SILENCE OF THE LAMBS
Lecter on todella päässyt Claricen pään sisälle maistettuaan tämän inhimillisyyttä
HALLOWEEN MONTH #1
Silence of the Lambs alkaa Jodie Fosterin esittämän FBI kokelaan Clarice Starlingin hölkkäämisestä juoksuradalla. Hän on nuori, päättäväinen ja Howard Shoren rauhallinen musiikki viestii että tämä on hänen elämäänsä ja menneisyytensä pyhittämistä. Hän saa kutsun pomonsa toimistoon ja kamera viestii että hän on nainen miesten maailmassa. Hän on myötämielinen uhreja kohtaan ja saa ensitehtäväkseen kuulustella sarjamurhaajakannibaalia Hannibal Lecteria (Anthony Hopkins) osana tutkimusta napata naisia nylkevä Buffalo Bill (Ted Levine).
Koska Anthony Hopkins on ollut niin suosittu tämän leffan myötä, Jodie Foster unohtuu välillä keskustelusta. Hän kantaa tämän elokuvan harteillaan pitäessään tuskan sisällään ja kaikki on rakennettu hänen ympärilleen. Tämä oli aikaa kun sarjamurhaajat olivat vielä pimennossa populaarikulttuurista. Tuntemattomat hyökkääjät tappoivat naisia julmasti ja siksi dynamiikka tepsi kun naisetsivä oli pääosassa. Foster ymmärtää tämän. Rakenne nojaa Claricen näkökulmaan ja vaihtaa vain tarvittaessa Lecterin ja Buffalo Billin näkökulmaan. Silence of the Lambs on hieno nimi samassa mielessä missä esim. Skyfall ja Chinatown valkenevat yleisölle mistä on kyse. Se jää mieleen koska kaameudet näytetään jälkikäteen. Me olemme Claricen matkalla todistamassa tätä kaikkea. Howard Shoren musiikki pysyy siksi aika rauhallisena ja räjähtää kunnolla kun pääsemme eteenpäin. Tak Fujimoton kameratyö naulitsee katsojan pitämällä kaiken lähikuvissa. Näyttelijöiden täytyi pysyä mukana koska kameraa säädeltiin samalla kun kuvattiin. Välillä sellainen tekniikka ei toimi (kuten ohjaaja Demmen seuraavassa elokuvassa Philadelphiassa) mutta tämä elokuva tepsii siinä koska se vaatii huomion ja olemme tunnelmassa mukana. Melkein kuin kamera toimisi Claricen silminä. Tämän takia tietyt normaalit hetket kuten “Miksi himoitsemme?” on aika mieletön.
Elokuva muistetaan kuitenkin Anthony Hopkinsin takia mennessään pitkälle Dr. Lecterina. Vaikka häntä voidaan kutsua ylitseampuvaksi, suoritus toimii nimenomaan silmien takia. Lecteria alustetaan melkein 10 minuuttia ja sitten hänet nähdään musiikin saattelemana seisomassa keskellä selliä. Hän on kohtelias mutta silti niin arvaamaton. Hän on siksi niin uhkaava koska hän on sellissä mutta mieli voi päästä sellin ulkopuolelle. Asia mistä Starlingia varoitetaan ja se väistämättä tapahtuu mitä enemmän yhteistyö edistyy. Kirjassa Lecterilla on ylimääräinen sormi ja hän on osittain röyhkeä. Sitä ei tässä ole. Selli on tehty normaaleista kaltereista mutta elokuva muuttaa sen fiksusti lasipleksiksi missä on reikiä ja asia käytetään hyväksi. Hopkins oli improvisoinut kuvauksissa kuten Lecterin loukkaukset Starlingia kohtaan ja kuuluisa repliikki “I ate his liver” ja ne toimivat tilanteeseen.
Jos on joku niin Ted Levine ei aina saa ansaitsemaansa kunniaa elokuvasta Buffalo Billina. Hän teki tutkimustyönsä ja hänellä on karmivia hetkiä sieppaajana mutta silti muistelen esim. Red Dragonin Francis Dollarhydea enemmän. Kirjassa on enemmän murhaajan lapsuudesta ja huonosta taustasta mikä johti hänet epävakaalle tielle. Elokuvassa selitykset ovat vähäisiä ja se johti protesteihin että transseksuaalisuus olisi osa mielisairautta. Se selitetään dialogissa että Buffalo Bill ei ole transvestiitti mutta se jää vähän pimentoon mitä hänen mielisairaudellaan tarkoitetaan. Se on ehkä elokuvan ainoa ongelma mutta Levine on silti elokuvan unsong performer joka ansaitsee hetkensä.
Kirjan kirjoittanut Thomas Harris oli onnellinen adaptaatiosta. Tietääkseni elokuva on hyvin uskollisella tiellä joitain poikkeuksia lukuun ottamatta kuten loppu on nyt uhkaavampi ja elokuvan nimestä voi päätellä onko kaikki hyvin. Claricen petikumppani eliminoitiin myös lopusta. Hannibal Lecterin myötä osuttiin kultasuoneen ja jatko-osaa odoteltiin pitkään. Saan vieläkin kylmiä väreitä kun loppu tulee “Well, Clarice. Have the lambs stopped screaming?” musiikin päästessä luikertelemaan esiin. Siksi jatko-osalla oli häviötilanne päällä koska Lecterin ja Starlingin suhde oli ratkaistava. Sitä ei se välttämättä tarvitse. Oli se sitten kirja tai elokuva, suhde ei saanut tyydyttävää päätöstä koska sen kuuluu olla vaikeaselkoinen mutta silti niin kiehtova yhteistyö ja ystävyys omalla tavallaan. He samaistuvat sisäisesti tietyllä tasolla ja Lecter on todella päässyt Claricen pään sisälle maistettuaan tämän inhimillisyyttä.
“Dr. Lecter”
“Dr. Lecter”
“Dr. Lecter”
“Dr. Lecter”
⭐⭐⭐⭐⭐
