman vinksahtaneista elokuvista, kuten Puuta Heinää Ja Muutama Vesiperä, Natural Born Killers, Pelkoa Ja Inhoa Las Vegasissa ja Rodriguezin leffat yms. (tiedätte varmaan). Yksi näistä suosikeistani oli Oliver Stonen vuonna 1997 ohjaama loistava U Turn – U-käännös helvettiin. Tätä leffaa katselin useasti sen häiriintyneen, mutta hauskan tunnelman takia. Tähän kieroon maailmaan oli jotenkin jännittävää, mutta viihdyttävää uppoutua. Viime katselukerrasta on aikaa kohta 10-vuotta, mutta koska elokuvan huippuhetket ovat hyvin muistissa, niin uusi katselukerta hieman venähti. No nyt otin härkää taas sarvista ja tein rohkean uukkarin suoraan kuumimpaan he

  • Blogit

    Black Rain – Musta Sade (1989)

     Mielestäni Ridley Scottin paras elokuva on vuoden 1982 Blade Runner. Hieman Blade Runnerin tunnelmissa kulkee myös hänen hieman unohdettu noir-henkinen poliisithrilleri Black Rain – Musta Sade (1989). Vaikkakin kyseessä ei ole läheskään niin syvällinen, tai tyylikäs elokuva, on Black Rain tavallista tasokkaampi 80-luvun kyttäleffa. Parasta leffassa on Japanilainen neonvalojen täyttämä miljöö, joka on ollut aikanaan hyvinkin eksoottinen, futuristinen ja näyttää hyvältä vielä tänäkin päivänä. Mutta miltä leffa muuten näyttäytyy nykypäivänä katseltuna… Black Rain – Musta Sade (1989) Michael Douglas on Nick Conklin, paatunut kyttä, joka ei kaihda varastaa likaisia rahoja työke

  • Blogit

    Teen Titans Go! (TV series, 2013)

     Välillä tulee viaplaysta katseltua hulvatonta DC:n animaatiosarjaa Teen Titans Go! Sarja kertoo DC:n jämäsankariryhmästä Teen Titans, joka on lähes sama porukka, kuin aikuisille suunnatussa Titans-sarjassa cyborgia lukuunottamatta. Tämä sarja ei ole millään tavalla vakavissaan tehty kuten liveaction ja edustaakin enempi kreisiä parodiaa koko dc:n maailmasta. Lähimpinä vertauskuvina tulee Ren ja Stimpy, Paavo pesusieni, tai Oggy ja torakat. Myös Family guy kiltimmässä muodossa vilahtaa mielessä. Sarjassa tehdään pilaa niin DC:n kuin marvelinkin epäkohdista, yleisesti populäärikulttuurista ja välillä mennään todella psykedeelisissä maailmoissa. Esimerkiksi yhdessä jaksossa muu ryhmä nöyryyttä

  • Blogit

    Kaikki Synnit (ensimmäinen kausi, 2019)

    Katselin Yle areenasta loistavan suomalaisen rikossarjan Kaikki Synnit (2019). Sarjan aiheena oleva pohjanmaalainen lestadiolaisyhteisö oli mielenkiintoinen, koska sen toiminnasta ei yleensä ole paljoa ulkopuoliselle kerrottu. Varsinkaan näistä nurjista puolista. Sarja paneutuukin aiheeseen rohkeasti. Myös muita mielenkiintoisia aiheita on mukana, kuten ulkomaalaistaustaisen pizzerian pyörittämisen vaikeus ja  nuorisoa keräävä anarkistikultti. Sarja tuntuu aiheissaan hyvin realistiselta, uskottavalta ja mahdolliselta. Päänäyttelijöiden kemia toimii loistavasti ja he tekevät mainiot roolit. Myös muut sivuosien näyttelijät suoriutuvat mainiosti. Sarjan ensimmäinen kausi pitää otteessaan loppuu

  • Blogit

    Jurassic Park 3 (2001)

      Ajattelin katsoa Jurassic Park kolmosen extemporee lauantai päivän ratoksi, kun kaverikin tuli kylään ja jostain syystä tämä osa jäi viime Jurassic Park maratonista väliin, jolloin katsoin vain osat 1,2,4 ja 5. Viimeksi olen nähnyt tämän kokonaan elokuvateatterissa vuonna 2001 ja sen jälkeen vain pätkiä televisiosta, mutta muistikuvat olivat kumminkin, että kyseessä on viihdyttävä pätkä. Paljonhan tätä on viimevuosina parjattu, ja siihen on syynsä, mutta ei tämä aivan katselukelvoton ole. Joten tutkitaanpas hieman miltä elokuva näyttäytyy tänäpäivänä. Jurassic Park 3 (2001) Tohtori Alan Grant (Sam Neill) huijataan vielä kerran erikoisryhmän kanssa dinosaurussaarelle, koska Kirbyjen poika o

  • Blogit

    Ex Machina (2015)

     Löysin kännykästäni google assistant-tekoälysovelluksen ja siitä mieleeni juolahti katsoa viimeinkin monta vuotta katselulistalla ollut Ex Machina, tai ex_machina, kuten kannessa lukee. Kuvien perusteella teos vaikutti juuri minun elokuvaltani, koska olen jo lapsesta asti ollut kiinnostunut kaikista android ja kyborgi-leffoista. Samoin tekoälyn nopea kehitys nykyaikana alkaa olla hieman pelottavaa. En tiennyt elokuvasta paljoa ennen katselua ja elokuva olikin täysin erilainen lopulta, mutta silti todella piristävällä tavalla. Elokuvan on ohjannut Alex Garland, joka on myös ohjannut mainion Annihilationin. Hän on ollut käsikirjoittajana mm. näihin suosikkielokuviini Dredd, 28 päivää myöhemmi

  • Blogit

    Nirvana (1997)

    Kaikille, jotka ovat lukeneet kirjoituksiani on tullut varmasti selväksi, että Christopher Lambert oli yksi minun 90-luvun suosikki (B)näyttelijöistä. Ja myöskin se fakta, että olen suuri fani tieteisfiktion alagenrellä cyberpunkille, ei tässä vaiheessa varmaan tule enää yllätyksenä. Siksi siis yksi elokuva oli todella kova yhdistelmä edellä mainittuja suosikkeja ja sen takia se pyöri videonauhurissa useita kertoja 90-luvun lopulla. Varsinkin tuohon aikaan se oli todella katsottu, koska cyberpunk-elokuvia oli vain muutama markkinoilla. Elettiin aikaa ennen Matrixia ja isoimmat ysärin teokset olivat Johnny Mnemonic ja Strange Days, unohtamatta tietenkään aikaisemmin tullutta kasarin mestarite

  • Blogit

    Babylon A.D. (Extended Cut, 2008)

    Babylon A.D. kuuluu niihin unohdettuihin tieteiselokuviin, joita ei pidetä edes kovin hyvänä yleisesti. Silti olen katsonut sen 12 vuoden olemassaolon aikana muutaman kerran. Jokin siinä on aina kiehtonut. Varsinkin 12-vuotta nuorenpana elokuva oli kiinnostava. Pitch Black oli esitellyt Vin Dieselin mainiona scifi-antisankarina ja Babylon A.D:n maailma muistutti etäisesti lemppariani Blade Runenneria. Ehkä se on se hieno maailma, tai se hukattu potentiaali. On mukava pähkäillä pitkin elokuvaa, että kuinka pienillä muutoksilla siitä saisi mainion pläjäyksen. Itseasiassa leffan alkupuolisko onkin vallan viihdyttävä ja vasta leffan loppuosa lässähtää. Viime katselu kerrasta on aikaa, mutta kun

  • Blogit

    Jojo Rabbit (2019)

     Taika Waititin ohjaama Thor: Ragnärok oli mielestäni 5 tähden komedia ja loistava parodia edustamastaan supersankarigenrestä. Miehen toinen Hunt for the Wilderpeople on myös mainio elokuva ja erittäin sympaattinen sellainen. Siksi odotukset olivat kohtuu korkealla uusimman Waititi-leffan kohdalla. Jojo Rabbit (2019) Jojo on 10-vuotias Hitler-Jugendin jäsen, jonka mielikuvitus kaverina toimii itse Adolf Hitler. Elämä ei ole helppoa toisen maailmansodan loppupuolella natsisaksassa. Isä on ties missä ja Jojo asuu äitinsä kanssa. Yhtenä päivänä hän löytää juutalaistytön piileksimästä heidän asuntonsa seinänvälissä… Jojo Rabbit edustaa huonoa makua ja mustaa huumoria parhaimmillaan. Se on

  • Blogit

    Batman: Gotham knight (2008)

      Ennen kuin DC animated universe sai alkunsa, DC julkaisi muutamia animaatioelokuvia eri tekijöillä ja tyyleillä. Yksi alkupään julkaisuista oli vuonna 2008 suoraan dvd:lle julkaistu Batman: Gotham knight. Kyseessä on episodielokuva ja se koostuu kuudesta anime-lyhytelokuvasta. Elokuva tehtiin promoamaan vuoden 2008 The Dark Knight-elokuvaa ja lyhärit sijoittuvatkin Batman Beginsin ja The Dark Knightin välimaastoon, vaikka oikeasti ne liittyvät Nolanin elokuviin melko löyhästi. Samanlaista konseptia käytettiin aiemmin Matrix elokuvissa Animatrixin muodossa ja Riddick elokuvissa Chronicles of Riddick: Dark Furyn muodossa. Kaikkia näitä yhdistää japanilaiset tekijät ja animetyyli. Myös Animat

Back to top button