surreal

  • Blogit

    AUDITION

    HALLOWEEN MONTH #5 Takashi Miike on tehnyt nimeä itselleen lukuisilla elokuvillaan mitkä ovat taipuneet niin romanttisista elokuvista toimintaan ja kauhuun mihin Audition kallistuu maineeltaan. Miike on ollut immuuni kritiikille ja negatiiviselle julkisuudelle. Hän jopa kiistää että tässä olisi viesti naisvihasta tai feminismistä mutta sen voi lukea niin. Audition on tehnyt mainetta Japanin kauhumarkkinoilla mutta se räjähti länsimaisilla markkinoilla. Tämä oli vuonna ’99 ennen “torture porn” genren löytymistä ja tällaisen hybridin näkeminen sekoitti kaikkien pään. Quentin Tarantino, Eli Roth ja Rob Zombie ovat elokuvan suuria faneja. Arvostettu kriitikko Mark Kermode valit

  • Blogit

    LOVE LIES BLEEDING

    LOVE LIES BLEEDING Olin katsomassa Love Lies Bleeding mikä ei valitettavasti päässyt Suomen markkinoille mutta ottipahan Night Visions sen ohjelmistoonsa. Pärjäsimme ilman suomitekstejä ja vanhassa teatterissa Cinema Orionissa. Sellaisessa on välillä oma tunnelmansa kun yleisö eläytyy ja taputtaa lopussa. Oli ainakin sen arvoista… Vuonna 1989 sijoittuva juoni seuraa rikollisperheeseen kuuluvan syrjäytyneen kuntosalipäällikön Lou Langstonin (Kristen Stewart) ja kunnianhimoisen kehonrakentajan Jackie Cleaverin (Katy O’Brian) suhdetta. He rakastuvat mutta Loun tietämättä, Jackie on juuri saanut työpaikan ampumaradalta, jonka omistaa Loun vieraantunut isä, Lou Sr. (Ed Harris). Steroi

  • Blogit

    POOR THINGS

    POOR THINGS Näin tämän ennakkonäytöksessä ja hypen jälkeen päätin jättää Marvelsin ja Wonkan välistä päästäkseni katsomaan Poor Thingsin. Se saa ensi-iltansa tammikuussa. Katsokaa se… Poor Thingsin juoni keskittyy Bella Baxteriin (Emma Stone), nuoreen viktoriaaniseen naiseen, jonka itsemurhan jälkeen tiedemies (Willem Dafoe) herättää hänet karkeasti kuolleista ja pakenee irstaan asianajajan (Mark Ruffalo) kanssa omaa uteliaisuuttaan. Tämän odysseian ohella hän keskittyy itsensä löytämiseen ja seksuaaliseen vapautumiseen lapsenomaisella innolla. Yorgos Lanthimosin eriskummallinen elokuva käynnistyy kauniilla korostuvan tummilla väreillä ja etenee mustavalkoisella osiolla Bellan elämässä

  • Blogit

    BEAU IS AFRAID

    BEAU IS AFRAID Beau Wasserman (Joaquin Phoenix) on kuuluisan ja varakkaan liikenaisen Monan poika joka kasvaa ilman isää. Aikuisena Beau on erittäin ahdistunut ja asuu yksin Corrinan rikolliskaupungissa. Hänen terapeuttinsa määrää kokeellisen lääkkeen hänen ahdistukseensa ja varoittaa häntä ottamaan sen vain veden kanssa. Hän valmistautuu lennolle Wassertoniin tapaamaan äitiään isänsä kuoleman vuosipäivänä. Alkaa elokuvallinen trippi mitä voisi kuvailla Odysseiaksi ahdistuneisuushäiriöllä. Kun astuu Ari Asterin leffasta ulos, silloin ei ole enää sama ihminen. Tai sellainen tunne ainakin. Jos hänen elokuvansa jotain opettavat niin epämukavuutta pitää sietää tai ylistää. On otettava riskejä ja

Back to top button