Kaitsun Leffablogi
-
Blogit
Tron: Ares (2025)
Edellisessä Tron: Legacyssä (2010) oli jotain selittämätöntä vetovoimaa. Sen synkkä, kylmä, mutta tyylikäs maailma yhdistettynä Daft Punkin loistavaan musiikkin oli meikälle sellaista silmä- ja korvakakkia, että oksat pois. Kuuntelin soundtrackia vielä vuosia myöhemminkin fiilistellen elokuvan hienoa maailmaa ja tunnelmaa. Kävin sen myös keväällä katsomassa kinolaaksossa isolta kankaalta, kun Elokuvaprojektorin Timo sen siellä ilokseni esitti. Kun näin teatterissa trailerin uudesta Tron elokuvasta, olin heti valmis menemään katsomaan sen mahdollisimman isolta ruudulta. Olisi se varmasti komea vuoristorata-ajelu jos ei muuta. Kun trailerin perässä ilmoitettiin, että tällä kertaa soundtrackin
-
Blogit
Elokuvaprojektori esittää: Roskaleffailta (Breeders, Mutant Hunt, Robo Warriors)
Kun Elokuvaprojektori-kanavan Timo Laakso järjestää näytöksiä henkilökohtaisessa teatterissaan Kino Laaksossa, niin sitä ei parane missään nimessä missata, sillä tarjolla on aina kovaakin kovempia pätkiä ja sivistäviä harvinaisuuksia mainstreamin ulkopuolelta. Siksi siis painoin kaasun pohjaan ja ampaisin kohti näytös-iltaa. Mukana katsomossa oli vakiovieras, eli Leffabunkkerin Ville. Elokuvaprojektori esittää: Roskaleffailta Tällä kertaa illan teemana oli sci-fipainotteiset roskaleffat, joten tarjolla oli teemaan sopivia elokuvia. Voi pojat, meillä olikin hauska ilta. Tuntemuksia ja fiiliksiä voi tsekkailla Timon kanavan uudehkolta videolta alta. Jos video ei jostain syystä näy, voit tarkis
-
Blogit
Backwood Madness (2025)
Reilu kymmenen vuotta tuli eri somealustoilta seurattua sivusta Arin “Peikkoleffan” tekoa. Välillä ei malttanut odottaa sen valmistumista ja välillä toivo alkoi hiipua, että tokko se valmistuu ikinä. Toivonkipinää pidettiin kumminkin yllä. Ylämäistä ja alamäistä huolimatta nyt se on vihdoinkin täällä ja meikäläinen hilpaisi heti ensi-ilta näytökseen, kun tilaisuus tuli. Lunastiko elokuva vuosien odotuksen? Se selviää pian. Backwood Madness (2025) Elokuvassa Ulkopuolinen (Outsider), joka on puoliksi peikko ja puoliksi ihminen koittaa saada ihmisten ja peikkojen ikiaikaisen sodan päätokseen, koska kostonkierre on kestänyt liian pitkään. Samalla hän haaveilee muuttavansa itsensä kok
-
Blogit
Osiris (2025)
Uusi Alien: Earth-sarja on puhuttanut kansaa tällä viikolla, mutta mikä onkaan parempaa kuin uusi Alien-sarja tai elokuva. No tietenkin Alien-ripoff-elokuva. Ainakin siinä mielessä, että se ei onnistu pilaamaan kokonaista franchisea ja sen voi katsoa pelkästään viihdemielessä, ilman alkuperäisen mestariteoksen taakkaa. Ja kuka olisikaan paras vaihtoehto pääosaan, jos Sigourney Weaveria ei ole tarjolla? No tietenkin Sarah Connor itse, eli Linda Hamilton. On Lindan aika saada oma Alien-elokuvansa. No ainakin paperilla tämä miksaus kuulostaa herkulliselta yhtälöltä. Mutta miten tämä uusi Osiris niminen elokuva sen osasi toimittaakaan? Osiris (2025) Yöllisen sotilasoperaation aikana syrjäisellä
-
Blogit
Double Dragon (1994)
Muistan kuinka nuorena poikana oli jännittävää päästä tämän leffan pariin. Uusien elokuvien näkeminen oli aikalailla sen varassa, oliko jollain meidän kylällä kyseinen leffa kasetilla ja saiko sen ehkä lainaan jopa. Videopeleihin perustuvat elokuvat olivat hyvin harvinaisia ja niihin liittyi aina tietty hype ennen ilmestymistä, mutta tämä elokuva tuli aivan puskista ilman ennakkohypeä, kun kaveri yhtkkiä kiskaisi anttila-kasetin silmien eteen. Van Dammen Street Fighter oli juuri nähty ja vaikka se ei ollut kovin kaksinen, niin oli se sentään videopelifilmatisointi, joka lisäsi tavallaan sen katseluarvoa, ainakin siinä iässä. Samoin saman ajan Super Mario leffa oli kovaa valuuttaa, vaikka sil
-
Blogit
Elokuvaprojektori esittää: TRIPLA ÄKSÖN ILTA (The Last Boy Scout, Angel Town, Ninja Terminator)
Kun Elokuvaprojektori-kanavan Timo Laakso järjestää näytöksiä henkilökohtaisessa teatterissaan Kino Laaksossa, niin sitä ei parane missään nimessä missata, sillä tarjolla on aina kovaakin kovempia pätkiä ja sivistäviä harvinaisuuksia mainstreamin ulkopuolelta. Siksi siis painoin kaasun pohjaan ja ampaisin kohti näytös-iltaa. Mukana katsomossa oli vakiovieras, eli Leffabunkkerin Ville. Elokuvaprojektori esittää: TRIPLA ÄKSÖN ILTA Tällä kertaa illan teemana oli Actionleffojen eri muodot, joten tarjolla oli teemaan sopivia elokuvia. Voi pojat, meillä olikin hauska ilta. Tuntemuksia ja fiiliksiä voi tsekkailla Timon kanavan uudehkolta videolta alta. Jos video ei jostain syystä näy, voit tarki
-
Blogit
Paul W.S. Andersonin Resident Evil – elokuvasarja (2002- 2016)
Vuonna 2002 parikymppiselle Kaitsulle ensimmäinen Resident evil leffa oli ihan toimiva pläjäys, jota tuli katseltua useampaankin kertaan. Elokuva perustui löyhästi pelisarjaan ja leffan oli ohjannut mm. Mortal Kombatista (1995) tuttu Paul W. S. Anderson. Tämä oli myös niitä ensimmäisiä DVD-levyjä joita tuli osteltua tuohon aikaan, joten kuvanlaatu ja ääni olivat tuohon aikaan huippuluokkaa. Senkin takia leffaa tuli pyöriteltyä useamman kerran. Mitä vanhemmaksi tulin ja mitä useampia jatko-osia sarjaan kertyi, sen heikomaksi mielenkiinto elokuvia kohtaan meni. Katsoin ne ehkä kerran kaikki, mutta muistikuvat olivat hatarat. Varsinkin tuohon aikaan ollut Zombie-buumi ja sen ylitarjonta vei mie
-
Blogit
Elokuvaprojektori esittää: Roots Of Evil (1979)
Kun Elokuvaprojektori-kanavan Timo Laakso järjestää näytöksiä henkilökohtaisessa teatterissaan Kino Laaksossa, niin sitä ei parane missään nimessä missata, sillä tarjolla on aina kovaakin kovempia pätkiä ja sivistäviä harvinaisuuksia mainstreamin ulkopuolelta. Siksi siis painoin kaasun pohjaan ja ampaisin kohti näytös-iltaa. Mukana katsomossa oli vakiovieras, eli Leffabunkkerin Ville. Elokuvaprojektori esittää: Roots Of Evil (1979)Tällä kertaa Timo Laakso oli saanut hankittua käsiinsä harvinaista herkkua. Nimittäin Roots of Evil, vuodelta 1979. Mikä tuo mysteerisen mainio mestariteos lopulta olikaan, siitä lisää Timon kanavan Youtube-videolla, jonka löydät alapuolelta. Allekirjoittanutkin s
-
Blogit
Comic Con Finland 9.-11.5.2025
Minulla on vuosia ollut haaveena joskus mennä Kaliforniaan, San Diegoon Sarjistapahtuma Comic Coniin. Tietenkään tuollaiseen reissuun ei ihan joka päivä lähdetä, mutta kun viime vuonna kuulin, että Comic con saapuisi tänne meille Suomen kamaralle ensimmäistä kertaa, hankin liput saman tien koko viikonlopulle. Tapahtumassa oli sen verran hauskaa ja mielenkiintoista, että tänä vuonna sinne oli päästävä uudestaan. Mukaan seuraksi lähti jälleen yksi Helsingin kovimmmista leffaharrastajista, eli luottomies Kalle Repo. Tällä kertaa Comic Con järjestettiinkin Helsingissä, Tampereen sijaan. Ei muuta kuin suunta kohti Helsinkiä. Comic Con osoittautui jälleen huikean hauskaksi tapahtumaksi, jossa törm
-
Blogit
Project Wolf Hunting (2022)
Indonesiasta on tullut viime vuosikymmeninä kovia toimintapätkiä, kuten The Raid (2011) ja The Night Comes for Us (2018). Näissä toiminta ja väkivalta vietiin aikanaan aivan uudelle, äärimmäisen brutaalille tasolle. Samalla linjalla jatkoi EteläKorea, josta rupesi pukkaamaan valtavirtaan Squid gamen tyylisiä tylyjä pätkiä, joissa ihmishenki ei paljoa paina. Näiden edellä mainittujen pätkien innoittamana hankin hyllyyni myös eteläkorealaisen Project Wolf Huntingin (2022), jonka traileri antoi odottaa melko tylyä pätkää. Odotukset olivat lähellä taiwanilaista Sadness (2021) elokuvaa, jonka sadistisuus hipoo jo huippua. Eräänä kauniina mökkireissupäivänä sitten tuli tämä “suden metsästys