Uutiset

To Thy Rest saa ensi-iltansa elokuvateattereissa 21.2. 

Polymath House Productionin uusi psykologinen trilleri To Thy Rest saa ensi-iltansa elokuvateattereissa 21.2. 

Suomalainen To Thy Rest -indietrilleri Hollywoodin kautta maailmanlaajuiseen levitykseen. Darren McStayn ohjaama ja tuottama ensimmäinen pitkä elokuva saapuu teattereihin helmikuussa. Hollywoodissa jo yli 40 vuotta toiminut, aiemmin muun muassa Dirty Dancing- sekä Halloween-elokuvien kanssa mainetta saanut DuBow Media Distribution ja suomalainen To Thy Rest -elokuva ja elokuvan tuotantoyhtiö Polymath House Productions ovat tehneet sopimuksen ensi vuonna teattereihin saapuvan leffan maailmanlaajuisesta levityksestä. Suomessa elokuvan levittäjänä toimii Kuusan Kino.

Psykologisen trillerin on sekä tuottanut että ohjannut maailmallakin palkittu elokuvantekijä Darren McStay, ja DuBow Media Distributionin toimitusjohtaja Ken DuBow on luonnehtinut To Thy Rest -elokuvaa vielä piilossa olevaksi timantiksi, jolla on potentiaaliset mahdollisuudet saada kansainvälisen yleisön huomio. Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Henry Valo sekä Darren McStay, joka sai idean elokuvaan kesällä 2023.

Kaksikielinen tarina seuraa skottilaisen näyttelijä Rikki Chamberlainin näyttelemän kiertävän meedion Arthur Sydenham Sharpin matkaa hänen maailmankiertueensa viimeiseen paikkaan, omituiseen hotelliin pohjoisessa. Taistelu riippuvuuksien kanssa, aavemaiset visiot ja hämmentävät kohtaamiset paikallisen itsemurha kultin jäsenten kanssa ovat omimpiaan vääristämään Arthurin todellisuudentajua, eikä hotellin synkkä historia tee tätä yhtään helpommaksi. Lopulta edessä on väistämätön kohtaaminen sekä menneisyyden että nykyhetken kanssa.

“To Thy Rest on debyyttini kokopitkän elokuvan ohjaajana, ja tätä projektia on siivittänyt armoton tekemisen meininki”, Darren McStay kertoo ja jatkaa:

“Elokuva muotoutui kauhuelokuvasta psykologiseksi trilleriksi, jonka indoktrinaation sekä erilaisten uskomusten teemat ovat itselleni hyvin henkilökohtaisia. Minut on kasvatettu Jehovan todistajaksi, mutta kun äitini erotettiin kirkosta, syvä yhteys yhteisöön katkesi ja tunsin itseni uskon hylkäämäksi. Tämä ruokki kiinnostustani siihen, miten ihmiset saadaan osaksi lahkoja ja millaiset psykologiset seuraukset sillä on. Itse kärsin osasta tästä edelleen.”

Sekä Kalevalan että osittain kreikkalaisen mytologian Haadeksen ja Persephonen vaikutteet ovat nähtävissä To Thy Restissä tuotuna nykyaikaan.

“Kuten Väinämöisellä, myös Arthurilla on mystisiä voimia, ja hän matkaa pohjoiseen tapaamaan erästä naista – toki eri merkeissä kuin Väinämöinen. Väinämöisen tapaan Arthur jää jumiin omaan Tuonelaansa eli hotelliin. Tarinat eivät ole suoraan yhteneväiset tietenkään, ja mukana on myös muuta symboliikkaa”; Darren kertoo.

Muissa elokuvan päärooleissa nähdään myös apulais tuottajana toiminut Monika Lindeman, Oona Kare sekä Anastasia Trizna. Kuvauksesta vastaa Jack Borrer ja apulais ohjaajana toimi Lil Warren. Darren haluaa antaa myös kiitoksen ohjaaja Tuukka Temoselle, joka avusti elokuvan tiimiä lainaamalla kalustoa kuvauksiin.

“Elokuvan valmistumiseen vaikutti hieno yhteistyö monien ihmisten kanssa, päättäväisyys sekä kaikkien ongelmanratkaisukyky. Kaikki olivat hyvin omistautuneita tälle projektille, ja uskon, että tämä elokuva on hyvä näyte sitä mitä voi saavuttaa rajatuilla mahdollisuuksilla, kun intohimoa tekemiseen on rajattomasti”, Darren McStay kiteyttää.

Ohessa elokuvan traileri

Leffahullu

Leffahullu kanavilta löydät mm. Elokuva ja sarja arvosteluja, haastatteluja, unboksauksia, kokoelman esittelyä, leffan ostelua, traileri reagointia ja muuta leffa ja sarja sisältöä. https://open.spotify.com/show/0FGo5fuuJyDdL60Y6pmy0l

Aiheeseen liittyvää

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Back to top button