NEAR DARK
Kathryn Bigelow’n vampire / neowestern elokuva Near Dark floppasi aikoinaan mutta sai kannatusta vuosien myötä. Sain tietää siitä vasta tänä vuonna ja se oli saatava tälle kuulle.
Merkillepantavaa on nyttemmin Oscarin voittanut ohjaaja Kathryn Bigelow josta tuli myöhemmin James Cameronin vaimo, käyttää tässä sattumoisin samoja merkkejä. Tämä on hänen Terminatorinsa niin pientä budjettia, valaistusta, kauhutyylistä uhkaa ja rekkaan liittyvää kliimaksia myöten. Tässä on myös Cameronille tuttuja näyttelijöitä kuten Lance Henriksen, Bill Paxton ja Jenette Goldstein.
Kaikki kolme ovat tässä erilaisia kuin mitä on yleensä nähnyt. Henriksen tuo kylmäveristä arvokkuutta ja Paxton nähdään tässä 110 kertaa ärsyttävämpänä mutta silti niin uskottavan oloisen vampyyrijengiläisen jonka seurassa on varpaisillaan. Goldstein ei jää myöskään kauas jengin matriarkkana. Perheen kuopusta Homeria esittävä Joshua John Miller vastaa joistain hyvin koskettavista hetkistä.
Mutta elokuva kuuluu kahdelle vampyyrirakastavaiselle Jenny Wrightille ja Adrian Pasdarille joista ei sen kummemmin kuulunut mitään tämän jälkeen. Molemmilla on pienet heikkoutensa koska sivuosat ovat vielä kovempia mutta katsojan sydän sykkii heille. No, heille ja Calebin huolestuneelle perheelle. Elokuvan vahvuudet perustuu siihen mitä 80-luvulla tunnistettiin vampyyribuumin noustessa uusiksi esille: Jos vampyyrit olisivat realistisia ja heistä oltaisi riisuttu kaikki Bram Stokerin goottikauhun jäänteet. Tarina käsittelee heitä oikean maailman ehdoin. Heidän harteillaan on maailmantuska jopa niin kovasti etteivät he enää välitä milloin he muuttuivat. He ovat huolettomia kiertolaisia ja nauttivat elämästä kuin huumeista. Elokuva sai vähän keskustelua jälkikäteen onko se vertauskuva AIDSsta tai huumeidenvastaisesta sodasta. Merkkejä on poliisin passiivisuudesta, protagonistien kalpeisuudesta, kuinka verensiirto näytetään tässä ja jatkuvasta adrenaliinista. Sen voin tulkita miten haluaa mutta minulle se oli realistinen vampyyrikuvaus mikä on kieltämättä tehty oikean maailman ehdoilla.
Toisen muuttaminen tapahtuu silloin kun uutta kumppania kaivataan. Se on myös yksi vahvuus koska romanssi on tässä vahvassa osassa. Bigelow halusi tehdä westernin mutta ei onnistunut. Vampyyrit olivat suosittuja joten hän teki tämän. Sitten se on Neo-Western ja romanssi tässä miljöössä ja onnistuu muuttamaan tunnelman hienoisen uhkaavaksi kun ensimmäinen purema tulee. Elokuva voimistuu entisestään mitä enemmän “addiktio” käy raskaammaksi ja ryhmähenki tarvitsee kuria ja päättäväisyyttä. Vaikkei veri sido heitä geenien perusteella, henkisesti se sitoo. Baarikohtaus onkin osuvasti niitä missä heidät näytetään kaikkein avoimimpina. Tunnelma pääsee äärimmäisyyksiin ja aatteet ovat koetuksella. Sitä viestitään lopulta että jonkinlainen tuho olisi luvassa. Ainoa asia mihin en käynyt hulluna aluksi, oli lopussa tapahtuva ratkaisu mikä olisi voinut olla vähän avoimempi tai pahaenteisempi. Sitten mietin mitä se tarkoittaa ja mitä nyt tapahtuu kun maailman näkee uusin silmin. Elokuva ei selittele logiikkaansa onko vampyyrit kristikunnan vihollisia ja mistä he tulivat. Sillä on oma maailmansa ja hahmoilla on oma tahtonsa.
Bigelow, joka on ollut elokuvissaan kotonaan tutkaillessaan miesten maailmaa tai naista miesten maailmassa omalla visuaalisella tyylillään, osoittaa kykenevänsä kuvauksiinsa yhdessä ensimmäisistä elokuvistaan. Elokuvassa on heti alussa Neo-Westernin tuntua auringonnousuineen, maatiloineen, hevosineen ja kuteineen. Calebin sisko Sarah (Marcie Leeds) seisoo ja puhuu kuin olisi kasvanut ympäristössään. Near Dark on jäänyt välillä vähemmälle huomiolle mutta sen perintö näkyy tietyissä tapauksissa. Se kilpaili samaan aikaan The Lost Boysin kanssa mikä oli samantyyppinen, ison budjetin elokuva. Se hävisi mutta löydettiin vuosien varrella. Jopa niin paljon että uusversiosta keskusteltiin. Sitä ei onneksi tehty. Bigelow’lla oli ideoita esiosasta mitkä voivat vielä toteutua katsoen sitä kuinka paljon vähemmälle huomiolle jääneet klassikot kuten Blade Runner on saanut jatko-osan. Vaikkei se tapahtuisi, tämä on olemassa. Te jotka kärsitte Twilightin jälkeisistä ajoista, voisitte vilkaista tämän. Caleb ja Mae ovat paljon suloisempia yhdessä kuin Edward ja Bella koskaan. Kun elokuvan näki, en voinut olla ajattelematta jonkinlaisia vaikutuksia Twilightin lisäksi kuten Vampire Diaries, From Dusk Till Dawn tms missä näkyy pienet jälkensä tästä elokuvasta. Se voi olla sattumaa mutta jotain tämä elokuva teki tuleville polville.
⭐⭐⭐⭐+
