Blogit

Metsästäjän Sydän

Sitten seuraavaksi piti saada jotain hieman parempaa testattavaa Waveformingille ja Netflix uutuus Metsästäjän Sydän kuulosti hyvinkin potentiaaliselta sellaiselta. En oikein aina tiedä mitä näiden käsikirjoittajien päässä liikkuu, onko se niin, että näinpä juuri hyvän leffan, tehdäänpä tästä kopio seuraavaksi. Ei nimittäin tässäkään leffassa taas kovinkaan omaperäisiä ajatuksia ollut, vaan ihan perus settiä, jossa ensi luvataan vaimolle ja lapselle ikuista rakkautta ja seuraavassa kuvassa vanha ystävä tulee vaatimaan viimeistä palvelusta jo tappamisen lopettaneelta agentilta. Sanatkin on kopioitu kuin suoraan toisesta leffasta, olet velkaa ja olet vannonut valan jne. Sikäli ei nyt kovinkaan hyvä alku leffalle.

Eikä suoraan sanottuna se meno tästä myöhemminkään ihan hirveästi parane. Juonenkäänteet ovat hyvinkin odotettavia, valitettavasti vaan kun leffa ei muutenkaan ihan vakuuta, niin ei tälle kovin korkeita pisteitä voi antaa. Leffa vaikuttaa halvalta tekeleeltä, johon näyttelijätkin on valittu b-korista. Juoni on sekava ja lopulta aika yllätyksetön. Juonenkäänteitä kyllä yritetään kovasti rakentaa, mutta ei se silti oikein lähde. Eli ei tästä Etelä-Afrikkalaisesta ilmeisesti kirjaan perustuvasta leffasta nyt oikein jälki-polville jää kerrottavaa.

Mutta jäikö kerrottavaa sitten Waveformingista tai äänistä ylipäätään. Leffa on ääniltään kaksijakoinen. Toisaalta leffan äänet eivät juurikaan vakuuttaneet, alapää oli suhteellisen vaisu ja ei tästä nyt muutenkaan mitään kovin hyvää Atmos-fiilistä saanut. Leffan äänet oli vain 7.1.2 mikä nyt jo alkaa nykyisellä Netflixin tarjonnalla olla aika heikko suoritus. Pontentiaalia leffassa olisi varmasti ollut parempaankin, vaikka Atmos Objektejankin tässä kuitenkin jonkin verran siirreltiin tilassa. Silti, ei tästä nyt voi oikein Waveformingiin mitään mitään demomateriaalia saada. Aika heikko esitys siis tälläkin saralla, mukaan lukien myös kuvanlaatu, joka sekään ei vakuuttanut. Eli valitettavasti pienoisista odotuksista huolimatta ei kovinkaan hyvä leffa millään saralla.

Lähde: Leffafriikki.com

 

Leffafriikki

Leffateatteriharrastukseen keskittyvät blogi, ei vain perinteisiä leffa-arvosteluja, vaan enemmänkin rakenteluun, ääniin, kuvaan, ja muuhunkin liittyvää asiaa!

Aiheeseen liittyvää

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Vilkaise myös
Close
Back to top button