Uglies Netflix

Onpas ollut aikamoista kiirettä ja meininkiä leffahuoneen osalta tässä viimei aikoina. Pienetkin jutut saattaa välillä eskaloitua, ja vaikka nämä jutut eivät nyt varsinaisesti koko huonetta laittaneetkaan uusiksi niin kolme päivää tässä taas on vierähtänyt. Pari leffaakin on toki tullut katsottua, mutta olen silti ajatellut jättää nuo muutamat parhaat leffat vielä odottamaan aikoja parempia, joten Netflixin tarjonnalla ollaan nyt menty. Ensimmäisenä vuorossa UGLIES.

Uglies on hieman scifityyppinen, leffa jossa vahvasti pohditaan ulkonäköön liittyviä asioita. Pitäisikö kaikkien olla kauniita ja voiko kauneutta ostaa? Joo onhan nämä aika tylyjä aiheita etenkin tälläisinä aikoina, mutta vähemmän yllättäen kaikkeen tälläiseen sitten liittyy aina tyyppejä, joilla ei ehkä ole niin kauniit ajatukset mielessä. Oman edun tavoittelijoita riittää aina ja mitä enemmän saa valtaa, sitä enemmän se houkuttelee myös väärinkäytöksiin, ja ennen kaikkea niiden hyväksikäyttöön, jotka epätoivoisesti uskovat hyvään.
Uglies ei kuitenkaan vakuuta leffana, ja vaikka kiperää aihetta käsitelläänkin, jää sisältö aika kuivaksi ja tylsäksi. Ei tässä muutenkaan oikeen mitään varsinaista scifiä ole, ei hyvässä eikä pahassa. Yleensä en scifistä niin paljon edes innostu, mutta tässä ei nyt tullut edes sitä hyvää, eli audiovisuaalista nautintoa. Edes leffan äänet eivät vakuuta, vaan jäävät aika pahasti piippuun. Toki leffa on 9.1.6 atmosta ja pallojen määrä atmos viewerissä on suuri, mutta eipä ne hirveästi leffan aikana kuitenkaan liiku. Vain harvoissa kohdissa objektit ovat aktiivisia, eli aika staattinen miksaus siltä osin.

Visuaalisesti leffan aikana tuli taas tehtyä vähän testailua. Jos nyt sattuisi käymään niin että vanha tykki löytäisi uuden elämän ja pääsisin hankkimaan uuden tykin, niin mietinnässä on hieman ollut myös uuden kankaan asentaminen. Ei siksi, että vanhassakaan mitään olisi vikana, vaan enemmänkin vaan se, että se ei henkisesti ole se ns oikea ääntäläpäisevä kangas. Toimii loistavasti ja kuten testattu, äänikin pääsee hyvin läpi. Silti mielessä on ollut vaihtoehtoja 250 kiinalaisesta kankaasta 8000 euron parhaaseen mahdolliseen, jo tiedätte varmasti että jälkimmäistä ei ole tulossa, mutta ehkä jotain siltä väliltä. Kysymys vaan kuuluu, onko missään mitään järkeä?
Päätin kaivaa varastosta viimeisen remontin yhteydessä pieneksi jääneen varsin laadukkaan kankaan testiin, mutta aina uudelleen ja uudelleen törmään samaan asiaan, hieman harmaammassa kankaassa musta vaan on niin jäätävän paljon parempaa, ja vaikka värit hieman haalistuukin, niin lopputulos vaan miellyttää silmää sata kertaa sadasta enemmän! Huomaako eron, jos toista ei ole vieressä, en tiedä, muuttaako uusi tykki asiaa, en tiedä sitäkään, mutta jos ja kun uusi tykki joskus tulee, niin varmaa on että ensimmäiset testit tehdään tuolla vanhalla hieman harmahtavalla kankaalla ja sitten mietitään lisää!
Eli Uglies ei nyt mene jatkoon, mutta vanha kangas jatkaa. Seuraavassa päivityksessä sitten taas vähän isompaa muutosta ja tarinaa tiedossa!

Lähde: Leffafriikki.com