Lapin Sota-niminen Aku Luohimiehen uusin suurelokuva sai ensi-iltansa eilen ja lähdinkin sitä sitten heti ensi-iltapäivänä tarkastamaan. Elämä on sen verran hektistä tällä hetkellä että paikallisesta teatterista ei oikein sopivaa aikaa millään tahtonut löytyä joten päätin sitten työpäivän päätteeksi suunnata kohti Helsinkiä ja Itiksen Finnkinoa. Elokuvasta on toki puhuttu jo paljon ja arvostelujakin löytyy, mutta koitan silti kertoa mahdollisimman paljon omin sanoin, antamatta muiden mielipiteiden vaikuttaa. Silti, muutamiin asioihin on myös syytä ottaa kantaa.
On päivän selvää, että kun Aku Louhimies tarttuu aiheeseen sota, tulee ensimmäisenä mieleen Tuntematon Sotilas ja sen massiivinen uudelleen filmatisointi muutaman vuoden takaa. Pidän tätä edelleen laadullisesti ja kansainvälisesti parhaana koskaan Suomessa tehtynä elokuvana, ja siksi on jopa hieman väärin verrata Lapin Sotaa tähän. Mutta ollaanhan tässä silti saman asian parissa, joten vertailulta ei voi mitenkään välttyä. Leffa on kuitenkin hyvin erilainen tekele kuin Tuntematon Sotilas. Lähtökohtakin on toki eri, koska koskemalla historia suurimpaan elokuvaan ylipäätään kädet on aika sidotut, mutta tässä elokuvassa Louhimies pääsi tekemään jotain ihan uutta. Leffa onkin hyvin erilainen. Tässä elokuvassa sota ei ole pääosassa, siis se miten sota elokuvassa yleensä kuvataan. Tässä välillä jopa tuntuu, että kukaan ei tässä sodassa kuole lainkaan. Todellisella rintamalla kolmen tunnin leffassa ollaan lopulta aika vähän, taisteluita ei käydä elämää uhaten, vaan taistelukohtaukset tuntuvat jopa hieman sodasta etääntyneiltä. Ihan sellaista karmivaa sodan kiihkeyttä tässä leffassa ei ole, eikä varmasti ole tarkoituskaan.
Sen sijasta leffa on enemmänkin pitkä matka läpi karujen maastojen, Lapin upeiden tunturien ja tuskan, sen kaiken muun tuskan mitä sotaa littyy ilman aseitakin. Leffa koskettaa monella tapaa, mutta ihan kyyneltä tästä ei ensi näkemällä kuitenkaan irronnut. Matka on pitkä, ja vaikka leffa ei tunnu ajallisesti yhtään liian pitkältä, ovat nämä kävelyt silti todella pitkiä, vaikkakin vahvaa dialogia ne pitävät sisällään. Dialogista muuten pitää sen verran antaa palautetta, että ainakin itselleni dialogista jäi todella paljon kuulematta, ja ruotsinkielisten tekstitysten sijasta olisin monessa kohdassa toivonut suomenkielista tekstitystä, jotta saisi puheesta selvää. Tämä paranee hieman leffan loppuakohden, mutta kyllä sielläkin tulee paljon hämmentäviä kohtia kun ruudulla lukee tekstitystä, mutta itse ei kuule lainkaan mitä sanottiin. Mutta muuten leffan dialogi on vahvaa ja herättää varmasti paljon tuntemuksia sodan julmuudesta. Allekirjoitan jonkin lehden väitteen toki siitä, että vaikka voin hyvin uskoa kielenkäytön olleen sodan aikana juuri kuvatunlaista, niin jotenkin silti tuon huora-sanan toistaminen lopussa menee hieman yli ja häiritseväksi.
Äänissä ei sinällään ollut mitään erityistä. Toki nyt ei oltu kuin 7.1 teatterissa ja muutenkin jotenkin tuntui, että äänet olivat normaalia hiljaisemmalla. Lieko sitten ajankohdalla (iltapäivänäytös) merkitystä, mutta tässä voisi olla osa syy myös dialogiin ongelmaan. Leffassa on ns. teatraalisen isot äänet ja musiikit, pommeja tippuu siellä täällä, mutta mitään muuta erityistä tästä ei löydy, ainakaan leffassa katsottuna. Kaiken keskiössä leffassa oli juuri dialogi, joten tähän nimenomaan olisi toivonut pientä buustausta. Upeaa Atmosraitaa toki aikanaan kotiin tästä odottelen ja silloin parempaa analyysiä sitten äänistä kokonaisuudessaan.
Toinen hieman negatiivinen asia josta haluan tämän leffan kohdalla mainita on leffan roolitus tai muutamien roolien uskottavuus. Sannah Denergård on leffan todellinen tähti ja pystyy myymään jokaisella ilmeellään sodan kurjuuden ja toisaalta sellaisen selvitymisen tuskan, jossa erilaisia valintoja on vaan pakko tehdä, olivatpa ne sitten kuinka tuskaisia tahansa. Joku on joskus sanonut, että sodassa ja rakkaudessa kaikki on sallittua, paitsi sodassa rakkaus, ja rakkaudessa sota. Denergård heittää kaikki nämä ajatukset roskiin. Saara on samaan aikaan todella vahva, mutta sulkeutunut. Saara ajattelee, mutta ei kerro ajatuksistaan. Saaran rooli on loistava kuvaus siitä, mitä sota ihmiselle tekee. Saaran pappismiehenä Suomen historian yksi kovimmista nimistä Peter Franzen naulaa roolinsa jälleen täydellisti, kertoen katsojalle selkeästi sen, että kaikkeen pahaankin voi saada jonkinlaisen kultaisen reunuksen. Upea rooli ja vieläkin upeammin näytelty. Muutkin naisten roolit tässä ovat erittäin onnistuneita, mutta se missä tämän leffan uskottavuus kärsii selvästi verrattuna Tuntemattomaan on johtajien roolit.
Ylempien johtajien auktoriteetti ei vaan millään nouse samalle tasolle kuin Tuntemattomassa, joka saa pelkäämään auktoriteettiä ihan kuvankin välityksellä. Sota tulee Tuntemattomassa lähemmäs, tässä johtajien rooli vaikuttaa enemmänkin huvittavalta, kuin siltä, että nyt on oikeasti tosi kyseessä. Joo, ymmärrän toki että sodan vaihekin on ehkä hieman eri, mutta silti, nuo roolit eivät vaan vakuuta siinä määrin kuin taas vastaavasti Heikin roolissa oleva nuori Luukas Niskanen. Heikki on oikein misään vaiheessa tunnu ymmärtävän miksi hän, nuori mies on sodassa. Yksinäinen katse, joka lopulta vain syvenee ja syvenee kun nuorta miestä koulitaan sodan julmuuteen. En tiedä voiko tämän paremmin yhden elokuvan aikana kuvata sitä mitä sota tekee ihmisen mielelle. Tästä nuoresta miehestä kuullaan varmasti vielä.
Kokonaisuutena leffa on kuitenkin iso. Leffan juoni ja rakenne on rakennettu todella upeaksi kokonaisuudeksi, joka pitkästä kestostaan huolimatta menee todella nopeasti. Louhimiehen sanoin, tämä tarina tule tulla kerrotuksi, ja olen tästä täysin samaa mieltä. Olen usein sanonut blogissani ja kaikessa julmuudessaan toinen maailman sota oli karmea, mutta silti natsien tekemisten taustalta täytyy valtava määrä tarinoita, jotka ovat mielenkiintoisia. Sota on Suomalaisille edelleen aika arka asia, ja varmaan osittain sen vuoksi kotimaisia elokuvia aiheesta on edelleen aika vähän, ja nyt siis puhun tälläisistä uusista moderneista isoista elokuvista. Tarinoita varmasti on vielä paljon kerrottavaksi, eikä tämä varmaan jää viimeiseksi. Onko tästä sitten seuraavaksi kotimaiseksi vientituotteeksi jää nähtäväksi, itse en tätä ehkä suureksi kansainväliseksi elokuvaksi Tuntemattoman tavoin vielä laske, mutta kotimainen hitti tästä aivan varmasti tulee ja sen näkee jo ensimmäisen viikonlopun katsojaluvuissa. Tähtiä en ole tottunut leffoista antamaan, viittä tästä ei saa mutta ehdottomasti neljä vähintään, joten menkää ehdottomasti katsomaan.
Lähde: Leffafriikki.com
