Podcastit

  • MPS #54 Jason Aaronin Thor

    Nyt jysähti kuin ukkonen taivaalta, kun Marvel Podcast Suomen omat Ossi KuvaThor ja Leffabutcher Nikke ottavat käsittelyyn Jason Aaronin Thorin. 


    Toki Aaronin Thor juoksu kesti sen 7 vuotta, joten pääpaino jaksolla on Godbutcher ja Godbomb tarinakokonaisuudella. Toki myös yleisesti keskusteltiin koko runista ja sen vaikutuksista ja mitä mieltä siitä oltiin. 


    Jakson idea lähti meidän katsojalta, joten kiitos sinne, saimme jälleen intoa lukea tämän uudelleen. 


    Tuttuun tapaan mukana Marvel uutiset ja huhut, sekä katsottuna, pelattuna, luettuna ja ostettuna osiot.


    Onko Jason Aaronin Thor runi tuttu? Tai oletko

  • The Watchers (2024) arvostelu

    Nyt arvostelussa M. Night Shyamalanin tyttären Ishana Shyamalanin ensimmäinen elokuva ohjaus The Watchers, joka tuli juuri Maxiin.  Olen aina katsellut Shyamalanin leffoja ja vaikka kaikki eivät olekaan ehkä hyviä tai omaan makuun, olen aina mielenkiinnolla ne katsonut. Nyt kun kuulin että hänen tyttärensä esikois ohjaus on tullut ja vieläpä se sanottiin olevan hyvin samanlainen kuin isukin uran alkupään leffat, kiinnostus heräsi heti.  Mutta minkälainen leffa tämä olikaan? Ja erottuuko se jotenkin isä Shyamalanin leffoista? Näihin vastausta haetaan arvostelussa. Oletko nähnyt tämän? Mitä mieltä? Entä mitä mieltä vanhemman Shyamalanin leffoista? Mikä niistä on sinun suosikki? Vieläkö l

  • Kuulumiset | Jakso 49 | Robokorneri, Floppolan houreuni ja supersammakon hampaissa

    Uusi Kuulumiset on ulkona! Aiheita riitti taas: TGS 2024, State of Play, Nintendo Switch, Transformers One, Megalopolis, Monarch, tokusatsusarjat, Gundam Breaker 4, Jedi Survivor, Yakuza 5 ja moni muu aihe. Kuulumiset 00:00-03:28:40 Star Wars Jedi: Survivor: 28:30-01:05:41 Robokorneri: 01:24:56-02:32:00 Uutiset 03:28:41-04:35:24 Videopelitrailerit: 03:28:41-04:19:46 Keräilykorneri: 04:19:47-04:28:58 Geekkicast Tunnari: Jaakko Castrén Yhteystiedot: geekkicast@outlook.com

  • Kuulumiset | Jakso 49 | Robokorneri, Floppola, kuoleman taksi ja jumalaton sammakko

    Uusi Kuulumiset on ulkona! Aiheita riitti taas: TGS 2024, State of Play, Nintendo Switch, Transformers One, Megalopolis, Monarch, tokusatsusarjat, Gundam Breaker 4, Jedi Survivor, Yakuza 5 ja moni muu aihe. Kuulumiset 00:00-03:28:40 Star Wars Jedi: Survivor: 28:30-01:05:41 Robokorneri: 01:24:56-02:32:00 Uutiset 03:28:41-04:35:24 Videopelitrailerit: 03:28:41-04:19:46 Keräilykorneri: 04:19:47-04:28:58 Geekkicast Tunnari: Jaakko Castrén Yhteystiedot: geekkicast@outlook.com

  • Kuulumiset | Jakso 49 | Robokorneri, Floppolan houreuni ja avaruussammakon hampaissa

    Uusi Kuulumiset on ulkona! Aiheita riitti taas: TGS 2024, State of Play, Nintendo Switch, Transformers One, Megalopolis, Monarch, tokusatsusarjat, Gundam Breaker 4, Jedi Survivor, Yakuza 5 ja moni muu aihe. Kuulumiset 00:00-03:28:40 Star Wars Jedi: Survivor: 28:30-01:05:41 Robokorneri: 01:24:56-02:32:00 Uutiset 03:28:41-04:35:24 Videopelitrailerit: 03:28:41-04:19:46 Keräilykorneri: 04:19:47-04:28:58 Geekkicast Tunnari: Jaakko Castrén Yhteystiedot: geekkicast@outlook.com

  • Joker: Folie à Deux (2024) arvostelu

    Kun elokuva Joker tuli viisi vuotta sitten oli se todella iso yllätyshitti, niin rahallisesti, kuin laadullisesti.  Eka osa tuotti yli miljardin, joten ei yltänyt kun sille ilmoitettiin jatko-osa, vaikka tekijät eivät sellaista ensin aikonutkaan tehdä.  Pidin ekasta Jokeri leffasta todella paljon, joten odotin innolla jatkoa, vaikka sitä ei kaivattukaan tai tarvittu. Tätä jatko-osaa kuitenkin haukuttiin lähes joka paikassa, mikä laski odotuksia, vaikka ehdottomasti halusin tämän heti nähdä.  Millainen leffa tämä nyt sitten olikaan? Ja onko huonot arvostelut aiheellisia vai ei? Näihin vastausta arvostelussa.  Oletko jo nähnyt tämän? Mitä mieltä? Tai mitä pidit ekasta osasta? Mikä on s

  • Jakso 129 – The Act of Killing

    The Act of Killing – He tappoivat öisin ℹ️ 2012, 2t 40min/2 t, K12, dokumentti/historia/rikollisuus Ohjaus: Joshua Oppenheimer, Christine Cynn & nimetön ohjaaja Pääosissa: Anwar Congo, Herman Koto, Ibrahim Sinik, Yapto Soerjesoemarno, Adi Zulkadry & Jusuf Kalla Katsottavissa: Cineast & YouTube, vuokrattavissa muun muassa Apple TV:stä Kategoria: Kauden "pakollinen" dokkari & samalla suositus, kiitos Jukka! The Act of Killingissä seurataan henkilöitä, jotka osallistuivat Indonesiassa vuosien 1965-1966 aikana tapahtuneisiin joukkomurhiin, joissa väitettyjä kommunisteja sekä Uuden järjestyksen hallintoa vastustavia ihmisiä kidutettiin

  • Jakso 140: Nosferatu (1922)

    Elokuva, jossa ei ole autoja, on tämän jakson teemana. Spooktoberin kunniaksi otettiin katseluun ensimmäinen Nosferatu-elokuva vuodelta 1922. Leffafiilistelyn lisäksi puhutaan lyhyesti elokuvien lavastuksesta ja toisella vetäjistä on lapsuuden traumoja jakson elokuvasta. Kummalla? No se selviää kuuntelemalla ;) Jakso nauhoitettu 6.10.2024.

  • PWE vs. Tekoäly – elokuun podcast AI:n kertomana

    Syötin elokuisen podcastini tekoälylle ja käskin sitä tekemään siitä podcastin ja nyt täytyy myöntää, että on todella pelottavaa, miten hyvä siitä tuli. Mitä itse olet mieltä - kumpi on parempi ja kumpaa kuuntelisit mieluiten?

  • Wolfs (2024) arvostelu

    Tällä kertaa arvostelussa Jon Wattsin ohjaama/kirjoittama ja Brad Pittin, sekä George Clooneyn tähdittämä elokuva Wolfs.  Elokuva tuli juuri Apple TV+ ja onkin heidän omaa tuotantoa. Syy miksi halusin nähdä tämän heti kun se tuli, oli no selkeästi juuri mainitsemani kolmikko. Jon Watts ohjasi mahtavan Tom Hollandin Spider-Man trilogian. Brad Pitt on yksi suosikki näyttelijöistäni ja George Clooney on myös aina mahtava, eritoten vanhetessaan.  Itsellä ei kuitenkaan liikaa ollut tietoa millainen leffa tämä on, joten pääsin nauttimaan siitä ilman ennakko-odotuksia.  Oletko nähnyt tämän? Mitä mieltä? Mikä on sinun suosikki leffa Brad Pittiltä? Entä Clooneyltä? 

  • Jakso 123 – Perfect Couple (vieraana Pakko Katsoa Kanavan Sami)

    Tällä kertaa höpötellään Samin kanssa Susanne Bierin ohjaamasta minisarjasta Perfect Couple, joka saapui Netflixiin. Mielenkiintoinen murhamysteeri, joka ei kuitenkaan ihan saavuttanut mielestäni potentiaaliansa. Päärooleissa Nicole Kidman, Liev Schreiber ja Dakota Fanning. Mites sinne on toiminut? Tämän lisäksi käydään tuttuun tapaan läpi tuoreimmat leffauutiset ja trailerit. Ota kuunteluun niin tiedät mikä homma.

  • #21 Kuppi nurin 3 – Pingviinejä ja puoliviehättäviä ruudunsäästäjiä

    Tässä jaksossa Onni ja Miika pölisevät suunsa puhtaaksi pingviineistä, sotajournalismista elokuvissa sekä tekoälystä. Timestampit aiheista: 00:35 Mikä on 'Kuppi nurin' jakso? 02:50 Lee (2023) ja elokuvat sotajournalismista 14:35 Elämänkertaelokuvat, kuka ne tekee ja miten se vaikuttaa lopputulokseen? 20:40 The Penguin (2024) ja ristiinmarkkinointi26:24 Uudet sarjat vanhojen korvikkeena 30:00 Furiosa: A Mad Max Saga (2024) fiiliksiä ja keskustelua visuaalisista efekteistä 38:40 Tekoälyllä tehty elokuva 49:00 Loppusuositukset Jakso äänitetty 27.9.2024 Kiitos kuuntelemisesta ja katsomisesta! ☕

  • The Strangers: Chapter 1 (2024) arvostelu

    Se on lokakuu, eli kauhukuu. On siis aika katsella ja arvostella kauhu elokuvia. Ensimmäisenä vuorossa Renny Harlinin The Strangers osa 1.  Vuokrasin elokuva Prime videosta, sillä jostain syystä Rennyn leffat eivät saa meillä Suomessa teatterikierrosta, sitä ei ole missään suoratoistossa (paitsi vuokra/osto), eikä siitä ole fyysistä tallennetta (ainakaan meillä).  Renny aloitti Hollywood uransa kauhulla ja on välillä palannut sen pariin ja nyt on vuorossa uusin kauhuilu.  Oletko nähnyt tämän? Mitä mieltä? Mikä on Rennyn paras kauhuleffa? Entä katsotko sinä paljon kauhua lokakuussa? 

  • Geekkicast | Jakso 118 | Rambo

    Uusi jakso on täällä! Tällä kertaa puhuimme Rambosta, eli siis neljännestä Rambo-leffasta. Kyseessä on todella hyvin aikaa kestänyt toimintaelokuva, joka käsittelee normaalia enemmän yhteiskunnallisesti merkittävää aihetta. Kasarin juustoilu on takanapäin, ja tilalle on tullut niin häijyä väkivaltaa, että vielä tänäkään päivänä ei tunnu löytyvän yhtä rajua verrokkia. Rambo on myös esimerkki elokuvasta, joka saattaa olla simppeli, mutta se ei kuitenkaan aliarvioi katsojaa toisin kuin moni muu toimintaleokuva. Rambon juonitiivistelmä: 21:39 Juonitiivistelmän lähde Wikipedia: https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Rambo_(elokuva)&oldid=21985233 Rambon saatavuus JustWatch: https://www.ju

  • Jakso 128 – Muumipeikko ja pyrstötähti

    Muumipeikko ja pyrstötähti ℹ️ 1992, 1t 10min, S, animaatio/anime/seikkailu Ohjaus: Hiroshi Saito (& Tiina Harpf, suomenkielinen versio) ✍️ Käsikirjoitus: Akira Miyazaki, Lars Jansson & Denis Livson, perustuen Tove Janssonin samannimiseen kirjaan Äänirooleissa: Rabbe Smedlund, Elina Salo, Jyrki Kovaleff, Pertti Koivula, Misa Palander, Ilkka Merivaara, Ulla Tapaninen, Leena Uotila, Matti Ruohola & Markku Huhtamo Katsottavissa: YouTube (& MTV, uusilla äänillä) Kategoria: Kauden “pakollinen” animaatio & suositus, tattis Mestari Tikku! Muumipeikko (äänenään Rabbe Smedlund) lähtee kamujensa kanssa rannalle. Muumimamma

  • Jakso 139: Nimby

    Elokuva, jossa näyttelee tai, jonka on ohjannut, Mari Rantasila, on tämän jakson teemana. Katsottavaksi valikoitui Nimby (2020). Elokuva herätti monen teeman merkeissä ajatuksia, joita ei yksi podcast pysty syväluotaavasti käsittelemään. Jakso nauhoitettu 29.9.2024.

  • Ohjaajan muotokuvia, osa 5: Brian De Palma

    Kinopaniikki-podcastin toisella tuotantokaudella käsitellään elokuvantekijöitä, ohjaajien muotokuvien muodossa. Paneudun seuraavissa jaksoissa kymmeneen elokuvaohjaajaan, jotka ovat, kuka enemmän ja kuka vähemmän, jättäneet kädenjälkensä elokuvahistoriaan. Viides jakso käsittelee Brian De Palmaa, vimmaisesti palvottua kulttiohjaajaa, valtaapitävien kriitikkoa ja vasemmistolaista hämmentäjää, jonka näkemykset olivat lopulta liikaa Hollywood-koneistolle. Estetiikaltaan De Palman elokuville tyypillisiä visuaalisia kikkoja ovat olleet pitkät otokset, oudot ja leijailevat Steadicam-ajot sekä valkokankaan jakava split screen -tekniikka.

  • The Beekeeper (2024) arvostelu

    Prime Videossa oli tarjous leffan vuokraus 0,99€ ja huomasin sielä Jason Stathamin tähdittämän The Beekeeper leffan, jota on kehuttu. Joten pitihän se vilkuilla ja tehdä myös arvostelua.  Leffan oli vieläpä ohjannut David Ayer, jolla on useampi hyvä leffa, sen ei niin hyvän Suicide Squad leffan lisäksi.  Oletko nähnyt tämän? Mitä mieltä? Mikä on paras Statham leffa? Entä Ayerin? 

  • MPS #53: Agatha All Along -ensifiilikset

    Uusimmassa Marvel Cinematic Universe -sarjassa suunnataan noitien tielle. Leffanoita-Nikke ja Ossi Kuva-akka saivat pienen varaslähdön matkalle Disneyltä, muutaman ennakkojakson muodossa. Uusimmassa Marvel Podcast Suomen jaksossa on siis pääaiheena AGATHA ALL ALONG -sarja, ILMAN spoilereita.

    Ja tietenkin samalla katsotaan mitä uutisia ja huhuja Marvel-maailmassa liikkuu. Voipi myös olla että Nikke on taas lukenut Marvel-kirjan jos toisenkin. Pisteenä iin päälle MPS:n äijät harrastavat hiukan MCU-castingiä.


    Millaiset fiilikset sinulle jäi Agatha All Alongin ensimmäisistä jaksoista? Mitä pidit sitä edeltäneestä WandaVision-sarjasta? Kenestä muusta sivuhahmosta Mar

  • Jakso 127 – Se7en

    Se7en – Seitsemän ℹ️1995, 2t 2min, K16, trilleri/rikos/jännitys Ohjaus: David Fincher ✍️Käsikirjoitus: Andrew Kevin Walker Pääosissa: Brad Pitt, Morgan Freeman, Gwyneth Paltrow, Kevin Spacey, R. Lee Ermey, John C. McGinley & Richard Roundtree Katsottavissa: Vuokrattavissa muun muassa Viaplaystä & Apple TV:stä Kategoria: Suositus, kiitti Kiti! + Kauden pakollinen klassikko, kiitos ideasta Minnille! “WHAT’S IN THE BOOOOX!?” Konkarietsivä William Somerset (konkarinäyttelijä Morgan Freeman) saa kontolleen hieman sinisilmäisen, nuoren konstaapelin David Millsin (Brad Pitt). Nimettömässä suurkaupungissa sataa koko ajan, kaikkialla on nuhj

Back to top button