Leffahammas

Leffahammas

Leffahampaan puraisema on vuonna 2022 perustettu blogi, jossa intohimoinen elokuvaharrastaja ja musiikin ammattilainen kirjoittaa arvioita elokuvista ja välillä myös tv-sarjoista huomioiden usein etenkin elokuvien musiikillisen annin. Elokuvamusiikki on yksi suuri rakkauteni. Teen myös top10- listauksia ja esittelen elokuviin liittyviä elämyksiä (esim. elokuvafestarit/konsertit). Kuljen instassa nimellä leffa_hansu.
  • Blogit

    Alkuvuoden 2025 odotetut ensi-illat

                                   Odotan ensi vuoden 2025 elokuvatarjontaa todella innostunein mielin. Jo heti tammikuussa on lukuisia kiinnostavia ensi-iltoja tiedossa ja vauhti sen kun kiihtyy kevättä kohden. Tässä listattuna yhdeksän tammikuun ja yksi helmikuun alun elokuvista, joilta on lupa odottaa paljon!  1. Nosferatu Vuoden 1922 kauhuklassikko saa taas uusintaversion, mutta tätä kohtaan on käynnissä suuri hypetys. Elokuva tulee todennäköisesti olemaan visuaalisesti huikea ja toivon mukaan pelottava. Pennywise-pelleä It-elokuvissa näytellyt Bill Skarsgård tekee nimiroolin ja muita elokuvan näyttelijöitä ovat muun muassa Lily-Rose Depp ja Nicholas Hoult. Ensi-ilta 3.1.2025. 2. A Real Pain

  • Blogit

    Mikä joulu! (2024)

                                    Richard Curtisin (Rakkautta vain, Notting Hill) ja kuvittaja Rebecca Cobbin lyhyttarinakokoelman That Christmas and Other Stories pohjalta rakennettu joulun fantasiaelokuva hellii silmiä ja sydäntä.  Ohjaaja Simon Otto tekee ohjausdebyyttinsä tässä brittiläisessä animaatiossa, jonka on tuottanut Locksmith Animation ja DNEG Animation. Mikä joulu (alkup. That Christmas) on hurmaavan näköisesti toteutettu, useampia tarinalinjoja yhteen punova ja ajatuksia herättävä Netflix-elokuva.  Mukana on kolme lyhyttarinaa, The Empty Stocking, Snow Day ja That Christmas, joissa seurataan pienem Wellingtonin kylän väen valmistautumista jouluun. Joulupukki tekee mokan ja lumi,

  • Blogit

    Leffablogi 2 vuotta! ⭐️⭐️

                                      Leffahampaan puraisema -blogini täyttää tänään kaksi vuotta! Suuri kiitos kaikille lukijoille! Luetuimpiin postauksiini kuluneelta vuodelta kuuluvat muun muassa Mielensäpahoittajan rakkaustarina, Irlantilainen toivomus, The Deliverance, Helmet -elokuvahaaste 2024, Pikku salaisuutemme ja Disneyn taikaa -konsertti. Minua voi seurata myös instagramissa nimellä leffa_hansu Ensi vuonna on tiedossa lisää elokuva -ja sarja-arvioita, kirjoituksia leffakonserteista ja muista elokuviin liittyvistä elämyksistä sekä toivon mukaan yllätyksiä ja uusia tuulia!  Elokuvantäyteistä loppuvuotta ja tunnelmallista joulunaikaa!  Alkuperäinen artikkeli löytyy täältä  

  • Blogit

    Carry-On (2024)

                                Taron Egerton (Rocketman) tähdittää Netflixin uutta toimintatrilleriä, jossa lentokentän turvatarkastaja joutuu kiristyksen uhrina päästämään vaarallisen laukun mukaan lennolle jouluaattona.  Ohjaus: Jaume Collet-Serra Käsikirjoitus: T. J. Fixman Näyttelijät: Taron Egerton, Sofia Carson, Danielle Deadwyler, Jason Bateman Lajityyppi: toimintatrilleri Kesto: 1 t 59 min Suoratoistopalvelut pursuavat jo jouluelokuvia ja uusia pukkaa joukkoon koko ajan. Carry-On on olevinaan yksi sellainen, mutta joulun tuntu jää vain näennäisesti koristeiden ja laulujen varaan.  Ethan Kopek elää onnellista joulunaikaa, sillä tyttöystävä Nora on raskaana. Molemmat työskentelevät Los An

  • Blogit

    Violent Night (2022)

                                     Tässäpä hieman erilainen jouluelokuva. Mukana kyynistynyt ja alkoholisoitunut joulupukki, joka pistää hanttiin ryöstöjoukolle. Jopa hupaisa ja toiminnantäyteinen leffa, joka ei ole ihan herkimmille katsojille sopiva raakuutensa vuoksi. Ohjaus: Tommy Wirkola Käsikirjoitus: Pat Casey, Josh Miller Näyttelijät: David Harbour, John Leguizamo, Alex Hassell, Alexis Louder, Beverly D’Angelo Lajityyppi: toimintakomedia Kesto: 1 t 51 min Tiesitkö, että joulupukki oli ennen lasten unelmien toteuttajan tehtävää viikinkisoturi Nikamund Punainen? Ei hätää, en tiennyt minäkään, mutta pukin väkivaltainen tausta selittää sen, miksi hän pistelee eliittiisotilaista koostuneen p

  • Blogit

    Miki Liukkonen -Mitä et minusta vielä tiennyt (2024)

                                Kirjailija Miki Liukkosesta (1989-2023) valmistunut henkilökuva kiehtoo, koskettaa ja yllättää. Liukkosen kanssa käsikirjoitettu dokumentti, jonka on ohjannut Minna von Reiche, valottaa kirjailijan erittäin kiinnostavaa luovaa työskentelyä ja aiemmin valikoidusti kerrottua henkilökohtaista elämää.  Dokumentin ideana oli antaa vastauksia niihin Mikiin liittyviin asioihin, joista ei löydy tietoa googlettamalla. Mystisen ja oudosti ajattelevan kirjailijaneron persoona eittämättä vangitsee ja tunnin mittaisen dokumentin perusteella mielikuva erityislaatuisesta henkilöstä vain vahvistuu.  Miki Liukkonen oli lahjakas ja kunnianhimoinen kirjailija, joka tunnettiin myös v

  • Blogit

    Genie (2023)

                                  Perinteinen lampunhenkisatu tuotuna nykyaikaan pienellä twistillä ja joulunajan tunnelmalla. Varo mitä toivot!  Ohjaus: Sam Boyd Käsikirjoitus: Richard Curtis Näyttelijät: Melissa McCarthy, Paapa Essiedu, Denée Benton, Marc Maron, Jordyn McIntosh, Luis Guzmán, Alan Cumming Lajityyppi: komedia Kesto: 1 t 33 min Seuraavaksi jouluelokuvaksi valitsin viime vuonna ilmestyneen komedian Genie, joka löytyy Skyshowtimen tarjonnasta. Kyseessä on uusintaversio vuoden 1991 brittiläisestä tv-elokuvasta Bernard and the Genie. Käsikirjoittajana on toiminut sama, ansioitunut Richard Curtis, jonka töitä ovat muun muassa Neljät häät ja yhdet hautajaiset, Notting Hill ja Rakkautta

  • Blogit

    Leijonakuningas 30 vuotta

                                         Tänään on kulunut tasan kolmekymmentä vuotta siitä, kun Disney animaatio Leijonakuningas sai Suomen ensi-iltansa. Elokuva on yksi omista Disney suosikeistani, mutta se on myös sen verran rankka katselukokemus, etten ole nähnyt elokuvaa vuosikymmeniin. Nyt päätin katsoa sen uudestaan alkuperäiskielellä, kun tähän mennessä olen nähnyt sen vain suomeksi dubattuna.  Englanninkielisinä ääninäyttelijöinä kuullaan muun muassa hiljattain edesmennyttä James Earl Jonesia, Jeremy Ironsia, Jonathan Taylor Thomasia, Nathan Lanea, Whoopi Goldbergia, Rowan Atkinsonia ja Matthew Broderickia. Leijonakuninkaasta tekee upean sen koskettava tarina etenkin isä-poika-suhteen k

  • Blogit

    Wicked (2024)

                                      Maaliskuussa Broadwaylla Wickedin nähneenä katselin elokuvaa erityisen kriittisin silmin. Musikaalin filmatisointi ei vedä vertoja näyttämöversiolle, vaikka sillä on toki ansionsa.  Ohjaus: Jon M. Chu Käsikirjoitus: Winnie Holzman, Dana Fox Näyttelijät: Cynthia Erivo, Ariana Grande, Jonathan Bailey, Ethan Slater, Bowen Yang, Marissa Bode, Peter Dinklage, Michelle Yeoh, Jeff Goldblum Lajityyppi: musikaali/fantasia Kesto: 2 t 40 min Wicked -musikaalin laulut ovat soineet päässäni jo viikkoja ja vihdoin pääsin kokemaan Broadway menestyksen elokuvaversion. Itselleni elokuva on ollut vuoden odotetuin johtuen maaliskuussa New Yorkin matkalla nähdystä musikaaliesit

  • Blogit

    Pikku salaisuutemme (2024)

                                       Lindsay Lohanin tähdittämä jouluelokuva tarjoilee kepeää juhlapyhätunnelmaa höystettynä ex-pariskunnan välisellä naljailulla.  Ohjaus: Stephen Herek Käsikirjoitus: Hailey DeDominicis Näyttelijät: Lindsay Lohan, Ian Harding, Tim Meadows, Jon Rudnitsky, Judy Reyes, Henry Czerny, Chris Parnell, Kristin Chenoweth Lajityyppi: romanttinen komedia Kesto: 1 t 41 min Pikku salaisuutemme (Our Little Secret) hyödyntää moneen kertaan nähtyä ideaa entisistä rakastavaisista, jotka kohtaavat vuosien jälkeen. Tällä kertaa mukaan on otettu myös uudet kumppanit ja appivanhempien kohtaaminen ensi kertaa perheitä yhdistävän joulunvieton aikaan.   Avery ja Logan ovat ystävykset

  • Blogit

    Blitz (2024)

                                        Elokuvantekijä Steve McQueenin vaikuttava draama äidistä, joka lähettää poikansa pakoon sodalta, mutta saakin kuulla tämän kadonneen.  Ohjaus: Steve McQueen Käsikirjoitus: Steve McQueen Näyttelijät: Saoirse Ronan, Elliot Heffernan, Harris Dickinson, Benjamin Clementine, Kathy Burke, Paul Weller, Stephen Graham Lajityyppi: draama/sota Kesto: 2 t Elokuvan nimi Blitz tarkoittaa suomeksi salamaa ja juontaa sanasta blitzkrieg, salamasota, joka kuvaa etenkin toisessa maailmansodassa käytettyä nopeaa ja raivokkaan yllätyksellistä hyökkäystaktiikkaa. Brittiläisen Oscar -palkitun ohjaaja-käsikirjoittajan Steve McQueenin (12 Years a Slave) elokuvassa Saksa on hyökän

  • Blogit

    Joy (2024)

                                Mullistavasta lapsettomuuden parantavasta keksinnöstä, ivf-hoidosta, on saatu aikaan kiinnostava ja koskettava tositapahtumiin perustuva elokuva.  Ohjaus: Ben Taylor Käsikirjoitus: Jack Thorne Näyttelijät: Bill Nighy, Thomasin McKenzie, James Norton Lajityyppi: draama Kesto: 1 t 55 min ”Mikään ei voi pahentaa lapsettomuuden tuskaa, mutta meillä on mahdollisuus parantaa tilannetta.” Netflixin uutuuselokuva Joy seuraa kolmea henkilöä, jotka kehittävät 1960-1970 lukujen aikana koeputkihedelmöityksen eli ivf-hoidon (in vitro fertilization). Tohtori, biologi Robert Edwards, sairaanhoitaja Jean Purdy ja kirurgi Patrick Steptoe joutuvat kestämään ympäröivän yhteisön, yht

  • Blogit

    Vaikuttavimmat elokuvasuudelmat

    Sain seuraajaltani kiinnostavan aihe-ehdotuksen eli vaikuttavimmat elokuvasuudelmat. Niin paljon, kun itse katsonkin elokuvia, ei ollut ihan helppoa palauttaa mieleen niitä suuteloita, jotka ovat tehneet itseen lähtemättömän vaikutuksen, mutta yrittänyttä ei laiteta! Tässä muutamia sykähdyttäviä elokuvasuudelmia listattuna:   1. Titanic (1995) Rosen ja Jackin kielletty, mutta elämää suurempi rakkaustarina sai näyttävän sinetin heidän suudellessaan Titanicin keulassa auringonlaskun aikaan. Upea kohtaus ja tämän leffan suudelma oli ensimmäinen, joka tuli mieleeni, koska Titanicissa kaikki on mieleenpainuvaa ja suureellista. Kiitos Kate Winslet ja Leonardo di Caprio hienosta hetkestä!   2. Seik

  • Blogit

    Tavataan ensi jouluna (2024)

                                     Nyt käynnistyy toden teolla joululeffojen fiilistely ja ensimmäiseksi valikoitui Netlixistä löytyvä romantiikkaa, kolmiodraamaa ja Pentatonix -yhtyeen musiikkia yhdistävä komedia.  Ohjaus: Rusty Cundieff  Käsikirjoitus: Camilla Rubis, Molly Haldeman Näyttelijät: Christian Milian, Devale Ellis, Kofi Siriboe, Tymika Tafari, Mitch Grassi, Scott Hoying, Kirstin Maldonado, Kevin Olusola, Matt Sallee, Kalen Allen Lajityyppi: komedia/ romantiikka Kesto: 1 t 46 min Varsinkin Netflix tuntuu tarjoavan reilun määrän erilaisia jouluelokuvia ja Tavataan ensi jouluna (Meet Me Next Christmas) on marraskuun alussa ilmestynyt, uunituore romanttinen komedia, jonka pääosassa nä

  • Blogit

    Gladiator II (2024)

                                      Näyttävä jatko-osa ikoniselle Ridley Scottin Gladiator-elokuvalle on täynnä toimintaa ja juonittelua, mutta ei onnistu vakuuttamaan tarinan saati pääosanäyttelijän osalta.   Ohjaus: Ridley Scott Käsikirjoitus: David Scarpa Näyttelijät: Paul Mescal, Pedro Pascal, Joseph Quinn, Fred Hechinger, Lior Raz, Derek Jacobi, Connie Nielsen, Denzel Washington  Lajityyppi: toiminta Kesto: 2 t 28 min Jatko-osat ovat aina riski, sillä ne harvoin onnistuvat olemaan ensimmäisen osan veroisia. Varmasti kaikki yllättyivät tiedosta, että Ridley Scott otti työn alle kakkososan klassikoksi kohonneelle, vuoden 2000 menestyselokuvalle Gladiator, joka voitti viisi Oscar-palkintoa.

  • Blogit

    An Almost Christmas Story (2024)

                                      Mitä tarkoittaa joulu ja mistä sen henki syntyy? Hurmaava ja sydämellinen lyhytelokuva pohtii joulun syvintä olemusta kahden kotiaan etsivän ystävyksen myötä.  Pieni Kuu-niminen pöllö joutuu vahingossa eroon perheestään ja kotimetsästään New Yorkin pelottavaan vilskeeseen, mutta kohtaa onnekseen kiltin ja eksyneen Luna -tytön. Koti-ikävä vaivaa kumpaakin eikä suurkaupungin hektinen maailma luo turvan tunnetta. Kuu -pöllö on kaiken lisäksi loukannut siipensä eikä pysty lentämään kunnolla. Onneksi apua löytyy ympäriltä ja pieni pöllö pääsee takaisin isänsä ja pikkusisaruksensa hellään huomaan.  Meksikolainen elokuvantekijä Alfonso Cuarón ja Jack Thorne ovat ke

  • Blogit

    Joulukuun leffatärpit

                                   Vuosi 2024 alkaa lähestyä loppuaan, mutta vielä on tiedossa vaikka kuinka monta kutkuttavaa ensi-iltaelokuvaa. Tässä Leffahampaan puraiseman tärpit joulukuulle Finnkinon -tarjonnasta valittuna!  1. Jälkeemme vedenpaisumus Arto Halosen elokuva edustaa harvinaisempaa kotimaista scifiä. Tarinassa käsitellään ilmastonmuutoksen dramaattisia vaikutuksia ja aikamatkustusta menneeseen, jotta ympäristökatastrofi saataisiin estettyä, mutta kaikki ei mene suunnitelmien mukaan. Pääosissa nähdään Elias Westerberg (Mies, joka kuoli ja Poromafia) ja Linnea Leino (Lapua 1976).  Ensi-ilta 5.12.2024.  2. Mufasa: Leijonakuningas Tänä vuonna 30 vuotta täyttävä Disney-klassikko Lei

  • Blogit

    Thelma (2024)

                                  93-vuotiaalta Thelmalta huijataan suuri summa rahaa, mutta tälle mammalle ei ryttyillä! Sympaattinen ja hupaisa ikäihmisten tähdittämä draama-komedia on todellinen hyvän mielen elokuva.  Ohjaus: Josh Margolin  Käsikirjoitus: Josh Margolin  Näyttelijät: June Squibb, Fred Hechinger, Richard Roundtree, Clark Gregg, Parker Posey, Malcolm McDowell Lajityyppi: draama-komedia Kesto: 1 t 39 min Suuren leffapäivän kunniaksi kävin katsomassa joulukuussa ensi-iltansa saavan Thelman, jonka esikuvana on tosielämän henkilö, ohjaaja Josh Margolinin oma isoäiti Thelma, joka joutui huijatuksi, mutta vältti rahojen menetyksen. Elokuvassa Thelma Post, 93-vuotias leskirouva, asuu y

  • Blogit

    Mitä sitten tapahtuu (2023)

                                   Meg Ryanin ohjaama romanttinen komedia kertoo entisistä rakastavaisista, jotka kohtaavat toisensa pitkän ajan jälkeen lumimyrskyn saartamalla lentokentällä. Pääosissa Megin lisäksi David Duchovny.  Ohjaus: Meg Ryan Käsikirjoitus: Steven Dietz, Kirk Lynn, Meg Ryan Näyttelijät: Meg Ryan, David Duchovny Lajityyppi: komedia Kesto: 1 t 44 min Wilhelmina Davis ja William Davis (sattumoisin sama sukunimi) eivät ole tavanneet yli kahteenkymmeneen vuoteen ja yllätys on melkoinen, kun karkauspäivän taika tekee temput ja kaksikko kohtaa toisensa lentokentällä. Lumimyrskyn vuoksi perutut lennot aiheuttavat tilanteen, jossa entisillä rakastavaisilla on rutkasti aikaa vaihta

  • Blogit

    Arthur the King (2024)

                                Seikkailu-urheilija Michael Light joukkueineen kohtaa kesken rankan kisan kovia kokeneen karvaturrin, jonka kanssa yhdistää voimansa ja matkaa maaliin. Sympaattinen koira varastaa muuten laimean shown.  Ohjaus: Simon Cellan Jones Käsikirjoitus: Michael Brandt Näyttelijät: Mark Wahlberg, Simu Liu, Juliet Rylance, Nathalie Emmanuel, Ali Suliman, Paul Guilfoyle Lajityyppi: seikkailu Kesto: 1 t 42 min Elokuvissa nähtävät eläimet ovat yleensä sydämeenkäyvä ja usein myös laskelmoidun oloinen valinta, mutta tällä kertaa Arthur-koira on olennainen osa tarinaa. Kyseessä on nimittäin tositarina, jossa Michael Light ja Arthur -koira löytävät toisistaan hengenheimolaiset.  Mi

Back to top button