Kaitsun Leffablogi
-
Blogit
The One (2001)
Vuonna 1999 Matrix mullisti elokuvien maailmaa sen verran, että kopioilta ei voinut välttyä. Varsinkin bullet time-tyylistä kuvakikkailua alkoi näkyä yhä enempi toimintaelokuvissa. Yksi aikansa pätevimmistä tapauksista toimintaleffojen osastolla oli Jet Lin tähdittämä The One, vuodelta 2001. Vaikkakin Matrixin syvällisempi puoli loisti poissaolollaan ja kyseessä on enempi Demolition Manin ja Timecopin hengenheimolainen, niin aikanaan The Onen tehostekohtaukset olivat uutta ja hienoa. Olikin aika ottaa selvää, miten tämä entisaikojen suosikkileffani oli kestänyt aikaa, kun viimekerrasta alkaa olla jo huikeat 20-vuotta. Kylläpä aika rientää… The One (2001) Gabriel Yulaw (Jet Li) on entin
-
Blogit
Everly (2014)
Salma Hayekista tuli heti yksi suosikkinäyttelijöistäni, kun aikoinaan näin Robert Rodriguezin ohjaamat Desperado ja Hämärastä Aamunkoittoon. Aikalailla samalla linjalla on Hayekin vuoden 2014 elokuva Everly. Mukana on myös Rodriguezin kaverin Quentin Tarantinon “henkeä” ja leffa ottaakin vaikutteita Kill Bill-elokuvista. Eikä vaikutteet siihen lopu. Mukana on ripaus exploitaatiota, grindhousea ja jopa aikuisten animea. Väkivaltainen ja sadistinen puolitoistatuntinen ei ole niin iso elokuva, kuin aiemmin mainitut, mutta huippu viihdyttävä. Olen aina pitänyt tästä pienimuotoisesta verikekkeristä ja ajattelin katsoa sen taas kerran. Elokuvan on ohjannut Joe Lynch. Everly (2014) Eve
-
Blogit
Citizen Toxie: The Toxic Avenger IV (2000)
Oli aika siirtyä Toxic Avenger-leffojen katselussa toistaiseksi viimeiseen, eli neljänteen osaan. Elokuva ilmoittaa heti alussa, että kannattaa unohtaa kaksi viimeisintä osaa, koska ne on ihan nössöjä tämän rinnalla ja nelososa jatkuu suoraan siitä mihin ykkönen jäi. Troma-tiimi onkin varmasti miettinyt tarkkaan mitä heidän elokuviltaan halutaan ja pistänyt nupit tosissaan kaakkoon. Nyt nimittäin mennään roskan ytimeen. Tällaista saastaa ei vielä ollakkaan nähty koko leffasarjan aikana ja ensimmäinen osa alkaa vaikuttaa jo laatuelokuvalta tähän verratuna. Mutta kuinka Toxic pärjää elokuvallisesti vielä 2000-luvulla, kun sen aiemmat osat ovat silkkaa kasaria. Citizen Toxie: The Toxic Avenger
-
Blogit
Ghostbusters: Afterlife (2021)
Ghostbusters oli minulle lapsuudessa ja nuoruudessa yhtä kova juttu, kuin monelle muulle ikäiselleni. Katsoin molempia leffoja kymmeniä kertoja, omistin kaikki Suomessa julkaistut sarjakuvat, omistin leluja, katsoin piirrossarjaa (sitä The Real.. versiota) ja pelasin kavereilla videopelejä mm. Commodore 64:lla. Voi sanoa, että olin aika kova fani ja nämä kaverit olivat minun sankareita. Olin jopa niin kova fani, että pidin melko paljon myös vuoden 2016 rebootista, vaikka eihän se mikään “hyvä” elokuva ole, mutta tarpeeksi viihdyttävä, hauska ja täynnä bongailtavaa. Siksi olin melko pettynyt, kun en päässyt elokuvateattereihin näkemään uusinta Ghostbusters elokuvaa vuodelta 2021.
-
Blogit
The Hunt for Red October – Punaisen Lokakuun Metsastys (1989)
Jack Ryan, tuo Tom Clancyn oma James Bond. Lukuisten kirjojen lisäksi hahmosta on tehty useita filmatisointeja, mutta ne ovlivat jääneet minulta vuosien varrella vähemmälle huomiolle, kunnes nyt päätin ottaa kaverista selvää ja kaivoin hyllystä Jack Ryan Blu-ray boksin. Ensimmäisenä vuorossa oli jo legendaariseksi muodostunut Punaisen lokakuun metsästys. Alec Baldwinin näyttelemä Jack Ryan on tässä elokuvassa poikkeuksellisesti lähes sivuhahmona ja pääosaa näyttelee karismaattisesti itse James Bond, eli Sean Connery. Elokuvan on ohjannut John McTiernan, joka tunnetaan ikiklassikoista kuten Die Hard ja Predator. Asettaisin tämän elokuvan noiden leffojen kanssa samaan klassikon asemaan. Onpa
-
Blogit
The Toxic Avenger Part III: The Last Temptation of Toxie (1989)
Oli aika siirtyä Toxic Avenger-elokuvien parissa kolmanteen osaan. Samana vuonna kakkosen kanssa ilmestynyt kolmas osa oli alun perin Toxic Avenger kakkosen nelituntisen version toinen puolisko, mutta neljä tuntia Toxicia oli ilmeisesti liikaa, joten siitä tehtiin oma elokuvansa, mikä olikin hyvä ratkaisu. Tarina tässä on kumminkin ihan omansa, vaikka jatkuukin siitä mihin kakkosen lopussa päästiin. Oli aika ottaa selvää miltä kolmas osa nykypäivänä näytti. Olen tämän viimeksi katsonut luultavasti ysärin lopulla vhs:ltä. The Toxic Avenger Part III: The Last Temptation of Toxie Taas kerran Tromavillessa on kaikki hyvin Toxicin sankaritekojen ansiosta ja ihmiset tanssivat kaduilla onnessaan.
-
Blogit
The Abyss – Syvyys (1989)
Titanicin, Terminaattoreiden ja Aliensin lisäksi James Cameronilla on yksi huikea teos, joka yltää noiden muiden tasolle, mutta joka on lähes unohdettu. Omissa kirjoissani se menee Avatarin ja jopa Titanicin ohitse, helposti. Se on tietenkin vuoden 1989 merenalainen Sci-fi-thrilleri The Abyss. Yksi syy miksi elokuva saattaa olla painunut hieman unohduksiin elokuvaharrastajien keskuudessa on se, että siitä ei ole saatu 4k uhd, saati blu-ray julkaisua ja ainut dvd markkinoilla on letterboksattu roska. Löysin eräästä striimauspalvelusta kumminkin laadukkaan vuokra striimin ja kuvanlaatu oli kiitettävä, joten oli aika terästää muistikuvia siitä, kuinka loistavasta teoksesta olikaan kyse…
-
Blogit
Titans (Season 3)
Titansien kolmas kausi lyö kovat kortit pöytään, kun se tuo liveaction maailmaan klassisen Kuolema kulkee suvussa-juonikuvion, eli “Robinin kuoleman, Jokerin toimesta”. Tuo kuviohan on tuttu jo 80-luvun sarjakuvista, jolloin lukijat saivat äänestää jääkö Robin henkiin vai päättääkö Jokerin sorkkarauta hänen päivänsä. 2000-luvulla tarinaa jatkettiin niin, että Robin päätyy Lazarus-altaaseen ja herää henkiin antisankarina nimeltä Redhood. Odotin siis todella kovasti näkeväni tämän kaiken liveaction versiona vihdoinkin. Vielä kun huhuiltiin, että pahiksena juonii itse Scarecrow oli mainion kauden materiaalit kasassa, vaan kuinka lopulta kävi… Titans (Season 3) Kausi alkaa siis
-
Blogit
The Toxic Avenger Part 2 (1989)
80-luku oli siinä mielessä erikoista aikaa, että ultraväkivaltaisista k18-elokuvista, kuten Robocop, Alien ja Rambo, tuotettiin lapsille leluja ja piirrossarjoja. Sehän johti tietysti siihen, että me muksut haluttiin nähdä meidän lelujen sankarit tositoimessa elokuvan muodossa. Yksi näistä elokuvista oli 8-vuotiaalle räikeästi epäkorrektein ja väkivaltaisin yli muiden. Se oli roskaelokuvien kuningas Toxic Avenger. Ja voi pojat me katsottiin sitä penskana ja ihmeteltiin, miten kuvottava, pelottava ja omituinen se olikaan, mutta samalla me rakastettiin joka minuuttia. Ykkösosaa jopa enemmän me katsoimme Toxic Avenger Part 2, koska se oli humoristisempi, lapsellisempi ja sarjakuvamaisempi, kuin
-
Blogit
Toxic Avenger (1984)
80-luku oli siinä mielessä erikoista aikaa, että ultraväkivaltaisista k18-elokuvista, kuten Robocop, Alien ja Rambo, tuotettiin lapsille leluja ja piirrossarjoja. Sehän johti tietysti siihen, että me muksut haluttiin nähdä meidän lelujen sanakarit tositoimessa elokuvan muodossa. Yksi näistä elokuvista oli 8-vuotiaalle räikeästi epäkorrektein ja väkivaltaisin yli muiden. Se oli roskaelokuvien kuningas Toxic Avenger. Ja voi pojat me katsottiin sitä penskana ja ihmeteltiin, miten kuvottava, pelottava ja omituinen se olikaan, mutta samalla me rakastettiin joka minuuttia. Onneksi sen ikäisenä ei vielä tajunnut elokuvan kaikkia mädimpiä kohtauksia. Nyt aikuisena, kun katselin sitä jälleen kerran u