Podcastit
-
#23 Miten aloittaa elokuva?
Alkuräjähdys. Luomiskertomus. Sotkan muna. Jostakin kaikki aina alkaa. Niin myös jokainen elokuva. Tässä jaksossa Onni ja Miika pohtivat, millaisin eri tavoin elokuvan voi aloittaa. Sopisiko elokuvan aloituskohtaukseksi esimerkiksi päähenkilön takauma? Entäpä pääpahiksen esittely? Tarvitseeko aloituskohtauksen aina edes liittyä suoraan elokuvan juoneen? Jakson aiheet: 00:00 Intro 00:47 Olisiko tästä päivästä saanut elokuvan alun? 03:20 Elokuvan aloituskohtauksen tarkoitus ja lempparialoitukset 09:00 2001: Avaruusseikkailu ja outo tapa aloittaa elokuva 13:10 Indiana Jones: Kadonneen Aarteen Metsästäjät ja täydellinen hahmon esittely 17:50 Dark Knight + Dark Knight Rises Pahiksen esittely al
-
Geekkicast | Jakso 121 | Godzilla vs. Biollante
Uusi kauhujakso kas tässä! Aiheenamme oli tällä kertaa Godzilla vs. Biollante. Leffaa pidetään monen mielestä yhtenä parhaana Godzilla-elokuvana, mutta ikävä kyllä se ei ole kestänyt niin hyvin aikaa, että voisimme sanoa samaa. Elokuva on tunnelmaltaan niin kömpelö, ettei se onnistu olemaan riittävän huvittava, riittävän dramaattinen tai riittävän kuumottava, mutta se yrittää silti olla tätä kaikkea yhtä aikaa. Elokuvassa on kuitenkin hyviä puolia, joista isoin on Godzillan vastus eli tietenkin Biollante. Harva kaiju näyttää yhtä vaikuttavalta kuin tämän leffan "kukkahirviö". Godzilla vs. Biollanten juonitiivistelmä: 32:33 Juonitiivistelmän lähde Wikipedia: https://en.wikipedia.
-
A Nightmare on Elm Street (1984) 4K UHD arvostelu
One, two, Freddy's coming for you
Three, four, better lock your door
Five, six, grab your crucifix
Seven, eight, better stay up late
Nine, ten, never sleep again
Painajainen Elm Streetillä täyttää 40 vuotta ja Warner Bros julkaisi sen vihdoin 4K:na.
Joten mikäs sitä onkaan parempi leffa arvostella näin halloweenin alla, kuin yksi ikonisimmista kauhu slashereistä. Ja kiitos SF Studios, jolta sain arvostelukappaleen.
Eli tällä kertaa taas 4K UHD arvostelu, eli arvostelen itse leffan, mutta myös sen 4K julkaisun, eli kuvan, äänen ja lisämateriaalit.
Oletko nähnyt leffan? Mitä mi
-
Jakso 143: Corpse Bride
50 Filmii -podcastissa tällä kertaa teemana on tragikomedia. Halloween-ajan kunniaksi katsottavaksi valittiin Tim Burtonin Corpse Bride (2005). Leffafiilisten lisäksi jaetaan ajatuksia tuonpuoleisesta. Teema oli sen verran syvällinen, että unohdettiin kokonaan antaa arvosanat, joten laitetaan ne tähän: Ansku: 5/5 Kaitsu: 4/5 Jako nauhoitettu 27.10.2024.
-
Manaaja: Uskon merkki (2023) arvostelu
On aika jatkaa kauhuleffojen katsomista ja arvostelemista ja päätin katsoa tämän uusimman Manaaja leffan Manaaja: Uskon merkki (The Exorcist: Beliver). Elokuva löytyy SkyShowtimesta. En ole mikään järin iso Manaaja elokuvasarjan fani. Olen nähnyt ekan osan leffan ja Rennyn ohjaaman nelos osan kerran ja muistaakseni kolmannen myös, mutta ne ei tehnyt suurta vaikutusta, enkä niistä juuri mitään muista. Silti päätin että haluan katsoa jotain uudempaa kauhua ja kun tarjolla oli muutamakin jatko-osa johonkin tunnettuun franchiseen niin päätin katsastaa niitä ja Manaaja: Uskon merkki valikoitui leffaksi. No millainen leffa tämä olikaan? Ja onko se hyvä jatko-osa? Tai hyvä kauhu leffa? Näi
-
MPS #55: Venom: The Last Dance
MPS #55: Venom: The Last Dance
Noniin kolmas Sonyn Venom elokuva Venom: The Last Dance tuli teattereihin ja tottakai Marvel Podcast Suomen omat Ossi KuvaBrock ja LeffaKnull Nikke kävivät sen katsomassa, jotta saavat jakaa ilosanomaa teidän kanssa.
Onko kyseessä mestariteos, vai kenties täysi pannukakku? Tai ehkä jotain siltä väliltä? No tätä asiaa puitiin podcastissä.
Ja ensin ilman spoilereita ja sitten spoilereiden kera.
Tottakai tuttuun MPS tapaan mukana on Marvel maailman uutiset ja huhut, sekä kuulumiset, luettuna, katsottuna, pelattuna ja ostettuna osiot. Ja saatettiinpa taas castata joku näyttelijä MCU hahmoksi.
Aiotko sinä mennä tämän katsoma
-
Glass (2019) arvostelu
Kauhukuu jatkuu ja vihdoin oli aika katsella M. Night Shyamalanin kauhu/trilleri/supersankari elokuva Glass. Silloin kun Glass tuli 2019 tai kun sen kerrottiin olevan tulossa ja olevan jatkoa Shyamalanin Unbreakable ja Split leffoille olin todella kiinnostunut (sillä nämä kuuluu ohjaajan parhaimmistoon) ja tarkoitus oli mennä katsomaan se teatteriin. Jotain kuitenkin tapahtui ja kului viisi vuotta ja vasta nyt päätin tarttua siihen kun se sattumalta tuli vastaan Disney+ palvelussa. Oletko nähnyt tämän? Mitä mieltä? Mikä on sinun suosikki Shyamalan leffa? Ja miksi?
-
Abigail (2024) arvostelu
Taas jatkuu kauhukuu, kun arvostelussa on tänä vuonna ilmestynyt Abigail. En tätä käynyt teatterissa katsomassa, mutta sen verran paljon kiinnosti, että vuokrasin sen Prime Videosta. Kyseessä on eräänlainen Universalin monster leffa ja traileri sai minut kiinnostumaan tästä. Oletko jo nähnyt tämän? Mitä mieltä? Mikä on sinun suosikki vampyyri elokuva? Tai voitko suositella hyviä vampyyri leffoja tai sarjoja?
-
Geekkicast | Jakso 120 | Tetsuo: The Iron Man
Uusi kauhujakso on ulkona! Tällä kertaa puhuttiin elokuvasta nimeltään Tetsuo: The Iron Man. Kyseessä on japanilainen kulttielokuva, joka muistetaan erityisesti sen shokkiarvosta ja kokeellisuudesta. Elokuva on hyvin uniikki, ja siksi se on kestänyt myös hyvin aikaa. Lisäksi se on yksi varhaisimmista elokuvista, jonka on luettu kuuluvan kyberpunk-genreen. Tetsuo: The Iron Manin juonitiivistelmä: 17:17 Juonitiivistelmän lähde Wikipedia: https://en.wikipedia.org/w/index.php?title=Tetsuo:_The_Iron_Man&oldid=1249451017 Tetsuo: The Iron Manin saatavuus YouTube: https://www.youtube.com/watch?v=9ciBTxQWT_o Geekkicast Tunnari: Jaakko Castrén Yhteystiedot: geekkicast@outlook.com
-
Jakso 131 – Hevimpi reissu (mukana Johannes Holopainen ja Samuli Jaskio!)
ℹ️ 2024, 1t 36min, K12, komedia/musiikki/kotimainen Ohjaus: Juuso Laatio & Jukka Vidgren ✍️ Käsikirjoitus: Jukka Vidgren & Juuso Laatio Pääosissa: Johannes Holopainen, Samuli Jaskio, Chike Ohanwe, Max Ovaska, Anatole Taubman, Helén Viksvedt, David Bredin & Ruth Rosenfeld Katsottavissa: Elokuvateattereissa, Suomen ensi-ilta oli 11.10.2024 Kategoria: Kotimainen uutuus & jatkoa Hevireissulle! Maailman vaarallisin yhtye, Impaled Rektum (suom. Lävistetty Perse) on virunut jo viisi vuotta norjalaisessa vankilassa. Soittotaitoja pidetään yllä parhaan mukaan, vaikkei heviä hevillä suvaitakaan tiilien sisällä. Käyppä heittämässä meill
-
Jakso 142: Chef
Elokuva, jossa syödään leipää, on tämän jakson teemana. Päätettiin hypätä ruokarekan kyytiin elokuvan Chef (2014) merkeissä. Leffafiilisten lisäksi jutellaan muun muassa siitä, millaista ruokaa omassa ruokarekassa haluaisi myydä. Jakso nauhoitettu 14.10.2024.
-
Vares X haastattelut: Tuukka Temonen
Kävin katsomassa uuden Vares X elokuvan lehdistönäytöksessä ja haastattelemassa tekijöitä. Kolmannessa jaksossa haastateltavana Vares X elokuvan ohjaaja Tuukka Temonen. Oli taas mahtavaa saada haastatella Tuukkaa ja juttelimme mm. millaista oli tehdä Vares elokuva tai mikä on hänen tuntemuksensa hahmosta ja onko aiemmat leffat nähtynä tai kirjat luettuna. Juttelimme myös oliko tätä erillaista tehdä kuin Tuukan muita leffoja. Juttelimme myös millaista oli kuvata Turussa, sekä mitä leffoja Tuukka on viimeeksi nähnyt. Ja seuraavaksi sitten Vares X arvostelu.
-
Vares X (2024) arvostelu
Kävin katsomassa lehdistönäytöksessä uuden Vares X elokuvan, joka on nyt arvostelussa. Elokuvan ensi-ilta on 23.10 Olen iso Vares leffojen fani ja aiemmat leffat onkin nähtynä useita kertoja, joten odotin taas innolla uutta leffaa, varsinkin kun jälleen täysin eri tekijä tiimi ja eri pääosan esittäjä. Ja koska yksi suosikeistani Tuukka Temonen on ohjaajana. Ja voitteko uskoa, se on jo 10. Vares elokuva? Kanavalla myös kaksi haastattelua (kolmas tulossa), joissa haastattelin ohjaaja Tuukka Temosta, Jussi Vareksen näyttelijää Leo Sjömania, Mikko Koukia, käsikirjoittajia Satu Rasilaa ja Akseli Koukia, sekä Vares kirjojen kirjoittaja Reijo Mäkeä. Aiotko mennä katsomaan tämän? Jos
-
#22 Elokuvasuosituksia oudoista adjektiiveista!
Elokuvia voi kuvailla monilla eri sanavalinnoilla. Leffa voi olla hyvä, huono, tanniininen tai metaforinen. Tätä jaksoa varten Miika ja Onni pyysi teiltä kuulijoilta sattumanvaraisia adjektiiveja, joihin sopivia elokuvia koitamme keksiä ja suositella. Tervetuloa siis tähän värisevään ja kvasiuskonnolliseen jaksoon! Timestampit jaksosta: 00:00 Intro 00:36 Jakson idean esittely 02:40 Yllättävä elokuva 08:40 Epämääräinen elokuva 18:40 Komee elokuva 26:06 Haiseva elokuva 35:40 Suolainen elokuva 41:00 Karmaiseva elokuva 49:00 Kafkamainen elokuva 57:00 Värisevä elokuva 61:16 Huikentelevainen elokuva 64:30 Kvasiuskonnollinen elokuva 69:45 Loppuhöpinät Äänitetty 11.10.2024 Kiitos kuuntelemisesta
-
Vares X haastattelut: Reijo Mäki ja käsikirjoittajat Satu Rasila ja Akseli Kouki
Kävin katsomassa uuden Vares X elokuvan lehdistönäytöksessä ja haastattelemassa tekijöitä. Toisessa jaksossa haastateltavana Vares kirjojen kirjoittaja Reijo Mäki ja Vares X elokuvan käsikirjoittajat Satu Rasila ja Akseli Kouki. Juteltiin Reijo Mäen kanssa millaista oli nähdä jälleen omasta kirjasta filmatisointi ja mitä mieltä hän niistä on. Juttua riitti myös siitä voisiko Mäen mielestä joku toinen joskus kirjoittaa Vares kirjoja tai entä jos tulisi Hollywood versio Vares elokuvasta. Käsikirjoittajien kanssa juteltiin siitä kuinka tuttu Vares heille on ja miten eroaa Vareksen kirjoittaminen elokuvaksi, tv-sarjaksi tai näytelmäksi, sillä Satu Rasila on kirjoittanut myös Vares näyte
-
Jakso 130 – Joker: Folie à Deux
Joker: Folie à Deux ℹ️ 2024, 2 t 18min, K16, rikos/trilleri/musikaali Ohjaus: Todd Phillips ✍️ Käsikirjoitus: Todd Phillips & Scott Silver, perustuen DC Comicsin hahmoihin Pääosissa: Joaquin Phoenix, Lady Gaga, Brendan Gleeson, Catherine Keener, Jacob Lofland, Harry Lawtey, Zazie Beetz & Steve Coogan Katsottavissa: Leffateattereissa, ensi-ilta 4.10.2024 (+ tulevaisuudessa varmasti Maxissa) Kategoria: Uutuus + jatkoa Jokerille! On kulunut kaksi vuotta Joker-elokuvan tapahtumista. Arthur Fleck (Oscar-voittaja Joaquin Phoenix) viruu Arkhamin vankimielisairaalassa, odottaen oikeudenkäyntiä tekemistään murhista ja kansankiihottamisesta.
-
Spesiaali | Jakso 87 | Kommenttiraita | The Evil Dead
Uusi kommenttiraitaprojekti on alkanut! Tällä kertaa käsittelemme Evil Dead -elokuvia! Homma alkaa tietenkin siitä ensimmäisestä, joka julkaistiin vuonna 1981. Leffa saattaa olla joiltain osin vanhentunut, mutta koska se on tehty pienellä budjetilla ja suurella intohimolla, kököimmille teknisille kömmähdyksille muodostuu charmia, joka tekee leffasta jopa paremman. Leffassa on myös samaan aikaan monia yllättävän vaikuttavia ja kekseliäitä kohokohtia, jotka jaksavat hämmästyttää vielä tänä päivänä. Siihen päälle vielä herkullisen campyt roolisuoritukset, ja meillä on käsissämme kulttielokuva parhaasta päästä. Kesto: 1 h 25 min The Evil Deadin saatavuus JustWatch: https://www.justwatch.com/f
-
Jakso 141: Practical Magic
Elokuva, jossa on noita, on tämän jakson teema sopivasti halloweenin alla. Katsottavaksi valikoitui Practical Magic (1998). Leffafiilistelyn lisäksi luvassa ysärin noitasettejä ja puhetta siitä, millaista taikuutta haluaisi osata. Jakso nauhoitettu 13.10.2024.
-
Vares X haastattelut: Leo Sjöman ja Mikko Kouki
Kävin katsomassa uuden Vares X elokuvan lehdistönäytöksessä ja haastattelemassa tekijöitä. Ensimmäisenä haastateltavana itse Jussi Vares eli Leo Sjöman, sekä Mikko Kouki joka näyttelee Pränniä. Heidän kanssaan juteltiin tietenkin tästä elokuvasta ja miten tuttu Vares heille oli entuudestaan tai onko Vares kirjat luettu ja leffat katsottu. Toki juteltiin myös Vareksen tuomisesta nykypäivään ja katsojatkin herrat muuten paljon leffoja tai ehtivätkö katsomaa ja mitä he ovat viimeeksi katsoneet. Ja Mikko Koukin kanssa juttelimme myös siitä kun hän on tehnyt Varesta Turun kaupunginteatteriin. Haastattelut jatkuu seuraavaksi itse kirjailija Reijo Mäki, sekä Vares X elokuva käsikirjoitta
-
Geekkicast | Jakso 119 | Kwaidan
Vuoden ensimmäinen halloween-jakso on ulkona! Tällä kertaa käsittelimme Kwaidania, jota kutsutaan usein kauhuelokuvaksi, mutta se on pikemminkin fantasiadraama kauhuelementeillä. Audiovisuaalisesti erittäin vaikuttava ja aikalaisekseen uniikki teos, joka kestää aikaa sen avulla, ettei kukaan ole tehnyt ihan samanlaista elokuvaa. Kwaidanin juonitiivistelmä: 12:57 Juonitiivistelmän lähde Wikipedia: https://en.wikipedia.org/w/index.php?title=Kwaidan_(film)&oldid=1245507575 Kwaidanin saatavuus JustWatch: https://www.justwatch.com/fi/elokuva/guai-tan Geekkicast Tunnari: Jaakko Castrén Yhteystiedot: geekkicast@outlook.com