Blogit

THOR: LOVE & THUNDER

Elokuva on kaksijakoinen kokemus jos tunnemotiiveista haluaa samaistua tapahtumiin. Mutta mekaniikan osalta ja kuinka paljon energiaa näyttelijät ja ohjaaja ovat pistäneet kankaalle, on ihan kiitettävää tasoa.

THOR: LOVE & THUNDER

 

Thor (Chris Hemsworth) on saapunut pitkän matkan ensimmäisestä sooloelokuvastaan ja alkaa jo saavuttaa ennätystä valkokangasnäyttäytymisistä jopa Hugh Jackmanin Wolverinea enemmän. Viimeksi kun näimme hänet Avengers: Endgamessa, tämä oli masentunut ja lihonnut mutta valmiina löytämään elämänhalunsa uudelleen. Lähtiessään Guardiansin matkaan, tämän on johdettava jälleen uuden vihollisen, jumalanteurastajan Gorrin (Christian Bale) ilmestyessä kuvioihin ja pelastettava kansansa. Asiat mutkistuvat vanhan heilan Jane Fosterin (Natalie Portman) ilmestyessä tämän eteen Mjölnir vasaran kanssa ja Thorin voimat omaksuneena.

Thorin ensimmäiset näyttäytymiset olivat vähän yhdentekeviä. Kenneth Branaghin ohjaama ensimmäinen elokuva on visuaalisesti näyttävä aloitus mutta toinen elokuva The Dark World oli liian itsevakava omaksi parhaakseen. Kaikki muuttui kolmannen elokuvan Ragnarokin ylistäessään omaa naurettavuuttaan tehdessään samalla sankarinsa merkittävimmän matkansa. Neljännellä elokuvalla on paineita hartioillaan ohjaaja Taika Waititin palatessa ohjaksiin, Thorin palatessa takaisin Endgamen jälkeen, Natalie Portmanin palatessa takaisin Janen rooliin, Christian Balen tehdessä ensimmäisen sarjakuvaleffansa sitten Batmanin ja vakuuttaa faneille että Marvelin neljäs vaihe on kannattava. Se onnistuu tässä kaikessa ihan mukiinmenevästi.

Taika Waititilla on omintakeinen tyyli ja sitä voi havaita hänen elokuvistaan What We Do in the Shadows ja Jojo Rabbit. Elokuvan ilmestyessä, oli juttuja nelituntisesta pidennetystä versiosta mitä ei tulla näkemään ainakaan Watitin mukaan joka sanoi tekevänsä lopullisen version leikkausvaiheessa ja poisleikatut kohtaukset olivat täytettä. Mietin pakostikin oliko niissä täytteissä joitain asioita mitkä olisivat selittäneet tai tasapainottaneet kokonaisuutta hieman paremmin. Waititin mukaan elokuva pärjää ilman niitä mutta olisiko asioita voinut ajatella ennen kuvauksia jos alusta saakka haluttiin kahden tunnin mittainen elokuva. Kaikkein eniten olisin tykännyt jos hahmojen suunta oltaisi jo alustettu johdonmukaisesti. Tuntuu että monilla on tässä alku ja loppu mutta ei niinkään keskiväliä. On esim. helppoa ymmärtää että Janella on ongelmansa ja miten hän saa voimansa mutta mitä hän kävi sen läpi on hieman hutaistu. Sen ymmärtää yhden repliikin avulla. Gorr on sellainen mistä tietää mitä hän tekee saavuttaakseen asemansa mutta hänen tunnetasoiset tehtävänsä ovat hieman hämäriä. Nyt hän jää by-the-book Marvel pahisten joukkoon mitkä toimivat mekaniikan takia. Kun lähelle loppua päästään ja päätöksiä tehdään, silloin odotti jonkinlaista kilahdusta miksi näin tapahtuu. Nyt se on vaan vähän haastavampaa ymmärtää. Guardiansit olisivat voineet olla kauemmin elokuvassa. Ehkä Waititi piti heidät velvollisuussyistä mukana mutta olisin pitänyt siitä jos Thor olisi päättänyt lähteä pidemmän kaavan mukaan sen sijaan että päätökset tapahtuvat voiceoverin ja yhden tärkeän keskustelun kautta. Ja tiedän että elokuva ei ole hyvä vain neljän tunnin keston takia mutta 15 min olisi ollut hyvä kompromissi jos se oli Disneyn vaatimus pitää elokuva kahden tunnin mitassa.

Elokuva on kaksijakoinen kokemus siinä jos tunnemotiiveista haluaa samaistua tapahtumiin. Mutta mekaniikan osalta ja kuinka paljon energiaa näyttelijät ja ohjaaja ovat pistäneet kankaalle, on ihan kiitettävää tasoa. Tästä voi havaita että kaiken komedian alla on myös temaattisesti rikas tarina. Koska Marvel Phase 4 syytetään suunnan puutteesta ja kritiikki on osittain ansaittua mutta sekin on muistettava että tämä on Endgamen jälkeistä eksistentiaalista aikaa missä selviytyneet ja uudet tulokkaat etsivät paikkaansa. Tässä tapauksessa Thor, Jane ja Gorr ovat kaikki eksistentiaalisessa asemassa. Kaksi jälkimmäistä ovat kuin Ingrid Bergmanin Seitsemästä Sinetistä missä elämä ja kuolema kohtaavat ja mitä heille saaduilla voimilla voidaan tehdä. Thor on ikäänkuin hieman keskellä ja kun riemastuttavasti hauska Zeus (Russell Crowe) ilmestyy, siinä on jonkinlainen peilikuva siitä mitä Thor oli Endgamen aikoihin. Tästä tiedän mihin elokuva tähtää. Nimikin hahmottuu myös lähempänä loppua ja vaikka tunnemotiivit ovat hieman hämäriä, sen ymmärtää teemojen kautta. Jopa Thorin Mjölnirilla on kaari(hkonsa).

Miksi elokuva on näkemisen arvoinen? Se on hauska vanhasta tottumuksesta ja kuinka Taika Waititi on hallinnut näyttelijöittensä koomista ajoitusta. Monet asiat miksi Ragnarokissa oli muistettavia asioita ja miksi hurrattiin, toistetaan tässä. Jos Thorin esittely oli viime kerralla Immigrant Song, nyt se on Welcome To The Jungle. Jos Matt Damon ja Luke Hemsworth cameot olivat hauskoja, tässä se tuplataan. Jos kaipaa vähän omaperäisempää otetta materiaaliin, tämä ei sitä tee. Pidin siitä että Chris Hemsworthin Thor käy kaarea tässä ja voimme vielä nähdä vastaisuudessa paljonkin. Natalie Portmanille suotu materiaali ei ole niin rikasta kuin voisi olla. Silti tämä on Portmanin paras Jane Foster suoritus. Tessa Thompson jatkaa myös perusvarmasti leikellystä osuudesta huolimatta.

Kuitenkin yksi asia mikä nousee ylitse muiden Thor elokuvien, on Christian Bale. Hän ei ole sarjakuvaleffojen fani ja suostui tähän lapsiensa takia eikä hän lähtenyt tähän hyvän palkan takia. Lopputulos näkyy kankaalla. Joskus näyttelijä nostaa materiaalia ylemmäs kuin mitä se on. Oli hienoa bongailla mitä vaikutteita suorituksessa on kun se tuo mieleen Max Von Sydow’n Kuoleman, Max Shreckin kreivi Orlockin, Ralph Fiennesin Voldemortin tai Bill Skarsgårdin Pennywisen (ja tämän lähemmäs Marvelissa ei päästä sellaista vihollista). Hän on myös elokuvan parhaimmissa kohtauksissa päästessään ihon alle. On vaikuttava ensikohtaaminen ja elokuvan kekseliäin osuus mustavalkoisessa osiossa.

Lopputuloksena Thor: Love & Thunder on viihdyttävä ja semisyvällinen funfest missä on puutteensa. Elokuva saa aikaiseksi visuaalisesti mielikuvituksellisia jaksoja yhdistellessään maailmoja mitkä on kuin Monty Pythonista tai vaikkapa jotain mikä on kotonaan Del Toron suunnalta. Yksi kritiikeistä oli elokuvan sekalainen tyyli mitä en täysin allekirjoita. Jos materiaali onnistuu oikealla hetkellä kuten tässä, sitten se on tehnyt tehtävänsä. Sanoisin että viha elokuvaa kohtaan perustuu hypeen ja phase 4:n lackluster lupauksiin mutta silti se on hyvin, hyvin kaukana huonoimmasta Marvel tuotoksesta.

⭐⭐⭐½ /5

Olli-Pekka Mäkelä

Arvioita pääasiassa elokuvateatterien tai striimauksen uusimmista sisällöistä

Aiheeseen liittyvää

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Vilkaise myös
Close
Back to top button