Sophie Thatcher ja Jack Quaid esittävät Irisia ja Joshia, pariskuntaa jotka viettävät viikonloppua ystävien kanssa syrjäisessä mökissä. Yhteiselo räjähtää käsiin sen jälkeen, kun paljastuu, että Iris kuuluu eräänlaiseen seuralaispalveluun.
Tällaisia elokuvia näkee vähän väliä kun pandemian jälkeisinä aikoina panostetaan pienen budjetin trillereihin. The Menu oli pohjimmiltaan yhteiskuntasatiiri ja asetti salaa seuralaispalvelun tytön (jota epävarmempi nuori mies käyttää omiin tarkoituksiinsa) tarinan keskiöön. Pääosan esittäjän Sophie Thatcherin saattoi bongata samantapaisesta Hereticista mikä tapahtuu samassa tilassa. Jack Quaid nähtiin viidennessä Screamissa ja katsoen aihetta mikä paljastuu 15 min sisällä niin olemme nähneet tällaista ennenkin. Se ei ole huono asia yhtään. Se alustaa odotukset mitä tuleman pitää ja toimii mainiosti.
Elokuvan aihe tavallaan spoilattiin mainostuksessa. Jos ensimmäinen mystinen traileri piti teidät uteliaana, seuraava traileri kertoo mistä on kyse. Elokuvat alkavat olla riippuvaisia word-of-mouth kierteestä niin tämäkin vähän nojaa siihen. Vaikka tietäisit mitä on meneillään, paljon muutakin on luvassa. Silti en kerro mikä paljastus tässä on. Elokuva aloittaa kaiken seurustelusta ja vkonloppureissusta. Kyse on sopeutumisesta ja jännittämisestä. Sophie Thatcher on loistava tässä elokuvassa tarjottuaan paljon ristiriitaisia tunteita henkilönä joka ei voi vastata kaikkeen. Jotain tapahtuu ja elokuvan genre muuttuu. Tälläiset ovat hyviä ratkaisuja katsoen mitä hahmot kykenevät tekemään oltuaan ihan muita kuin annettiin ymmärtää. Sen jälkeen voi tapahtua mitä vain. Ajattelin juonenkäänteestä tapahtuuko jotain muutakin ja niin tapahtui. En arvannut yksityiskohtaisesti mutta se ei pettänyt.
Onkin mielenkiintoista mihin vuoden aikaan elokuva perustuu. Sitä annetaan ymmärtää että olemme muutaman vuoden päässä. Nyt kun kansalaisoikeudet, seurustelukulttuuri ja kehityksen suunta on niin pinnalla, tässä on aika uskottava ympäristö hahmoineen ja kommeluksineen. Koska elokuva leikkii logiikkansa kanssa, saamme hauskoja pätkiä missä hahmot voivat kehittyä vaikka olemme genre-elementin ympärillä. Rakkauden kysymykset ovat pohdiskelevia vaikka twisti paljastuu hyvissä ajoin. Iris on Joshille leikkikalu ja Josh on Irisille maailman tärkein asia. Sophie Thatcher esittää tunteet niin uskottavasti että tulevaisuuden suuntaa miettii. Tämä on älykäs jännäri siinä ettei viestiä ja kysymyksiä tarvitse alleviivata tai venyttää. Jos juoni ajaa viestiä, olemme hyvissä käsissä.
Jos on jotain kommentoitava niin Jack Quaid varmaan leimaantuu tällaisiin osiin. Hän on aina ollut hyvä mutta jossain välissä roolit voivat toistaa itseään. Elokuva on silti näppärä kissa- ja hiirileikki debyyttiohjaaja Drew Goddardilta missä voi arvailla koko ajan ja päästä tunnelmaan mukaan. Sen kameratyö ja leikkaus ovat sidottuja genren mukaisiin tehtäviin yllättää koomisella ajoituksella tai hyökkäyksellä. Sen teemat sitoutuvat yhdeksi paketiksi aika sujuvasti. Treffijännärit ovat tehneet hyvää tuloa viime kuukausina tätä ja Heart Eyesia myöten. Blumhousen Drop tekee myös tuloa ja takaa varmasti viihtyvyyden teattereissa yleisön nauttiessa monista eri genren vivahduksista.
Korkean arvosanani voi perustella sillä että genreleffa voi kertoa ihmisistä uskomattomissa tilanteissa ja samaistuttaa käsitteellä mikä on käsinkosketeltava arjessamme. Joshin kaltaisia ihmisiä tulee ja miten me kohtelemme Irisin kaltaisia siitä eteenpäin voi kehittää nätiksi paketiksi missä suoritukset ja hieno työ kameran takana kertovat kaiken oleellisen. Companion parissa tulee olemaan hauskaa. Tämä on pulpy B-movie with strong cast and well made script.
⭐⭐⭐⭐
