Kuten otsikko kertoo, teen nyt pienen poikkeuksen blogin sisältöön ja kirjoittelen samaan tekstiin kahdestakin leffasta. Mutta siihen on kuitenkin erittäin hyvä syy, nimittäin tänä viikonloppuna ensi-iltansa sai enemmän kuin odotettu Gladiator 2 leffa, jolle voi hyvillä mielin antaa samalla myös kuukauden leffan arvon yhdessä AV-plusssan kanssa. Leffa on siis jatkoa vuoden 2000 Gladiator elokuvalle, joka on aivan varmasti yksi merkittävimpiä leffoja elokuvien historiassa. Voisin jopa mennä niin pitkälle, että uskallan väittää, että kovinkaan montaa maailman parhaiden leffojen listausta ei taida löytyä, joissa tätä ei olisi lainkaan huomioitu. IMDb score keskiarvo on 8.5 ja Rotten Tomatoes antaa 80% raitingin. Niin, ei tämä siis varmasti ole mikään maailman historian paras leffa ja jakaa myös paljon mielipiteitä, mutta kyllä tämä Russell Crowen roolisuoritus jo yksistään on niin vakuuttava, että arvostuksensa leffa on ansainnut. Sen lisäksi tässä leffassa on jotain aivan maagista, ja se on tietysti Hanz Zimmerin uskomattoman upeat musiikit.
Itsellä Gladiator löytyy hyllystä toki 4K-versiona ja olen sen katsonut viimeksi nelisen vuotta sitten. Nyt sovittiin työporukan kanssa että vietetään Gladiator-viikonloppua, katsotaan ensin ykkönen Leffafriikki-Cinemassa ja sen jälkeen suunnataan suoraan paikalliseen Biorexiin katsomaan toinen osa. Nyt siis ei voi ainakaan väittää, ettei edellinen osa olisi ollut hyvässä muistissa. Sen verran taas kaikilla kuitenkin menoa, että lopulta itseni lisäksi matkassa oli tällä kertaa vain yksi työkaveri, mutta eipä anneta sen haitata menoa. Ennen kuin mennään tuohon uuteen, niin puhutaan kuitenkin sananen tuosta ykkösestä. Huoneessa on aika moni asia muuttunut edellisen katselun jälkeen, ja edelleen tämä elokuva kyllä tuottaa suunnatonta nautintoa nimenomaan äänien tai siis paremminkin näiden Zimmerin musiikkien vuoksi. Russell Crowe on edelleen ihan maagisen hyvä ja leffa muutenkin toimii, mutta etenkin tälläisessä leffassa huoneen laatu nousee kivasti esiin. Tuo pieni, mutta lopulta aika merkittävä juttu, eli tuo huoneen hiljaisuus antaa nyt tälläisille leffoille aika huikeat puitteet, pienetkin yksityiskohdat ihan oikeasti kuulee ja leffoista saa ihan uusia kokemuksia. On myös aina mielenkiintoista kun istahtaa itse tuohon sivupenkkiin, niin leffat näkee myös kotona hieman eri näkökulmasta. Huonettahan ei tällä hetkellä ole kalibroitu kuin yhdelle paikalle, joten kyllähän sen huomaa, mutta toisaalta mikä parasta, bassot ovat kyllä uskomattoman hyvällä tasapainolla ihan joka paikassa, tarkemmin sanottuna bassot ovat tällä hetkellä uskomattoman 1.5db sisällä ihan koko huoneessa.
Sitten siirryttiin Biorexiin ja väliä leffojen välille tuli lopulta vain vaatimattoman tunnin verran. Paikka vaihtui, mutta nyt voi rehellisesti sanoa, että leffat tuli katsottua perä jälkeen. Tästäkin huolimatta leffan alku oli enemmän kuin hämmentävä. Olin pitkän aikaa aivan pihalla, eikä leffa muistuttanut millään tavalla ensimmäisen jatko-osaa. En oikein ymmärtänyt mitä tässä tapahtuu ylipäätään, onko tämä nyt oikeasti edes Gladiator-leffa vai mistä tässä on kyse? Sen verran kuitenkin olin leffasta lukenut ennakkoon, että tiesin suurin piirtein mikä leffan idea on, eikä Ridley Scott päässyt kuitenkaan aivan täysin itseni eksyttämään. Pakko kuitenkin myöntää, että ensimmäisen puolen tunnin aikana mietin useaan kertaan, että eipä sen ensimmäisen katsomisesta kyllä tällä kertaa ollut mitään hyötyä.
Annoin leffalle Instagramissa heti leffan jälkeen viisi tähteä, mutta todellisuudessa en ehkä ihan täyttä viittä olisi antanut, Instagramissa puolikkaiden antaminen on kuitenkin hieman haastavaa. Tähtien antaminen on muutenkin aina hieman monimutkaista ja tai oikeastaan hieman liian suoraviivaista arviointia minun makuuni, mielummin hieman enemmän perustan arvioni selittämiseen kuin puhtaisiin tähtiin. Tästä leffasta kerron kuitenkin miten nuo tähdet annoin, ja se menee jotakuinkin näin. Ensimmäinen puolituntia yksi tähti, toinen puoli tuntia toinen tähti, kolmas puolituntia kolmas tähti ja niin edelleen. Harvoin tulee nähty tälläistä leffaa joka kirjaimellisesti parantaa otettaan mitä pidemmälle leffa etenee ja koko ajan tykkään leffasta enemmän ja enemmän. Enkä tarkoita siinä perinteisessä mielessä että alku olisi ollut huono, vaan tarkoitan vain sitä miten tämä leffa on nerokkaasti rakennettu, ja kuinka se minuutti minuutilta parantaa otettaan katsojasta. Teatterista poistuessani olen enemmän kuin tyytyväinen ja lopputuloksena todellakin päästään lähelle tuota täyttä viittä tähteä.
Viekö leffan alku sitten sitä hyvyyttä jotenkin pois, ei varsinaisesti. Leffassa on muutama kohta (myös alussa) joka tuntuu hieman ensimmäisen leffan kopiolta, mutta kyllähän tämä lopulta ihan oma tarinansa on, vaikka historia tässä toistaakin osittain itseään. No se on varmasti osittain tarkoituskin, mutta ihan ehdottomasti voin silti sanoa, että tässä ei missään mielessä ratsasteta vanhalla nimellä, vaan tämä on myös jatko-osana todella laadukas tekele. Edelliseen leffaan liittyvät viittaukset toimivat erinomaisesti, samoin uudet näyttelijät. Ja tämäkin sen vuoksi, että tässä annetaan hahmojen oikeasti kasvaa ja kehittyä, siitäkin huolimatta että ei tarvittu sitä nykypäivän kolmea tuntia vaan leffa oli saatu hienosti painettua kahteen ja puoleen, joka oli täydellinen kesto tälle leffalle. Juuri suurimman kasvutarinan tässä tekee Paul Mescal, joka ei suoranaisesti astu Russell Crown saappaisiin, mutta tavallaan kuitenkin astuu. Mescal parantaa loppuakohden jatkuvasti, aivan leffan hengen mukaisesti. Connie Nilsen on tässäkin loistava ja tuo juuri sitä kaivattua jatkuvuutta ykkösosaan. Pedro Pascal on hyvä ja tekee toki leffan kannalta todella merkittävän roolin, vastaavasti näistä kahdesta Diktarattorista en niinkään paljon tykkää, mutta sellasia hulluja tälläiset lapsijohtajat ovat kai usein historiassa olleet, eli sikäli varmaan roolit on hyvin tehty. Ja sitten on tietysti Denzel Washington, jonka sopimista Gladiator leffaan ennakkoon ihmettelin kaikista eniten, mutta kyllähän miehen rooli tässäkin elokuvassa on aivan kaiken hehkuttamisen arvoista. Muutamia hyvin Denzelille tyypillisiä maneereja tässäkin leffassa toki nousee esiin, mutta tässäkin kohtaa on pakko vain toistaa samaa asiaa, eli Denzelinkin rooli leffassa paranee aivan kaiken aikaa, eikä se Oscar hehkutus nyt ihan tuulesta temmattu kyllä ole!
Mitkä siis ovat fiilikset leffasta kun tätä tekstiä tässä seuraavana aamuna kirjoittelen? No leffan ensihetkistä lähtien oli tietysti päivän selvää, että leffa tullaan hankkimaan myös kotiin, ja todennäköisesti aika nopeasti kun se hyllyyn saapuu, ja varmasti vielä Steelbookina tämän leffan kyllä haluan. Leffa on kokonaisuutena loistava, mutta vaatii ehdottomasti vielä uudelleen katselun tai pari, jotta tästä saa aivan kaikki nyanssit poimittua. Leffa on upeasti kirjoitettu ja laadultaan kyllä aivan maaginen spektaakkeli. Leffassa on paljon kohtia, joita odotan todella paljon, että pääsen kotona kuulemaan. Se mitä tässä itse kuitenkin eniten ihmettelen tälläkin kertaa, perjantai ensi-ilta, tälläinen leffa ja primetime kaupungin parhaassa salissa, siitä huolimatta sali on todella tyhjä. Menkää nyt ihmiset ihmeessä katsomaan, tälläisillä leffoilla arjen murheet unohtuvat edes parin tunnin ajaksi.
Lähde: Leffafriikki.com
