I SPIT ON YOUR GRAVE (1978)
I Spit On Your Grave on ollut vuosien varrella tiesmitä. Milloin se on ollut antifeminist, ultimate rape and revenge fantasy tai ohjaajan sanojen mukaan ultimate feminist film. Ehkei ihan. Joillekin kuten arvostetun elokuvakriitikon Roger Ebertin mielestä “One of the worst movies ever made”. Hän kuvaili arviossaan kokemusta niin epämiellyttäväksi ympärillä olleiden ihmisten, yleisen huonouden ja toteutuksen takia. Päästyään lähtemään, hän poistui teatterista eikä katsonut taakseen.
Elokuva ei ehkä ihan sitä leimaa ansaitse vaikka sillä on rajoitteensa kengännauhabudjetillaan. Ainakin se on teknisesti melko todenmukainen kuvaus raiskauksesta. Miehet luulevat saavansa vääriä signaaleja ja koska he ovat stereotyyppisiä punaniskoja, he hyökkäävät kirjailijaksi alkavan Jenniferin (Camille Keaton) kimppuun hiljaisella maalla. Koko hyökkäys itsessään kestää tuskalliset 25 min ja sen jälkeen kostoreissu alkaa.
I Spit On Your Grave on voimakas siinä miltä se saa katsojan olon tuntumaan, oli se sitten positiivinen tai negatiivinen reaktio. Se on kerrottu yksinkertaisella tavalla mikä toimii välillä sitä vastaan koska sitten Jennifer ja hänen hyökkääjänsä jäävät karikatyyreiksi. Välillä on ihan ammattimaista jälkeä kuten minimaalista dialogia jolloin kuvat selittävät kaiken, kameratyö ei ole läheskään yhtään huonoa ja se on mukavasti leikattu ihan vaan rytmitystä ajatellen. Kohtaukset tuntuvat siltä että päästään A-to-B-to-C systemaattisesti mikä on tarkoitus. Musiikkia ei ole yhtään alleviivaamassa tapahtumia. Kaikki on raakaa ja in-matter-of-fact.
Sitten on välillä huonoa äänitystä ja taustalta ei saa selvää mitä sanotaan. Se on halpa tuotanto ja välillä se näkyy. Elokuva sai kuitenkin paljon väittelyä aikaan ilmestyessään ja se on se controversy. Ainakin se rinnastuu siihen aikaan mitä oli. Naisten liike oli nousussa ja Jenniferin hahmo osittain pohjautuu tähän aikakauteen. Elokuva voi olla katsojan silmissä joko “naiset alas” tai “täältä me naiset tulemme”. Psykologiselta kantilta hänen hirmutekonsa raiskauksen jälkeen voi olla parhaimmillaan hämmentävää. Koska elokuva on päättänyt lähestyä kaikkia yksinkertaisesti, en tiedä mitä Jenniferin päässä liikkui koska kaikki on sitä että hänet syöstiin tähän vaikka hänellä on hyvä tausta ja hän ei lähesty viranomaisia tarinan aikana. Täten en tiedä mitä se yrittää viestiä. Tämä oli myös tietynlaista fantasiaa siitä mitä raiskauksen jälkeen tehdään niin tämä ei ole ihan umpirealistinen kuvaus mistä voi oppia jotain todenmukaista. Raiskauksen seuraukset ovat monimutkaisempia kuin tämä elokuva esittää. Kunnianhimoista mutta hämmentävää. Raiskaajat esitetään myös hyvin stereotyyppisellä maalaisjunttitasolla ja yksi heistä on kehitysvammainen. Hän toimii tarinan moottorina ja yhtenä tämän elokuvan makumittarina.
Koko elokuvan voi oikeastaan summata siihen jos sietää. Sitä ei tarvitse kiistää etteikö Camille Keaton olisi rohkeassa osassa. Eikä kukaan muukaan ole hassumpi. Ohjaaja Meir Zarchi perusti elokuvan erään todellisen tapahtuman inspiroimana ja halusi ilmeisesti ilmaista tuntonsa kankaalle. Kun raiskaus tapahtuu, se myös tuntuu. Sitten toinen puolisko varmistaa että kosto tuntuu yhtä voimakkaalta. Siinä olikin hetkiä missä käännyin poispäin. Se on sitten toinen asia onko valmis hyväksymään ne hetket mitkä on tekojen välissä kun motivaatiot, tunteet ja hahmokehitys on simppeliä. Välillä se toimii ja välillä ei.
I Spit On Your Grave on yksi niistä elokuvista mikä on vaikea määritellä koska se onnistuu tavoitteessaan järkyttää mutta lyö samalla huti. Se ansaitsee asemansa osuessaan ajan hermoon ja herättäessään shokkiarvoa mutta onko se pahimmanlaatuista eksploitaatiota? Huonompiakin on olemassa.
⭐⭐⭐+ /5