Ensireaktiot: Obi-Wan Kenobi (Sarja, 2022)
Ensireaktiot: Obi-Wan Kenobi (Sarja, 2022)
Ensireaktiot kahden ensimmäisen jakson perusteella ovat positiiviset, mutta hieman ristiritaiset. Sarja alkaa takaumilla heikoimmista Star Wars-elokuvista (e1-3), joita en haluisi edes muistella, mutta tekee siitä eteenpäin kaiken paljon paremmin ja jopa hieman parantaa prequelien asemaa.
Ewan McGregor on karismaattinen vanhempana Obi-wanina. Flea oli iloinen yllätys. Leian hahmo on hieman ärsyttävä, mutta niin kai sen kuuluukin. Blade Runnermainen kaupunki planeetta Daiyulla on aika komea.
Pahishahmot ovat myös aika mielenkiintoisia. Muistaakseni ne ovat esiintyneet enempi peleissä aiemmin. Praktikaali-efekteistä ja nukke-olennoista plussaa. Tosin tyttäreni kysyi, että miksi sarja näyttää niin vanhalta. Itse en tähän kiinnittänyt huomiota, mutta ehkä juuri nuo oldschool-efektit tekevät sen vaikutuksen.
Alku oli vallan mainio, ja sarja veteli oikeista naruista. Tämä toimi itselleni jopa paremmin kuin Mandalorianin ensimmäinen jakso (joka esitettiin suomen televisiokanavilla), jonka jälkeen en ole sitä enempää katsonutkaan, vielä. Jakso kaksi jäi kyllä erittäin kuumottavaan cliffhangeriin.
– Kai Kumpulainen 27.5.2022
Alkuperäinen artikkeli löytyy täältä