Videot
-
Kanavan ensimmäinen unboksaus-video + kuulumiset
Tällaistä tällä kertaa :)!
-
Top 10 Jim Carreyn elokuvaa
kertokaas mielipiteet tästä veijarista.
-
The Northman (2022) arvostelu
Tällä kertaa arvostelussa Robert Eggersin kolmas pitkä elokuva The Northman. Elokuva on sitä taattua Eggers laatua, eli hyvin taiteellinen ja erikoinen, joskin todella näyttävä tekele. Tällä kertaa taustalla on myös isompi studio ja enemmän rahaa ja se näkyy, mutta samalla katoaa hieman se pienimuotoisuus ja läheinen tunne mitä Lighthousessa nähtiin. Toki nämä elokuvat ovatkin täysin erilaisia. Nykyään kun Eggers tekee uuden elokuvan odottaa sitä moni innolla, eikä ihme, sillä sen verran herkullisia elokuvia mies tekee. Tällä kertaa kyseessä on siis viikinki kosto tarina, joka muistuttaa hieman elokuvaa Valhalla Rising tai Gladiaattoria, mutta on silti todella erilainen. Elokuvassa on
-
Kuvakarju-arvostelu: The Northman (2022)
Tällä kertaa huikeista kauhuelokuvistaan tunnettu Robbert Eggers on ohjannut muinaiseen Islantiin sijoittuvan seikkailun. Mukana elokuvaa kirjoittamassa ohjaaja-Eggersillä oli islantilainen kirjailija Sjón. Elokuvaa tähdittävät Alexander Skarsgård, Nicole Kidman, Claes Bang, Anya Taylor-Joy, Ethan Hawke, Björke ja Willem Dafoe. Käy vilkaisemassa myös Facebookin Kuvakarjun kuvakaverit. Kuvakarju myös twitterissä, instagramissa ja tumblrissa nimellä okuvakarju. Yhteydenotot: ossi.kuvakarju@gmail.com
-
Kuvakarju-arvostelu: Soratie (Jadded Khaki, 2021, جاده خاکی)
Iranilainen Panah Panahi on ohjannut ja kirjoittanut ensimmäisen elokuvansa. Koominen ja koskettava road-trip kinaavasta perheestä. Elokuvaa tähdittävät Pantea Panahiha, Hasan Majuni, Rayan Sarlak ja Amin Simiar. Tsekkaa Facebookissa Kuvakarju kuvakaverit -ryhmä. Kuvakarju myös instagramissa, twitteissä ja tumblrissa nimellä okuvakarju. Yhteydenotot: ossi.kuvakarju@gmail.com
-
The Batman arvostelu
viimeinkin se tuli katsottua ja mulla onkin massasta poikkeava mielipide luvassa.
-
Kuvakarju-arvostelu: Moon Knight jakso 1×04 (sisältää SPOILEREITA)
Marvel Podcast Suomi: https://www.youtube.com/channel/UCd2bO-O6lvS1xmi-217TWNA Marvel Studios tuo jälleen uuden MCU-sarjan Disney+ palveluun. Tällä kertaa on vuorossa Moon Knight. Sarjan pääkirjoittaja on Jeremy Slater ja ohjaajia johtaa Mohamed Diab. Pääosissa nähdään mm. Oscar Isaac, Ethan Hawke ja May Calamawy. Kolmannen jakson kirjoittivat Alex Meenehan, Peter Cameron & Sabir Pirzada ja ohjasi Justin Benson & Aaron Moorhead Kuvakarju myös Instagramissa, Twitterissä ja Tumblrissa nimellä okuvakarju. Tsekkaa myös Kuvakarjun Kuvakaverit -ryhmä facebookissa. Yhteydenotot: ossi.kuvakarju@gmail.com
-
Kuvakarju-arvostelu: The Lighthouse (2019)
The Witch -leffan jälkeen oli pakko totta kai rynnätä katsomaan myös Robert Eggersin seuraava leffa, surrealistinen mestariteos, The Lighthouse. Tällä kertaa Eggersin kirjoitus parina toimi Max Eggers. Elokuvaa tähdittävät Robert Pattinson ja Willem Dafoe. Tsekkaa Facebookin Kuvakarjun kuvakaverit -ryhmä. Kuvakarju myös twitterissä, instagramissa ja tumblrissa nimellä okuvakarju. Yhteydenotot: ossi.kuvakarju@gmail.com
-
Kuvakarju-arvostelu: The Witch (2015)
Robert Eggers teki ensimmäisellä pitkällä elokuvallaan minustakin kauhuelokuvien fanin. Eggersin ohjaamaa ja kirjoittamaa elokuvaa tähdittävät Anya Taylor-Joy, Ralph Ineson, Kate Dickie, Harvey Scrimshaw, Ellie Grainger ja Lucas Dawson. Se sijoittuu 1630-luvun Yhdysvaltoihin. Tsekkaa Facebookin Kuvakarjun kuvakaverit -ryhmä. Kuvakarju myös twitterissä, instagramissa ja tumblrissa nimellä okuvakarju.
-
Thor: Love and Thunder teaser reaktio — Marvel Podcast Suomi
Jälleen kerran kaikkien suosikki Marvel hullut, Leffahullu-Nikke ja Ossi Kuvakarju ovat täällä reagoimassa uuden MCU-elokuvan mainosvideoon. Tällä kertaa vuorossa Taika Waititin ohjaaman ja kirjoittaman THOR: LOVE AND THUNDER -elokuvan ensimmäinen teaseri. Katso videolta mitä ajatuksia se meissä herätti. Entä mitä mieltä itse olit teaseristä? Oletko innoissasi uudesta Thor-elokuvasta? Pidätkö enemmän Thor: Ragnarok -elokuvan aloittamasta humoristisemmasta suunnasta, vai kaipaatko Kenneth Branaghin tai Alan Taylorin suunnasta enemmän? Millä mielellä odotat Jane Fosterin vuoroa sarjan tittelihahmona?
-
Scream (2022) arvostelu
Tällä kertaa arvostelussa Scream 5 tai koska nykyään on tapana nimetä jatko-osat samalla tavalla kuin alkuperäinen niin pelkästään Scream. Elokuva tuli tänään Paramount+ palveluun ja koska en elokuvaa käynyt teatterissa katsomassa, päätin ottaa Paramount+ käyttöön. Elokuva jatkaa tätä yli 25 vuotta jatkunutta komediallista kauhuleffa sarjaa ja mukana on uusia hahmoja ja alkuperäisiä hahmoja ja nyky tyylin mukaan osa jatko-osista jätetään hieman unholaan ja kunnioitetaan alkuperäistä ja tämä onkin ennenkaikkea jatkoa sille. Arvostelussa koitan kertoa mitä mieltä olin tästä uusimmasta huudosta ja vieläkö tämä elokuvasarja jaksaa kiinnostaa. Mitä mieltä te olitte tästä leffasta? Tai täs
-
Unboksataan Gotham The Complete Series Blu-ray – Pohjoismainen julkaisu
Moikka. Löysin miun vanhalle tubekanavalle tehdyn Gotham The Complete Series Blu-rayn unboxaus-videon raakamateriaalin. Matsku oli sen verran hyvää, että vähän pätkin sitä ja laitoin uuden musan. Nyt tää saa uuden mahdollisuuden saavuttaa asiasta kiinnostuneet. #Gotham #TheCompleteSeries #Unboksataan Tsekkaa myös https://leffamedia.fi josta löydät elokuvista kiinnostuneita sisällöntuottajia. On mm. arviovideoita, blogikirjoituksia, podcasteja. Tervetuloa tutustumaan! |Tällä gearilla teen videot: | Logitech Brio Stream edition 4K webkamera / Samsung Galaxy A6 / OnePlus Nord 2 | Shure MV7X / BY-M1 V1 BOYA Lavalier mikrofoni |M-Audio M-Track 2x2 C-Series etuaste | SLOBS | Elgato Stream Dec
-
Kuvakarju-arvostelu: Fresh (2022)
Disney+:sta löytyy aikuisillekin hyviä teoksia. Genrellä leikittelevän Fresh-elokuvan on ohjannut Mimi Cave ja kirjoittanut Lauryn Kahn. Sitä tähdittävät Daisy Edgar-Jones ja Sebastian Stan. Kuvakarju löytyy myös twitteristä, instagramista ja tumblrista nimellä okuvakarju. Facebookista löytyy myös kuvakarjun kuvakaverit -ryhmä. Tsekkaa myös http://leffamedia.fi Yhteydenotot: ossi.kuvakarju@gmail.com
-
Leffamedia.fi-sivuston esittely – Ota haltuun!
Moikka. Mie oon mukana leffamedia.fi-sisällöntuottajissa ja tässä on vähän tarkempi esittely, että mitä kaikkea on tällä hetkellä https://www.leffamedia.fi -sivustolla. Uusia sisällöntuottajia tulee jatkuvasti ja sivusto laajenee. Tule tutustumaan ja ihmeessä ota haltuun!! #leffamedia #sisallontuottajat #esittely |Tällä gearilla teen videot: | Logitech Brio Stream edition 4K webkamera / Samsung Galaxy A6 / OnePlus Nord 2 | Shure MV7X / BY-M1 V1 BOYA Lavalier mikrofoni |M-Audio M-Track 2x2 C-Series etuaste | SLOBS | Elgato Stream Deck Mini, Elgato Ring Light, Elgato Green Screen | Editoitu Adobe Premiere Elements 2020 | Kuvamuokkaus Adobe Premiere Elements 2020/Paint
-
Leffahullun Tekniikkanurkka: Sony Bravia X9J 4K tv
Sain Sonyltä testikäyttöön uuden Sony Bravia X9J 4K tv:n joka siis on XR sarjan malli ja aloitan sen myötä Leffahullu YouTube kanavalla Tekniikkanurkka sarjan, jonka ensimmäisessä jaksossa kerron mietteeni tästä televisiosta, Bravia Coresta ja tämän tv:n spekseistä. Mukana myös pieni unboksaus ja lopulta jonkinlainen arvosana tv:lle, pienen käytön jälkeen. Bravia Coren ensi fiilikset voi käydä katsomassa täältä: https://youtu.be/3RnIY_KcNdw Leffahullu podcastin voi kuunnella audio versiona vaikka Spotifystä: https://open.spotify.com/show/0FGo5fuuJyDdL60Y6pmy0l?si=ShycVK_BTrawrKbYX39nKg Tai nyt myös Suplassa: https://www.supla.fi/podcast/leffahullu Leffahullu löytyy myös instasta:
-
kuulumisia, jossain vaiheessa tulee taas uutta leffa aiheista videota.
hyvää päivää kaikille. uusia videoita kyllä tulee jahka saan aikaa niiden tekemiseen.
-
Aladdin (1992) arvostelu
10/10
-
Kuvakarju-arvostelu: Moon Knight jakso 1×03 (sisältää SPOILEREITA)
HUPS! Käytin vahingossa vääriä reunoja suurimman osan videosta. Sori siitä. Marvel Podcast Suomi: https://www.youtube.com/channel/UCd2bO-O6lvS1xmi-217TWNA Marvel Studios tuo jälleen uuden MCU-sarjan Disney+ palveluun. Tällä kertaa on vuorossa Moon Knight. Sarjan pääkirjoittaja on Jeremy Slater ja ohjaajia johtaa Mohamed Diab. Pääosissa nähdään mm. Oscar Isaac, Ethan Hawke ja May Calamawy. Kolmannen jakson kirjoittivat Beau DeMayo, Peter Cameron & Sabir Pirzada ja ohjasi Diab. Kuvakarju myös Instagramissa, Twitterissä ja Tumblrissa nimellä okuvakarju. Tsekkaa myös Kuvakarjun Kuvakaverit -ryhmä facebookissa. Yhteydenotot: ossi.kuvakarju@gmail.com
-
Tytöt tytöt tytöt (2022) arvostelu
Tällä kertaa arvostelussa Alli Haapasalon ohjaama kotimainen elokuva Tytöt tytöt tytöt. Elokuva kertoo kolmesta nuoresta tytöstä ja heidän elämästään, rakastumisesta ja tunteistaan ja erilaisista ongelmista. Tytöt tytöt tytöt on myös ensimmäinen suomalainen pitkä fiktiivinen elokuva, joka on valittu Sundancen kilpasarjaan, jossa se voitti yleisöpalkinnon. Elokuvan ensi-ilta on nyt torstaina 14.4 Odotatko tätä leffaa? Tai oletko edes tietoinen tästä? Jos olet nähnyt niin mitä mieltä olit? Leffahullu podcastin voi kuunnella audio versiona vaikka Spotifystä: https://open.spotify.com/show/0FGo5fuuJyDdL60Y6pmy0l?si=ShycVK_BTrawrKbYX39nKg Tai nyt myös Suplassa: https://www.supla.fi/podc
-
Kuvakarju-arvostelu: Mothering Sunday (2021)
Brittiläiseltä juhlapyhältä nimensä saanut elokuva saa ensi-iltansa Suomessa 15.4. Sen ohjasi Eva Husson ja kirjoitti Alice Birch. Elokuvaa tähdittävät Odessa Young, Josh O'Connor, Ṣọpẹ Dìrísù, Glenda Jackson, Olivia Colman ja Colin Firth. Kuvakarju myös twitterissä, instagramissa ja tumblrissa nimellä okuvakarju. Facebookissa myös Kuvakarjun kuvakaverit. Yhteydenotot: ossi.kuvakarju@gmail.com