Kaitsun Leffablogi
-
Blogit
Brazil (1985)
Monty Pyhtonin riveistä soolouralle lähteneen Terry Gilliamin ohjaamista elokuvista suosikkini on aina oleva 12 apinaa, mutta yksi elokuva tulee heti perässä kakkossijalla. Se on dystooppinen, absurdia mustaa huumoria sisältävä, surrealistinen satiiri, joka on toiminut esikuvana monelle, monelle elokuvalle, joita itse pidän yksinä parhaista. Tämä orwellimaiseen tulevaisuuden yhteiskuntaan sijoittuva pläjäys on mystisesti nimetty Braziliksi. Brazil (1985, suom. Brazil – tämän hetken tuolla puolen) Tulevaisuuden dystooppisessa maailmassa yksinäinen virkamies Sam Lowry pakenee työn harmautta uniinsa, jossa hän tavoittelee mystistä naishenkilöä. Unissaan Lowry on siipineen, kuin icaros-hahmo,
-
Blogit
A Good Day to Die Hard (2013)
Vuoden 1988 toimintaelokuva Die Hard on jokaisen tuntema klassikko, jolla on jopa kaksikin kappaletta huippukovia jatko-osia (joita katsotaan yhä vieläkin vuodesta toiseen), sekä yksi kehnompi neljäs osa, minkä vielä nielee viihdepläjäyksenä helposti, mutta taso on laskenut aiempiin verrattuna roimasti. Entäpä tämä pahamaineinen viides osa, jota kukaan ei pyytänyt? Olen sen aikanaan katsonut kerran, pettyen pahasti. Nyt miltei 10-vuotta myöhemmin päätin ottaa härkää sarvista ja katsoa sen uudelleen. Ehkäpä elokuva näyttäytyisi uudessa valossa, kun vuosia on kulunut tarpeeksi? Elokuvan on ohjannut John Moore (Max Payne, Omen 2006 remake). Yippee-ki-yay Mother Russia! A Good Day to Die Hard (2
-
Blogit
Kesäspeciaali: Keskisen kyläkaupan elokuvaosasto, Tuuri
Vanhat elokuvienkeräilijät varmasti muistavat, miten mukavaa oli hiplailla Anttilan Top-Ten osastoilla erilaisia elokuva- ja musiikkijulkaisuja. Anttilat ovat muisto vain ja harmillisesti marketien elokuvaosastot ovat pienentyneet olemattomiin, mutta vielä on ainakin yksi paikka Suomessa, jossa pääsee vanhaan top-ten-fiilikseen. Se on Tuurissa, Keskisen Vesan Kyläkaupassa. Itse olen ahkerasti matkustanut useita kertoja vuodessa Tuuriin elokuva- ja musiikkilöytöjä haalimaan, mutta en ole siitä aiemmin kirjoittanut, joten ajattelin vähän esitellä Vesan aarteita. Toki Kyläkaupankin elokuvaosasto on kutistunut kulta-ajoista, mutta vieläkin se on suurempi, kuin missään muussa marketissa, jossa ol
-
Blogit
Dark Knight Returns Part 1&2 (2012)
Frank Millerin vuoden 1986 Dark Knight Returns-sarjakuvaa pidetään yhtenä tärkeimmistä Batman-sarjakuvista, sekä myös yhtenä ylistetyimmistä sarjakuvista ylipäätään. Vaikka Batman oli 70-luvulla muuttunut lasten sankarina yhä jännittävämmäksi, sitten hassun 60-luvun televisiosarjan, oli Dark Knight Returnsin ansiota, että hahmosta tuli 80-luvulla synkkä, aikuisille suunnattu kostajahahmo. Myös useat Batman elokuvat Tim Burtonin versioista, Christopher Nolanin ja varsinkin Zack Snyderin visioihin, ottivat enemmän ja vähemmän mallia Frank Millerin teoksesta. Nykyään olemme tottuneet synkempään ja vakavempaan Batmaniin, mutta 80-luvulla tuo uusi näkemys oli mieletön harppaus totuttuun. Vuonna
-
Blogit
The Witch (The VVitch – A New-England Folktale, 2015)
Ohjaaja Robert Eggers on noussut pikkuhiljaa kaikkien elokuvaharrastajien tietoisuuteen viimeistään nyt kun upea viikinkitarina The Northman pyörii elokuvateattereissa, mutta myös pienempi, mustavalkoisena kuvattu The Lighthouse sai laajalti huomiota, sen ollessa erittäin kiehtova poikkeus elokuvatarjonnassa. Mutta se mistä kaikki sai alkunsa, on vuoden 2015 tunnelmallinen kauhuelokuva The VVitch. Varsinkin kauhuelokuvafanien joukossa tämä elokuva nousi pian kaikkien huulille, sen tuoden raikkaan tuulahduksen väsähtäneeseen genreen ja palauttaen tunnelman pelkkien jumpscaryjen tilalle. Kauniina kesäisenä iltana oli hyvä katsastaa tämä tunnelmapaukku läpi. The Witch (The VVitch – A New-
-
Blogit
The King of Comedy – Koomikkojen Kuningas (1982)
Martin Scorsesen The King Of Comedy – Koomikkojen kuningas (1982) on noussut viimevuosina enemmän esille siitä syystä, että se on toiminut Joker (2019) elokuvan isoimpana esikuvana ja yhtäläisyydet ovatkin huomattavat. Tätä ennen elokuva on ollut vähemmän tunnettujen Scorsesen elokuvien osastossa, joten kiitos Jokerin suosion, tämäkin elokuva sai ansaitsemansa huomion. Kyseessä on nimittäin erittäin mainio satiiri ja musta komedia. Jopa draamasta ja thrilleristä voidaan puhua kevyesti. The King of Comedy – Koomikkojen Kuningas (1982) Epämiellyttävä julkkiksien nimikirjoitusten kerääjä ja stand up -koomikoksi pyrkivä Rupert Pupkin (De Niro) Juonii kohtauksen, jossa hän pelastaa a
-
Blogit
Jurassic World Dominion (2022)
Jurassic Park vuonna 1993 oli tajunnan räjäyttävä kokemus nuorelle Kaitsulle, niin kuin monelle muullekkin saman ikäiselle. Se myös mullisti elokuvamaailman iäksi. Jatko-osat tuli myös käytyä katsomassa elokuvateatterissa, mutta vuoteen 2000 mennessä, kolmannen osan kohdalla suurin innostus oli jo laskenut. Vuonna 2015 Jurassic Worldin saapuessa, elin sellaisessa elämäntilanteessa, jossa dinot eivät juurikaan kiinnostaneet ja katsoin elokuvan melko hätäisesti, ilman suurempaa panostusta aiheeseen. Myöskään Jurassic Worldin jatko-osaan en päässyt sisälle ja pidin sitä jopa kehnona. Nyt, kun uusimman elokuvan traileri herätti jonkin ihmeellisen pikkupojan sisältäni, päätin katsoa kertaalleen s
-
Blogit
Poltergeist (1982)
Minun syntymävuotenani 1982 julkaistiin monta klassikkoa, kuten Blade Runner, First Blood (Rambo ykkönen), Conan Barbaari, The Thing, E.T ja Poltergeist. Kaikki näistä kuuluvat lapsuuteeni, mutta vain Poltergeist on jäänyt sinne syvälle aikakauteen, kun leffoja vielä vuokrattiin VHS-kasetteina. Syynä on ehkä se, että vanhemmiten kiinnostuin kummituselokuvista yhä vähemmän ja vähemmän. Oli myös pitkä aikakausi jollon en katsonut kauhua juuri ollenkaan. Pikkuhiljaa olen lisännyt kauhuleffoja listalleni ja Stranger Thingsin kaltaiset tapaukset ovat innoittaneet taas katsomaan noita vanhoja kasaritunnelmointeja. Yhtenä päivänä havahduin siihen, että pitäisi katsoa tuo leffa uudestaan, koska muis
-
Blogit
Old (2021)
M. Night Shyamalanin filmografian alkupäähän sijoittuu monia loistavia leffoja, kuten Kuudes Aisti, Särkymätön, Signs ja Kylä. Voittokulku katkesi ja alkoi tulla huteja, hittien väliin. Kokeili hän jopa omaa supersankari-leffauniversumia. Silti lähes jokainen leffa on ollut vähintään viihdyttävä ja jonkinlainen tapaus. Tähän on yleensä ollut syynä elokuvan lopussa nähtävä twisti, joka kääntää kaiken päälaelleen. Nyt oli vihdoinkin aika katsastaa herran uusin tuotos Old, vuodelta 2021. Leffaa on pidetty yleisesti enemmän hutina, kuin hittinä, mutta ajattelin katsoa sen avoimin mielin. Old (2021) Cappan perhe päättää lähteä trooppiseen kohteeseen lomailemaan ja puimaan vanhempien rakoilevaa su
-
Blogit
Punisher: War Zone (2008)
Punisher hahmolle ei ole mielestäni vielä tehty sellaista oikein nappielokuvaa, joka tulkitsisi hahmoa täydellisesti. Netflixin sarja tosin on loistava, realistinen näkemys aiheesta, mutta sitäkin pidän vain yhtenä tulkinta, enempi kuin magnum opuksena. Jokainen Punisher-elokuva ja näyttelijä löytää kyllä paikan sydämmessäni, mutta vain yksi näyttelijä on noussut lempparikseni ulkoisen habituksen takia. Se on tietenkin könsikäs nimeltä Ray Stevenson. Hän on mielestäni täydellinen Tuomari, koska näyttää aivan siltä, kuin olisi repäisty suoraan sarjakuvan kannesta. Tämä on yksi syy miksi olen katsonut Punisher Warzonea enemmän, kuin muita Punisher-leffoja yhteensä (sarjaa en laske tähän). Toin
-
Blogit
Erikoisvieras Jusa Kyntäjä arvostelee: Star Wars: Episode II – Attack of the Clones (2002)
Tällä kertaa meillä onkin erikoistapaus, sillä Kaitsun Leffablogissa on vieraana arvostelemassa Alterstream median youtube-kanavalta tuttu Jusa Kyntäjä! Huippupositiivinen Jusa on kunnostautunut ammattitason elokuva- ja sarjakuvakeräilijänä. Elokuvia Jusan arkistoista löytyy useita tuhansia, eikä vain mitä tahansa julkaisuja, vaan niitä parhaimpia, halutuimpia ja harvinaisimpia yksilöitä. Voikin sanoa, että Jusa on Tampereen alueen, ellei koko Suomen, kovimpia elokuvaharrastajia ja keräilijöitä. Keräilyn lisäksi Jusa myös katselee huikeita määriä leffoja. Elokuvia Jusa kuluttaa n. 300-500:n vuodessa. Noissa lukemissa meikäläinenkin on ihan harrastelija, parin sadan vuosikulutuksen kanssa. Si
-
Blogit
Ensireaktiot: Obi-Wan Kenobi (Sarja, 2022)
Ensireaktiot: Obi-Wan Kenobi (Sarja, 2022) Ensireaktiot kahden ensimmäisen jakson perusteella ovat positiiviset, mutta hieman ristiritaiset. Sarja alkaa takaumilla heikoimmista Star Wars-elokuvista (e1-3), joita en haluisi edes muistella, mutta tekee siitä eteenpäin kaiken paljon paremmin ja jopa hieman parantaa prequelien asemaa. Ewan McGregor on karismaattinen vanhempana Obi-wanina. Flea oli iloinen yllätys. Leian hahmo on hieman ärsyttävä, mutta niin kai sen kuuluukin. Blade Runnermainen kaupunki planeetta Daiyulla on aika komea. Pahishahmot ovat myös aika mielenkiintoisia. Muistaakseni ne ovat esiintyneet enempi peleissä aiemmin. Praktikaali-efekteistä ja nukke-olennoista plussaa. Tosin
-
Blogit
Power Rangers (2017)
Joskus 90-luvulla tuli katseltua muutama jakso tosi juustoista lasten ja nuorten sarjaa Mighty Morphin' Power Rangers. Jopa se vuoden 1995 elokuva, jossa oli “Ivan Ooze” pahiksena ja jossa Shampoo veti Troublen lopputeksteissä, tuli katseltua. Sarja oli halvalla tehty sekoitus jenkkiteinikomediaa ja taistelukohtaukset oli taas lainattu japanilaisesta Super sentai – sarjasta, koska rangerien naamoja ei nähty kypärän alta. Koko idea oli muutenkin suoraan japanilaisesta Super Sentai-sarjasta. Olin tosin jo sen verran vanha, että en kiinnostunut näistä enää yhtä palavasti, kuin aiemmin tulleista Turtleseista ja He-maneista. Kumminkin tältä pohjalla oli pakko katsastaa laste
-
Blogit
Gamer (2009)
Selasin tuossa eräänä päivänä katsomattomien DVD-levyjen hyllyä läpi, ja vastaan tuli yksi lätty, jota olen suunnitellut katsovani jo 13-vuotta. Aikoinaan olin kova Dexter-sarjan fani ja koska Dexterin päänäyttelijä Michael C. Hall esiintyi samoihin aikoihin myös tässä elokuvassa, niin kiinnostuin filmistä, mutta sitten sen katsominen vaan siirtyi ja siirtyi. Noh, nyt oli hyvä ilta katsoa, että onko leffan teema vielä ajankohtainen, vai onko se aikansa teos. Leffan ovat ohjanneet parivaljakko Mark Neveldine ja Brian Taylor, jotka tunnetaan parhaiten hypervauhdikkaasta Crank-leffasta ja sen jatko-osasta. Kyseessä on toiminta-satiiri nimeltä Gamer. Gamer (2009) Lähitulevaisuudessa huippupelaaj
-
Blogit
Passengers (2016)
2010-luvun puolivälissä tuntui tulevan lyhyellä aikavälillä samanhenkisiä sci-fi-elokuvia, kuten Martian, Life, Arrival, Alien Covenant ja Cloverfield: Paradox, siihen tahtiin, että yksi ehdottomasti kärkeen kuuluva ehdokas jäi katsomatta kokonaan. Vaikka olenkin aika fani genrelle, jossa avaruusaluksen miehistölle sattuu tiukkoja tilanteita lennon aikana, niin silti meni näinkin kauan ennen kuin ehdin katsastaa Morten Tyldumin (Imitation Games) ohjaaman mainion Passengersin, vuodelta 2016. Syynä saattoi olla sen aikaiset arvostelut elokuvasta, joihin ei kannata koskaan täysin luottaa (toim.huom.). No parempi myöhään, kun ei milloinkaan! Passengers (2016) Avalon-avaruusalus on viemässä 500
-
Blogit
Videosuositus: Alterstream median kilpailun arvonta ja Kaitsun hyödyllinen vinkki.
Videosuositus: Alterstream median kilpailun arvonta ja Kaitsun hyödyllinen vinkki. Mitähän “muikeeta” Alterstream Median Henkka on nyt keksinyt ja miten Kaitsun Leffablogi liittyy kaikkeen?! Käy ihmeessä katsomassa uusin Alterstreamin video ja tsekkaa samalla oletko voittanut huikean lahjakortin Head Hunter Storeen! Olkaa Hyvä: Katso Video täältä! Alkuperäinen artikkeli löytyy täältä
-
Blogit
ErikoisSuperSpeciaali: Unboksaus Alterstream Median kanssa!!
Tällä kertaa Kaitsun leffablogissa nähdään ja kuullaan jotain ennen kuulumatonta. Alterstream Median huippu-ukot Henkka ja Jusa kutsuivat minut vierailulle unboksausvideolle. Ei siinä muu auttanut, kun matkustaa junalla pääkallopaikalle ja suorittaa ensiesiintyminen kameran edessä. Tampereella esittelykiertueen parhaissa leffa- ja sarjismestoissa tarjoili alan expertti Jusa Kyntäjä. Loppuilta kuluikin sitten superammattilaisen, eli Henri Nevalaisen studiolla videota kuvatessa. Päivän kulkuun kuului myös herrojen kokoelmien läpi käyminen. ErikoisSuperSpeciaali: Unboksaus Alterstream Median kanssa!! Täytyy sanoa, että huikeita kokoelmia löytyi molempien kartanoista. Jusa oli äärettömän katt
-
Blogit
I Am Legend (2007)
2000-luvulla oli kovassa huudossa sekä Vampyyri-elokuvat, että Zombie-elokuvat. Joka puolelta pursusi molempia genrejä valtavirta-elokuvissa, tv-sarjoissa ja kirjoissa. Yksi elokuva onnistui yhdistämään nämä kaksi kulunutta taruolentoa dystooppiseen maailmaan ja luomaan siitä persoonallisen näkemyksen aiheeseen, jopa niin, että elokuvaa muistellessa ei mielessä käy juurikaan vampyyrit, eikä zombiet, vaan sen muut lähtokohdat. Aikanaan pidin elokuvasta, mutta 15-vuotta meni katsoa se jälleen, joten nyt oli sen aika. Kyseessä on I Am Legend. I Am Legend (2007) Robert Neville (Smith) on luultavasti ainoa, kuolettavasta viruksesta hengissä selvinnyt ihminen maanpäällä. Hän asuu autioituneessa Ne
-
Blogit
Pika-arvio: Eurovision Song Contest: The Story of Fire Saga (2020)
Eurovision Song Contest: The Story of Fire Saga (2020) Katselin Netflixistä Will Ferrelin uusimman komedian. Tällä kertaa huumorin aiheena oli Euroviisut. Tarina on tavallaan moneen kertaan nähty Ferrelin elokuvissa ja tuo mieleen mm. Zoolanderin ja Blades of Gloryn, mutta ehkä jopa paremmin tehtynä. Euroviisuille on toki helppo nauraa, koska ne ovat tarkoituksellakin yhtä naurettavaa sirkusta. Silti elokuva nauratti paikka paikoin ja oli helppo katsoa yli kahden tunnin pituudestaan huolimatta. Pari kohtausta pääsi jopa yllättämään, vaikka muuten mentiin ennalta arvattavissa vesissä. Islanti oli kuvattu satumaiseksi paikaksi, vaikka sillekin välillä irvailtiin. Aluksi kun katsoin elokuva
-
Blogit
Friday the 13th (2009)
Minulta jäi aikanaan katsomatta Friday The 13th:in uusi tuleminen vuonna 2009 ja blu-raykin on pyörinyt kaapissa jo pitkään, joten ajattelin ottaa härkää sarvista ja katsoa elokuvan pois. Ajankohtakin sattui sopivasti, koska tänään sattui olemaan perjantain 13 päivä. Pidin ohjaajan (Marcus Nispel) edellisestä tulkinnasta Teksasin moottirisahamurhaajasta, vuodelta 2003, niin ajattelin, että tässäkin voisi olla potentiaalia. Elokuvaa on fanien toimesta lytätty siellä täällä, mutta koska itselläni ei ole mitään tiettyä näkemystä, millainen oikean Jasonin täytyy olla, ei se ainakaan ole taakkana tässä uudessa visiossa. Toki olen aikanaan nähnyt kaikki Perjantain 13. päivä-elokuvat, mutta en voi