Uutiset

Viihdetaitelija Vesa-Matti Loiri (1945-2022) on kuollut

Vesa-Matti Loiri oli Suomen kaikkien aikojen rakastetuimpia viihdetaiteilijoita.

Viihdetaiteilija Vesa-Matti Loiri on kuollut. Näyttelijä, laulaja, koomikko kuoli pitkäaikaiseen sairauteen keskiviikkona 10. elokuuta. – Kuoleman vahvisti Loirin pitkäaikainen ystävä ja manageri Pete Eklund. Kuollessaan Loiri oli 77-vuotias.

Yle: Vesa-Matti Loiri (1945–2022) oli suomalaisen taiteen ja viihteen suurimpia nimiä. Loirin ura oli mittakaavassaan poikkeuksellinen: hän nauratti yleisöä komiikallaan, teki ikimuistoisia draamarooleja ja toimi suurten tunteiden tulkkina.

Loiri syntyi Helsingissä 4. tammikuuta 1945.

Loiri oli Suomen kaikkien aikojen tunnetuimpia, rakastetuimpia ja menestyneimpiä viihdetaiteilijoita. Alun perin hän nousi esiin nuorena näyttelijänä elokuvissa ja teatterissa, mutta 1970-luvulta lähtien hänet tunnettiin parhaiten tv-esiintymisten kautta koomikkona ja myöhemmin myös laulajana.

Suurista suurin, syvästi kunnioitettu Vesa-Matti Loiri on poissa. Kosketit meitä, suomalaista sielua niin syvältä. Hyvää matkaa tuntemattomahan tupaan rakas ystävä, Niinistö ja Haukio kirjoittavat.

Yleisön ensimmäinen kosketus Vesa-Matti Loiriin oli vuonna 1962 Mikko Niskasen elokuvassa Pojat, jossa 17-vuotias Loiri esitti pääosaa, jatkosodan aikaisessa Oulussa äitinsä kanssa asuvaa Jakea. Erityisen kuuluisa on elokuvan loppukohtaus, jossa Jaken äiti lähtee uuden miesystävänsä kanssa junalla kohti uutta elämää ja jättää Jaken juoksemaan junan perässä.

Loiri oli koko kansan Vesku, showmies vailla vertaa

Vesa-Matti Loiri oli rakastettu filmitähti ja koomikko, jonka suuruuden vuodet osuivat suomalaisen elokuvateollisuuden lamavuosiin, kirjoittaa Helsingin Sanomien elokuvatoimittaja Veli-Pekka Lehtonen.

Loirin esittämistä hahmoista ylivoimaisesti suosituin oli Uuno Turhapuro, työtä vieroksuva, epäluotettava ja epäsiisti miehenretale, jonka eleissä ja loputtomassa puhetulvassa oli myös absurdia charmia.

”En usko, että tälle pohjoiselle taivaalle kohoaa koskaan kirkkaampaa tähteä kuin Vesa-Matti Loiri”, kirjoittaa kirjailija Jari Tervo

Spede Pasasen kanssa luomansa Uuno-hahmon varhaisia tulkintoja Loiri esitti jo vuonna 1971 Spede-show’ssa, ja ensimmäinen Uuno Turhapuro -elokuva sai ensi-iltansa vuonna 1973.

Uuno-elokuvista tuli yleisömenestyksiä. Ne keräsivät elokuvateattereissa parhaimmillaan yli 750 000 katsojaa. 1990-luvulla katsojamäärät alkoivat laskea, ja viimeinen Uuno-elokuva tehtiin vuonna 2004. Loiri ehti näytellä yhteensä 19 Uuno Turhapuro -elokuvassa.

Lepää rauhassa suomalaisen sielun tulkki Vesa-Matti Loiri. Sinut tullaan muistamaan, pääministeri Sanna Marin kirjoittaa twiitissään.

Uransa aikana Loiri näytteli liki 60 elokuvassa ja levytti 34 albumillista musiikkia.

Uuno Turhapuro -elokuvien kolmas osa Lottovoittaja UKK Turhapuro tuli elokuvateattereihin elokuussa vuonna 1976. Sen näki lähes 500 000 katsojaa. Kuvassa vasemmalla Marjatta Raita, keskellä Vesa-Matti Loiri ja oikealla Spede Pasanen. 

Laita alas kommentteihin – mikä on sinun Vesku Loirin näyttelemä lempihahmo?

Lähteet: IL, IS, HS, YLE

Popcorn with Esko

Popcorn with Esko on leffoihin ja ainoa Suomessa elokuva-alaan keskittyvä podcast. Suosituinta sisältöä on ollut Finnkinon kanssa yhteistyössä teetetty Leffakulissien takana - podisarja, jossa haastateltavina elokuva-alan asiantuntijoita, elokuvantekijöitä ja ammattilaisia. Podcast on leffafaneille ja normaalien leffa-arvosteluiden lisäksi keskustellaan leffa-alan uutisista ja kehittymisestä. Haastateltavina olleet Filmikamari Oy:n toimitusjohtaja Tero Koistinen, elokuvateatteriliiton pj Aku Jaakkola, ohjaajat Dome Karukoski, Tuukka Temonen, näyttelijä/juontaja Roope Salminen, Apfi ry:n kv asioiden päällikkö Anni Wessman sekä näyttelijä Martti Suosaloa ja ohjaaja Virpi Suutari.

Aiheeseen liittyvää

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Back to top button