Coda voitti parhaan elokuvan Oscarin ja Dyyni rohmusi kuusi palkintoa
Oscarit on jaettu jälleen ja kyseessä oli jo 94. kerta kun ne jaetaan.
Parhaan elokuva Oscarin vei Coda -Kahden maailman välissä, joka teki historiaa. Ensimmäistä kertaa parhaaksi elokuvaksi valittiin tarina, jossa keskeiset näyttelijät ovat kuuroja, jotka viestivät viittomalla. Toiseksi Coda on ensimmäinen parhaan elokuvan palkinnon voittanut leffa, joka on suoratoistoyhtiön rahoittama. Sillä elokuva on Applen tuotantoa.
Illan/yön hämmentävin hetki nähtiin gaalan puolivälissä varsinaisten palkintopuheiden ulkopuolella, kun ehdolla ollut Will Smith ryntäsi kesken kaiken lavalle ja mottasi juontajana tuolloin toiminutta koomikko Chris Rockia sekä kielsi tätä kovasanaisesti puhumasta Smithin vaimosta, Jada Pinkett Smithistä.
Tämä hyvin hämmentävä tapaus askarrutti heti ihmisiä netissä, mutta oliko kyseessä ennalta sovittu tempaus vai ei, jäi epäselväksi. Tosin Will Smithin voitettua parhaan miespääosan Oscar pysti hetkeä myöhemmin ja siinä pitämässään puheessa hieman vaikutti että tunteen purkaus olisi ollut aito.
Nyt jo toista kertaa putkeen nainen voittaa Oscar pystin ohjauksesta, sillä Jane Campion vei pystin Power of Dog leffasta. Kun taas viime vuonna Chloé Zhao voitti viime vuonna.
Ohessa listattuna kaikki voittajat 2022 Oscar gaalassa:
Paras elokuva: Coda – Kahden maailman välissä
Paras naispääosa: Jessica Chastain, The Eyes of Tammy Faye
Paras miespääosa: Will Smith, King Richard: Williamsien tarina
Paras ohjaaja: Jane Campion, The Power of the Dog
Paras naissivuosa: Ariana DeBose, West Side Story
Paras miessivuosa: Troy Kotsur, Coda – Kahden maailman välissä
Paras käsikirjoitus: Kenneth Branagh, Belfast
Paras käsikirjoitussovitus: Siân Heder, Coda – Kahden maailman välissä
Paras kansainvälinen elokuva: Drive My Car, Japani
Paras animaatioelokuva: Encanto
Paras leikkaus: Joe Walker, Dyyni
Paras puvustus: Jenny Beavan, Cruella
Paras kuvaus: Greig Fraser, Dyyni
Paras lavastussuunnittelu: Patrice Vermette ja Zsuzsanna Sipos, Dyyni
Paras dokumenttielokuva: Summer of Soul
Paras musiikki: Hans Zimmer, Dyyni
Paras laulu: Billie Eilish ja Finneas O’Connell, No Time to Die
Parhaat äänet: Dyyni
Paras makeup ja kampaus: The Eyes of Tammy Faye
Parhaat visuaaliset tehosteet: Dyyni
Paras lyhyt dokumenttielokuva: The Queen of Basketball
Paras lyhytelokuva: The Long Goodbye
Paras lyhyt animaatio: The Windshield Wiper