Podcastit
-
Geekkicast | Jakso 125 | Mobile Suit Gundam: The Origin
Uusi castijakso olisi tässä! Palasimme tutun aiheen eli Gundamin pariin. Tällä kertaa käsittelyssä oli Mobile Suit Gundam: The Origin -sarja, joka perustuu samannimiseen mangaan. Sarja kertoo taustatarinan monille niistä hahmoista, joita nähdään alkuperäisessä Gundam-sarjassa, mutta se myös pohjustaa koko franchisen pääaikajanaa ja maailmaa sen verran perusteellisesti, että katsoja on varmasti kartalla perusasioista. Juuri tämän takia The Origin on yksi parhaimmista tavoista tutustua Gundamiin. Lisäksi sen tarina tarjoaa niinkin vaikuttavaa sotadraamaa, että se saattaa iskeä myös semmoiseen katsojaan, joka ei muuten pahemmin välitä mecha-sarjoista. Mobile Suit Gundam: The Originin juonitii
-
Jakso 126 – Monsters: The Lyle and Erik Menendez Story & When Harry met Sally… (vieraana Timo). Big Fish & Aftersun
Tällä kertaa meille saapuu jälleen hieno kaveri vieraaksi, kun kutsuin Timon juttelemaan Monstersin uudesta kaudesta, joka Netflixiin syksyllä. Sarjassa käydään läpi Menendezin veljesten tarinaa, ja näitä tämän tyylisiä sarjoja onkin viime vuosia saapunut useita. Lisäksi pikaisesti käydään fiiliksiä klassikkoleffasta When Harry met Sally... Katselin myös elokuvat Big Fish ja Aftersun, joista lopuksi pikamietteet. Tämän lisäksi käydään tuttuun tapaan läpi tuoreimmat leffauutiset ja trailerit. Ota kuunteluun niin tiedät mikä homma.
-
MPS #57: Jason Aaronin DOCTOR STRANGE
MPS #57: Jason Aaronin Doctor Strange
Tällä kertaa Marvel Podcast Suomessa jatkuu kirjoittaja Jason Aaronin tarinat, kun vuorossa on hänen Doctor Strange runi.
Mutta Marvelistit tohtori Ossi KuvaStrange ja Leffaveli NikkeVoodoo eivät ole kaksin tästä puhumassa vaan mukaan tähän team upiin tulee myös Sarjismiehet Podcastin Hannu WongKesola.
Yhdessä he juttelivat Aaronin Strangesta ja myös vähän muista Doctor Strange seikkailuista ja miten hyvin hahmon omat seikkailut on herroille tuttuja.
Ja onhan mukana myös Marvel uutiset ja huhut, sekä luettuna, katsottuna, pelattuna, ostettuna jne tutut osiot.
-
Jakso 137 – The Toxic Avenger
The Toxic Avenger ℹ️ 1984, 1t 23min, K16, komedia/kehokauhu/kulttiklassikko Ohjaus: Lloyd Kaufman & Michael Herz ✍️ Käsikirjoitus: Lloyd Kaufman, Joe Ritter, Gay Terry & Stuart Sturtin Pääosissa: Mitch Cohen, Andree Maranda, Jennifer Babtist, Cindy Manion, Gary Schneider, Robert Prichard, Pat Ryan Jr. & Mark Torgl Katsottavissa: YouTube, vuokrattavissa Telia Playstä Kategoria: Suositus, thänks Juha-Matti New York, tuo kulttuurin ja teollisuuden pääkaupunki. Kaiken hienon, kiiltävän ja tuottoisan ikävänä sivutuotteena on saaste. Tämä p*ska valuu New Jerseyn osavaltion puolelle ja etenkin sen saastuneimpaan kaupunkiin, Tromavillee
-
Jakso 149: Boyhood
Elokuva, jonka valmistuminen kesti epätavallisen pitkään, on tämän jakson teemana. Katsottavaksi päätyi 12 vuoden elokuvaprojekti Boyhood (2014). Luvassa tuttuun tapaan elokuvan fiilistelyä sekä lisäksi lyhyesti puhetta elokuvasta taidemuotona ylipäätään. Jakso nauhoitettu 7.12.2024.
-
Levoton Tuhkimo (2024) arvostelu
Tällä kertaa arvostelussa Dingo yhtyeen ja Nipa Neumanin elämänkerta leffa, Levoton Tuhkimo. Elokuva tulee ensi-iltaa joulukuun 25. päivä, mutta siitä oli keväällä testinäytöksiä Finnkinon teattereissa, jossa kävin sen katsomassa. En ehkä ole mikään jätti Dingo fani vaikka heidän musiikkia olenkin koko elämäni kuunnellut, sillä synnyin kasarilla. Ja tarpeeksi iso fani, jotta tämä leffa kiinnosti paljon. Mutta millainen leffa tämä olikaan? Ja upposiko se meikäläiseen? No se selviää arvostelussa. Aiotko mennä katsomaan? Tai oletko jo nähnyt? Mitä mieltä? Mikä on Dingon paras biisi?
-
Vaiana 2 (2024) arvostelu
Nyt arvostelussa Disneyn Vaiana 2, joka on jatkoa vuoden 2016 elokuvalle Vaiana. Meidän perheessä ollaan isoja Vaiana faneja ja varsinkin meidän 8v. tyttö on iso fani. Joten olihan tämä jatko-osa pakko mennä katsomaan heti ensi-ilta viikonloppuna. Mutta millainen leffa tämä olikaan ja pääsikö se ekan osan tasolle? No se selviää arvostelusta. Oletko jo nähnyt tämän? Tai aiotko mennä katsomaan? Mitä mieltä jos olet nähnyt? Entä mitä mieltä ekasta? Entä mikä on se paras Disney animaatio?
-
Star Wars: Skeleton Crew ensifiilikset
Tällä kertaa ensifiilis arvostelussa uusin Disney+ Star Wars sarja Skeleton Crew. Kiitos Disney+ ja Lucasfilmin näin ennakkoon kolme jaksoa. Joten nyt vuorossa spoileri vapaat mietteet. Trailerin perusteella tämä vaikutti kiinnostavalta, sillä kyseessä on selvästi jonkinlainen Star Wars meets Goonies. Lisäksi sarjan puikoissa häärii mahtavan Tom Hollandin Spider-Man trilogian ohjaaja Jon Watts. Mutta millainen tämä sarja onkaan? Ja alkaako Star Wars ähky painamaan? näin vastauksia arvostelussa.
-
Kuulumiset | Jakso 51 | Maskikuskeja, taikamutantteja ja Helsingin stunttisamurai
Vuoden viimeinen Kuulumiset on ulkona! Tällä kertaa aiheeksi päätyivät muun muassa Night Visions, Reynatis, Yakuza 5, Shredder's Revenge, Alan Wake 2, Grendizer U, Kamen Rider -sarjat, animesarjoja, Keräilykorneri, videopelien vihjemekaniikat ja monia muita aiheita! Kuulumiset 00:00-02:19:43 Yakuza 5: 00:00-30:29 Reynatis ja Natsume Atari: 01:07:35-01:23:52 Uutiset 02:19:44-03:13:23 Keräilykorneri: 02:19:44-02:34:48 Opastaminen videopeleissä: 02:44:27-03:00:43 Geekkicast Tunnari: Jaakko Castrén Yhteystiedot: geekkicast@outlook.com
-
Jakso 136 – James and the Giant Peach
James ja jättipersikka ℹ️ 1996, 1t 22min, K7, seikkailu/fantasia/stop motion Ohjaus: Henry Selick ✍️ Käsikirjoitus: Karey Kirkpatrick, Jonathan Roberts & Steve Bloom, perustuen Roald Dahlin vuoden 1961 kirjaan (James and the Giant Peach) Pääosissa: Paul Terry, Joanna Lumley, Miriam Margolyes, Richard Dreyfuss, Susan Sarandon, Jane Leeves, Simon Callow, David Thewlis & Pete Postlethwaite Katsottavissa: Disney+ Kategoria: Suositus, kiitos Tuula! Nuori James Henry Trotter (Paul Terry, ainoassa leffaroolissaan) menettää epäonnekkaasti vanhempansa. Orvoksi jäätyään James päätyy asumaan kukkulan päälle tätiensä, Äkämän (Miriam Margolyes) ja Äim
-
Jakso 148: Deadpool & Wolverine
Vuonna 2024 ilmestynyt elokuva on tämän jakson teema ja katsottavana oli yksi vuoden odotetuimmista elokuvista: Deadpool & Wolverine (2024). Multiversumintuoksuisen leffafiilistelyn lisäksi käydään lyhyesti läpi tämän vuoden lemppareita ja inhokkeja. Leffavuoden läpikäynti alkaa jaksossa noin 19:45 kohdalla. Jakso nauhoitettu 1.12.2024.
-
Thanksgiving (2023) arvostelu
Tänään on jenkkien kiitospäivä ja mikä sitä onkaan parempi leffa arvostella kuin Eli Rothin viime vuoden kauhuelokuva Thanksgiving. Leffa sai yllättävän hyvän vastaanoton kun se viime vuonna tuli ja itseä kiinnosti kovasti sen näkeminen, sekä yllättävän moni on pyytänyt tätä arvostelua. Mutta koska en leffaa viime vuonna nähnyt, päätin että oikea hetki katsoa se on tämän vuoden kiitospäivän nurkilla. Oletko nähnyt tämän? Mitä mieltä? Mikä on Eli Rothin paras leffa? Entä mitä muita kiitospäivä leffoja on?
-
Jakso 125 – Impeachment: American Crime Story (vieraana Timo) & Agatha All Along (vieraana Leffahullu)
Tällä kertaa keskustellaan kahden huikean vieraan kanssa muutamasta sarjasta. Timon kanssa hypätään valkoiseen taloon , kun katsottiin Impeachment: American Crime Story, jonka kolmas kausi keskittyy Lewinsky-Clinton skandaaliin. Niken kanssa hypätään noitien tielle, kun keskustellaan uudesta MCU-sarjasta Agatha All Along. Tuttuun tapaan alkuun fiiliksiä ilman spoilereita ja varoitusten jälkeen niiden kera. Katselin myös elokuvat Uneton Seattlessa ja About a Boy, joista lopuksi pikamietteet. Tämän lisäksi käydään tuttuun tapaan läpi tuoreimmat leffauutiset ja trailerit. Ota kuunteluun niin tiedät mikä homma. Impeachment: American Crime Story: 00:19:23 Agatha All Along: 00:58:27
-
#25 Korvaako biopicit supersankarielokuvat?
Tässä jaksossa Miika ja Onni puhuvat elämäkertaelokuvista eli biopiceistä, joita tunnutaan tehtailtavan kuin liukuhihnalta. Vuonna 2023 omat biopicinsä saivat mm. Air Jordanien ja Flaming Hot Cheetosien keksijätkin... Tehdäänkö elämäkertaelokuvia jo liikaa? Mitä ne biopicit oikeastaan edes on? Ja ketkä ansaitsisivat vielä omat biopicinsä? Jaksossa selvitetään myös tilastojen kautta korvaako biopicit supersankarielokuvat! Jakson aiheet: 00:00 Intro 00:50 Haluaisitko, että susta tehtäis elämänkertaelokuva? 04:50 Jakson aihe: Biopicit 10:10 Miksi biopiceja tehdään? 20:30 Kehdosta hautaan biopicit 24:15 Slice of life -elämänkerrat 31:00 Nousu ja tuho -elämänkerrat 34:00 Fiktiivinen elämänkerta
-
Geekkicast | Jakso 124 | Cutie Honey
Uusi Geekkicast on täällä! Keskustelu tokusatsu-leffoista jatkuu, sillä tällä kertaa puhutaan Cutie Honeysta. Cutie Honey perustuu samannimiseen anime-sarjaan ja mangaan 70-luvulta, jotka tunnetaan etenkin niiden pervoudesta. Pervoutta on tällä kertaa laimennettu, koska elokuva pyrittiin suuntaamaan koko perheelle ja etenkin lapsille. Elokuva voi kelvata silti myös aikuiselle, kunhan sattuu nauttimaan etenkin 2000-luvun japanilaisista tehostemähistelyistä kuten vaikka Kamen Rider -sarjoista. Cutie Honeyssa on myös huonot puolensa, mutta hyvät puolet ovat niin vahvoja, että tämä saattaa olla paras näkemämme live-adaptaatio mangasta/anime-sarjasta. Cutie Honeyn juonitiivistelmä: 33:06 Juoni
-
Trap (2024) arvostelu
Ja sitten taas vähän M. Night Shyamalanin leffan arvostelua, kun vuorossa on herran uusin elokuva Trap, joka tuli juuri Maxiin. Tämä leffa jossa sarjamurhaajalle viritetään ansa, pop tähden keikalle, vaikutti mielenkiintoiselta. En tätä ehtinyt käydä leffassa katsomassa, joten odotin innolla sen tulemista suoratoistoon. Mutta millainen leffa Trap sitten oli? onko se hyvä? Vai onko siinä liikaa Shyamalan leffojen kompastuskiviä? No näihin pureudutaan arvostelussa. Oletko sinä nähnyt tämän? Tai aiotko katsoa? Mitä mieltä? Mikä on sinun suosikki Josh Hartnett roolisuoritus tai leffa?
-
Jakso 135 – Blue Velvet
Blue Velvet – ja sinisempi oli yö ℹ️ 1986, 1t 56min, K16, trilleri/jännitys/rikos Ohjaus: David Lynch ✍️ Käsikirjoitus: David Lynch Pääosissa: Kyle MacLachlan, Laura Dern, Isabella Rossellini, Dennis Hopper, George Dickerson, Hope Lange, Priscilla Pointer & Brad Dourif Katsottavissa: Yle Areena, vuokrattavissa muun muassa Apple TV+:sta Kategoria: Tuplasuositus, isot kiitokset Epulle & Verkulle! Yliopisto-opiskelija Jeffrey Beaumont (Kyle “Twin Peaks” MacLachlan) palaa pieneen kotikaupunkiinsa, kun hänen isänsä saa vakavan sairauskohtauksen. Kotimatkalla sairaalasta Jeffrey löytää kuivuneen nurmikkopläntin keskellä köllöttelevän, muuraha
-
Jakso 147: The Shape of Water
Elokuva, jossa vaara vaanii pinnan alla, on tämän jakson teemana. Katsottavana oli paljon kiitosta saanut The Shape of Water (2017). Leffafiilistelyn lisäksi mietiskellään mm. mitkä kaksi väriä mielellään haluttaisiin hallitsemaan omaa elämää. Jakso on nauhoitettu 24.11.2024.
-
Ohjaajan muotokuvia, osa 6: Tex Avery
Kinopaniikki-podcastin toisella tuotantokaudella käsitellään elokuvantekijöitä, ohjaajien muotokuvien muodossa. Kuudes jakso käsittelee animaattori, elokuvaohjaaja ja sarjakuvapiirtäjä Tex Averyä, joka oli yksi amerikkalaisen animaation kultakauden kärkihahmoista. Kafkansa lukeneeksi Disneyksi osuvasti kuvattu Avery loi animaatioelokuvaan metakerronnan ja intertekstuaalisten viitteiden viidakon, jota hän maustoi luovimmalla kaudellaan ultranopealla, väsymättömällä ja monimielisellä komiikalla. Absurdin huumorin, nopeiden leikkausten ja erikoisten visuaalisten efektien keinoja hyödyntäen Avery vaikutti merkittävästi animaatioelokuvan kehitykseen.
-
Heretic (2024) arvostelu
Kauhukuu oli ja meni, mutta aina on aikaa katsoa lisää kauhua, kun vuorossa A24 laatua tarjoileva Heretic.
Halusin nähdä tämän koska pääosan esittää Hugh Grant on saanut osakseen paljon suitsutusta tästä. Ja se olikin ainoa asia mitä tiesin, sen lisäksi että kyseessä on jonkinlainen kauhuelokuva.
Mutta millainen leffa tämä olikaan? Entä oliko se Hugh Grant nyt niin hyvä mitä sanotaan? Tai onko tämä hyvä leffa? Näihin asioihin koitetaan vastausta antaa arvostelussa.
Aiotko mennä katsomaan? Tai oletko jo nähnyt? Mitä mieltä? Mitä mieltä olet Hugh Grantistä? Entä mikä on herran paras leffa tai rooli?