IMMACULATE
Kävin katsomassa Immaculaten (ensimmäisten joukossa jotka näkevät sen Euroopassa) Night Visionsissa ja se saa ensi-iltansa meillä hyvin pian. Tässä on ennakkoarvioni…
Hartaasti uskova nuori nainen Cecilia (Sydney Sweeney) kutsutaan asumaan viehättävään italialaiseen luostariin ja alkaa tajuamaan hitaasti sen kätkemät kauhistuttavat salaisuudet. Cecilia järkyttyy kuullessaan olevansa raskaana vaikka hän on neitsyt eikä hänellä ole koskaan ollut suhteita miehen kanssa. Luostarin asukkaat alkavat kohdella häntä seuraavana Neitsyt Mariana ja monet julistavat, että lapsi on “siunaus”.
Immaculate on melkoinen tapaus. Kun Hollywood kierrättää ideoiden puutteessa samoja aiheita niin ollaan saatu niin Dante’s Peak/Volcano – akseli, Armageddon/Deep Impact – akseli ja nyt viime vuosina multiversumin ollessa suosittu trendi, saamme Multiverse in Madness/Everything Everywhere All At Once – akselin ja Across the Spiderverse/The Flash – akselin. Nyt on vuorossa Immaculate/The First Omen – akseli. Molemmissa elokuvissa nuori uskovainen nainen päätyy katolisen kirkon nunnaksi ja uskonnollissävytteinen ja pahaenteinen salaliitto häntä kohtaan on paljastumassa. Uskoa kyseenalaistetaan instituution takia ja ruumis on juonivälineenä. Lopputulos on molemmissa tapauksissa feministinen ja viimeiset minuutit ratkaisevat mitä ajattelee.
Näistä kahdesta Immaculate hallitsee enemmän. Kun elokuva loppuu, sitten tietää onko loukkaantunut, hämmästynyt, kauhistunut vai riemastunut. Tämä on mielipuolinen ja ylitsekurkottava mutta sitä enemmän siitä nauttii. Loppu on kuvattu 2-3 minuutin ajan pitkällä otoksella kannustimenaan vain Sydney Sweeney, maskeeraus, se mitä kuulemme taustalla ja näemme in unfocused background. Elokuva loppuu sopivasti ja sitten huomaa kuinka se ei aliarvioi yleisöään. Se on kannanotto vaikkei selkeä. Se symbolisoi kaikkea mitä näimme koko keston aikana. Jos on hyvin katolinen, tämä ei ole elokuvasi. Jos on makua sellaisiin kauhuelokuviin kuin Saint Maud missä usko voi ohjata harhapolulle, tämä on elokuvasi.
Immaculate on Michael Mohanin ohjauksessa melko hallittua kädenjälkeä vaikkakin vähän yllätyksetön. Nainen, raskaus ja uskonnolliset viittaukset kauhuelokuvissa ovat vahvasti Rosemary’s Babyn puolella. Se tosin käsitteli toivottua raskautta. Tämä käsittelee ei-toivottua. Sydney Sweeney kantaa tämän elokuvan harteillaan. Hän tavoittaa kaikki mahdolliset ilmaisut säädyllisen hahmon kautta mitä tulee hämmennykseen, toivoon, epätoivoon tai kauhuun. Hiipivä tunnelma kantaa itsensä siitä mitä suljettujen ovien takana piilee ja vaikka tykkäisi käydä kirkossa, Cecilian siunaaminen uutena Neitsyt Mariana on luotaantyötävää.
On luvassa pitkiä otoksia ja kameraliikkeitä ennen kohtauksen huipentumista. Jumpscaret tekevät valitettavasti paluuta sellaisissa elokuvissa mitkä eivät tarvitsisi sitä ja ne ovat ikään kuin varotoimenpiteenä. Tässäkin on osansa mutta ainakin ne ovat vain alussa. Muuten vaan luotetaan kasvavaan uhkaan ja odotuksiin. Pidin erästä hahmoa juonivälineenä mutta hän osoittautuikin osaksi tunnelmaa. Häiriintynyttä kamaa viljellään unohtamatta ajoittaista huumoria.
Immaculate ei keksi genreä uusiksi mutta saavat ihmiset puhumaan pääasiassa Sydney Sweeneyn suorituksen takia. Jos loppu ei hätkähdytä niin mikään ei hätkähdytä. Ajattelin sen olevan aika tavallista kauhua ellei se vedä mattoa pois alta edes jotenkin ja niin se teki. Will Batesin musiikki muistuttaa Argenton Suspirian ajoista ja ensimmäinen tunti (vaikkei omaperäinen) kantoi alustuksesta ja hyvin veti tunnelmaansa. Sitten kaikki räjähti käsiin.
⭐⭐⭐½ /5
